Videoita vetokoirista

Selailin youtubea ja löysin pari aika hyvää videota. Taannoin minulta kysyttiin koirieni lihashuollosta. Kun koiria on monta, on kunnollisen lihashuollon hoitaminen ehkä vaikeampaa, vaikkakin ihan yhtä tärkeää. No, lapissa joku on keksinyt tällaisen menetelmän rekikoirien lämmittelyyn ja jäähdyttelyyn:

Muitakin kyseisen videon kuvanneen pätkiä katsellessa tulee fiilis siitä, miten erilaista elämä – niin ihmisillä kuin koirillakin – on a) rekikoirien piirissä ja b) pohjoisessa. Katselin ihastuneena lauman reagointia toisiinsa ja tarhoja ja niiden systeemejä. Jokin tuossa rekikoirapuolessa kiinnostaa minua ihan hirmuisesti, se on jotenkin mielestäni aidompaa kuin moni etelän hörhötys.. Koirat saavat olla koiria ja selkeästi näkee, että ne nauttivat elostaan. Vauhtia ja hurmaa unohtamatta.

Koirat ovat jollain tapaa seesteisempiä ja tasapainoisempia kuin oma laumani. Uskoisin videoilla koirien olevan alaskan hyskeja, siis huippuunsa viritettyjä vetokoiria 😉 Mutta miten kauniisti ne syövät yhdessä, ilman mustasukkaisuutta, jollakin tapaa luonnollisempana kuin oma hunnilaumani, joilla esiintyy paljon enemmän mustasukkaisuutta ja terävyyttä tällaisissakin tilanteissa. Eikä kukaan juuri hauku turhaan! 😀 Kyllä varmaan nämäkin ihmiset näkevät tappeluita, mutta noin yleisesti koirat ovat jalostettu laumatyöskentelyyn. Näen eron kotona laumassani vain kahdesta huskysta ja joka kerta Millan luona käydessäni. En tarkoita, että nämä meidän harrastuskoiramme olisivat yhtään huonompia, mutta erilaisia ne kyllä ovat! Reagoivat nopeammin tilanteisiin ja ovat koko ajan vieressä roikkumassa 😉 Kuten kunnon palveluskoiran kai kuuluukin.

Tässä ollaan arvatenkin menossa vetämään, koirat pakataan aikas hienoon kuljetusautoon. Miten hienosti ne odottavat vuoroaan! Alla olevassa on talvi ja koirat juotetaan joko ennen tai jälkeen treenin. Jälleen hämmästelen koirien rauhallista olemusta. Toivottavasti videoiden tekijät eivät näistä linkeistä loukkaannu, jos  saisivat tietää. En tiedä, saako julkisia youtube videoita tälla tavoin linkittää. Pyydän sitä vilpittömästi anteeksi jos näin on. Mutta ihaillen täytyy sanoa, että olisipa hauskaa tutustua ihmisiin, jotka selkeästi nauttivat täysillä siitä mitä tekevät ja pitävät huolta koiristaan. Ehkäpä uusi Suuri Unelmani elämässä olisikin tästälähin vierailu Lapissa jossakin safarikennelissä. Edellinen unelma kun on jo ehtinyt toteutua (siis tämä tönö). Juuson kanssa joskus vitsillä heitettiin, että jos jossain muualla asuttaisiin niin sitten Rovaniemellä 🙂 Mutta näitä katsellessa ei yhtään hullumpi ajatus..

Katso youtubesta talvivideo:

Lopuksi, jottei totuus unohtuisi, koirien syvin olemus. Katsokaahan niiden ilmeitä!

Mielestäni on äärimmäisen avartavaa tutustua aivan erilaiseen maailmaan huskyn ja muiden vetokoirien kautta. Ajatukset koirista, koulutuksesta ja elämästä noin yleensäkin on aivan erilaisia kuin mihin olen tottunut. Roturasistit pitäkööt mölyt mahassaan puolin ja toisin, minusta mikään ei voi olla upeampaa kuin kokemusten jakaminen! 🙂

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s