Treenikiikkuja vkot 11 & 12

Päivityksiä vihdoin treenikiikkujan päiväkirjaan 🙂 Iltavuoroviikon jälkeen lähtivät treenit vähän tahmeasti käyntiin, mutta pikku hiljaa pääsen taas entiseen tahtiin! Viimeisen viikon aikana minua on lisäksi vaivannut outo vilustumisen tunne: aamulla kurkku on vähän kipeä ja niistääkin täytyy silloin tällöin. Ehkä se on sitä perinteistä kevätflunssaa sitten! Muuten olo on ollut pirteä ja energinen ja aika kuluukin hyvin vahvasti liikuntaharrastusten parissa.

12.3.Boulderointitreenit, Konalan BK. Suurin odotuksin lähdin tyttöjen kanssa sunnuntaina boulderoimaan tällä kertaa Konalaan. Ensimmäinen kerta Sarille paikan päällä ja jo oli ottanut treenikassiin kaksi vasemman jalan kenkää 😀 😀 Minä puolestani etsin itselleni uusia housuja, mutta vielä ei tarttunut matkaan. Sen sijaan kamera oli mukana ja sain tytöistä mielestäni kivoja kuvia aikaiseksi, jälleen. Omat kiikut olivat aluksi mennä ihan harakoille kameran vuoksi, mutta lopulta tein lämppärinä nelosia ja vitosia ja muutaman kutosen. Kuitenkin päivän mittaan aloin huomata ärtymystä kyvyissäni – jälleen kerran. Tytöt ovat paljon vahvempia ja parempia lajissa kuin minä ja tuttu pettymyksen aalto tulvahti taas mieleen. Jopa siinä määrin, että päätin pistää pillit pussiin ehkä hiukan aikaisemmin kuin he. Odotukset omiin kykyihin olivat myös ehkä viikon tauon jälkeen liian korkealla.. sitä jotenkin ajatteli että lepo olisi tehyt hyvää..

IMG_015314.3.Liiditreenit, Salmisaari. Tiistaina olivat vuorossa ensimmäiset liiditreenit 1,5viikkoon. Aloitettiin alakerrassa (kuinkas muuten) hänkkiseinillä. Vihreä 5C meni hyvin, mutta mustalla 5C:llä tulin ankkurilta köyteen kun olin niin pumpussa, etten jaksanut pitää kiinni. Mitä mitä?? Tämän jälkeen liidaus rocktopian 6B:llä vaati varmaan sata välikiikkua, mutta periksi en antanut ja toppasin. Uusia reittejä oli tullut vasemman puoleiselle seinälle, joten onsight 5C ja sen jälkeen ylärillä saman linjan 6A+, joka minulle vielä hieman liian nihkeä liidattavaksi., mutta helppo ylärillä. Lopuksi vaijereilla 2x6A ja 2x 5c.Vähän turhautumista ilmassa, lepo ei selvästikään ole mun juttu!!

15.3.Liiditreenit, Salmisaari. Aikataulujen vuoksi seuraavana päivänä uudet treenit. Upea keväinen päivä ja ilma +5 astetta. Ehkäpä se kesä ja ulkokelitkin sieltä tulee!! Aloitettiin liidaamalla alakerrassa 2x 5b ja 5C hänkki. Hyvät lämmöt. Rocktopian 6A puhtaasti. Hiki tuli, mutta tosi tyytyväinen olin suoritukseen! 5C, 6A ja vaijereilla vielä 3 x 6A ja rapiat päälle. Vedin itseni ihan mattoon. Mutta tulipa hyvä mieli!!

IMG_025417.3. Vaijeritreenit, Salmisaari. Vein kaverini kiikkukokeilulle, joten tällä kertaa oli tarkoitus ottaa ihan rennosti vaan 😉 Varmistelin häntä partsilla ja hienosti ahersi uusien reittejen kimpussa. Lopuksi tultiin alakertaan, missä tein vaijereilla useita viitosia, kutosia ja pari onsight kutostakin. Erityisen iloinen olin yhden 6A reitin heel hookista, jonka keksin ihan itse reitin vaikeampaan kohtaan. Vielä tiistaina emme keksineet miten reitillä pääsee kruksilta eteenpäin. Hurraa!! Tyylikästä ja eleganttia indeed. 😀 Toinen 6A tarjosi onsight-yrityksenä aika hyvän reitinlukuopetuksen: pääsin mielestäni mukavasti yli puoleenn väliin ennen kuin voimat loppuivat. Muutenkin reittien lukutaito on ollut ajankohtainen lisä omaan Kiipeilyn ABC- treenipankkiin. Loppujen lopuksi ihan kunnon treenit ja mukava lihasjomotus päällä, että kyllä sitä vaijereillakin onnistuu!

18.3. Liiditreenit, Salmisaari. Boulderointiliigan kuvaamisen ohella treenasin tauon aikana kolmisen tuntia alakerran seinillä. En ole muistiinpanoja laittanutkaan minnekään ylös, mutta muistelen kiivenneeni aika mukavalla tempolla tuttuja vitosia ja rocktopian 6An jälleen puhtaasti toppiin. Se sujuu kerta kerralta helpommin ja tyylikkäämmin. Varmemmin. Tosi tyytyväinen!

Sunnuntaina heräsin kurkku vähän kipeänä ja vilustumisen merkkejä oli ilmassa. Tiistain treenit peruin varmuuden vuoksi. Aika kului kuitenkin leppoisasti boulderointikuvia muokaten.

e1b85a911664df3e78e772f9cfb5aee9[1]23.3. Liiditreenit, Salmisaari. Vähän jännityksellä lähdin treeneihin, koska olo oli vielä edellisenä päivänä hutera. Yllättäen kuitenkin treenit sujuivat tosi hyvin. Lämmiteltiin alakerrassa, minä tuttuun tapaan ylärillä ees taas nelosta ja vitosta. Sen jälkeen vihreä hänkki 5C, punainen 6A ja siitä suoraan rocktopialle 6A:n kimppuun. Meni niin nätisti ja kauniisti, helposti ja kivasti, että ihan meinasi itku päästä.:D On siis hanskassa tämä tapaus. Ei muuta kuin 6B:t seinällä seuraavaksi tulille. 😉 Tosin ei tänään. Siirryttiin yläkerran partsille liidailemaan vitosia. Ihanan rentoa ja leppoista ja uskalsin tehdä muutamia hyppyjäkin köydessä kun voimat oli hyvät ja reitit helppoja, vaikka minulle uusia. Lopuksi projektointia ylärillä, 6Ctä ja loppulämpät ylärillä 5C ja 6A. Tajusin, että alakerrassa liidailu on vienyt minut taas eteenpäin harppauksin taidoissa ja rohkeudessa. Tyttöjen tsemppaaminen hänkkiseinille kantaa kyllä hedelmää, vaikka itse olenkin vielä vähän arka uskaltamaan siirtyä niiden kiimppuun.

25.3.Liiditreenit, Salmisaari. Leppoisat liiditreenit jatkuivat myös eilen kun tunnin joogatreenien jälkeen lämmittelin ensin vaijereilla parisenkymmentä minuuttia, liidattiin 2 x 5b ja 3x 5C ja ylärillä 6A+, joka ei vieläkään mene liidaten.. Ulkona mahtava keväinen keli ja fiilikset katossa! 🙂 Illalla vielä toinen tunnin jooga, joten jos ei tällä flunssa lähde, niin ei sitten millään! 🙂

3314c007d338de2760c3f110e752083c[1]Tunnin pituisia joogatreenejä olen tehnyt muutaman kerran viikossa ja sen lisäksi päivittäin muutaman minuutin venytykset. Hikijooga tukee minusta kiipeilyä hyvin, joten jatkossa tulen päivittämään muutaman sanasen myös siitä näissä treenikiikkujan päiväkirjoissa. Ainakin, jotta pysyisi itsellä motivaatio lajin suhteen yllä. Joogan asennot alkavat olla ruutiinia ja sujuvat kevyesti. Core-treeni on hankalinta, mutta jestas miten antoisaa! Lisäksi olen huomannut, miten vatsan seutu ihan oikeasti kiinteytyy ja muutoksia tapahtuu. Melko mieletöntä ajatellen, että vielä nelisen vuotta sitten painoin sata kiloa ja kropan koostumus oli melkoisen erilainen. Takaisin ei ole menemistä ja uudet tuulet elämässä kantavat pitkälle. Ehkäpä siis minullakin voi olla vielä joskus pieni, kiinteä ja lihaksikas masu! 😀 Kiipeilyä ajatellen huomaan nyt, että tämä kuukauden aktiivinen joogakokeilu on antanut notkeutta ja ulottuvuutta kroppaan. Jalka toden totta nousee korkeammalle!

Lisäksi jooga itsessään on mieltä rauhoittavaa, rentouttavaa ja jotenkin kaunista tehdä. Sen liikkeet ovat sopusoinnussa mielen kanssa ja niinpä se tukee ajatustani siitä flow-tilasta, jossa mieleni yleensä virtaa: kun on sinut itsensä ja maailman kanssa ei ole aikaa eikä paikkaa. Sielu löytää ikiaikaisen värinänsä, joka on yhtä aikaa hento kuin tien vierestä lentoon pyrähtävä keltasirkku ja vahva kuin puita notkistava tuuli. Tässä tilassa ei ole väärää eikä oikeaa, ei mennyttä tai tulevaa. Kaikki vain on. Juuri siinä. Juuri nyt. Hetkessä ja ikuisuudessa. Sitä samaa zen-tilaa on hyvä löytää myös kiipeilyseinälle. 🙂

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s