Melomassa Salonjoella ja Wiurilan lahdella.


Osallistuin tiistaina Salon paikallisen yhdistyksen, Melamogulien, tiistaimelontoihin. Salon Seudun Melamogulit Ry on vuonna 1996 perustettu melonnan erikoisseura. Seura kehittää melonnan harrastusta Salon seudulla rauhallisesta retkimelonnasta aina vaativimpaan koskimelontaan ja kanoottipooloon. Se järjestää myös melontakoulutusta joka kevät Salon uimahallissa. Aina näin kesäisin Melamogulit järjestää tiistaisin erilaisia retkiä jäsenille. Lähtöpaikkana on tuolloin kaksi konttia Vuohensaaren liepeillä. Tällä … Jatka lukemista Melomassa Salonjoella ja Wiurilan lahdella.

Treenikiikkuja, vko 29


Viime viikolla hyviä kiikkuja Nuuksiossa, Kauhalassa ja Turun Luolavuorella. Ensimmäinen oma boulderointireitti putsattu ja tehty! Liidipää alkaa olemaan hukassa, mutta toisaalta itsepä päätin keskittyä vaativampaan treeniin kesän ajaksi: yläriprojektointia maksimirajalla ja boulderointia niin paljon kuin jaksaa ja ehtii. Treeneistä jääkin vähän epäpätevä fiilis, mutta positiivisesti yritän ajatella, että se tarkoittaa vain sitä, että treenaan itselleni … Jatka lukemista Treenikiikkuja, vko 29

Kotimaan kosketusta Nuuksiossa


Tiistaina lähdin veljeni Juhon kanssa patikoimaan Nuuksion kansallispuistoon Espooseen. Kyseessä on minulle hyvin tuttu alue, sillä olen tehnyt sinne päiväretkiä jo 2000-luvun alusta. En ole kuitenkaan koskaan yöpynyt siellä. Seuraavana päivänä toinen veljeni Antti liittyi mukaamme melomaan Pitkäjärvelle. Huikea seikkailu yhdessä pikkuveljieni kanssa sai minut aika tunteelliseksi. On hienoa, että nämä parikymppiset sällit haluavat viettää … Jatka lukemista Kotimaan kosketusta Nuuksiossa

Melontaa Nuuksion Pitkäjärvellä


Olimme veljeni kanssa patikoimassa Nuuksiossa ja seuraavana päivänä ajoimme Solvallan urheiluopistolle, missä toinen veljeni liittyi joukkoomme. Olen käynyt jo pari kertaa melomassa Nuuksion Pitkäjärvellä. Kajakin vuokraus Solvallan urheiluopistolta maksaa 20e/3h mikä on minusta aika halpa hinta ja järvi on helppo kohde varsinkin aloittelijoille. Edes takaisin meloessa aika kulkee kuin siivillä, eikä eksymisen vaaraa ole. Ainoa … Jatka lukemista Melontaa Nuuksion Pitkäjärvellä

Treenikiikkuja, vko 28


Tällä viikolla treenit putkeen: elämäni ensimmäinen ylärisoolo perjantaina sekä lauantaina korkeimmat boulderit ikinä. Lisäksi opastajana lajin pariin ensikertalaisille sekä köysillä ulkona, että kivillä. Ilmat suosivat vielä köysimaratoniin sunnuntaina Kauhalassa. Perjantai 14.7.2017 Angelniemi. Vein ystäväni elämänsä ensimmäisille kiikuille ulos Angelniemen kallioille Halikkoon. Kyseessä on tieltä näkyvä kiipeilykallio, mutta autot on jätettävä reilusti tieltä sivuun, jotta muutkin … Jatka lukemista Treenikiikkuja, vko 28

Sukelluskohde: Hilloisten louhos


Lopullisesti koukussa! Viime viikon keskiviikkona olin sukeltamassa Taivassalossa Hilloisten louhoksella. Kyseessä on vanha avokaivos, jonka pohjalla edelleen makaa satoja kivenjärkäleitä. Kyseessä oli ensimmäinen sukellukseni P1-kortin suorittamisen jälkeen ja olikin yksi parhaista sukelluksistani tähän mennessä. Oppaana minulla oli mukana kurssikouluttajani Oskari. Saavuimme paikalle iltapäivällä, mutta kesäaurinko porotti silti täydeltä terältä. Kahdenkymmenen asteen lämmössä märkkärin pukeminen ei … Jatka lukemista Sukelluskohde: Hilloisten louhos