
Olen harrastelijavalokuvaaja Salon Kiskosta. Valokuvaus on aina ollut minulle rakas harrastus ja vuosien aikana olen kuvannut paljon sekä omiani, että muiden lemmikkejä, luontoa ja villieläimiä. Valokuvaus on ohjannut elämäni suuntaa jo hyvin pitkään, joten odotan innolla mihin se seuraavaksi minut viekään! Minulla on koiranomistajana ja – kasvattajana 20 vuoden kokemus eri ikäisten ja kokoisten koirien kuvaamisesta. Pidän vahvoista kuvista, joissa on paljon syvyyttä sekä sanomaa, tavalla tai toisella. Koen olevani klassinen kuvaaja, en nimittäin juurikaan käsittele kuvia jälkikäteen, enkä käytä esimerkiksi Photo shop-ohjelmia. Tästä syystä myös hinnat pysyvät kohtuullisina, mutta kuvat ovat silti laadukkaita ja näyttäviä. Ne soveltuvat erityisen hyvin somepäivityksiin, mutta voi niistä tehdä vaikka taulunkin seinälle.
Olen suorittanut hyväksytysti Muurlan opiston valokuvauksen peruskurssin 2015-2016. Kamerakalustooni kuuluu tällä hetkellä runko Canon Mark II, muita halvempia järkkäreitä sekä eri kokoisia objektiiveja. Taloudesta löytyy myös GoPro Silver4 vedenalaisiin kuvauksiin sekä videointiin.
TULOSSA (huom säävarauksella):
EI SUUNNITTEILLA. Hinta 40e/koirakko. Maksu tapahtuu paikan päällä käteisellä (tasaraha) tai mobile pay. Tilisiirto kuitilla. Huom, säävaraus! Sateella ei kuvata, vaan päivä siirtyy.
Piiku ja Unto Piikkiön linnavuorella
TUTUSTU MYÖS LAAJEMPAAN PORTFOLIOONI TÄSTÄ
HINNASTO 2022:
- Koirakuvaus osana järjestämääni kuvauspäivää 20-30min: 40e (vähintään 5 kuvaa)
- Koirakuvaus miljöössä 60min: 45e +kilometrit 0,27cent/km (vähintään 5 kuvaa)
- Muut lemmikit: kysy lisää sähköpostilla!
PAKETTIHINNAT kasvattajille tai useamman koiran omistajille:
- Kasvattajakuvaus, kaikki kasvattajan omat koirat 60e (plus kilometrit).
- Pentuekuvaus: pentueen pentukuvaus, perinteiset seisotus- ja istumiskuvat. 45e +kilometrit 0,27cent/km
- Jotain muuta mielessä? Ota yhteyttä!
YRITYSTIEDOT:
Lifedream Colliet, Y-tunnus 3154931-1
Muutamia kuviani vuosien varrelta, lisää löytyy galleriasta: