Tietoinen läsnäolo – OSA VIII

TIETOINEN LÄSNÄOLO – tässä se tulee BIG BARABUM! OSA VIII

Mikä on sitten elämäntarkoitus? Uskon, että se on muutoksen tiedostaminen. Tämä tietoinen hyvän ja pahan taistelu jokaisessa hetkessä, jota elämme, tasapainon löytäminen on yhtä kuin Jing ja Yang tai taivas ja helvetti. Jos ihmiset täysin sisäistäisivät merkityksensä kolmessa ajassa: menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevassa, he ymmärtäisivät kykenevänsä elämään ikuisesti muiden ajatuksissa. Kauan vielä kuolemansa jälkeenkin. Vaikutuksemme maailmankaikkeuteen on ikuinen. Yhdessä meissä on suunnaton voima!! Niin yksinkertaitsta se on.

Mutta vaikka ei heittäytyisikään aivan näin epävarmalle alueelle, niin olen tiedettä rakastavana ihmisenä löytänyt toisenkin tavan lähestyä asiaa: tietoisen kehityksemme tarkoituksena voisi olla vaikkapa se, että sisäistettyämme omien valintojemme merkityksen arjessa, alamme toimia niiden mukaan. Pohdimme toimintaamme suhteessa muihin, suhteessa luontoon, teknologiaan… Kaikkeen. Kenties pohdittuamme asiaa tietoisina merkityksestämme nyt ja tulevaisuudessa; alamme muuttaa käytöstämme ihmisystävällisempään suuntaan: vähennämme vaikkapa massatuotettua lihaa, keskitymme mietiskelyyn, pohdimme vaihtoehtoisia energiamalleja, pyrimme välttämään yksilöautoilua, jätämme ostamatta muovikasseja ja kohdatessamme kuuntelemme toisiamme aidommin. Jos tähän ei tunnu olevan aikaa, teemme tietoisen valinnan hankkia sitä! Opiskelemme, osallistumme avustustyöhön, työstämme maailmasta parempaa paikkaa, vaihdamme alaa tai löydämme oman tapamme työskennellä, oman totuutemme tuomisen esiin työyhteisössä. Leonardo da Vinci on sanonut: ”jos et voi saada sitä mitä haluat, halua sitä mitä voit”. Keskitymme asioihin kuten eettisyys, lähimmäisen rakkaus, auttaminen ja SYDÄMELLÄ tekeminen, intohimoisen elämän eläminen virheineen kaikkineen. Sillä onnellinen elämä ei ole aina hyvä elämä. Onnellinen elämä on ELETTY ELÄMÄ. Löydämme elämästämme ja teoistamme MERKITYKSEN.

Se on vaikeaa, sillä maailma on nopealiikkeinen ja tarkasteltavaa on niin PALJON. Joskus unohdamme. Joskus teemme virheitä, joista kuitenkin tietoisesti opimme. Joskus väsymme. Kohtaamme ihmisiä, jotka varastavat energiamme ja lannistavat meitä. Mutta ei hätää, sillä synnymme joka aamu uudelleen ja voimme aloittaa alusta. Evoluutiomme tarjoaa meille loputtomasti muutoksen mahdollisuuksia.

Joskus auttaa myös, että muistelee kuinka pitkälle kehitys on meidät jo tuonnut. Evoluutio ei ole negatiivinen asia. Se on voimakas energia, joka ohjaa sopeutumaan muuttuviin ympäristön oloihin. On arvioitu, että vuonna 2050 meitä on täällä maapallolla yli 9 miljardia ihmistä. Emme haluaisi tiedostaa sitä vielä, mutta kuljemme kohti itsemurhaamme. Ehkä olisi aika herätä ja tiedostaa se. Muutosprosessi on hidas ja vaatii sen, että todella sisäistämme asian. Ihan arjen jokaisessa hetkessä. USKOMME SIIHEN. Mitä jos evoluutiomme tarkoituksena onkin siirtää tämä ajatusmalli lapsillemme, opettaa heitä olemaan TIETOISIA itsestään, kyvyistään, ainutlaatuisuudestaan ja ennen kaikkea toisistaan ja ympäristöstään? Saada heidät sisäistämään, että he ovat ainutlaatuisia sellaisina kuin ovat, uusina alkuina ihmiskunnan historiassa ja että TIETOISELLA opastuksella hekin kykenevät kasvamaan ja kenties jonakin päivänä pelastamaan itsensä ja maapallon, jolla elävät.

Maailma ei vielä ole kuvaukseni kaltainen, ei vielä. Luulen kuitenkin, että joku jossain ymmärtää minua. Se on toki pelkkä toivonmurunen, mutta murusistakin voi kasvaa isoja kasoja. Uskon vilpittömästi, että meitä odottaa uusi maailma, parempi maailma. Jos pysyisin sen suhteen näkymättömänä, en palvelisi sitä oivallusta, jonka olen tehnyt. Maailmassa on kautta aikain ollut luonnollinen järjestys ja sen järjestyksen muuttaminen on riskialtista hommaa. Toisinajatelijoita on aina parjattu ja vältelty, heidän päälleen on syljeksitty ja pahimmassa tapauksessa heidät on lynkattu ja ristiinnaulittu. Välillä tuntuu, että mitä ikinä teetkin olet vain yksinäinen pisara valtavassa valtameressä. Minulle, joka näkee kauneutta kokonaisuuksissa, vastaus on selkeä: valtava merikin koostuu yksittäisistä pisaroista.

LÄHTEET: tekisi mieli kirjoittaa tähän, että elämä itse, koska teksti on vain lyhyt kuvaus ajatuksista, joita minulla on ollut viimeiset kymmenen vuotta. Saan ajatuksia jokainen päivä. Niitä tulee tuhansittain päähäni kuin liukuhihnalta. Saan ideoita ja ajatuksia mm. netistä, radiosta, tapaamiltani ihmsiltä, elokuvista ja kirjoista, kukkasilta ja koirilta. Järkevimmät ajatukset tulevat kuitenkin eri tieteen lajeista, joita pyrin seuraamaan aktiivisesti. Yllä oleva teksti on kuitenkin vain omaani, ja vaikka tässä on lueteltu useampi lähde, minulla on kaikesta oma ainutlaatuinen tulkintani. Elämämme, tarinamme, ovat yhteistyön tulos. Tämä kirjoitus on ehkä elämäni merkityksellisimpiä tekstejä. Silti, en olisi voinut kirjoittaa mitään ilman kokemuksiani, ilman tähän johtaneita oivalluksia, ilman hetkittäisiä yhteensattumia (ihmisten) elämän kanssa. Niinpä tämä teksti ei oikeastaan ole vain minun, vaan se on myös sinun. Se on MEIDÄN.

kirja Richard Bach, Lokki Joonatan ja Silta Yli Ikuisuuden

kirja James Redfield, Yhdeksän oivalluksen tie

kirja Saku Tuominen, Hyvä elämä, lyhyt oppimäärä http://www.city.fi/blogit/2455/kirja-arvostelu+saku+tuominen+hyva+elama+lyhyt+oppimaara+hyvan+elaman+top+5+vinkkia/124634

Positiivinen psykologia http://positiivinenpsykologia.wordpress.com/

Mindfulness http://mindfulness-sivut.fi/miten-mindfulness-hyvaksyva-tietoinen-lasnaolo-voi-auttaa-voimaan-paremmin/

Tiede-lehti http://www.tiede.fi/

Blogi mm. kvanttifysiikasta http://luotiset.wordpress.com/2013/08/15/jos-ymmarrat-kvanttimekaniikkaa/

Noetic institute of Science http://www.noetic.org/

Blogi ajattelun ammattilainen http://ajattelunammattilainen.fi/2013/11/10/suomalaisen-sisun-uusi-aalto/

The authentic Happiness http://www.authentichappiness.sas.upenn.edu/newsletter.aspx?id=1551&fb_action_ids=10151962487763955&fb_action_types=og.recommends&fb_source=aggregation&fb_aggregation_id=288381481237582

Martin Seligman positiivisesta psykologiasta http://www.ted.com/talks/lang/fi/martin_seligman_on_the_state_of_psychology.html?source=facebook#.UnYOYb0C09p.facebook

http://www.youtube.com/watch?v=o8DeBePK3Wg

Ihmisissä on voimaa! http://invisiblechildren.com/media/videos/program-media/kony-2012/

Tunteilla on väliä http://www.youtube.com/watch?v=707H8kSK7i8

Muuta ajatuksesi, muuta elämäsi http://www.youtube.com/watch?v=Tbh0DW6RhCs

Elokuvia: Pilvikartasto, Ensimmäinen Yhteys, Leijonan talvi, Signs… ei näitä kaikkia voi tähän laittaa!!! 😀

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s