Tammikuun treenit

Tälle vuodelle en halua asettaa selkeitä tavoitteita, vaan ennemminkin mennä fiiliksen ja kyvyn mukaan. Viime vuodelle asetetut tarkat tavoitteet eivät toteutuneet hakua lukuun ottamatta ja yllättäviä tilanteita tuli elämässä eteen. Niinpä tällä kertaa haluan ennen kaikkea pitää hauskaa koirien kanssa erilaisissa riennoissa ja keskittyä omaan jaksamiseen. Somessa julkaisen päiväkirjaa jokaisesta päivästä, mutta täällä blogissa kirjoitan tänä vuonna kuukausitasolla treeneistä ja edistymisestä. Tammikuussa olen päässyt treenaamaan yllättävän paljon ja erilaisten kouluttajien toimesta!

Agilityssa on tarkoituksena kevään aika saada sekä Lotta, että Pimu kisakuntoon. Tammikuun aikana ollaankin saatu jo kepit hyvälle mallille, mutta myös kontaktiesteet pitää opetella ja nostaa rimat kisatasolle. Lotan kanssa kisat voidaan aloittaa heti kun siltä tuntuu, mutta vuoden ikäinen Pimu aloittanee syksyllä. Lisäksi Pimu pitää luustokuvata. Piikun kanssa jatkamme kakkosluokassa ja tavoitteena on saavuttaa nollatuloksilla uusia koulareita. Likan kanssa päätin tammikuun alussa sen nivelrikon vuoksi keskittyä enemmän tokoon ja rallyyn, mutta toki sen kanssa voisi jatkaa myös agilityssa ykkösissä rauhakseen niin kauan kun se ei oireile kipua.

Tänä keväänä ostamme Timo Liuhdolta agilityvalmennuksia pari kertaa kuukaudessa ystäväni Maijun kanssa. Sovimme Timon kanssa, että otan treeneihin mukaan Piikun ja Lotan. Tein päätöksen, että Likan kanssa en valmennuksiin osallistu sen nivelrikon vuoksi. Vaikka molemmat rakastamme agilitya, vaatii koiran kouluttaminen ylempiin luokkiin lukuisia toistoja kepeillä sekä kontakteilla enkä ole aivan varma onko se Likan kohdalla viisasta.

Päätin jo joulukuussa keskittyä tänä keväänä agilityyn, mutta usein tällaisen päätöksen jälkeen huomaankin tekeväni jotakin ihan muuta. Niin kävi nytkin. Kun Likan kanssa oli tarkoitus keskittyä rallyyn ja tokoon, olen nyt tammikuussa treenannut muutaman kerran sitä myös Piikun kanssa. Vuosi sitten kokeet loppuivat paikalla olon epävarmuuteen, mutta nyt olen pari kertaa treenannut sitä Yhdessä Piikun ja Likan kanssa. On ollut ihanaa huomata, että molemmat osaavat jo kaikki muut alokasluokan liikkeet, joskin toki Likkaa pitää monessa suhteessa kouluttaa lisää. Tässä uudessa innossa olen kouluttanut myös Lotalle ja Pimulle lisää Seuruu alkeita, noutoa, kaukoja ja kapulan pitoa.

Timon yksityistuntien lisäksi ostin kaksi irtopaikkaa Petra Malinin agility valmennukseen Lotalle ja Pimulle. Niille tekee todella hyvää käydä joko yksin tai kahdestaan eri ympäristöissä treenaamassa. Tällä Kertaa olimme TSAUlla, mikä molemmille uusi halli. Molemmat tekivät ratatreeniä, jossa pääpainona oli irtoaminen ja estefocus.

Kävin myös Likan kanssa tokon irtotunnilla Aunelin koirakoulussa. Siitä jäi tosi hyvä mieli, varsinkin kun Likan kanssa ei olla treenattu ryhmähäiriössä pitkään aikaan. Sovittiin Aneten kanssa, että jatkamme myös viime kevään yksityistunteja tokossa sekä rallyssa.

Lisäksi olen hankkinut omatoimitreenipaikaksi Lohjan koirakeskuksen, missä olen tässä kuussa päässyt treenaamaan n. Kerran viikossa pienehkössä hallissa, jossa kuitenkin kaikki esteet. Joskus lähteminen hallille on raskasta, mutta treenit ovat aina olleet hyvät! Jos tässä ei ollut tarpeeksi, olen myös kouluttanut agilityn alkeita Salon koirahallilla parille ystävälle koirineen. Mukaan noihin treeneihin olen ottanut yleensä Pimun.

Tammikuussa hankin sekä agilityliiton, että palveluskoiraliiton kilpailulisenssit ja ensimmäiset agsakisat korkattiin Piikun kanssa kuun viimeisenä viikonloppuna. Fiilis kisoista oli positiivinen, joskin jännitys oli aamulla melkoinen. Olin ilmoittanut Piikun vain kahdelle radalle ja molemmilta tuli hyllyt. Ensimmäisellä radalla oma jännitys tarttui koiraankin ja se yritti karata ensimmäistä kertaa lähdössä. Kontaktit se lenteli hyvällä vahdilla, enkä minä niitä juuri kaikessa jännityksessä varmistellut. Hylky tuli kuitenkin kepeillä, missä tuli kaksi kieltoa ennen kuin menokulma osui kohdilleen. Kolmas hylky oli lopussa putkella. Harmitti vähän, sillä osa virheistä olisi voitu välttää paremmalla ohjauksella. Hyppyradalla fiilis oli tosi hyvä, vaikkakin rata oli hyvin tekninen ja sisälsi monta vaikeaa ohjauskuviota. Hylky tuli siitä, että Piiku hyppäsi renkaan väärään suuntaan. Tältä radalta jäi kuitenkin positiivinen, jopa onnellinen jälkikaiku. Piikun kanssa oli niin ihana juosta yhdessä!

Tammikuu meni ohi huijauksessa ja valokin lisääntyy koko ajan! Pitkän ja pimeän sekä varsin tylsän syksyn jälkeen olen aivan innoissani uusista harrastusmahdollisuuksista ja tyttöjen kanssa touhuamisesta.

Rallytokon treenit syyskuussa

Otin tavoitteeksi treenata tyttöjä, varsinkin Pimua, niin paljon kun ehdin sillä aikaa kun Lotta oli pari viikkoa kasvattajansa luona näyttelylomalla. Usein treenit on lyhyitä keittiötreenejä, mutta 18.9. päästiin pitkästä aikaa rallytokoa treenaamaan Somerolle. Sari oli kopioinut kentälle ihan oikean alokasluokan radan ja sitä me sitten harjoiteltiin pienessä tihkusateessa. Kaikilla kolmella tytöillä eka rata meni ihan penkin alle, mulla meinasi palaa hermo ja ajattelin, että ei tule mitään!!!! Mutta toisella kierroksella kaikilla meni jo paremmin! Kyllä meillä vielä treenattavaa on ja näistä videoista saan hyvät kotiläksyt. Toivottavasti videot näkyy.

Piiku tavalleen uskollisena oli ekalla radalla kiihkeänä ja teki ihanalla innolla, jolloin liikkeet eivät olleet aivan niin täsmällisiä kuin voisi toivoa. Tokalla kerralla meni jo paremmin. Piikun rata:

Likka tekee puolestaan säntillisesti ja alkaa tuo seuraaminenkin sujua ilman palkkausta. Tykkään tosi paljon sen mielentilasta. Likan kanssa olisi kiva päästä korkaamaan rallyn kisat! Likan rata:

Pimu tekee vielä imuttamalla ja nyt huomattiin, että vieraassa paikassa tututkin liikkeet oli vähän vaikeita. Pimun rata:

Pääsi Lottakin treenaamaan kasvattajan kanssa rallya ja sain kotiläksyjä opettaa sille malttia ja palkkaamattomuutta. 💗

Kesäloma 2022

Työpaikan vaihdon myötä lomaa on kertynyt vain parisen viikkoa. Päätin pitää viikon nyt kesällä ja jättää toisen talvelle. Viikko tuntui ja tuntuu edelleen todella vähäiselle ajalle palautua talvesta, mutta ei voi mitään. Heti päätin, että lomalla keskittyisin treenaamaan tytöille agsaa: Lotalle pitäisi saada kepit kuntoon ja Likalle taitoja ykkösluokkaa varten. Näiden lisäksi tuli treenattua myös rallytokoa, hakua ja metsäjälkeä. Nukuimme pitkään, söimme hyvin ja vietimme aikaa ystävien kanssa. Ja niin, kävimme myös uimassa melkein joka päivä! Mikäs se ihanampaa?

Piikun maanantain treeni

Maanantaina 4.7 kävin hallilla tyttöjen kanssa. Treenasimme erotteluja, keppejä Lotalle sekä Likalle ja sik-sik alkeita. Oli ihanaa treenata ajan kanssa ja rauhassa.

Likka mmaanantain treeni

Tiistaina pakkasin tytöt taas autoon ja ajoin Sarin luokse Somerolle, missä pääsimme uimaan ja treenaamaan rallytokoa. Jokainen koira sai kaksi kierrosta lyhyellä radalla. Olin hämmentynyt siitä, miten hienosti kaikki tytöt viimeistään tokalla kierroksella muistivat talven treenejä! Edellisistä rallytreeneistä on nimittäin jo kotvanen aikaa!

Lotan maanantain treeni

Lottaa olen treenannut rallya ajatellen ehkä eniten koiristani. Vielä pitää treenata erilaisia kiertoliikkeitä ja eteen siirtymistä.

Pimun maanantain treeni

Piiku on rallystä vähän hämillään, se haluaisi tapansa mukaan mennä vaan satasella eikä oikein ymmärrä kaikkia kieputuksia. Uskon kuitenkin, että siitä saisi vallan mainion koiran myös rallyyn😜

Likka on ihan pro. Se tekee todella hienoa seuruuta ja liikkeet on nopeita ja näyttäviä. Likalle varsinkin luuston takia tämä laji voisi tarjota todellisen vaihtoehdon agsalle ja Likka oli tapansa mukaan ihan innoissaan!

Pimun kanssa ei ole tehty kuin keittiötokoa. Siihen nähden Seuruu pätkät imutuksella ja suurin osa liikkeistä sujui hyvin. Ohjaajan kiertämistä pitää vielä vahvistaa, mutta Pimu on oppinut viimeisen parin viikon aikana siirtymään edestä perusasentoon pelkästä suullisesta vihjeestä 💗

Vaikka olen luvannut itselleni, etten treenaa syksyllä tavoitteellisesti kuin agsaa, niin jospa kuitenkin vähän rallyakin?? 🙈😂

Keskiviikkona oli vuorossa taas hallilla agilitya. Otin mukaani Lotan ja Likan, sillä Piiku ja Pimu pääsivät hakuilemaan illalla. Lotan kepit alkavat hahmottuva hyvin. Halusin myös treenata muuria, sillä se on vähemmälle treenille jäänyt ja rengasta. Todella iloinen olin molemmista tytöistä, niin hienosti osasivat! Likalle keppien hakeminen täydessä vauhdissa on vielä vähän haaste, mutta kyllä se sieltä tulee.

Lotan kepit

Illalla Piiku harjoitteli kiinteän rullapannan kanssa ilmaisua. Otettiin neljä pistoa, joista kaksi ensimmäistä mielikuvilla täydessä syvyydessä. Piiku haki hyvin ensimmäisen ukon, mutta Rulla unohtui ottaa suuhun. Siirrettiin ukkoa lähemmäksi ja lisäkäskyllä Rullakin muistui ottaa suuhun. Toka pisto täyteen syvyyteen sujui täydellisesti ilmaisten. Kolmas ukko löytyi pienen lenkin jälkeen, ilmaisu oli täydellinen ja näytöllekin juostiin saman mutkan kautta. Neljäs ukko oli ihan keskilinjan tuntumassa, mutta lieneekö väsymyksestä kun Piiku ei muistanut taaskaan ottaa rullaa, siirrettiin sitten maalimies ihan näkösälle. Tällaisia selkeitä ilmaisuja rullan kanssa olisi hyvä tehdä lisää.

7kk ikäinen Pimu treenasi myös hakumetsässä. Ilta-aurinko alkoi jo laskea kun päästiin hakemaan ukkoja. Ensimmäiset kaksi pistoa oli ajatuksena käyttää mielikuva harjoitusta, jossa Pimu näkee etukäteen maalimiehet keskilinjalta. En kuitenkaan ollut tullut ajatelleeksi, ettei Pimu ole hakuillut pitkään aikaan eikä sen itsevarmuus vielä riitä pitkille välimatkoille (ekoissa pistoissa mm oli noin 50m). Ensimmäinen pisto sujui hyvin, mutta toka meni ihan plörinäksi. Hienosti Pimu juoksi kolme kertaa kauas etsimään, mutta ei saanut hajua. Lopulta pyysin maalimiestä vähän lähemmäksi. Kolmas pisto oli lähemmäs haamuna ja neljäs ilman apuja myös ihan keskilinjan tuntumassa.

Tässä olisi pitänyt ennakoida, ettei Pimun taidot vielä riitä mielikuvien avulla noin pitkälle. Oli kuitenkin kivat treenit ja super ylpeä Pimusta, joka teki parhaansa 💗 kyllä siitäkin hieno hakukoira mulle tulee

Torstaina koirat saivat vapaapäivän, sillä Luokseni saapui ystävä yökylään. Teimme lyhyen palauttelevan lenkin metsässä ja vietimme illan syöden, jutellen ja leffaa katsellen.

Likka treenaa keskiviikkona

Perjantaina iiltapäivällä likka, Piiku ja Lotta pääsivät Suskun, KoulutusRumba, agilityn yksärille ja Pimu Ronjan kanssa remmilenkille. Likalle esitin toiveen päästä treenaamaan ykkösluokan rataa, sillä viralliset kisat lähestyvät. Suskulla olikin hauska, joskin minulle melko rankka rata, jossa sain juosta täysiä pitkiä välimatkoja. Onneksi ykkösluokassa harvoin on näin pitkiä estevälejä. Juuri tällaista olen kuitenkin kaivannut tytöille, jotka tottuneet treenaamaan pienessä hallissa. Siihen nähden Likka ja Piiku irtosivat tosi hyvin! Myös Lotta pääsi treenaamaan eteenmenoa etupalkalla. Oma kunto on kyllä ihan hanurista, pitäisi tehdä asialle jotakin. Syön mielestäni terveellisesti, mutta paino ei vain tipu. Jossakin kohtaa tuntui, että jalat tekivät stopin, ei vain enää pystynyt, vaikka mieli edelleen paineli menemään.Agsa on kyllä niin kivaa, vaikka rankkaa! 😂💗😅

Lauantaina jalat olivat pikkuisen kipeänä, mutta lähdimme silti metsälenkille yhdessä tuttavan ja hänen koiransa kanssa. Erityisen iloinen olin, kun saimme seuraa heistä myös metsäjäljelle, en ole varma olisinko jaksanut lähteä ilman heitä! Tein Lotalle kaksi lyhyttä neliön muotoista jälkeä kolmella Kepillä ja Lode teki ne hienosti!! Pitäisi panostaa oikeanlaiseen palkkaan vielä enemmän, vaikka ihan märkäruokaan purkeissa, jotka tulisivat taskusta. Silti, hienosti se on ymmärtänyt homman jujun! Pari kertaa kävi niin, että en itse muistanut mihin kepin olin jättänyt ja Lotta etsi sen ilman apua.

Pimulle tein ensin lyhyen purkkijäljen, jonka se teki hienosti, joskin purkeilla oli hiukan liian lyhyet välimatkat. Seuraava jälki olikin pitkä ja sisälsi yhden kulman. Laitoin nakkia matkan varrelle kulmaan ja pariin muuhun paikkaan purkkien väliin. Pimu ajoi jäljen hyvin, mutta nenä nousi liiaksi ylös niillä pätkillä, joissa ei ollut nakkia. Niinpä seuraavaksi palaan hieman takaisin opettelussa ja purkkien lisäksi jätän jäljelle muutamia nakkeja, jotta nenä pysyisi paremmin maassa. Lopuksi puoli vahingossa pieni ilmaisutreeni kepillä ja Pimu nosti kepin hienosti!

Sunnuntaina vuorossa oli metsätreenejä Sarin kanssa. Harmittavasti alkoi sataa kesken kaiken, joten ihan kaikkea ei päästy treenaamaan, mutta suurimmaksi osaksi suunnitelman mukaan. Likka sai haun ilmaisu- ja näyttötreeniä ja myös viestitreeniä. Vielä pitäisi päättää kumpi Rulla on sille parempi, i:n mallinen vai norjalainen. Likka pienenä koirana helposti sotkeutuu pantaan juostessaan, joten siinä mielessä pannasta roikkuva i-malli olisi turvallisempi. Näytölle lähtö sujui parin toiston jälkeen pelkästä käskystä, hienoa! Viestiä tehtiin sille neljä toistoa Mäkisellä metsätiellä ja oli ihanaa nähdä sen silmien loistavan, se tietää jo mistä tässä on kyse ja juoksee Sarin luokse erittäin mielellään. Lotta treenasi tippunutta esinettä. Ei ollakaan tehty pitkään aikaan esineiden kanssa treeniä, joten tämä oli tosi kivaa! Lotta teki kaksi hyvää toistoa ja vieläpä ylämäkeen! Piikulle treenattiin ilmaisua näkyvillä olevalle maalimiehelle, ilman siis etsintää, mutta välimatka maalimiehen ja ohjaajan välillä oli suht pitkä. Tämä sujui hyvin. Pari kertaa Piiku tuntui unohtavan rullan tuomisen tai tarjosi sitä myös keskilinjalla, mitä en huomioinut. Lopuksi otimme yhden suorapalkan ja sen jälkeen rullan tuomisen ja sujui mallikkaasti! Pimulle aloitettiin nouto ihan alkeista. Kun sulla on vahvasti noutavat isosiskot, ei oikein oma noutaminen tunnu vahvistuvan! Täytyy jatkaa näitä treenejä mahdollisimman usein. Kiitos taas Sarille seurasta ja treeneistä! Yksin olisi niin paljon tylsempää! Illalla käytiin vielä uimassa ja Lotta sekä Pimu houkuttelivat Elmoa uimasille. Lotta hakee uiden hienosti lelua jo pitkiäkin matkoja silloin kun Likka ei ole mukana 💗😂

Loma oli siis lyhyt, intensiivinen ja aktiivinen. Ei tullut siivottua juurikaan, eikä vietettyä aikaa ravintolassa, terassilla tai hiekkarannalla. Ei matkusteltua tai käytyä konserteissa. Mutta eipä sellainen olekaan minun juttuni, ei ainakaan jos loma on vain viikon mittainen 😂

Rallitoko- tavoitteet 2022

Joulukuussa sain buustin rallitokoon kun ystäväni Sarin kanssa teimme keskenämme rallitokon alokasluokan kylteistä itsellemme joulukalenterin. Toki, hiukan se laahasi välillä perässä, enkä minä ainakaan joka päivä ehtinyt tai jaksanut liikkeitä hinkata. Tavoite oli kuitenkin saada tuntumaa lajiin ja kyltteihin ja se onnistui! Treenasimme useaan otteeseen joko meillä tai Sarin luona ja teimme jo pieniä ratojakin opiskelemiemme kylttien pohjalta. Tänä vuonna olisi tarkoitus jatkaa ja startata kisaura Likan ja ehkä myös Lotan kanssa.

Likka on osoittautunut todella lupaavaksi rallitokossa, eikä enää sen lonkkatulos harmita niin paljon kuin aluksi. Agility on ykköslajimme, mutta on mukavaa tietää, että vaihtoehtokin on olemassa. Niinpä minulla on tavoitteena sen kanssa maltillisesti korkata kilpailut myös rallitokossa. Lotan kanssa treenaamme myös eikä rallin kiemurat Piikullekaan ole pahitteeksi. Paljon olemme harrastaneet marras-joulukuussa ihan keittiötreeniä, joten pahoittelut ulkoasustani videoilla 😀

Allaolevalla videolla erilaisia temppuja rallitokon lisäksi, osa tokoa, esineen tuomista, kurre, loikka jne

12.12 Sunnuntaina Sari tuli käymään ja tehtiin radan pätkää pihalla tyttöjen kanssa. Tein radan kaikkien kanssa kahdesti. Olipa hyvä huomata, että koiran motivoiminen pitkällä radalla on ihan eri kuin liike kerrallaan, jossa palkkaat useammin. Tuli siis tarpeeseen tällainen treeni. Likka toimi hienosti, se alkaa oikeasti hahmottaa seuraamisen paikkaa aika hyvin. Liikkeiden suoritustapa on meillä vähän hakusessa koska ei ole kokemusta kisoista. Piikulla tokalla kierroksella oli jo malttia Seuruussa, mutta se ei ymmärrä remmin funktiota kun aina on treenattu ilman. Lotta ei osaa mukamas vielä mitään, mutta siinähän se teki tosi hienosti hommia! Kiitos Sarille treeneistä!

Tänä vuonna tavoitteena on ottaa rallitokossa yksityistunteja niin usein kuin mahdollista. Meitä lajissa kannustamassa ja valmentamassa ovat Susku Koulutusrumbasta ja Anette Aunelin koirakoulusta.

RALLITOKO TAVOITTEET 2022:

Likka: tavoite aloittaa kisaura – Toimenpiteinä kokeenmuotoiset radat, seuraamisen hiominen ja motivaatio.

Lotta: seuraamisen hiominen, kisaura?

Piiku; Kisaura? Piikulla tavoite ensi vuodella kisata tokossa, mutta kuka tietää?

Tokoa ja rallya

Jännä, miten talvella toko aina ilmestyy jostakin arkirutiineihin!! 💗 Superia!! Tänä syksynä aloitettiin rallitoko Likan ja Lotan kanssa sekä jatketaan Piikun kanssa tokoa kisatavoitteellisesti. Vähän yllättäen marraskuu tulee olemaa tokon täyteinen kun ostin Piikulle 4 irtopaikkaa Katja Honkasalon tokokurssille ja lisäksi jatkamme oma toimi treeniä Scyn Turun alaosaston hallivuorolle maanantaisin.

19.9 Likan ja Lotan ekat rallitokotreenit Suskun luona. Hui kauhistus, mikä laji, saa nähdä mitä siitä tulee 😀

30.9 Toka yksityistunti rallitokossa. Suskulla on selvä ajatus meidän treeneihin ja se on hyvä, sillä mulla ei oikein ole 😀 Kamalaa kieputusta. Onneksi otetaan pari kylttiä kerrallaan, ettei mulla mene yli hilseen jo heti alkuun. Laji on kyllä vaativa ohjaajalle, mutta toivon, että eka luokka olisi suhteellisen helppo. Tänään treenattiin koiran kiertämistä ohjaajan ympäri sekä askel kerrallaan liikkumista joko eteen päin tai peruuttaen. Oma mielipide lajista alkaa kyllä muuttua, ei tämä olekaan ihan niin helppoa kuin olen kuvitellut!

Myös kotona tulee varmasti nyt treenattua kun illat ovat pimeitä. Viime vuonnakin tuli tokoilua harrastettua eniten kotikeittiössä. Alla olevalla videolla tehotytöt tokoilee keittiössä.

23.10 Tänään meillä oli todella pitkästä aikaa tokotreenit Piikun kanssa kun olen ostanut meille pari irtotreeniä Katja Honkasalon toko tunneille. Viimeksi ollaan oltu Katjan opeissa joskus Piikun ollessa noin vuoden ikäinen ja onneksi sentään ollaan siitä edetty johonkin 😅💗 eikä mitä, siihen nähden ettei olla tehty lainkaan tokoa varmaan yli puoleen vuoteen Piiku oli tapansa mukaan lähes täydellinen!! Vitsi miten rakastan tuota koiraa!! Täydellinen, täydellinen, täydellinen!!!🔥🔥🔥

Tunnin teemana oli jäävät, mutta mehän Piikun kanssa käytiin melkein koko repertuaari läpi tunnissa. Eihän se kaikkea osaa ja haukkuu turhautuessaan, mutta töitä tehdessään keskittyy täysillä ja on tapansa mukaan erittäin luotettava, uskomattoman nopea oppimaan ja varma suorittaja. Meillä molemmilla oli niin hauskaa! Tästä lähtee loppuvuoden tokotreenit, josko ensi vuoden alussa päästäisiin sitten vihdoin kisoihin asti! 🤩

  • Liikkeestä maahameno ✅
  • Tempon vaihtelut ✅
  • Perusasento✅
  • Seuraaminen ja sen paikka ✅
  • Paikallamakuu✅
  • Kaukokäskyt ✅
  • Liikkeestä seisominen (vielä käsiapu)
  • Liikkeestä istuminen (vähän muistuttelua)
  • Liikkurin sieto ja häiriökäskyt (kokemusta)
  • Käskyerottelu (Piikusta tää oli erityisen hauskaa 😅)
  • Lisäksi käytettiin monipuolisesti taka- ja etupalkkaa joten oli kyllä hyvin monipuoliset treenit!!
  • Kiitos valmentajalle Katja Honkasalolle! 🤩

Koska Piikulla on huomenna agsakisat, päätin ottaa illan tokotreeneihin mukaan pian 7kk ikäisen Lotan. Onneksi otin! Nämä olivat Lotan ekat ohjatut tokotreenit ja muutenkin sen kanssa on tehty tämäntyyppistä häiriötä ja koulutusta aivan liian vähän🙈. Siihen nähden se keskittyi upeasti liikkeisiin ja pysyi hyvin lihapullan voimalla kuulolla koko tunnin. Olemme toki treenanneet näitä juttuja keittiössä, mutta nyt olisi aika siirtää juttuja halliin ja häiriön alle! Super Lottis!! 💗Kiitokset Valtsu Katja Honkasalolle!

5.11.2021 Sain ostettua Piikulle vielä kaksi irtotreeniä lisää tälle ja ensi viikon perjantaille! Valmentajana on edelleen huikea Katja! Onpa jotenkin tosi kiva kun on valmentaja, jolla itselläänkin nahkoja, joten tietää kyllä kaikki mahdolliset temput ja jipot mitä koirat voivat keksi ja toisaalta mitkä vinkit toimivat niille! Tänään treenattiin kisojen väliaikatemppuja, eli käytäntöjä, joilla koira voidaan varsinaisen liikkeen jälkeen vaivihkaa ”palkata”, koska kokeissahan ei tietenkään voi käyttää muuta kuin suullista kehua. Onneksi Piiku palkkaantuu vahvasti suullisesti, mutta treenasin sille hyppyä nenäkosketuksella käteen ja rundia eli sitä että se kiertää jalkojen ympäri perusasentoon. Karjasta temppuja on hyvä olla pari eri tilanteisiin :sellainen joka innostaa ja toinen, joka rauhoittaa koiraa. Näiden lisäksi olemme treenanneet ympyrää, jossa Piiku kääntyy edessäni 360 astetta. Lisäksi tehtiin kisamaisia lähestymistä siten, että Katja toimi liikkurina. Juuri tällaista treeniä Piikun kanssa tarvitsemme, sillä se ottaa hyvin herkästi häiriötä muiden koirien tai Liikkurin käskyttämisestä. Lopuksi taas paikalla makuu, joka ei ihan onnistunut täyttä aikaa, mutta onneksi Piiku tulee luokseni eikä hakeudu muiden koirien luo.

Koiratouhuja kevät 2019

Kevät ja alkukesä näyttää painottuvan koiramaisiin menoihin! Jostain syystä mieli halajaa näyttelyihin, agsakentälle ja jopa tokoilemaan! En tiedä onko ilmassa jotain, olenko syönyt jotakin sopimatonta tai saanut jonkun tarttuvan taudin.. Parasta kuitenkin se, että kaikki koirat ovat mukana touhuissa!

3G5A4160AGILITY: kevään torstai-illoissa olemme juosseet Puuman kanssa agsatreeneissä. Steriloinnin jälkeen Puuma on rennompi ja leikkisämpi ja hakee minuun enemmän kontaktia kuin aiemmin. Meidän osalta leikkaus onnistui siis nappiin! Puuman asenne on treeneissä parantunut paljon eikä se enää juurikaan seikkaile kentällä omiaan. Taija Salokanteleen treeneissä on yleensä n.30 esteen rata, jonka teemme pätkissä. Myös keppejä olemme treenanneet ja päässeet jo parista ohjuristakin eroon! Radat kuitenkin pätkii osin omiin ohjausvirheisiin ja joskus Puuman karkailuun kontaktiesteille. En ymmärrä miksi minulle on niin vaikeaa ottaa käyttöön persjättö kun helposti usutan koiraa takaleikkauksiin. Ne harvoin toimii. Toivoisin Pumselle vähän enemmän vauhtia radalle, mutta olen kuitenkin super tyytyväinen Puuman asenteeseen! Myös alun paikalla olo alkaa sujua varmasti. Puuma jatkaa Taijan kurssilla myös kesällä torstai-iltaisin.

FB_IMG_1556466827260Mukana on silloin tällöin ollut myös Jukka, jonka suoritus on ollut vaihtelevampaa. Jukka on intona mukana lajissa, mutta se on jotenkin jähmeä, iso ja hidas, vähän kuin elefantti posliinikaupassa 😂 niinpä Taijan kurssit ovat sille vielä vähän liian vaativia ja yritän hakea sille motivaatiota kevään aikana Aneten siihen tarkoitetuilta lyhyemmiltä  kursseilta.

Piiku tapailee agsan alkeita eli siivekkeen kiertoa, putkea sekä eteenmenoa sekä kotitreeneissä, että maanantai-iltaisin starttikurssilla yhdessä Maijun Unton kanssa. Toukokuussa alkaa myös Piikun oma Sporttirakin pennuille suunnattu verkkovalmennus, joka kestääkin sitten elokuuhun asti! Toivon, että saan sieltä lisää vinkkejä kotitreeneihin! Kesällä käymme varmasti myös jonkun Aneten motivaatiokurssin. Piiku on nopea oppimaan ja vaatiikin tällä hetkeltä minulta aika paljon huomiota. Pyrin tarjoamaan sille jatkuvasti jotakin uutta kokemusta, joko ympäristön tai koulutuksen kautta. Haaveena olisi saada siitä nopea kisakoira agilityyn, mutta myös toko on viime aikoina alkanut taas kiinnostaa.

FB_IMG_1556466822629Toukokuun 23.5 osallistun Jukan ja Ronjan kanssa Aneten Tassupäivään ulkosalla, joten sieltä molemmille motivaatiota pidemmältä agilityradalta takataskuun! Kesällä olisi tarkoitus käydä omin päin myös Tassujen ulkokentällä treenaamassa koko sakin kanssa. Katsotaan mihin into ja aika riittää!

RALLITOKO: ilmoitin pitkästä aikaa Ronjan touhuilemaan Aneten rallitokoon tiistai-iltaisin.. 🙈 saa nähdä.. haaveessa olisi ykkösluokan kisat, mutta noh.. saa nähdä! 😂 Olen pohtinut, että jos homma tuntuu hauskalta voisin kokeilla sitä tai varsinaista tokoa myös Jukan kanssa! Olisikin kätevää jos koirista kaksi olisi ns. agsakoiria ja kaksi tokoon keskittyviä.

IMG_20190501_162949_414RETKEILY: viime vuonna kävimme koirien kanssa retkeilemässä mm. Iso-Valkeella, Torrosuolla ja Nuuksiossa. Kaikenlaisia suunnitelmia on myös tälle vuodelle, myös yön yli kestäviä retkiä. Tavoite olisi nähdä miltä neljän ison koiran kanssa telttailu tuntuu, mutta aloitamme ihan lähiympäristöstä. Haaveena olisi lähteä tutustumaan Liesjärven kansallispuistoon ja samota lisää Etelä- Suomen retkeilyalueita.

NÄYTTELYT: Jukka on ilmoitettu kolmeen näyttelyyn toukokuussa, Puuma yhteen ja jahka rokotukset saadaan kuntoon Piiku lähtee harjoittelemaan pentuluokkiin yhdessä Unton kanssa. Heinä- elokuussa viralliset kehät jatkuvat, vähän auki vielä minne kaikkialle mennään. 😊 tavoitteena olisi saada Jukalle vielä puuttuvat kaksi sertiä 😂

PAIMENNUS: tänä kesänä meille muuttanee ensimmäiset omat kesälampaat. Tila on rekisteröity lampaiden pitopaikaksi ja kaikki on valmiina eläimiä varten. Niitä ei kuitenkaan ole tarkoitus käyttää koirien harrastukseen, joten saa nähdä eksymmekö kesän aikana Somerolle tai vaikkapa Sammattiin virallisempiin ympyröihin treenaamaan. Varsinkin Puuma ja Piiku voisivat toimia niissä kehissä.