Koirat nauttivat kun piha on sulanut ja aurinko kuivattanutkin rinteen mukavasti. Vaikka pihalla painellaan menemään, niin olen käynyt talven aikana myös metsässä juoksemassa koirien kanssa. Näin keväällä auringon paistaessa olenkin aikaisempina vuosina rientänyt lenkille, mutta tänä vuonna en olekaan uskaltanut. Viime vuonna juuri tähän aikaan kahta koiraani puri metsässä samanaikaisesti kyy. Se oli sen verran henkisesti ja taloudellisestikin raskas juttu, että pyrin välttämään metsää seuraavat pari kuukautta. En voi kuin varoittaa muitakin samaisesta vaarasta – kyyn purema ei koskaan ole mikään leikin asia.
Koirat ovat nyt saaneet luita pari kertaa kuussa ja hemmottelen niitä myös herkkutikuilla päivittäin. Ruokana meillä kulkee edelleen Jahti & Vahti, mutta sen lisäksi ne saavat silloin tällöin myös lihaa. Osan ruuasta syötän kupeista, mutta muutaman kerran viikossa heitän ruuat pihalle koirien etsittäväksi. Varsinkin nyt kun piha on kuiva ja nurmi vielä lyhyttä, se tuottaa hyvää askaretta nuorisolle.
Lenkkejä teemme sitten remmissä. Lauman vanhin, oikea supermummo husky Wilya, on hyvässä kunnossa. Kävelemme edelleen sen kanssa viikottain 5-22km lenkkejä. Hiukan on tahti kuitenkin viiime vuosista laantunut, molempien kunto on hieman tippunut. Ei sillä, Wilyan kanssa kävely tai juoksu on rentouttavaa ja vaivatonta: se ei reagoi hevosiin, vastaantuleviin ihmisiin, pyöriin, koiriin, villieläimiin… Sen luonne on jotenkin alkukantaisen neutraali kaikkeen luonnon monimuotoisuuteen :D. Sen sijaan citykoirat colliet haukkuvat milloin mitäkin: oravia, lintuja, koirista ja ihmisistä nyt puhumattakaan. Toisaalta vanhusten, eli kesällä 11 vuotta täyttävän Rosien ja 9,5 vuotiaan Ramseksen kanssa köpöttely on joka päivä kiitollisuuden aihe – koskaan ei voi tietää milloin lenkki on se viimeinen. Vanhusten seurana lenkillä on aina yhtä energinen terreri Missy, joka nyt kuuden vuoden iässä on parhaassa iskussa kaikenlaiseen mesoamiseen ja päsmäröintiin (tai rotan tappoon). Se ei tulekaan toimeen nahkatyttöjen Ronjan ja varsinkaan Puuman kanssa, jolla on myös hyvin itseriittoinen luonne. Onneksi nuoremmat Jukka ja Miina ovat sen verran säyseitä, että porukka nahkojen kesken pelaa hyvin yhteen. Nuorisoa onkin hauska seurata touhuissaan niin metsässä kuin pihallakin. Niillä on niin paljon elämäniloa ja energiaa!
Kaikki koirat ovat olleet terveitä ja yhteiselo on viime vuoden jälkeen ollut seesteistä. Onneksi! Olen vieläkin sen verran tappeluista arpinen (henkisesti), että mielummin vältän ja ennakoin yhteenottoa kuin katson mitä tapahtuu. Suosittelen muillekin. Toisaalta koiramäärä on vähenemässä luonnollisen poistuman kautta seuraavien vuosien aikana. Jokainen karvaturri on paikkansa laumassani ansainnut, mutta toisaalta niillä on oikeus myös omaan rauhaan ja yhteisiin hetkiin kanssani. Koirien kouluttamista (agility & toko) en ole kaivannut lainkaan ja on myös myönnettävä, että kaikki koirien kasvattamiseen liittyvät toimet, kuten näyttelyt, saavat minut edelleen pyörimään kierroksilla. Nuorimmat kasvattini täyttivät viime viikolla kaksi vuotta ja vanhimmat tulevat maanantaina 12! Siinä on melko paljon kokemuksia ja elämyksellistä rikkauttakin kertynyt välissä. Loppuunpalaminen, oli harrastus mikä tahansa, on jotenkin aina surullinen asia. Olen kuitenkin varma, että aktiivisempi koiraharrastus jossakin muodossa tulee vielä takaisin, mutta vielä ei ole sen aika.
Koirien karvanlähdöt ovat käynnistyneet kun Jukka ja Wilya tiputtelevat harjauksesta huolimatta melkoisia karvapalloja ympäriinsä. 😀 Koirienkin kuulumisia löytyy Instagrammissa. 🙂 Alla nuoriso leikin tohinassa.
Lifedream Colliet 