Kebnekaisen valloitus, 2018

Tavoitteenani on päästä kipuamaan tulevaisuudessa useammalle vuorelle sekä täällä pohjolassa, että muualla maailmassa. Lähin varsinainen tavoite on Ranskassa sijaitseva Mont Blanc alkusyksystä 2019. Ikään kuin välietappina tähän tavoitteeseen olen lähdössä kesäkuussa 2018  vaellusmatkalle Kebenkaiselle. Kebnekaise sijaitsee Pohjois-Ruotsissa lähellä Kiirunan kaupunkia. Se on Ruotsin korkein vuori tai tunturi — huippu kohoaa 2100 metrin korkeuteen. Kebnekaisen vaellus tarjoaa parhaimmillaan huikeita maisemia. Onkin sanottu, että hyvällä säällä huipulta voi nähdä jopa 9% Ruotsin pinta-alasta. Maantieteellisesti Kebnekaise kuuluu Skandeihin, kuten Suomenkin korkein tunturi Halti. Minulle, jolla on vielä vähän kokemusta retkeilystä, tällainen pitkä vaellus tulee varmasti olemaan ikimuistoinen ja toivon mukaan kannustaa yhä korkeammille huipuille.

Yksin en aio kuitenkaan matkaan lähteä, vaan osallistun Partioaitan vetämälle, noin viikon kestävälle yhteisreissulle. Partioaitan 365 Klubin viiden päivän kesävaelluksella on mahdollisuus kokea pohjoisen vuoristoinen erämaa, solisevat vuoristopurot, upeat järvimaisemat ja pohjolan Alppien huiput yhdellä kertaa suomalaisten oppaiden johdolla. Kesän laskematon aurinko tuo vaellukseen oman lisänsä retkeilijöiden saadessa nauttia yönsä upeassa suven valossa kaukana kaupunkien hulinasta. Vaellusmatkaa kertyy yhteensä noin 60 kilometriä ja siihen sisältyy nousu Ruotsin korkeimman vuoren, Kebnekaisen huipulle.

tumblr_nr2mcjkKWC1tcxmrvo1_1280Vaellusreitti Kebnekaisen tunturiasemalle on helpohko eikä vaadi erikoisosaamista, ainoastaan riittävää kuntoa. Matkaa kertyy viiden päivän aikana noin 60 kilometria, joten kuntotreeni ennen lähtöä on suositeltavaa. Itse huiputuspäivä Ruotsin korkeimmalle vuorelle on fyysisestikin erittäin haastava. Nousua kertyy vertikaalisuunnassa yli 1500 metriä ja päiväretki voi kestää jopa 14-16 tuntia. Kebnekaisen huiputus on rankkuudestaan huolimatta kuitenkin erittäin turvallinen tapa tutustua vuorikiipeilyn alkeisiin ja sopii hyvin kiipeilyä miettiville ensimmäiseksi huipuksi!

Vaelluksella nukutaan omissa teltoissa ja osallistujat kantavat omat varusteensa Nikkaluoktan ja Kebnekaisen tunturiaseman välillä. Huiputuspäivänä liikutaan päivärepuissa ja muut varusteet voi silloin jättää leiriin. Retken hintaan sisältyy kaksi ravintolaruokailua, muilta osin retkeilijät vastaavat ruokailuistaan itse.

3G5A0938
Seitseminen 2017

Aloitamme Nikkaluoktan keskukselta kohti Laddujavrin rantaa, missä leiriydymme venesataman jälkeiselle karhikolle. Matkaa ensimmäisenä vaelluspäivänä kertyy noin 6 kilometriä. Yön jälkeen vaellamme kohti Kebnekaisea niin kutsuttua Dag Hammarskjöldsledeniä pitkin, joka kulkee Laddujavrin rantaa ja joenuomaa myötäillen, ennen kuin se nousee loivasti luoteeseen kohti tunturiasemaa. Sen saavutettuamme perustamme leirin muutaman sadan metrin päähän Tunturiasemasta länteen.

 

Huiputuspäivänä koukkaamme pohjoiseen ensin Kebnetjåkkan ja Duolbagornin välistä, siitä nousemme suoraan pohjoiseen kohti Verramvarea, jonka huipun (1711m) kautta laskeudumme vielä nk. Kaffedaleniin ennen lopullista nousua Kebnekaisen eteläiselle huipulle Ruotsin korkeimpaan pisteeseen 2100 metriin. Palaamme samaa reittiä takaisin. Reitti on nimeltään Västra leden, se on merkitty huipulle asti punaisin pistein ja se on Kebnekaisen reiteistä helpoin. Itäinen reitti huipulle kulkee läpi jäätikön ja sinne meno on kiellettyä ilman jäätikkötaitoja ja -varusteita. Lepopäivän jälkeen palaamme Nikkaluoktaan samaa tuloreittiä pitkin, mutta otamme venekuljetuksen Laddujavrin länsipäästä ensimmäisen yön leiripaikkamme viereen. Kuljetus lyhentää vaellusmatkaa noin 8 kilometriä.

Ohjelma:

Vaelluksen ohjelma ja kellonajat ovat suuntaa-antavia. Suurin muuttuva tekijä matkallamme on sää ja oppaat tekevät tarvittavat päätökset etenemisestä matkalla tasaisin väliajoin turvallisuuteen perustuen.

  • Tiistai 26.6.

16:00 tapaaminen Nikkaluoktan parkkipaikalla, aloitusinfo sekä varusteiden tarkistus 17:00 aloitamme vaelluksen kohti Laddujavrin järven rantaa, minne matkaa on noin 6 km 19:00 leiriytyminen Laddujavrin rannalle, iltanuotio, vapaata seurustelua

  • Keskiviikko 27.6.
3G5A0839
Seitseminen, 2017

9:00 leiri on pakattu ja jatkamme matkaa kohti Kebnekaisen tunturiasemaa, päivämatka on noin 15km

 

12:00 lounastauko Laddujavrin läntisessä venesatamassa 13:30 jatkamme matkaa tunturiasemalle

17:00 saapuminen tunturiasemalle, kahvitauko

18:00 jatkamme tunturiasemalta pari sataa metriä Kebnekaisen suuntaan, missä leiriydymme

  • Torstai 28.6.

6:00 lähtö päivärepuissa kohti Kebnekaisen huippua (säävaraus), leiri jää paikalleen

11:00 Tauko Vierramvaren ja Kebnekaisen välisessä satulassa, lounas

12:00 loppunousu Ruotsin huipulle

15:00 mennessä Kebnekaisen huiputus!

16:00 Tauko Vierramvaren ja Kebnekaisen välisessä satulassa

20:00 takaisin leirissä paluumatkan jälkeen

  • Perjantai 29.6.

Huiputuksen varapäivä

Vaihtoehtoisesti vapaapäivä/lepopäivä, kevyttä palauttavaa retkeilyä laaksossa halukkaille, mahdollisuus käyttää tunturiaseman palveluja

16:00 Sauna

19:00 Illallinen Tunturiaseman ravintolassa

  • Lauantai 30.6.

8:00 leiri on pakattu ja aloitamme paluun kohti Nikkaluoktaa, päivämatka 20km, josta 8km venellä

8:30 aamukahvit tunturiasemalla, mistä jatkamme Laddujavrin Kebnekaisen päädyn venesatamaan

13:00 Venematka 8km Laddujavrin uomaa pitkin kohti Nikkaluoktaa

14:30 rantautuminen ja loppuvaellus n. 5km Nikkaluoktaan

16:00 yhteinen ruokailu Nikkaluoktan Skáidi-ravintolassa ja retken lopetus

Kirjoitan lisää blogiin matkan yksityiskohdista sitä mukaa kuin ne selviävät, joten valmistautumista voi seurata avainsanalla Kebenekaise 2018.

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja lemmikkien lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Tavoitteena mm. Mont Blanc (4810m) 2019. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s