Pienenä tyttönä haaveilin olevani suuren maatalon emäntä ja hääräileväni tilan askareissa. Vuonna 2007 ostin itselleni ja koirille n. 200 neliöisen punaisen ”mökin” Salosta, entisen Kiskon kunnan alueelta. Elämä maaseudulla onkin ollut mielenkiintoinen matka ja mahdollistanut unelmani eläinten kanssa elämisestä. Vuosien varrella tilalla on elellyt koirien lisäksi myös mm. kissoja, vuohia ja marsuja. Aina ei ole arki ollut helppoa, mutta lapsuuden unelman toteutuminen on toiminut alustana myös muille tulevaisuuden visioille

Kotini nimeltä Siltapelto sijaitsee keskellä vehmasta Varsinais-Suomen maisemaa. Kumpuilevien peltojen ja pienten jokien halkoma seutu ihastutti minut kokonaan jo vuonna 2007 kun etsin omaa taloa. Olin saanut äitini perintönä käsirahaan tarvittavan summan ja kun sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani Lohjalta joulukuussa 2006, olin pankissa istumassa jo helmikuussa 2007. Tiesin, ettei minulla ollut varaa mihinkään uuteen mökkiin, joten katseeni suuntautui tänne Varsinais-Suomen rajalle, missä hintaluokka oli hiukan matalampi kuin uudellamaalla, mistä olen kotoisin.

Olin etsinyt uutta kotia minulle ja koirille jo puolen vuoden ajan. Tätä taloa katsoessa ihastuin sen isoihin ikkunoihin ja monikäyttöiseen yli 100 neliön alakertaan. Muutin elokuussa keskelle remonttihässäkkää (joka kesti yli puoli vuotta!) yhdessä aikuisten koirien ja tuolloin 5 viikon ikäisten pentujen kanssa. Myöhemmin on tullut todettua, että nuo isot ikkunat vetävät talvella melkoisesti, mutta toisaalta yläkerran 80 neliön kämppä lämpenee kätevästi puulla.

Kymmenessä vuodessa ehtii tapahtua kaikenlaista. D-pennut täyttivät juuri 10 vuotta ja ajan kulun huomaa muussakin kuin koirien ikääntymisessä. Neuvoni omakotitalon

ostoa suunnitteleville: ennakoi! Halusin talon, jossa naapurit olisivat suht lähellä ja tien hoito olisi helppoa myös talvella. Auraus täytyy toimia, jotta töihin pääsee. Talon ylläpitoon tulee myös löytyä taitoa, aikaa ja rahaa. Minulla ei tunnu olevan näistä mitään 😀 mutta hyvin olen silti toimeen tullut. Monet haaveet ja ideat on ollut pakko opetella siirtämään kauemmaksi, kaikkea ei voi eikä ehkä kannattakaan toteuttaa heti. Myös toimiva piharatkaisu on plussaa – omassani sellaista ei ollut. Alkujaan nelisen vuotta asumatta ollut talo ja sen pihapiiri kaipasivat kipeästi puutarhuria, mutta minä olen aina ollut siihen liian osaamaton ja kiireinen. Niinpä joka paikka kukkii nokkkosta, pujoa ja horsmaa ja taistelu niitä vastaan on jokavuotinen harmin aihe. Vuonna 2009 hankkimani vuohet olivat kätevä ratkaisu 😉

Tavallaan. Vuohien kanssa eläminen oli melkoinen seikkailu, sillä ne ovat ovelia ja uteliaita otuksia (=karkailevia ja jääräpäisiä). Toisaalta viime aikoina olen alkanut haaveilla kesälampaista, joten tarkoituksena on käyttää pihan hoidossa jatkossakin myös laiduntavia apulaisia.

Olen oppinut toteamaan, että syksyllä kaikki kuolee kumminkin ja keväällä syntyy uudelleen, joten jokainen vuosi on uusi mahdollisuus pihankin suhteen. Ei pidä ottaa liikaa stressiä! 😀 Puutarhanhoito vie melkoisesti aikaa ja siksi pyrin haalimaan tontille vain helppohoitoisia kasveja ja perennaryhmiä. Vuonna 2018 keväällä sain aikaiseksi rakentaa kukkapenkit etupihalle sekä hankkia lisää omena- ja kirsikkapuita. Tontillani on myös mustaherukkaa, luumupuita, vadelmaa ja metsämansikkaa. Myös pensasmustikat ovat tuloillaan. Syksyllä saatan löytää tontin nurkasta pannullisen kantarelleja. ❤

Maalla asumisessa on puolensa. Jos nauttii yksinkertaisesta elämästä ja siitä, että lähin kauppa on 7,5 kilometrin päässä, homma toimii vallan mainiosti. Rahaakin säästyy kun kauppaan ei tule lähdettyä pelkän maitopurkin takia. Vuodenajat ovat läsnä suorastaan kouriintuntuvasti kun syksyllä etupihan koivujen lehdet uhkaavat lentää avoimesta ovesta sisään ja talvella lumikinokset on hoidettava tavalla tai toisella. Onneksi pieni polku autolta ovelle riittää. Keittiön ikkunasta pääsen ihailemaan Kurkelanjärveä, joka loistaa sinisyydellään eri vuodenaikojen mukaan. Kotoinen ja tunnelmallinen takka tuo tupaan mukavaa lämpöä ja säästää melkoisesti sähkölaskuissa, mutta toisaalta se pakottaa aika tiukkoihin kellonkäymiin, kun pellit on lyötävä kiinni sopivaan aikaan.

Aktiivisena eri lajejen harrastajana tämä aiheuttaa hiukan aikatauluongelmia. Myös puusta irtoavaa roskaa on joka paikassa. Nautin kuitenkin talossa puuhastelusta ja siitäkin, että pientä pintaremonttia ja toteutettavia projekteja löytyy aina niin sisältä kuin ulkoakin. Vuodenaikoja olen myös päässyt ihastelemaan! Luonto, villieläimet ja toisaalta myös maanviljelijöiden arkirutiinit vuodenaikojen mukaan eivät lakkaa hämmästyttämästä.

Oman talon kuistilta pääsen tekemään jokapäiväisen 4km silmukkalenkin ja 5km juoksulenkin. Pidemmällekin pääsee päiväretkille: 13km isosilmukka, 15km Kavastontien-, Kurkelanjärvenkierros  ja 25km Aneriojärvenlenkki kulkevat kaikki osin maantietä peltojen keskellä, osin metsätietä. Hirvet, kauriit ja peurat, supikoirat, ketut ja sudetkin jolkottelevat ihan lähimetsässä. Ei kulu päivääkään ettenkö ihailisi edelleen näitä upeita maisemia ja luontoa, jonka keskellä saan elää. Lenkki toisensa perään ei koskaan ole samanlainen! Pellot nousevat maasta joka kevät ja uteliaana seuraan mitä maanviljelijät minnekin viljelevät ja mitkä pellot ovat kesannolla. Keväällä puimurit jylistelevät pitkin hiekkateitä, muina aikoina traktorit ja puurekat. Keväällä saapuvat muuttolinnut pelloille ja järvelle, kesällä mökkiläisten lukumäärä moninkertaistaa lähitienoon asukasluvun ja lähikaupasssa saattaa jopa joutua jonottamaan! 😉

Koti ei ole koskaan merkinnyt minulle varsinaista asuntoa, vaan enemmän tunnetta. Tunnetta siitä, että olet perillä, löytänyt paikkasi. Kymmenen vuoden ajan tämä talo on mahdollistanut minulle unelmani eläinten kanssa elämisestä. Olen saanut elää viisi vuotta vuohien kanssa (vuosina 09-14) ja saanut kokea myös monta rakkaudentäyteistä hetkeä koirieni, niiden pentujen ja uusien omistajien kanssa (kasvatusvuosina 2004-2014). Luonani asuvat kolme maatiaiskissaa ovat myös erityisen

tärkeitä, ihan hiirivahteinakin. Niilläkin alkaa olla jo ikää, sillä myös Bestis ja Symppis täyttävät ensi vuonna 10v. Koti on paikka, jossa mieli rauhoittuu ja akut latautuu. Se tunne, ettei ole kiire minnekään, vaan olet juuri siinä missä pitääkin.

Suhtautumiseni taloon ja sen hoitoon on ehdottomasti vuosien aikana kehittynyt viha-rakkaussuhteeksi 😀 Aina silloin tällöin olen alkanut pohtia, josko voisin elää jossakin muualla. Talon hoitaminen yksin on suuri vastuu ja se vie myös aikaa. Viimeiset kymmenen vuotta on antanut minulle kuitenkin voimaa ja rohkeutta, sellaista luonteen lujuutta, jota en olisi muualla saannut. Lapsuudenunelmansa toteen eläminen tuo koko elämään positiivisen vireen ja muillekin unelmille sopivan kasvualustan. En vaihtaisi kokemuksiani mihinkään, sillä ne ovat tehneet elämästäni rikkaan ja monimuotoisen.

Kaikille, jotka haaveilevat talon ostosta: go for it!!! Uskaltakaa elää unelmianne toteen! Kaikki päivät eivät ole helppoja, mutta jos elämä on sarja summittaisia kokemuksia – ainakin minun täällä maalla on ollut lottovoiton arvoinen.

Kiinnostaako elämä maalla? Lue lisää tästä linkistä!