Valokuvausta Korkeasaaressa


Viime viikonloppuna kävimme yhdessä Jimin kanssa Halloween juhlissa Korkeasaaressa. Sain idean hetken mielijohteesta ja otin mukaani kamerani, koska halusin kuvata eläimiä puuhissaan. Päiväksi oli luvattu ajoittaista sadetta enkä minä ole koskaan ajellut Helsingin tässä osassa, joten vähän jännitti miten Jimin kanssa selviäisimme. Päivästä muodostuikin huikea seikkailu, josta ei puuttunut jännittäviä juonenkäänteitä! Luonani aina kerran kuussa … Jatka lukemista Valokuvausta Korkeasaaressa

Treenikiikkuja – takaisin otteille!


Viime viikot ovat menneet kiikkujen osalta hyvällä tempolla ja treenirytmi 3kk tauon jälkeen alkaa olla kohdillaan. Takaisin satulaan nouseminen on ollut suht helppoa. Valmennuksen viimeinen anti Axel Lindforssilta oli hyvä motivaatiobuusti ja näillä mennäänkin sitten talven pimeyteen. Sain kehuja hyvästä jalkatekniikastani ja rytmistä seinällä ja Axel oli sitä mieltä, että suurin ongelmani on asenteeni. Greidi sinällään … Jatka lukemista Treenikiikkuja – takaisin otteille!

Voimaantumisen pikakurssi


Tänä syksynä olen saanut elämääni uuden ihmisen. 11-vuotias Jimi viettää luonani pari päivää kuukaudessa. Jaamme yhdessä mm. eläinrakkauden, innostuksen puutarhahommiin ja retkeilyynkin. Jimi on kova poika puhumaan ja kyselemään ja aika meneekin hänen kanssaan rattoisasti keskustellen. Viime kerralla Jimi kysyi minulta mitä harrastaisin jos voittaisin lotossa. Koska juuri tänä kesänä olen pohtinut paljon talousasioitani ja … Jatka lukemista Voimaantumisen pikakurssi

Iso-Valkee, Someron salainen helmi


Viime kesänä pääsin tutustumaan Iso-Valkeen järveen kun tuttavaperhe oli vuokrannut sen rannalta Someron kaupungilta mökin. Lämmitimme mökin puusaunan, uimme kirkasvetisessä järvessä ja teimme uimahyppyjä laiturilta. Illalla paistoimme leiritulilla makkaraa. Jo tuolloin ajatus alueella retkeilystä ja telttailustakin houkutteli. Tällä viikolla käväisin luontopolulla koirien kanssa nauttimassa syysvärien loistosta ja totesin, että paikalle on päästävä uudelleen teltan kanssa! En … Jatka lukemista Iso-Valkee, Someron salainen helmi

Saaren kansanpuisto


Vuosien aikana olen ajellut paljonkin Forssan liepeillä sijaitsevan Tammelan läpi matkalla Hämeenlinnaan tai Lopelle. Saaren kansanpuiston kyltit ovat herättäneet uteliaisuuteni siinä missä Torronsuokin. Saaren kansanpuisto on ollut jo vuosikymmeniä tunnettu virkistys- ja vapaa-ajanviettopaikka. Se on arvokas niin luonnoltaan kuin kulttuurihistorialtaan. Nykyäänkin se houkuttelee kauniilla monimuotoisella luonnollaan ja upeilla näköaloillaan, mutta myös muilla palveluillaan kaiken ikäisiä … Jatka lukemista Saaren kansanpuisto

Treenikiikkuja: diagnoosi – mankkavaje


Kiipeilyissäni on ollut pitkä tauko kesän 2018 aikana. Kesäkuussa kävin muutamia kertoja boulderoimassa Espoon BK:lla, mutta pitkien työpäivien ja yleisen väsymyksen vuoksi kiikut ovat jääneet kokonaan. Oikeastaan kyse ei ole ollut vain kiipeilystä, vaan minua on vaivannut jonkinasteinen apaattisuus ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Nyt syksyn tullessa olen jälleen varovaisesti innostunut ja löytänyt energiaa lähteä kiikuillekin. … Jatka lukemista Treenikiikkuja: diagnoosi – mankkavaje

Jukan hattutemppu!


Agilityä olemme kesän jälkeen jatkaneet maanantaisin Ehytillä Halikossa. Aneten eli Aunelin koirakoulun yksityisvalmennukset ovat pyörineet pienryhmissä aika jouhevasti, mukana minulla on ollut Jukka ja Puuma. 1-2krt viikossa olen käynyt myös treenaamassa itsekseni Märynummella koirakerho Tassujen kentällä. Syksyn aikana koirien ja varsinkin Jukan motivaatio ja asenne ovat parantuneet hurjasti! Vielä kesällä oli fiilis, että uusi agsakoira … Jatka lukemista Jukan hattutemppu!

Syksyn paimennustreenit


Syksyn aikana olen käynyt Jukan ja Puuman kanssa paimentamassa muutaman kerran hiukan vaihtelevalla menestyksellä ja tunnelmilla. Voidaan Puuman kanssa paimentaa autosta! Torstai 6.9 Somero. Olin jo liikkeelle lähtiessä todella väsynyt ja ahdistunut. Ei olisi pitänyt yllättää, että treenit menivät ihan suteen. Puuma työskentelee todella kivasti isolla laitsalla, missä tilaa on enemmän, mutta pyörössä se helposti … Jatka lukemista Syksyn paimennustreenit