Treenikiikkuja vko 9 (ja 10)

Tällä viikolla onkin puserrettu ihan tosissaan! 😀 Tiistaina, torstaina ja perjantaina tehtiin liidihommia ja omat tavoitteet paukkui kerta toisensa jälkeen. Sunnuntaina oli vuorossa boulderointi. Omassa päässä on nyt tehty pienimuotoinen Heittäytymisen taito- peruskurssi ja liidaus alkaa sujua koko ajan paremmin. Hänkkiseinillä edelleen jännittää alakerrassa, mutta muuten olen aika hyvässä vedossa asian suhteen. Ah, tätä onkin jo odotettu!

Uudet tuulet ruokavaliossa ovat saaneet olon kevyeksi, mutta energiseksi (tosin sellainen on ollut olo muutenkin viime vuodet). Kahvia olen juonut enää satunnaisesti ja tilalle on tullut tee. Luopuminen kahvista ei ollut kovin vaikeaa, päänsärkyjä ei ole ollut eikä muitakaan outoja (oudompia) oireita. Aamun herääminenkin on sujunut mukavasti, vaikka aluksi kuvittelin raahustavani silmät puolitangossa hyvinkin pitkään. Pastan lisääminen ruokavalioon sen sijaan sai olon raskaaksi, joten päätin siirtyä seuraavaan:

  • klo 6.00 aamupalalla iso lautasellinen kaurapuuroa ja yksi keitetty kananmuna, 1 vettä, johon liuotettu monivitamiinipore, erilliset D-, B-, magnesium ja erillinen vitamiinilisä pillereinä (täytyy hankkia kohta dosetti!) ja kuppi teetä.
  • klo 10 aikaan kuppi teetä.
  • Päivällä klo 12 rasvaton maitorahka 250g sokeroimattomalla mehukeitolla, kuppi teetä.
  • klo 16.00 päivän lounas eli salaattia kalalla tai juustolla/keitto/höyrytettyjä tai uunissa grillattuja kasviksia/kasvispizza/kasvisrisotto/munakas tai milloin mitäkin.
  • Ja illalla klo 20 vielä proteiinijuoma ja pähkinöitä/maissilastuja/skyrrahka. Jakomerkit siis tarkoittavat tässä vaihtoehtoisia valintoja. Yritän välttää maitotuotteita, katsotaan miltä se tuntuu ja vettä pyrin juomaan päivän  mittaan ainakin kaksi litraa. Pitäisi todennäköisesti syödä enemmän, mutta ei tunnu aika siihen riittävän. Pitänee hankkia laukkuun omena tai banaani satunnaisiksi välipaloiksi.

15356616_207827466338483_8871565072080448292_n-png1Joogatreenejä olen tehnyt nyt toista viikkoa jo nelisen kertaa viikossa. Aluksi tuntuu olo niin tönköltä, että en tiedä itkeäkö vai nauraa, mutta sitten pikkuhiljaa jäsenet alkavat notkistua ja liikkeet helpottua. Pelkästään sen tunteen myötä on ollut hyvä jatkaa kun huomaa, että tästähän on piruvie jotakin hyötyä! Kiipeillessä en usko joogan vielä näkyvän.. tai hetkinen… nousisikohan jalka hivenen korkammille otteille sittenkin!?

Tiistai 28.2 Liiditreenit Salmisaari. Aloitettiin lämmittely suoraan liidaten alakerrrassa musta 5b ja vihreä 5c hänkillä. Liidaus ei enää tunnu missään näillä tutuilla reiteillä! Uusi suosikkini rocktopialla: 6A yhdellä ja oranssi 6b kolmella välikiikulla. Ihan ensimmäinen 6B liidi on-sight!!! Eli siihen meni se tavoite! 😀 Tosin hänkkiseinällä tilanne on ihan eri ja eihän tuokaan puhtaasti mennyt, mutta kuitenkin!! Rocktopia on ihan maaiilman paras seinä! Ei pelota yhtään klippailla siellä korkeuksissa ja just omalle tyylille sopivaa pitkää puurtamista. Niin parasta!! Lopuksi mustaa 5C hänkkiä. Tässä vaiheessa oli voimat jo niin vähissä, että roikuin seinällä ihan miten sattui. 😀 Kuitenkin piti vielä pusertaa vikat mehut itsevarmistavilla: 2 x 6A+ ja kolmannella 6A:lla en pysynyt enää seinässä kiinni. Jes!!! Kroppa huutaa ja hikivirtaa ja sielu laulaa!

Torstai 2.3 Liiditreenit Salmisaari. Ehdin tehdä itsevarmistavilla lämpöjä alle ennen kaverin ilmestymistä paikalle: 2×4, 2x 5 ja 2 x 6A+. Sitten siirryttiin liidaamaan (alakerrassa taas, kuka sinne yläkertaan jaksaa enää mennä?! :D) musta 5b ja uusi oranssi 6A rocktopian kulmasta kerralla nappiin. Liidasin sen huvikseen vielä uudelleenkin saadakseni otteet paremmin haltuun. Hauska, helppo ja kiva reitti. Ensimmäinen on-sight 6a alakerrassa puhtaasti muuten..Sitten taas rocktopian kimppuun eli oranssia 6B:tä pakertamaan. Kolmella välikiikulla vielä, mutta menee kuitenkin!! 🙂 Lopuksi 5C punainen salin puolelta. Käsissä painoi tiistain treenit ja päätin, että tältä illalta riittää.

onsight1Perjantai 3.3 Liiditreenit Salmisaari. Taas oli jännitystä ja yllättäviä käänteitä 😀 Perjantai-illassa sattuu ja tapahtuu kun väsyneenä työpäivän jälkeen ajelen 100km Salmikseen. Tuntuu, että näissä illoissa pitää olla erityisen varovainen solmujen ja varmistuslaitteiden kanssa. Tänäänkin yritin kovasti kytkeä kahta varmistuslaitetta keskenään, sulkkarit olivat väärin päin ja ATC:nkin käyttö oli totaalisesti unohtunut. Alakerrassa aloitettiin lämmittelemällä ylärillä nelosta ja vitosta kiipeämällä ylös ja alas. Sitten musta 5b ja oranssi 6a. Rocktopialla kiipesin nyt ensimmäistä kertaa puhtaasti 6An ja meni helposti!! Sitten oltiin vähän hakusessa, että mitäs keksittäisiin. Päätettiin lähteä yläpartsille kokeilemaan.  Meni yläriprojektoinniksi: tehtiin 6A ja sen jälkeen kokeiltiin 6C:tä, mutta se oli kyllä vähän säälittävä yritys jo omalla kohdalla. Loput mehut partsilla 14 krt pk-ta ylös alas ylärillä. Hiki tuli eli oon valmis aloittaa viikonlopun!

2017-03-06_07-32-051Sunnuntai 5.3 Boulderointitreenit Salmisaari. Sarin kanssa aloitettiin keltaisten lämmittelyillä ja edettiin vihreisiin. Pääsin suurimmaksi osaksi kaikki uudet vihreät, mitä oli vaihdettu viikon aikana. Sitten vain rohkeasti oranssien reittien kimppuun. Pari pääsin toppaamaan, mutta suurimmaksi osaksi vain jähmeää ja turhauttavaa otteiden treenaamista. ÄÄÄH. Boulderointi on niin p##!!XX:tä. Mutta sitten tajusin, että eihän tässä olla kauaa moista harrastettu ja kumminkin!! Pari helppoa oranssia kumminkin menee – siis edistystä tapahtuu! Jokainen epätoivoinenkin yritys tuo lisää voimaa ja tekniikkaa. Ja boulderointiin on kuitenkin syttynyt myös oma kipinänsä, se on ihan oikeasti hauskaa! Kenties oma tapani kiivetä sopii paremmin rocktopialle kuin boulderseinille, mutta molemmissa vara parempi, ja koska molemmat tukevat toisiaan on hauskaa vaihdella treeneissä lajimuodosta toiseen.

Kaiken kaikkiaan aika rankka viikko fyysisesti, mutta se oli hiukan tarkoituksellistakin. Tällä kuluvalla viikolla en nimittäin pääse lainkaan kiikkumaan töideni vuoksi. Yritän ottaa levon kannalta tämän tauon ja keskittyä lenkkeilyyn sekä joogailuun kotona. Viikon päästä sunnuntaina on sovittu seuraavat treenit ja niitä odotellessa mieli ja kroppa varmasti kypsyy vieroitusoireiden myötä taas uusiin fääreihin! En malta odottaa! 🙂

15940450_1204559746301202_1499360586141595620_n-png1

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s