Tietoinen läsnäolo – osa VI

TIETOINEN LÄSNÄOLO – yhdessä olemme enemmän, OSA VI

Jokaisella tietoisella valinnallamme synnytämme tulevaisuutemme ja voimme valita toimimmeko itsekkäästi tai epäitsekkäästi, se on vain meistä kiinni.Voimme esimerkiksi noustessamme aamulla itsekkäästi olla välittämättä kumppanistamme, murahtaa hänelle ohikulkiessa tai jos olemme äkkipikaisia, äyskiä ja tiuskia läheisillemme, työtovereillemmekin. Vaatii sisua ja rohkeutta myöntää ääneen nukkuneensa huonosti, tuntevansa JOTAKIN, mikä aiheuttaa käytöksen. Mutta jos emme kerro ihmisille, miksi käyttäydymme miten käyttäydymme, he olettavat – ja se menee lähes aina pieleen. Me voimme itsekkäästi olla välittämättä tuntemattomien, työtovereiden tai läheistemme todellisista tarpeista. Emme saisi pitää itseämme tai toisiamme niin itsestäänselvyytenä, että lakkaisimme hämmästelemästä – ja myös kertomasta heille miten upeita he ovat. Olen huomannut viimeisen kymmenen vuoden aikana, että eniten ihmiset tuntuvat tarvitsevan aitoa välittämistä. Sitä, että heidät kohdataan joka tilanteessa avoimen reilusti. Loppujen lopuksi taidamme kaikki tuntea itsemme aika yksinäisiksi. Meissä on muutakin kuin se rooli, jossa kulloinkin esiinnymme. Olemme enemmän kuin pelkkä äiti, isä, puoliso, työntekijä tai elämäntapa. Nämä tekijät eivät määrittele meitä, vaan se, miten rooleissa toimimme. Ihmisarvo ei ole pelkästään se, millaisena näemme kohtaamamme ihmisen juuri nyt, vaan ihmisarvoon lukeutuu aina menneisyyden ja nykyisyyden lisäksi myös tulevaisuus. Niinpä emme voi tuomita ihmistä koskaan sen pohjalta miltä hän vaikuttaa juuri nyt, vaan se tulisi tehdä hänen tulevien tekojensa pohjalta. Katuojassa makaava spurku ei ole ihmisarvoltaan sen huonompi kuin pörssimeklari, joka ei välitä lähimmäisistään.

Oleminen on havaituksi tulemista. Itsensä tunteminen on mahdollista vain toisten kautta. Kukaan meistä ei ole saari. Vaikkei olisikaan niin avoin kuin minä satun olemaan, on kuitenkin jonkun tytär, poika tai puoliso. Me ihmiset vaikutamme toisiimme jatkuvasti eikä kukaan selviä elämästä yksin. Olemme valtava energiaverkosto, jossa jokaisella toiminnalla on vastareaktionsa. Oma tarkoitukseni on olla mahdollisimman hyvä tytär, kumppani, ystävä ja työtoveri. Tietoisesti. Määrittelen hyvän sellaiseksi, joka vie tilannetta ja itseäni eteenpäin, eikä taaksepäin. Joksikin mikä tuottaa iloa eikä surua. Yritän kohdata ihmiset uudella tapaa, kohdata heidät roolien ja puolustusmekanismien alla nähdäkseni sen ainutlaatuisuuden mitä jokainen meistä on. Ihmisten sielujen muodot, se energiaryöppy, josta he koostuvat ja pienen pienet hiukkaset, jotka ovat muodostuneet heidän vartaloikseen ovat ainutlaatuinen taidonnäyte! He ovat niin kauniita, niin ainutlaatuisen merkityksekkäitä, että minua ahdistaa kun niin monet eivät ymmärrä omaa upeuttaan tai löydä siitä vahvuutta elämäänsä. Meidän tulisi kuunnella toisiamme avoimemmin ja yrittää tuoda toisten parhaat puolet esiin. Pyrkiä tarjoamaan muillekin tasapainoa elämään ja löytämään heidän oma potentiaalinsa. Sielu ei ole koskaan ollut minulle uskonnollinen käsite, vaan se persoona, joka jokaisen kohtaamani ihmisen ulkoisen ( ja sisäisen) kuoren alta löytyy.

Meidän elämämme eivät ole vain omiamme. Kohdusta hautaan olemme sidoksissa toisiin ja päätöksemme tässä ja nyt vaikuttavat vielä pitkään ne tehtyämme, jopa kuolemamme jälkeenkin. Riittää, kun keskität mielenkiintosi hetkeksi nuorisotyöhän ja mielenterveyteen. Esimerkiksi väkivalta on ratkaisumallina äärimmäisen periytyvää. Englannin entinen pääministeri Margaret Thatcher on sanonut: ”varokaa ajatuksianne, sillä niistä tulee sanoja. Varokaa sanoja, sillä niistä tulee tekoja. Varokaa tekoja, sillä niistä muodostuu tapoja. Ja varokaa tapojanne, koska niistä tulee luonteenne”. Ajattelenkin asian positiivisesti toisin päin: jos keskittää ajatuksensa kaikkeen hyvään, luo itselleen positiivisen auran. Positiivisille ihmisille tuntuu tapahtuvan enemmän hyviä asioita kuin negatiivisesti asioihin suhtautuville. Odotuksemme tilanteisiin luovat usein ennakkojännitteitä. Valitettavasti on paljon ihmisiä, jotka eivät ole vielä ymmärtäneet tätä kehitystä. Heidän suhteensa on pidettävä mieli avoimena, mutta toisaalta hyväksyttävä myös se tosiseikka, ettei ketään voi pakottaa muuttumaan. Jokaisen on löydettävä oma polkunsa itse ja oivallettava olemassa olonsa merkitys. Voimme vain tönäistä oikeaan suuntaan ja toivoa parasta. Jos näin ei käy, sille ei voi mitään. Mahatma Gandhi on sanonut ”ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä” ja tähän minä uskon koko sydämestäni. Jos meillä ei olisi ihmisiä, jotka uskovat itseensä ja siihen, että voimme olla enemmän kuin osiemme summa, emme olisi koskaan kehittyneet.

Olin kuuntelemassa vuonna 2007 erästä menestyksekästä vuorikiipeilijäämme isossa työssa jaksamiseen liittyvässä tapahtumassa Messukeskuksessa. Olin haltioissani siitä, miten hän puhui siitä, miten olemme kaikki yhdessä vuorenrinteellä. Olemme kytköksissä toisiimme köysin ja radiopuhelimin. Yksikään meistä ei pääse huipulle yksin, mutta yhdessä voimme päästä sinne. Se vaatii kuitenkin tietoista työtä, ryhmähenkeä. Kaikki eivät siihen pysty, eivät halua aukaista mieltään sille, mutta toiset meistä kykenevät näkemään mitä muuta haluavat ja tarvitsevat: yksi tarvitsee lempeää apua ja kannustusta, toinen jämäkkää ohjausta, kolmas itseoivaltamisen ilon. Tämä vaatii kuitenkin sen, että kuuntelee ja havainnoi ihmisiä ympärillään avoimesti eikä vain oleta olevansa itse aina oikeassa. On myös itse valmis kuuntelemaan ja etsimään lisää tietoa muilta, jotta olisi parempi.