Kuukausi: huhtikuu 2017

Melonnan peruskurssi 5/5

Tiistaina saatiin päätökseen Salon melamogulien melontakurssi. Minulta jäi yksi kerta välistä, koska osallistuin sukelluksen teoriaosuudelle, mutta todistuksen sain kuitenkin melonnasta 🙂 Viimeisellä kerralla harjoittelin ylä- ja alatuentaa sekä rescuttamista. Tuennoissa on kyse siitä, että melalla otetaan tukea vedestä kajakin keikatessa. Varsinkin ylätuennassa kajakki on… Continue Reading ”Melonnan peruskurssi 5/5”

Pinnan alle: teoriat haltuun

Salolaisen sukellusseura Simppujen laitesukelluksen peruskurssi eli CMAS */P1 alkoi viime viikolla ja jo nyt on kaikki teoriatunnit käyty läpi. Kokoonnuimme tiistaina ja lauantaina kerhotilassa pääkirjaston rakennuksessa opiskelemaan lisää varusteista, tekniikasta ja turvallisuudesta. Ryhmässämme on kahdeksan innokasta jäsentä ja kysymyksiä sekä juttua riittääkin melkoisesti! 🙂  … Continue Reading ”Pinnan alle: teoriat haltuun”

Treenikiikkuja vko 16

Tällä viikolla olenkin tehnyt enemmän ylärihommia kuin pitkään aikaan! Ulkokausi saatiin pääsiäismaanantaina potkaistua käyntiin – vihdoinkin – ja salmiksessa liiditreenit ovat muuttuneet aikalailla yläri hommiksi hänkkiseinillä. Minusta on tullut virallinen jatkojen auki klippaaja!! 😀 Maanantai 17.4. Nuuksio. Tänään ensimmäinen kerta ulkona kiipeämässä! Paikaksi valikoitui… Continue Reading ”Treenikiikkuja vko 16”

Kiipeily ja jooga

Nyt kun aktiivista kiipeilijän elämää on kohta vuosi takana (huikeaa!:D) on tullut väkisinkin aika pohtia myös kehonhuoltoa ja venyttelyjä treenin rinnalle. En ole koskaan ollut kummoinen venyttelijä kun en ole sitä liikuntaakaan juuri harrastanut. 😛 Syksyllä 2014 innostuttuani elämäntapamuutoksesta ja pitkänmatkankävelystä, oli kuitenkin pakko… Continue Reading ”Kiipeily ja jooga”

Treenikiikkuja: vko 15- lomaviikko!!

Tällä viikolla minulla on ollutkin LOMA ja sen täyttäminen mielekkäällä puuhastelulla ei kauaa vienyt 🙂 Maanantaina kävin ystäväni kanssa Aneriojärven lintutornilla retkikahvilla ja illalla boulderoimassa. Tiistaina oli aamupäivästä kiikkutreenit, iltapäivällä valokuvanäyttely ja ravintolakeikka nepalilaiseen ravintolaan. Illalla olikin vuorossa melontatreenit. Keskiviikkona vietin päivän ystäväni luona… Continue Reading ”Treenikiikkuja: vko 15- lomaviikko!!”

Pinnan alle: CMAS */P1

Tämän kevään ehdoton JUTTU on laitesukelluksen peruskurssi, jolle olen ilmoittautunut. Ensimmäiset kokoontumiset ovat jo ensi viikolla, joten melkoista haipakkaa on tässä asian suhteen edetty. Olen haaveillut kurssin käymisestä jo 2,5 vuotta, mutta aika ei vain ole tuntunut sille oikealta joko taloudellisten tai muiden menojen… Continue Reading ”Pinnan alle: CMAS */P1”

Melonnan peruskurssi 3/5

Oltuani seuraamassa sunnuntaina Icebreak koskenlaskukisaa oli päättäväinen olo jatkaa tiistaina omaa melontakurssia Salon uimahallilla 😀 😉 Kannoimme jälleen alakerrrasta kajakit altaan reunalle ja tällä kertaa sain alle vihreän sutjakan koskikajakin. Jalkatukien säätö on vähän erilainen joka kajakissa ja tässä oli vedettävä härpäke, jota tuli… Continue Reading ”Melonnan peruskurssi 3/5”

Icebreak 2017 – koskenlaskijoiden valokuvaamista

Kiinnostuttuani koskenlaskusta olen mm. facebookissa pyrkinyt verkottautumaan seuraamalla lajiin liittyviä sivustoja ja ryhmiä. Helsinkiläinen koskenlaskuun erikoistunut yhdistys Kohinaa mainosti viime viikon sunnuntaina Helsingin Vanhankaupunginkoskella jo 17. kertaa pidettävää Icebreak- koskenlaskukisaa. Heti nähdessäni tapahtuman merkkasin sen kalenteriin. Odotin jännittyneenä sekä itse kisan seuraamista, mutta myös… Continue Reading ”Icebreak 2017 – koskenlaskijoiden valokuvaamista”

Treenikiikkuja vko 14

Tämän viikon kiikut supistuivat vain eilisiin liiditreeneihin. Oli tarkoitus korkata ulkokausi, mutta harmillisesti kiikkukaverini sairastui kevätflunssaan. Seurasi hirmuinen soitto- ja viestirumba muille kavereille, mutta kaikilla oli jo suunnitelmat sovittuna (tajusin muuten, että kiikkukavereita on jo jokunen 🙂 ). Ilmat olivat niin hyvät, että oli… Continue Reading ”Treenikiikkuja vko 14”

Vaisakon kevät osa I

Koska torstain kiipeilytreenit peruuntuivat kaverin sairastumisen vuoksi, päätin käyttää hienon ilman hyväkseni ja lähteä Vaisakon luonnonsuojelualueelle Halikkoon. Paikka on minulle entuudestaan tuttu ja sellainen vakiomesta silloin kun haluan nauttia luonnon hiljaisuudesta ja lyhyestä viitisen kilsan patikkaretkestä. Myös blogista löytyy juttua ja kuvia aikaisemmilta kerroilta… Continue Reading ”Vaisakon kevät osa I”

Melonnan peruskurssi 2/5

Tiistaina oli taas aika iltasella ajella Salon uimahallille Salon seudun melamogulien melontakurssille! 🙂 Enää ei jännittänyt ollenkaan niin paljon kun tutut kurssilaiset olivat odottamassa ja paikkakin oli tuttu. Raahasimme varastosta kajakit altaan reunalle ja minä usutin jälleen Nooran itselleni pariksi. 🙂 Tällä kertaa harjoiteltiin… Continue Reading ”Melonnan peruskurssi 2/5”

Treenikiikkuja vko 13

Tällä viikolla on treeneissä ollut taas puhti päällä! Liidaamisen lisäksi on projektoitu oikein urakalla 6b-6c reittejä ja se kyllä tuntuu nyt lihaksissa. 🙂 Joogatreenejä en ole sen sijaan kerennyt tekemään kuin lauantaina. Kroppa ja mieli suorastaan huutaa kunnon venytyksiä ja perustreeniä, joten onkin hauskaa… Continue Reading ”Treenikiikkuja vko 13”