Kissojen kuulumisia

Kissat ovat viettäneet aikaansa paljon ulkona tänä syksynä. Niillä on Saksasta asti tuotu oma heinällä vuorattu koppi kuistilla, missä ne oleilevat päiväsaikaan tai sateisella ilmalla.

Noin kuukausi sitten huomasin meidän alakerrassa rottaongelman kun koirien ruokatynnyreiden muoviset kannet nakerrettiin silpuksi. Mietin hetken ongelmaan ratkaisua: ei tehnyt mieli käyttää loukkua tai myrkkyäkään. Mutta sitten keksin viedä kissat alas ja niiinpä on rotat hävinneet kummasti: tosin ulkoa löytyi yksi päätön rotta muutama päivä myöhemmin 😉

Maximus ihmettelee kuistin puupinoa
Maximus ihmettelee kuistin puupinoa

Maximus ja vanhempansa Bestis ja Symppis ovat hyvinvoivia jötkäleitä, jotka oikein mielellään muuttivat alakertaan, ulos pääsee jo pyytää – eli siis kannan ne ulos aamulla. Kätevää kun on oma hissi 😉 Tajusin, että kissat alkavat olla myös hyvässä iässä: Bestis ja Symppis täyttivät juuri 6 ja Maximus on 5 vuotias. Turkit ovat pehmoisia ja kiiltäviä ja sylissä viihdytään ihan entiseen malliin. Vein alakertaan raapimispuun ja keinun, varsinkin Symppis tuntuu tykkäävän 😀

Bestis vastassa kun tulen töistä <3
Bestis vastassa kun tulen töistä ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s