Kevätkuulumisia


Tämä kevät on koronan takia kaikilla varmasti erilainen kuin ennen. Kaikki tapahtumat on peruttu, koulutukset ja tilaisuudet joko siirretty toiseen ajankohtaan tai tapahtuvat etänä. Monen ihmisen talous on vaakalaudalla ja töiden jatkuminen epävarmaa. Saankin olla onnellinen siitä, että oma arki ei ole juurikaan koronan takia muuttunut. Olin pari viikkoa omaehtoisesti lomalla maalis- huhtikuun vaihteessa, koska  … Jatka lukemista Kevätkuulumisia

Ulkokiikkukausi avattu!


Avasimme parhaan ystäväni kanssa kiipeilykauden pari viikkoa sitten boulderoimalla Espoossa. Lauantaina kävimme köysittelemässä Nuuksiossa. Marraskuun jälkeen emme ole päässeet kiipeilemään juuri lainkaan ja molemmilla on ollut kova ikävä otteille! Petran ulkokiipeily on jäänyt vähäiseksi, sillä pari viimeistä vuotta on kulunut sairastellessa ja viime vuonna oma koiranpentuni sotki lahjakkaasti tehokkaat treenit. Jo marraskuussa päätin kuitenkin, että … Jatka lukemista Ulkokiikkukausi avattu!