Lotta jatkoi agilityuraansa pitkäperjataina Liedossa TSAUn kisoissa. Kyllä se on hauska pieni kaunokki. Kisapaikalla kulkee nätisti vierellä ja hakee kontaktia. Reipas se on, mutta ei lainkaan niin vahvasti oma itsensä kuin yleensä. Vähän kaipaisin sille lisää vauhtia ja asennetta touhuun, mutta sitä tulee varmasti lisää kokemuksen kautta. Oma jännitys oli pienempi kuin ekoissa kisoissa viime sunnuntaina, mutta tarpeeksi kuitenkin, jotta tuntui perhoset mahassa.

Ekalla radalla Lotta varasti lähdössä, mutta otti kepit tosi hienosti. Se karkasi yleisöä katsomaan putkella, mutta tuli takaisin kivasti ohjaukseen ja lämpeni silmin nähden. Toinen kielto tuli viimeiseltä hypyltä. Rimat olivatkin tällä radalla 55cm,joten olin erityisen ylpeä Lotasta, jonka kanssa on tähän mennessä tehty vain 50cm rimoilla eikä koskaan ison kentän treeniä.

Tokalla radalla oli ekana muuri ja tälläkään Kertaa Lotta ei voinut vastustaa tuomarin pöydän takana olevia ihmisiä😂. Onneksi kuitenkin sain sen hyppäämään muurin ja lopulta tokan hypyn, mutta tuntui siltä, ettei Lotta ehkä oikein jaksanut enää. Toisaalta kepit haettiin hyvin ja tehtiin taas varmasti ja muutkin kuviot ihan ok. Tuli vähän kiirekin joissakin kohdilla. Lotta lisäsi selvästi vauhtia lempiesteillä kuten putkissa ja renkaalla.
Olen tosi tyytyväinen, että saimme jälleen tulokset molemmilta radoilta. Ekalla radalla sijoitus 14. Ja tokalla 9. Mutta moni koira sai hyllynkin näiltä radoilta. Jokunen kielto johtuen lähinnä karkaamisesta yleisön luokse, mutta muuten estevarma. Lotalle koko kisapaikka on jännittävä ihmisineen ja koirineen, mutta hienosti se kantaa itsensä. Lisää kokemusta vaan!