Treenikiikkuja, vko 24

Viime viikkoon mahtui paljon liidiä, yläriä, boulderointia, jännittäviä tilanteita ja ennen kaikkea paljon naurua. Kiitos kaikille! 🙂

14.6 Keskiviikko, Salmisaari. Lähdimme porukalla Kiipeilyareenalle köysittelemään. Hanna-Kaisan kanssa oli sovittuna normitreenit, mutta paikalle saapui myös Kati, Aki, Ari ja Jani. Kiipesimme alakerrassa koko illan ja räpsimme samalla kuvia järkkärilläni. Aloitin lämmittelemällä vaijereilla muutamat vitoset ja sen jälkeen räpsin kuvia Akista, joka touhukkaana kiipesi onsightina 6A+n toppiin. Showmiehenä Aki vähän patsasteli kameralle ja minua nauratti linssin takana. Seuraavaksi lähdimme liidaamaan Hanna-kaisan kanssa punaista 5C.tä toimiston vierestä. Paikalle saapui myös Ari ja hänet nakitimme samantien varmistamaan minua, jotta H-K sai otettua parit kuvat minustakin seinällä. Liidasimme reitin vuoron perään ja sitten H-K halusi taas kokeilla sitä oranssia 6A:ta hänkkiseinällä, joka on ollut työn alla jo useamman viikon. Paikalle saapunut Jani nappasi Arin pariksi, joten kenenkään ei tarvinnut odotella omaa vuoroa. Hanna-Kaisa lähti urheasti liidaamaan ja pääsikin yläosan dynoihin asti, mutta lipesi loikalla otteelta köyteen. Kyllä harmitti!! Minä perässä kakkosena jatkoja auki klippaillen selvisin puhtaasti, mutta kyllä pumputti käsissä! Liidaten ei olisi mennyt puhtaasti.

3G5A8315
Kiipeily. Eeppistä puuhaa 🙂

 

3G5A8314Seuraavaksi siirryttiin rocktopian uudelle 6B reitille. Minultahan kulman oranssi 6b meni edellisellä viikolla liidaten puhtaasti, mutta H-Klta reitti jäi valitettavasti vain yhden levon päähän puhtaasta. Nyt intona kokeilemaan uutta vihreää 6B:tä joka oli ilmestynyt oranssin tilalle. H-K liidasi upeasti yli puoleen väliin, mutta yläosassa alkoi käsissä tuntua ja reitti vaikeutui huomattavasti. Katselin kuinka hän taisteli toppauksen kanssa ja ajattelin, ettei tänään kyllä jaksa liidata. Onneksi hän laittoi minulle ylärin valmiiksi ja niin sitten ensimmäistä kertaa lähdin projektoimaan rocktopiaa ylärillä. Ei ollenkaan huono valinta, koska reitin toppaus on todella kinkkinen! Arvoin siellä pitkään millä kädellä vikoille otteille kannattaisi mennä, eikä jäänyt mitenkään hyvä mieli reitistä.

Sitten siirryimme ylärille suoralle 6C reitille portaikon viereen. Kyseessä on nihkeä tasapainoileva krimppiralli, jota en ole ylärilläkään päässyt vielä puhtaasti, mutta tänään meni kerralla nappiin ja jäi todella hyvä fiilis! Ehkä liidi sitten joskus.. 😉 Hanna-kaisa, Kati ja Ari lähtivät kotiin, joten minä jäin vääntämään loput mehut Janin kanssa. Teimme ylärillä rocktopian uuden oranssin 6A+n ja varmistin vielä Jania vihreällä 6B:llä. Ei ollut hänestäkään ihan suora ralli se 😀 Porukka oli alakerrasta hävinnyt ja olimme Akin ja Janin kanssa lähes kolmistaan paikalla. Lopuksi ihastelin ilta-aurinkoa, joka loi seinälle upeita muotoja ja nappasin kameran kouraan. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa oli Jani kiivennyt seinälle poseeraamaan 😀 Ja ne ilmeet! Ihan mahtavaa! Sain hänestä muutamia mielestäni varsin onnistuneita otoksia – sen mitä naurultamme pystyimme hommaan keskittymään. Lopulta oli käskettävä hänet alas seinältä, ettei vaan sattuisi mitään. Kiitos kaikille ihan mahtavasta illasta!! Alla Katin ottamat videot minusta illan aikana seinällä.

15.6 Torstai, Vuohimäki. Tänään läksin boulderoimaan ulos yhdessä Rean kanssa. Minulla oli mukana ihka oikea ja varsin toimiva PÄDI, jonka ostin kiikkukaveriltani Antilta. Kun pari viikkoa sitten juttelin uudenkarheasta ulkoboulderointiurastani ja pädin hankinnasta Antin kanssa hän kertoi, että voisi myydä minulle vanhan patjansa. Uutena vastaava patja maksaa noin 200e, mutta tämän käytetyn sain varsin käypään hintaan. Kiitos Antille! 🙂 Niinpä oli ihan pro-olo kun nostin pädin selkään ja lähdin taapertamaan kohti Vuohiksen kukkuloita. Mukana minulla oli 12-vuotias huskyni Wilya.

3G5A8360
Treenipoikkarilla.

Rea odotteli mestoilla ja aloitimme lämmittelemällä Katajapihan Treenipoikkarilla (4). Ei ollutkaan ihan iisibiisi ja jalat sutivat ilman jaliksia ensin melkoisesti. Sitten katselin kiveä tarkemmin ja löysin pieniä otteita, joille jalat oli hyvä nostaa. Rea innostui valokuvaamaan, joten kiipesin reitin varmaan 5-6 kertaa Wilyan ihmetellessä touhua vierestä. Joimme kahvia ja juorusimme oikein urakalla Rean kanssa, joten kiipeilyt jäivät vähän vähemmälle tänään. No, joskus näinkin! Ehdin kuitenkin pari kertaa projektoida kesän haastetta, Mimosan hipiää 6b. Tällä kertaa en päässyt juuri edes alkua pidemmälle, johtuiko sitten märässä maassa kostuneita kengistä, edellis-illan köysittelyistä vai mistä. Takaisin alas autoille tullessa Rea esitteli monta hyvää projektia ja helpompaa reittiä, joilla pääsisi hyvään lämpöön ensi kerralla. Ihan Super hieno ilma ja paras seura, kiitos Realle kaikesta! Nähdään pian kivillä uudestaan muru! 🙂

 

IMG-20170617-WA0008
Jaanis.

 

17.6 Lauantai, Jaanankallio. Oli tarkoitus lähteä Leon kanssa Kauhalaan, mutta ajellessani paikalle Leo soitti, että Espoossa sataa kaatamalla. Ihmettelin koska Kiskon suunnassa paistoi aurinko täydeltä terältä. Leo epäili, että Kauhala saattaisi olla märkä ja toden totta – ajaessani lähemmäksi Kauhalan eteläistä parkkipaikkaa totesinkin, että märkää on. Leo oli vielä Espoon päässä, joten päätimme treffata kehä kolmosen nurkilla ja suunnata kohti Hyvinkään Jaanankalliota. Paikka oli minulle uusi, mutta jo viime vuodesta ”to-do” listallani, joten innoissani odotin millainen paikka olisi kyseessä.

Auton sai hyvin isolle parkkikselle ja sitten taivalsimme peltojen viertä kallionjuurelle. Leo esitteli minulle Main Wallin reittejä ja päätimme kokeilla liidata lämmittelyn jälkeen Old Fart Club (6A) nimisen reitin sekä ylärillä tarkastella lähemmin Leon seuraavaa liidiprojektia Halibaa (6b). Aluksi kuitenkin lämmiteltiin Blackadder Wall- sektorilla liidaten vitoset Lord Flashheartin ja Captain Rumin. Vähän tuntuivat tiukoilta vitosilta ja puuskutin kuin höyryjuna. Leo nauroi, että siitä tietää milloin mulla on tosipaikka kun puuskutus alkaa 😀 Takaisin Main Wallilla söimme eväitä ja katselimme miten muut kiipeilijät taistelivat ylärillä Old Fart Clubin kanssa. Reitin suurehkon lohkareen kulman ylitys ei tuntunut itseltä kauhean hyvältä flashina liidaten, joten varmistin Leolta, että hänellä on ankkurikamat mukana. Sitten vaan köyden päähän! Leo kiipesi rauhallisesti ja maltilla, tarkastellen otteita ihan rauhassa ja toppasi reitin hienosti. Sitten oli minun vuoroni ylärissä. Alun muuvit olivat helppoja, mutta omakin tie tuntui aluksi tyssäävän lohkareen ylitykseen. Puntaroin ja kokeilin monia eri vaihtoehtoja, mutta lopulta löysin lohkareen yläpuolelta pienen sormiotteen, jonka avulla pääsin puskemaan itseni ylös. Liidi käväisi mielessä, mutta ei kyllä kauheasti houkutellut. Ajattelin, että treenin saa hyvin myös Haliballa.

IMG-20170617-WA0009
Esiklippaus kepin avulla 🙂

Puntaroimme yliksen tekemistä kiertämällä kallio, mutta paikalla olleet nuoret jannut lupasivat ensin viedä meille köyden liidaten Haliban ankkuriin. Ehdimme jo innostua kunnes selvisi, että nämä tyypit eivät tehneetkään ankkuria, vaan käyttivät lakeutumissulkkaria ylärillä kiipeämiseen!! – vihaista murinaa – Jokainen kiikkuja tietää, että moinen kuluttaa kallioon pultattuja renkaita sekä sulkkareita ja onkin äärimmäisen epäeettistä. Lisäksi se on myös turvallisuusriski, koska nämä sulkkarit eivät ole tarkoitettu muuhun kuin laskeutumiseen. Kieltäydyimme kiipeämästä tällä tavoin ja harmittelimme, että Haliba jäi nyt korkkaamatta. Sen sijaan peräännyimme Käkimassaa (6b) reitille, jolle Leo suunnitteli saavansa ylärin meille klippaamalla kaksi ensimmäistä pulttia ja seuraavat viereistä trädireittiä hyväksikäyttäen. Ehdotin ekan pultin klippaamista etukäteen kepin avulla ja niinpä ahkeroimme jatkon teipillä kepin nokkaan. Täynnä intoa ja uhmakasta tarmoa ryhdyimme hommiin. Kaikki sujui hienosti ekalle pultille asti, mutta siitä eteneminen yllätti meidät molemmat. Koska otteita ei tuntunut löytyvän, Leo joutui perääntymään noin puolisen metriä hallitusti takaisin jatkon varaan kunnes päästi kalliosta irti. Seisoin varmistamassa hieman kauempana kalliosta, jolloin on helppoa antaa tarvittaessa kiipeilijälle löysää ja kiristää köyttä, mutta Leon tullessa köyteen hänen painonsa vetäisi minua eteenpäin ja Leo tipahti ensin alhaalla olevalle hyllylle ja siitä pehmeästi mätkähtäen vielä maahan. Minä lennähdin hyllylle seisomaan. Tuijotimme toisiamme hetken säikähtäneinä ja hämmentyneinä: mitä tossa just tapahtui? Varmistin, että Leo oli kunnossa, ei katkenneita luita eikä kipua missään. Takapohkeesta löytyi pieni nirhauma. Sitten katse osui omaan sääreen, johon oli minuuteissa kasvanut kananmunan kokoinen patti! Jalka ei särkenyt, eikä iho ollut mennyt rikki, mutta todennäköisesti löin säären kallioon köyden vetäessä minua eteenpäin. Huh! Onneksi ei käynyt pahemmin! Olipas siinä eeppinen liidiyritys! Tämän jälkeen saimme molemmat jonkinlaisen hysteerisen naurukohtauksen ja nauraa käkätimme ihan vedet silmissä monta minuuttia. Sporttikiipeilyhän ON turvallisin kiipeilyn muoto..

 

Lopuksi lähdin pattijalkani kanssa liidaamaan viereistä vitosta, Velliä. Sujui hienosti melkein toppiin asti, jolloin käsivoimat eivät oikein tuntuneet enää varmoilta ja jouduin pakittamaan jatkon kautta oikealle kallion kiellekkeen ”taakse”. Myös Leo liidasi vielä reitin, mutta tämän jälkeen totesimme päivän olevan aikalailla pulkassa niin henkisesti kuin fyysisesti. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan hyvä päivä: minulla monta flashia vitosta ja liidimetrejä vieraalla kalliolla ja Leolla flash Old Fart Club. Kiitos Leolle hienosta ja tapahtumarikkaasta päivästä. Tästä taas opittiin (toivottavasti) paljon!

Kiikuilla nähdään!

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s