Tammikuun treenit

Tälle vuodelle en halua asettaa selkeitä tavoitteita, vaan ennemminkin mennä fiiliksen ja kyvyn mukaan. Viime vuodelle asetetut tarkat tavoitteet eivät toteutuneet hakua lukuun ottamatta ja yllättäviä tilanteita tuli elämässä eteen. Niinpä tällä kertaa haluan ennen kaikkea pitää hauskaa koirien kanssa erilaisissa riennoissa ja keskittyä omaan jaksamiseen. Somessa julkaisen päiväkirjaa jokaisesta päivästä, mutta täällä blogissa kirjoitan tänä vuonna kuukausitasolla treeneistä ja edistymisestä. Tammikuussa olen päässyt treenaamaan yllättävän paljon ja erilaisten kouluttajien toimesta!

Agilityssa on tarkoituksena kevään aika saada sekä Lotta, että Pimu kisakuntoon. Tammikuun aikana ollaankin saatu jo kepit hyvälle mallille, mutta myös kontaktiesteet pitää opetella ja nostaa rimat kisatasolle. Lotan kanssa kisat voidaan aloittaa heti kun siltä tuntuu, mutta vuoden ikäinen Pimu aloittanee syksyllä. Lisäksi Pimu pitää luustokuvata. Piikun kanssa jatkamme kakkosluokassa ja tavoitteena on saavuttaa nollatuloksilla uusia koulareita. Likan kanssa päätin tammikuun alussa sen nivelrikon vuoksi keskittyä enemmän tokoon ja rallyyn, mutta toki sen kanssa voisi jatkaa myös agilityssa ykkösissä rauhakseen niin kauan kun se ei oireile kipua.

Tänä keväänä ostamme Timo Liuhdolta agilityvalmennuksia pari kertaa kuukaudessa ystäväni Maijun kanssa. Sovimme Timon kanssa, että otan treeneihin mukaan Piikun ja Lotan. Tein päätöksen, että Likan kanssa en valmennuksiin osallistu sen nivelrikon vuoksi. Vaikka molemmat rakastamme agilitya, vaatii koiran kouluttaminen ylempiin luokkiin lukuisia toistoja kepeillä sekä kontakteilla enkä ole aivan varma onko se Likan kohdalla viisasta.

Päätin jo joulukuussa keskittyä tänä keväänä agilityyn, mutta usein tällaisen päätöksen jälkeen huomaankin tekeväni jotakin ihan muuta. Niin kävi nytkin. Kun Likan kanssa oli tarkoitus keskittyä rallyyn ja tokoon, olen nyt tammikuussa treenannut muutaman kerran sitä myös Piikun kanssa. Vuosi sitten kokeet loppuivat paikalla olon epävarmuuteen, mutta nyt olen pari kertaa treenannut sitä Yhdessä Piikun ja Likan kanssa. On ollut ihanaa huomata, että molemmat osaavat jo kaikki muut alokasluokan liikkeet, joskin toki Likkaa pitää monessa suhteessa kouluttaa lisää. Tässä uudessa innossa olen kouluttanut myös Lotalle ja Pimulle lisää Seuruu alkeita, noutoa, kaukoja ja kapulan pitoa.

Timon yksityistuntien lisäksi ostin kaksi irtopaikkaa Petra Malinin agility valmennukseen Lotalle ja Pimulle. Niille tekee todella hyvää käydä joko yksin tai kahdestaan eri ympäristöissä treenaamassa. Tällä Kertaa olimme TSAUlla, mikä molemmille uusi halli. Molemmat tekivät ratatreeniä, jossa pääpainona oli irtoaminen ja estefocus.

Kävin myös Likan kanssa tokon irtotunnilla Aunelin koirakoulussa. Siitä jäi tosi hyvä mieli, varsinkin kun Likan kanssa ei olla treenattu ryhmähäiriössä pitkään aikaan. Sovittiin Aneten kanssa, että jatkamme myös viime kevään yksityistunteja tokossa sekä rallyssa.

Lisäksi olen hankkinut omatoimitreenipaikaksi Lohjan koirakeskuksen, missä olen tässä kuussa päässyt treenaamaan n. Kerran viikossa pienehkössä hallissa, jossa kuitenkin kaikki esteet. Joskus lähteminen hallille on raskasta, mutta treenit ovat aina olleet hyvät! Jos tässä ei ollut tarpeeksi, olen myös kouluttanut agilityn alkeita Salon koirahallilla parille ystävälle koirineen. Mukaan noihin treeneihin olen ottanut yleensä Pimun.

Tammikuussa hankin sekä agilityliiton, että palveluskoiraliiton kilpailulisenssit ja ensimmäiset agsakisat korkattiin Piikun kanssa kuun viimeisenä viikonloppuna. Fiilis kisoista oli positiivinen, joskin jännitys oli aamulla melkoinen. Olin ilmoittanut Piikun vain kahdelle radalle ja molemmilta tuli hyllyt. Ensimmäisellä radalla oma jännitys tarttui koiraankin ja se yritti karata ensimmäistä kertaa lähdössä. Kontaktit se lenteli hyvällä vahdilla, enkä minä niitä juuri kaikessa jännityksessä varmistellut. Hylky tuli kuitenkin kepeillä, missä tuli kaksi kieltoa ennen kuin menokulma osui kohdilleen. Kolmas hylky oli lopussa putkella. Harmitti vähän, sillä osa virheistä olisi voitu välttää paremmalla ohjauksella. Hyppyradalla fiilis oli tosi hyvä, vaikkakin rata oli hyvin tekninen ja sisälsi monta vaikeaa ohjauskuviota. Hylky tuli siitä, että Piiku hyppäsi renkaan väärään suuntaan. Tältä radalta jäi kuitenkin positiivinen, jopa onnellinen jälkikaiku. Piikun kanssa oli niin ihana juosta yhdessä!

Tammikuu meni ohi huijauksessa ja valokin lisääntyy koko ajan! Pitkän ja pimeän sekä varsin tylsän syksyn jälkeen olen aivan innoissani uusista harrastusmahdollisuuksista ja tyttöjen kanssa touhuamisesta.

Piiku TSAUn agsakisoissa 29.1.23

Piikun kanssa korkattiin kisat sunnuntaina. Ei tullut kuin kaksi hylkyä, sillä ensimmäinen agilityrata meni iha jännityksen piikkiin meiltä molemmilta. Piiku meinasi varastaa heti lähdössä ja lenteli yli kontaktien. Kepeille tuli pari kieltoa kun sinne rynnättiin suoraan putkesta ja kolmas kielto tuli viimeisellä putkella syystä tuntemattomasta. En itse ollut lainkaan kartalla vaan paniikissa juoksin täyttä laukkaa😅 toinen startti oli hyppyrata, joka teknisempi. Tälläkin kerralla tuli hylky, mutta Flow radalla oli tosi hyvä ja tehtiin Piikun kanssa hienosti yhdessä töitä. Ei jäänyt harmittamaan. Vuoden kisaputki agsassa siis startattu!

Kuluneen vuoden tunnelmia

Ensi vuoden tavoitteiden asettelu ei ole tänä vuonna kovin vaikeaa. Tärkeintä on oma jaksaminen. Omaan fyysiseen ja henkiseen jaksamiseen vaikuttaa kuitenkin oleellisesti ainakin minulla talous, työn ja vapaa-ajan sopiva kombo ja mukavat sekä rentouttavat harrastukset.

Halusin tehdä pienen kertauksen tästä kuluneesta vuodesta, jotta näkisin itsekin mitä on tullut tehtyä. Ja onhan tässä melkoinen lista! Isoin elämänmuutos tuli kun vaihdoin työpaikkaa etähommiin vuosi sitten marraskuussa ja alkuvuosi meni vielä uuden oppimisessa ja etätyön rytmiin pääsemisessä. Etätyö on sopinut minulle yllättävän hyvin ja varsinkin maastokauden aikana asiakkaat huolehtivat sosiaalisesta kertymästä hyvin. Itselleni suurena yllätyksenä vuoden alussa elämään asteli myös Pimu (Diamondfox Challenger), joka kiipesi Päivin pentulaatikossa syliin ja valloitti minut asenteellaan. Tuo sama asenne on sillä vieläkin: neiti on varsin itsetietoinen tapaus 😀

Minä ja tytöt keväällä 2022

Piikun kanssa keskityttiin alkuvuonna tokoon ja kävimme pari koetta sekä yksityistuntia valmennuksessa eri kouluttajilla. Totesin kuitenkin, että paikkis on vielä niin vaiheessa, että kokeisiin menoa piti siirtää. Maaliskuun alussa osallistuimme ensimmäiseen SCYn tokorinkiin Piikun kanssa. Olin valtavan innoissani rinkipaikasta, mutta vuoden aikana pääsimme mukaan vain pari hassua kertaa. Kaikki treenit järjestettiin liki kolmen tunnin ajomatkan päässä ja käytännössä bensanhintojen ollessa sitä mitä on, ei minulla ollut mahdollisuutta osallistua. Ajomatkoineen, bensakuluineen, ringin- valmennusmaksuineen ja majoituskulujen yhtenäinen summa olisi mahdollistanut useamman yksityistunnin täällä lähempänä. Puolen tunnin treeniaika tätä vasten tuntui jotenkin vähäiselle siihen nähden miten paljon aikaa ja ennen kaikkea rahaa rinki vaati. Harmitti koko juttu niin paljon, että toko jäi meillä pitkälle treenitauolle kokonaan. Olen yrittänyt muistuttaa ystäviäni siitä, että kun seuraavan kerran innostun näistä rinkijutuista tai koko vuoden koulutuksista (esim agilityn topteam), he osaavat laittaa minulle jäitä hattuun.

Tammikuussa sähköt katkesivat ja sen myötä varmistui Likan ääniherkkyys ja varsinkin sähkökatkoihin liittyvät pelkotilat, joiden kanssa jouduimme kevättalvella potemaan monta viikkoa. Piiku on valitettavasti näissä tilanteissa alkanut ottamaan Likasta mallia ja tunneherkkyys näkyy selvästi. Käytin molemmat koirat eläinlääkärissä ja saimme Likalle rauhoittavan lääkityksen, jonka kanssa olemme selvinneet kesän ukkosista ja satunnaisista sähkökatkoista.

Agilityssa kävin Likan ja Piikun kanssa Timon yksityistunneilla ja Suskun Koulutusrumban ryhmätreeneissä Lotan ja Pimun kanssa. Keväällä tytöille saatiinkin hyvät perustaidot agilityssa ja pieni Pimu pääsi alusta asti tutustumaan halliympäristöihin, vieraisiin ihmisiin ja koiriin. Kaikkialle se meni uskomattoman rohkealla ja avoimella asenteella. Keväällä en kisoissa Piikun kanssa kuitenkaan käynyt ja ensimmäiset korkattiinkin vasta heinäkuussa. Kaikkineen kisastartit jäivät koko vuonna muutamaan hassuun. Menestystäkään ei tullut, mutta tämän vuoden tavoite, eli bordercollie Likan virallinen kisaura, saatiin korkattua.

Maaliskuussa sain ostettua tytöille 5 yksityistuntia paimennukseen Usvanummentilalle. Kävimme treenaamassa noin joka toinen viikko ja se oli hyvä rytmi. Sain treenattua sekä Lotalle, että Piikulle taitoja mahdollista esikoetta varten. Toukokuussa Lotta läpäisi kirkkaasti paimennuksen taipumuskokeen ja sai tuomarilta hyvää palautetta. Pimun taippari siirtyi ensi vuodelle.

Maaliskuussa tulin ostaneeksi Suomen kaivohuollolta kaivon huollon ja saneeraustyön. Koko homma meni niin metsään kuin voi asiat mennä: pumppu nosti hienoa hiekkaa kaivosta putkistoon ja kaikki taloni vesihanojen sihdit tukkeutuivat. Asian hoito kesti kauan, kunnes lopulta marraskuussa koko juttu jouduttiin tekemään uudelleen. Onneksi maksettavaa tästä ei minulle tullut muuta kuin alkuperäinen lasku ja esimerkiksi kymmenet putkimiehen käynnit yritys maksoi mukisematta. Kuitenkin yli puolen vuoden ongelmat veden saannissa aiheuttivat lisää työtä (käytännössä jopa vessan vetämiseen tarkoitettu vesi tuli kantaa 10km päästä yleisestä hanasta) ja monet väsyneet itkut.

Huhtikuun alussa pyörähti käyntiin Lifedream-maastotreenit Joka Sessen hauskalla hakukurssilla. Lunta oli metsässä vielä jonkin verran, mutta selvisimme hyvin ja asiakkaille jäi hyvä fiilis. Monet heistä jatkoivat vakitreeneissä, jotka saimme käyntiin kuun lopussa kun lumet metsästä lopulta sulivat. Treenejä on ollut noin 30-40 kauden aikana, joten lähes 2 kertaa viikossa olen ollut metsässä asiakkaiden kanssa. Tämä on ollut erittäin antoisaa! Haluan kiittää asiakkaitani kuluneesta vuodesta. Toivottavasti intoa riittää myös ensi vuodelle!

Minä ja paavo

Kevään juoksut alkoivat tytöillä huhtikuussa. Lotalla oli erittäin vahva valeraskaus, jonka myötä jouduin käyttämään sitä parikin kertaa eläinlääkärissä. Lisäksi Lotan viralliset luustokuvat otettiin ja todettiin tyttö terveeksi! Ensi vuodelle sille onkin erittäin mielenkiintoisia pentusuunnitelmia! Yritin jälleen astuttaa Piikua kevään juoksusta, mutta tämäkään ei onnistunut. Ei, vaikka käytin apuna ensimmäistä kertaa progetestejä. Toiveet Piikun astuttamisesta ovat nyt lähes kadonneet ja tuntuukin, että sitä vastaan puhuu useakin seikka. Tästä syystä olin valtavan innoissani kun kuulin, että Piikun sulhanen Koda saisi pennut norjan tuontinartun kanssa. Varasin yhdistelmästä heti pennun ja ilo on ollut varsin suuri kun syksyllä tiimiin liittyi rohkea ja komea Paavo. Paavo asuu ystäväni Sirjan luona. Lisäksi Lotan tuleva sulhanen Ferro on Piikun velipuoli, joten toiveissa on saada Piikun sukua omaankin käyttöön tulevaisuudessa.

Vuoden aikana kävimme muutamassa näyttelyssä, mutta varsinainen tähti kehissä on ollut Pimu, joka viidessä ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään valioitui junnuvalioksi ja messukeskuksessa voitti kaikki kolme juniorivoittajatitteliä. Se myös valittiin collien erikoisnäyttelyn kauneimmaksi pennuksi syyskuussa. Myös Lotta valioitui junnuvalioksi vain muutaman näyttelyn jälkeen. Yhteistyö tyttöjen kasvattajien/omistajien kanssa on mielestäni ollut todella hyvää ja haluan kiittää Päiviä ja Tiiaa kuluneesta vuodesta! Kiitos näistä tytöistä! ❤

Meidän oma hakukausi alkoi toukokuussa ja olen ollut varsin innoissani, että haussa saimme tämän vuoden tavoitteet kasaan: Piiku oppi kiinteän rullan ja Likka sekä Lotta irtorullan. Vaikkei kisatavoitteita olekaan, tytöt nauttivat metsässä työskentelystä. Jälkeä olemme tehneet vähemmän, mutta Lotta ja Pimu oppivat syksyllä jälkikeppien ilmaisun ja nyt voinkin tehdä kaikille tytöille eripituisia metsäjälkiä omaksi iloksi ja virikkeeksi.

Elokuussa meille muutti kaksi maataisikissanpentua Godis ja Bonbon ❤

Meidän koti kesäkuussa 2022

Muutamille koira-aiheisille verkkoluennoille osallistuin vuoden aikana ja sain lisää ymmärrystä koirien maailmasta. Tällaisia ovat olleet mm. Claudia Fugazzan language learning and processing in dogs, Miiamaaria Kujalan koiran mieli ja tunnetilat, Katriina Tiiran koiran resilenssi ja elekieli ja sen tulkitseminen-luennot, Emmi Riihikosken koiran ruokinta tutkimusten valossa, Jirka Vierimaan vireen hallinta ja häiriöharjoittelu sekä Sofia Haapasen ongelmallinen käyttäytyminen, miksi sellaista ilmenee-luento. Lisäksi osallistuin helmikuussa Photoshopin käyttöön perehdyttävälle kurssille Muurlan opistolla.

Maaliskuussa aloitin myös merkonomi-opinnot. Koulua olen tehnyt oppisopimuskoulutuksena eli oman työni ohella. Keväällä keskityin työyhteisössä toimimiseen ja asiakaspalveluun ja syksyllä markkinointiviestintään, sisällöntuotantoon ja tulokselliseen toimintaan. Sain kursseista ja näytöistä kiitettävän arvosanan, mihin olen erittäin tyytyväinen se huomioiden miten vähän aikaa ja energiaa oli paneutua kouluhommiin työn ohella. Koulu jatkuu näillä näkymin taas kesällä ja keväällä suoritan yhden näytön.

Syksyllä 2022

Syksyä on vahvasti varjostanut taloudellinen ahdinko. Talon ylläpito ja nousevat korkokustannukset lainoissa ovat saaneet minut erittäin huolestuneeksi. Maksettavaksi tulivat myös ennakkoverot, kiinteistöverot ja jäännösverot, kaikki yhtä aikaa elo-marraskuussa. Vakituisten harrastusten puute nyt syksyllä on saanut oman mielen jotenkin ahdistuneeksi. Pidän siitä, että elämässä on tavoitteita – suuria ja pieniä sekä toimintaa. Vakitreenit koirien kanssa tuovat arkeen pientä luksusta sekä sosiaalista kanssakäymistä. Tuntuu, että kevään aktiivisista treeneistä on jo – no, melkein vuosi aikaa! Ensi vuodelle haaveissa onkin keskittyä enemmän omaan tekemiseen ja löytää sopiva tasapaino työn, yrittäjyyden ja oman koiraharrastuksen välillä. Näistä suunnitelmista lisää myöhemmin.

Elokuussa vietettiin pienellä porukalla perinteisiä rapujuhlia ja oli ihana saada paikalle ystäväni ja pikkuveljeni vaimoineen. Lopuksi kiitokset ystävilleni, erityisesti Sirjalle koirien hoidosta ja viikonlopuista yhdessä, Maijulle yhteisistä agsavalmennuksista (sushista!) ja avusta arjessa, Virvalle herkullisista kahvihetkistä, Sarille yhteisistä näyttelyreissuista, lenkeistä ja pakohuonepeleistä aikoina kun ei kyetä mihinkään muuhun ja Petralle puheluista, joita ensi vuonna pitää kyllä soitella enemmän. Kiitos kuluneesta vuodesta ja siitä, että olette aina tukenani. Voin vain yrittää olla yhtä hyvä ystävä. ❤

Rentouttavaa joulua!

Toivotamme kaikille ystäville, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille oikein rauhaisaa joulun aikaa! Meillä sitä vietetään yhdessä Sirjan, Paavon ja Puuman kanssa ❤ Joulu onkin yhdessä rentoutumisen aikaa, mutta haluan lähettää erityisterveiset kaikille yksinäisille ja yksin joulua viettäville. Ensi vuonna uusia kujeita ja vauhdin hurmaa!

T. Lifedream kennelin tehotyttötontut 🙂

Joulun aikaan minulla ei ole pakollisten päivien lisäksi lainkaan lomaa. Uusia tuulia puhaltaa rankasti heti vuoden alussa, kun jään virkavapaalle nykyisestä työstä ja siirryn takaisin hammashoitajan hommiin ainakin puoleksi vuodeksi. Tämä tarkoittaa melkoista muutosta meidän arkeen, sillä etätyö vaihtuu päivätyöhön Salossa. Uskon, että 15 vuoden kokemuksella hammashoitajan hommat lähtevät taas selkärangasta ja kevään aikana sitten selviää myös jatko työkuvioissa. Alku on kuitenkin varmasti aika musertava.

Kevään maastokausi alkaa heti kun lumet sulavat metsästä, mutta tuotemyynti alkaa heti tammikuun alussa. Kauttani on saatavilla laadukkaita ruokia, herkkuja, vaatteita ja esimerkiksi ravintoöljyjä. Pyrin pitämään hinnat alhaisina. Katso lisää tuotetilauksista ->

Arjen aktivointiin tähtäävät maastokurssit, näyttely- ja käsittelykoulutukset jatkuvat ensi vuonna. Toivotan kaikki tervetulleiksi kokeilemaan henkilöhakua tai metsäjälkeä meidän treeneihin! Ensi vuonna on tarkoitus järjestää myös hauskoja leikkimielisiä turnauksia lajien parissa asiakkaiden kesken. Myös ison pihan pentutreffejä luvassa ensi vuonna ja tuttuun tapaan olen avoin asiakkaiden ideoille! Katso lisää palveluista ->

Ensi vuonna isoin juttu on se, että pääsemme treenaamaan agilitya Timo Liuhdon valmennuksessa noin kaksi kertaa kuukaudessa. Ensi vuoden tavoitteista kirjoittelen myöhemmin lisää.

Rauhallista joulua kaikille!

Elmosta JMVA & HEJV-22!

Tiimin oma Elmo, Diamondfox Mustang, voitti messari viikonloppuna itselleen kaksi titteliä ja saavutti sertit tulevaa muotovalion arvoa varten. Lisää Elmosta löytyy täältä. Suuret onnittelut Elmon omistajalle Sarille sekä kasvattaja Päiville!

Perjantaina Helsinki Winner, tuomari Asta Thorbjorg

Eri SA, ROP Jun, Jun Sert, Sert, HeJW-22

”Almost 1 year. Excellent size, type and proportions. Beautiful head, sweet expression. Lovely eye and ears. Moderate front angulations. Deep chest. Excellent hind angulations. Excellent back. Slight rise over the loin. Balanced side gait. Excellent coming and going. Excellent long tail.”

Lauantaina Pohjoismaiden voittaja, tuomarina Maret Halinen, USA

EH


”9 months (ikä väärin), Nice lenght of head, good size. Needs to come up with more back skull, needs front legs more under body, moves well, A little wide in rear.”

Sunnuntaina Voittaja 2022, tuomarina Esa Ruotsalainen

JUN ERI2 SA JUN SERT JMVA

”Keskikokoa selvästi kookkaampi. Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen nuori uros. Oikea linjainen pää. Kauniit silmät ja korvat. Riittävän voimakas alaleuka. Tyylikäs yläinja. Hyvä runko ja takakulmaukset, vähän niukasti kulmautunut edestä. Liikkuu erinomaisella askeleella. Eturinta saa vielä hieman voimistua.”

Syksyisessä metsässä esine- ja jälkitreenejä

Tänä syksynä ei ehditty treenaamaan tyttöjen kanssa vallan hirmuisesti, mutta kuitenkin sen verran, että hommat etenivät. Piiku ja Likka tekevät sekä esineruutua, että jälkeä omaksi iloksi ja Lotta sekä Pimu opettelivat alkeita. Lotta oppi etsimään ja noutamaan esineitä ja jäljellä ilmaisemaan kepit. Pimun talven tavoite on noudon opettelu, sillä sen opittuaan se kykenee tekemään vaikka mitä temppuja! Jäljellä se oppi tänä syksynä etsimään ja ilmaisemaan kepit, mikä on loistojuttu!

3.9.2022 Eilen tytöillä oli Jälki-ja esinepäivä 2kk tauon jälkeen🙈! Talloin ensin Likalle ja Piikulle 300m jäljet kuudella kepillä, Lotalle 100m neljällä kepillä ja Pimulle pari purkkijälkeä. Sitten tein 30x30m esineruudun 4 esineellä. Videolla Likka etsii esineitä tarmokkaasti, vähän liiankin laajalta alueelta. Sen kanssa tämän työstäminen on kestänyt kauan ja esineen tuominen minulle takaisin ei ole mikään itsestäänselvyys. Se on myös hyvin herkkä muille hajuille, joten vapaaksi päästäminen tehtävää varten on aina vähän jännää. Siispä mieltä lämmittää sen into ja kuuliaisuus! 💗

Lottaa ikävöidessä voin katsella muutaman viikon takaisia jälki- ja esineruutuvideoita siitä 💗 Lotan metsäjälki on edistynyt huimasti ja nyt tehdään jo keppien ilmaisua n. 100m jäljillä. Idea on ymmärretty, joten kriteerinä on selkeä ilmaisu nostamalla keppi suuhun. Esineen etsintä on vielä vähän hakusessa ihan siksi, ettei olla paljon treenattu, joten sitä lisää kunhan saadaan Lode kotiin 🥰

Pimu harjoittelee jäljestystä nakkipurkeilla. Vähän käytiin Sivuraiteilla, koska en ollut perinteisesti merkannut reittiä kunnolla🙈. Kuitenkin muutamia hyviä lyhyitä pätkiä ja hieno 90 asteen kulma, josta tosin lähdettiin taas sivuun, mutta tästä on hyvä jatkaa! Mulla pieniä vaikeuksia kerätä purkit, merkit ja pitää kännykkää😂 Pitäisi harjoitella myös ilmaisua Pimun kanssa jatkoa ajatellen. 💗

Viime lauantaina talloin tytöille 30×30 esineruudun neljällä esineellä. Piiku löysi hienosti ensimmäiset kaksi, mutta varsinkin neljäs vei jo melkoisesti aikaa. Piiku juoksi ristiin rastiin innokkaana tapansa mukaan höyryissä ja välillä mentiin kunnolla alueen ulkopuolellakin. Mutta löytyi kuitenkin kaikki lopulta. Super aktivointia ja hauskaa!

Videolla Likka tekee jälkeä. Koska edellisestä kerrasta on todella pitkä aika, tein pitkän, mutta suoran jäljen. Kaikilla tytöillä oli pitkän treeni tauon jälkeen melkoisesti intoa, niin myös Likalla. Kuudesta kepistä nousi viisi, mutta varsinkin loppua kohden työskentely tarkentui. Olipa kiva pitkästä aikaa treenailla koiria!

11.9

Kurssin jälkeen talloin Piikulle ja Likalle 500m jäljen, mutta sen verran laiska olin, että ekaa kertaa ajoin saman jäljen ensin Piikun ja sitten Likan kanssa. Sen verran sekaisin olin, että unohdin tyttöjen valjaat ja liinan kotiin,mutta pitkä remmi toimi itseasiassa paremmin kuin hyvin ja jälki oli molemmilla seesteinen, joskin tein siihen tarkoituksella vähän serpenttiinikiemuraa. Keppejä oli peräti 10. Pitkä jälki, mutta molemmat jaksoivat hyvin.

Sitten tein Pimulle ekan metsäjäljen viidellä kepillä. Jäljellä oli kaikkea: vähän nakkia alussa, keppi jonka päällä nakkia, pari keppiä ilman nakkia (palkka siis taskusta), keppi nakilla ja lopuksi purkki märkä ruualla ja keppi sen päällä. Pimun kanssa ei olla tehty juurikaan ilmaisutreeniä, joten tämä oli sellainen perse edellä puuhun malli, mutta Pimu teki hienosti! Oli hienoa nähdä kuinka se ihan itse tajusi etsiä kepin maastosta. Wau! 🔥💗

5. 10.22 treenattiin esineitä Sarin kanssa. Piiku ja Likka treenasivat ihan kivasti ja löysivät neljä esinettä, joista kaikki neljä oli Sarin eli vieraita esineitä tytöille. Vähän tuntui lähtevän alueella pysyminen lapasesta, mutta ainakaan asenteen puuttumisesta ei tyttöjä voi syyttää. Myönnetään, että neljä esinettä on ehkä vähän liikaa, kolme olisi treenin kannalta järkevämpi.

Lotan vuorolla se etsi ensin hienosti 2 tuttua ja sitten yhden vieraan esineen. Sitten se juoksenteli vähän liian kauas ruudusta, palasi ja etsi lopulta neljännen, ihan pikkuisen esineen ruudun Etuosasta. Ihanan sinnikäs Tyttö ja hurja kehitys!

Syksyn aikana treenattiin parikin kertaa Sarin kanssa esineitä, joten tytöt saivat mukavaa toistoa. Nyt talvella esineitä voidaan opetella kotonakin siten, että vahvistan esineen noutoa minulle.

Pimun hattutemppu messarissa!

Pimu teki rotuhistoriaa valloittamalla Messukeskuksen kolme näyttelyä tyynellä ja itsevarmalla olemuksellaan, puhtaalla värillään ja rakenteellaan. Se voitti kolmessa päivässä itselleen neljä uutta titteliä ja sai sertit kasaan tulevaa muotovalion arvoa varten. Se on blue merleltä erittäin harvinainen temppu!

Takana yli 600km ja melkoista jännitystä, mutta oli se kaiken sen arvoista! Pimu oli kaikkina kolmena päivänä rodun kaunein narttu juniori ja lauantaina sekä sunnuntaina vielä rodun paras juniori. Mieltä lämmitti sen ihana olemus näyttelyssä, edes sunnuntaina siinä ei näkynyt väsymystä, vaan rötkötti tyynenä lattialla ihmisvilinää katsellen.

Olin etukäteen ajatellut, että jospa saisimme sen uupuvan juniorisertin messarista, niin olisin tyytyväinen. Paikalla oli Pimun veljen omistaja Sari Elmon kanssa sekä kasvattaja Päivi. Oli jotenkin erityisen hienoa jakaa nämä hetket heidän kanssaan.

Perjantaina Helsinki Winner, tuomari Asta Thorbjorg, Islanti

JUN ERI 1 SA, VASERT, JUN SERT, VSP JUN, JMVA, HEJV22

”1 year feminine female. Excellent type, size and proportions. Head planes could be more parallel and stop little more defined. Very Sweet expression. Lovely eyeshape. Eyes could not be smaller. Excellent length of neck. Upper arm steep. Little long in loin. Excellent hind angulations. Excellent coming and going. Very sound movement.”

Perjantaina esiintyminen ei ollut ihan niin sujuvaa kuin aikaisemmin Jyväskylässä. Tämä oli Pimun kolmas virallinen näyttely ja se aavistuksen hermostui kehässä seistessään. Lieneekö jännitystä vai mitä, mutta en saanut sellaista hyvää fiilistä kuin yleensä Pimun kanssa esiintyessä. Voitimme kuitenkin nartut ja sitten juoksimme veli Elmon kanssa yhdessä rodun parhaan juniorin valinnassa. Tällä kertaa oli veljen vuoro voittaa!

Kotona olin jotenkin ihme sumussa. Pimu oli voittanut kolmessa ensimmäisessä näyttelyssään juniori sertin ja valioitunut siis juniori valioksi! Uskomatonta! Ajattelin, että kaikki on nyt voitettu ja kaikki muu on plussaa. Seuraavana päivänä lauantaina kehät alkoivat puolen päivän aikaan, joten ehdin aamusella käyttää tytöt kunnon pissalla. Tänään paikalla olikin reilu 30 koiraa, siis paljon enemmän kuin perjantaina.

Lauantaina Pohjoismaiden voittaja, tuomarina Maret Halinen, USA

JUN ERI 1 SA, SERT, ROP JUN, PMJV22

”Nice 1 year old blue merle puppy. Nice meaking. Good body portions. Little bit full in the stop area to the age. Has good topline, good neck and front. Good angulations. For her age has good ? when she moves.”

Tänään esiintyminen Pimun kanssa sujui täydellisesti. Se juoksi löysässä remmissä rinnallani ja esiintyi kuin patsas. Pimu on pennusta asti rakastanut esiintymistä ja se on siltä helppoa. Omaa vuoroa odotellessa Pimu haukkui ajoittain turhautuneena häkissä, mutta jos sai olla kanssani häkkialueella, retkotti lattialla ja veteli sikeitä. Paikalla oli paljon enemmän ystäviä ja tuttuja kuin eilen ja oli todella hienoa, että he olivat tsemppaamassa meitä voittoon. Kiitos kaikille ❤

Pimu voitti rodun parhaan juniorin ja sitten osallistuimme Päivin kasvattajaryhmään. Se pärjäsi hienosti ja päätimme jäädä odottamaan isoja kehiä, jotka alkoivat parin tunnin päästä. Olin etukäteen päättänyt jääväni BIS juniori kehiin jos tarve olisi, mutta yhdessäkään näyttelyssä ei sellaista kilpailua ollut. Jäimme siis porukalla odottamaan isoa kehää ja oli mukavaa höpötellä siinä odotellessa kaikenlaista. Pimu kävi kanssani hakemassa palkinnot ja kuvia räpsittiin taas urakalla. Isossa kehässä odotus venyi todella pitkäksi enkä voi sanoa muuta kuin, että olen valtavan ylpeä tästä juniorista! Se odotteli rauhassa joko ihmisiä katsellen tai maaten viereeni käyden. Tämän parempaa näyttelykaveria ei olekaan! Lähes 1,5 tuntia myöhemmin saimme hetkemme maineessa kun juoksimme ison kehän ympäri suorassa televisiolähetyksessä 😀

Kotiin pääsin vasta illalla ja olin aivan poikki. Nyt äkkiä ilmestyivät kyyneleet, joita olin jo odotellut. Todellisuus iskeytyi vasten kun ystäväni soitti ja onnitteli meitä. Istuin kaikkeni antaneena olohuoneessa nojatuolissa ja hän kertoi nähneensä meistä instagramiin linkatut videot ja, että hänellä oli itselläänkin melkein päässyt itku nähdessään miten nätisti Pimu juoksi ja miten eleettömästi sitä esitin. Kuin meidät olisi tehty siihen yhdessä. 🙂 Oi voi, sen jälkeen ei itkusta meinannut tulla loppua ollenkaan.

Sunnuntaina kehät alkoivat jo aamulla, joten herätys oli puoli kuuden aikaan. Jännitin olisiko Pimu jo aivan poikki, itse ainakin olin aivan naatti. Pimu odotti hiljaa seisten eteisessä kun pakkasin repun ja hyppäsi autoon reippaasti, se oli selvästi ihan menossa taas näyttelyyn 😀 Ja toden totta, messarissa se kulki innoissaan eikä mahdollista väsymystä nähnyt lainkaan.

Sunnuntaina Voittaja 2022 tuomarina Esa Ruotsalainen

JUN ER1 SA, ROP JUN, JV-22

”Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen nuori narttu kaunis linjainen pää, jossa hyvä vahvuus. Erinomainen runko ja ylälinja. Sopiva raajaluusto ja tasapainoiset kulmaukset. Tasapainoiset liikkeet.”

JMVA HEJV22 PMJV22 JV22 Diamond fox Challenger ”Pimu”

Pimun kanssa oli taas ihan maagista esiintyä, se oli viikonlopun aikana keksinyt, että kehässä voi oikeasti juosta ja sain hieman toppuutellakin sitä. Pitkästä edellisestä päivästä huolimatta se esiintyi hienosti ja kun tuomari nosti meidät voittajaksi ei itkusta enää tullut loppua. Siinä sitä sitten oltiin!! Pimu oli voittanut kaikkina kolmena päivänä!!!

Jokainen koirani on minulle rakas ja jokaisella on oma paikkansa sydämessäni. Mutta Pimun kanssa vietetty viikonloppu jätti kyllä niin upeat muistot, että ihan heti ei unohdu! On se sellainen PIMU isolla P:llä. Olen niin kiitollinen kasvattaja Päiville, että hän suostui antamaan Pimun luokseni. Päivi on myös Pimun osaomistaja. Oli upeaa saada jakaa tämä hetki hänen kanssaan. KIITOS PÄIVI. ❤ ❤

Pienen rodun toivo

Sileäkarvainen collie on Suomessa ja maailmalla suhteellisen pieni rotu. Pentuja rekisteröidään Suomessa vuosittain noin 200 kpl ja tällä tasolla se on pysynyt jo kauan. Siinä missä pitkäkarvaisen rekisteröinnit ovat pysyneet melko tasaisesti 500-700 pennun tietämillä viimeiset kymmenen vuotta, sileäkarvainen collie ei jostakin syystä ole noussut koskaan suuren yleisön valinnaksi. 12 vuotta sitten suunnittelin roturisteytystä bordercollien kanssa, sillä olin huolissani rotuni tulevaisuudesta. Pieni geenipooli ja sen tuomat valinnan vaikeudet ahdistivat jo tuolloin niin paljon, että lopetin kasvattamisen lähes kymmeneksi vuodeksi. Olen nykyään ihan tyytyväinen, että jätin tuon risteytyksen tekemättä. Toisaalta, ihmisenä, joka aiemmin oli sitä mieltä, että ”pehkoilla ei ole mitään annettavaa”, voin ylpeänä nyt todeta, että olinpas taas kerran väärässä.

Rodun populaatio, eli sen yksilöt, on hyvin sisäsiittoinen. Samoja koiria ja niiden jälkeläisiä käytetään paljon. Tämä tarkoittaa sitä, että koirat ovat vahvasti sukua keskenään. Tällaisessa kannassa pienetkin virheet voivat kostautua suuresti. Virheillä tarkoitan nyt koirien luonne- ja terveysongelmia, joista yleensä kasvattajat eivät ole tietoisia ennen kuin on liian myöhäistä. Pienessä populaatiossa jalostus tulisi olla harkittua ja varovaista. Tällaisessa tilanteessa yhdistelmien ei tulisi vahvistaa niinkään jalostusta, vaan populaation yleistä kehittämistä: tehdään monipuolisia jalostusvalintoja, eikä lainkaan esimerkkisi uusintayhdistelmiä.

Maailmanlaajuisesti suomalaiset sileäkarvaisen collien edustajat ovat olleet huippuluokkaa ja niitä on viety ulkomaille jalostuskäyttöön runsaasti. Emme voi ratkaista siis ongelmia täysin tuomalla ulkomailta uutta verta, eikä sellaisia ole olemassakaan muualla kuin Yhdysvalloissa ja Canadassa. Kuten monessa rodussa, myös meidän rodussamme kaikki koirat pohjautuvat muutamiin yksilöihin Englannista. Onneksemme Yhdysvalloista ja Canadasta on tuotu runsaasti koiria jalostuskäyttöön Suomeen, Saksaan ja Alankomaihin ja näiden koirien jälkeläiset vaikuttavat myös meillä. Jenkkitausta näkyy koirissa lähinnä koossa: koiramme ovat lähes poikkeuksetta isoja ja urosten säkäkorkeudet ovat usein lähellä tai yli sallitun koon. Täytyy tässä kohtaa mainita, että itse rakastan jenkkitaustaisia koiria: ne ovat yleensä luonteeltaan lauhkean lempeitä ja niiltä puuttuu joillekin suomalaisille koirille tyypillinen reaktiivisuus. Toisaalta ne voivat olla harrastuksissa hitaita ja kömpelöitä.

Olemme saaneet rodun elvyttämiseksi myös uusia työkaluja: pitkäkarvaiset pennut rekisteröidään nykyään karvan mukaan pitkäkarvaisiksi, voimme yhdistää soopelin ja meren ja jopa merle-merlen (toki geenitestien jälkeen) tai käyttää jalostukseen pitkäkarvaista collieta. Tämä mahdollisuus oli ensin poikkeuslupana, jota anottiin rotyhdistykseltä ja kennelliitolta. Tällainen luvalla haettu poikkeuslupa on saatu esimerkiksi pentueelle, josta kotona asuva Piiku on. Tällä hetkellä meillä on menossa viiden vuoden poikkeusaika, jonka aikana kasvattajat saavat käyttää pitkäkarvaisia vapaasti, kunhan ne täyttävät sileäkarvaisen pevisa-vaatimukset. Tuo poikkeuslupa päättyy vuoden lopussa 2025. Tällaisesta yhdistelmästä on kotona asuva Lotta. Juttelin tässä taannoin ystäväni kanssa ja hän mainitsi, ettei halua pentua risteytyspentueesta. Hänen mielestään niistä syntyvillä koirilla on liian pitkä, avonainen turkki ja epätyypillinen ilme. Ymmärrän hänen mielipiteensä ja uskon, ettei hän ole yksin sen kanssa. Olemme tottuneet sileäkarvaiseen collieen näyttävänä, niukkaturkkisena rotuna, jolla on – collielle tyypilliseen tapaan – hyvin tunnusomainen ilme. Jäin kuitenkin miettimään tätä lausahdusta ja tämä teksti heräsi näiden ajatusten pohjalta.

Vaikka näitä risteytyspentueita on tehty maltillisesti jo useita, koen kuitenkin, etteivät ne tule pelastamaan rotua seuraavien vuosikymmenien aikana. Olen aidosti huolissani, että sileäkarvaisen collien terveys on laskusuunnassa ja tästä merkkinä ovat mm. lisääntyneet immunologiset sairaudet. Ei ole perusteltua käyttää tällaista sairautta periyttävää koiraa jalostukseen populaation monipuolisuuden nimissä. Jotta populaatio pääsisi oikeasti elpymään, tarvitsemme koiria, joiden suvussa olisi vähintään viisi sukupolvea eri koiria. Täytyy muistaa myös, että vaikka yksilöt keskenään eivät olisi sukua, mutta niiden oma sukutaulu on nivottu yhteen samoja koiria, on SUKUKATO silti hälyttävä. On vaikeaa löytää yhdistelmiä ja koiria, joissa tämä ei toteutuisi. Olen huolissani, että risteytyspentueiden yksilöt yhdistetään heti takaisin valtavirtaan, jolloin todellinen hyöty jää vähäiseksi.

Meillä kasvattajilla on käsissämme rodun tulevaisuus. Usein rodun suuntaa määrittelevät täysin ulkomuototuomarit ja olemme nähneet kuinka tietyn tyyppiset koirat menestyvät aika ajoin rodussa. Tuomarit eivät kuitenkaan näe koirien sukutauluja kehissä, he eivät arvioi sitä miten geneettisesti laajat niiden taustat ovat, päin vastoin: he arvioivat sitä, miten samantyyppisiä koirat ovat keskenään ja kuinka ne vastaavat rotuihannetta. Tyyppijalostuksessa halutaankin samanlaisia koiria, jolloin yksilöiden variaatio laskee. Tällöin ei voida enää vastata negatiivisiin muutoksiin, joita rodussa syntyy. Ulkoisesti nämä koirat muistuttavat toisiaan, mutta myös geneettisesti niiden ominaisuudet ovat yhtä ja samaa. Tämä on loistava alusta kaikenlaisille immunologisille ongelmille, joista ensimmäisenä merkkinä nähdään allergioiden ja epämääräisten oireiden kasvu. Toivon, että kasvattajat tiedostaisivat tämän, jos tuomarit tai kennelliitto eivät kykene asioihin puuttumaan. Rotumääritelmän sisällä meidän on mahdollista kasvattaa erilaisia tyyppejä ja tämä olisi rodun diversiteetille eli monimuotoisuudelle hyväksi.

Istuskelin sunnuntaina konsertissa, jossa isäni lauloi kuorossa. Kuorolaulu on isäni rakas harrastus ja olen kuunnellut upeita konsertteja jo vaippaiästä. Kenties tästä syystä minulla on aina ollut vahva ajatus siitä, miten monella elämänalueella pienistä yksittäisistä äänistä yhdistyy lopulta kuorossa upea pauhu. Meidän äänillämme on merkitystä. Orkesterissa jokaisella soittajalla on oma paikkansa ja tarkoituksensa. Jokainen huilu, viulu, trumpetti ja rumpu vastaavat omasta osuudestaan kokonaisuudessa. Jos menetämme orkesterista soittimia, musiikin laatu kärsii. Sukusiitosta voidaan karkeasti arvioida kahdella eri tavalla: pitkällä ja lyhyellä aikavälillä. Pitkällä aikavälillä se kattaa ne koirat, jotka kertyvät koirien sukutauluun kaukana menneisyydessä. Emme voi juuri vaikuttaa tähän muilla kuin nykyisillä valinnoillamme. Lyhyen aikavälin sukusiitos syntyykin niistä yhdistelmistä, joissa koiran suvussa samat yksilöt tuplautuvat lähisuvussa. Näillä valinnoilla menetämme nopeasti geneettistä vaihtelua ja kasvattajat voisivat vaikuttaa jalostuspäätöksillään oleellisesti juuri tähän seikkaan. Yhdistelmissä vähintään viisi sukupolvea tulisi olla eri koiria. Tähän on kiinnitetty mielestäni liian vähän huomiota ja valitettavasti aina se ei enää ole mahdollistakaan.

Palatakseni lopulta alkuperäiseen aiheeseen eli pitkä- ja sileäkarvaisen collien risteytyksiin. Heräsin pohtimaan, että roduilla on sama esi-isä: Trefoil niminen koira, joka eli Englannissa 1870- luvulla. Vielä 1980- luvulla rodun alkuperämaassa tehtiin useita risteytyksiä ja naapurimaassa Ruotsissa se on edelleen mahdollista ilman poikkeuslupaa. Risteytyksistä ollaan montaa mieltä, mutta kukaan ei voi kiistää sitä, etteikö niistä olisi apua geneettisen monipuolisuuden takaamiseksi. Koska roduilla on yhteinen kaukainen historia, koen, että juuri siksi ristiin käyttö on hyvä asia. Rodut eivät ole kovin kaukana toisistaan ulkonäkö- tai luonneominaisuuksissa. Niiden käyttötarkoitus on alkujaan ollut sama. Varsinkin sileäkarvaiselle collielle tämä on pelastusrengas. Koirien tyyppi ehkä muuttuu nykyisestä, mutta mielestäni molemmissa roduissa alkuperäisempään suuntaan. Alkujaanhan rotuja on risteytetty työskentelyominaisuuksien mukaan, ei karvapeitteen niukkuuden tai suuruuden tai edes näyttelyissä tapahtuvan maatavoittavan liikkeen vuoksi. Oma kokemukseni risteytyksistä on niin hyvä, että olen vaihtanut mielipiteeni pitkäkarvaisesta colliesta melko radikaalisti. Olen erittäin kiitollinen Piikun ja Lotan kasvattajille heidän tekemästään työstä ja visiosta. Molempien koirien vanhemmat ovat myös eri kasvattajilta. Tiedän, että tytöissä näkyy myös heidän työnsä. Makuasioista en lähde kiistelemään, mutta omasta mielestäni työskentelyyn kaikin puolin kykenevä koira tulisi olla jalostuksen lähtökohta. Tämä tarkoittaa luonne- ja ulkonäköominaisuuksien lisäksi geneettistä laajuutta ja terveyttä. Toivonkin, että poikkeusaikaa jatketaan ja harkittuja risteytyksiä saisi edelleen tehdä melko matalalla kynnyksellä.

Ilman monipuolisia, useamman sukupolven yli vieviä harkittuja jalostusvalintoja rotumme ei tule selviytymään. Yhdessä sukupolvessa ongelmat eivät korjaudu eikä se, tai mikään muukaan, takaa automaattisesti pennun ostajille tervettä pentua. Nämä yhdistelmät kuitenkin pitkällä tähtäimellä parantavat rotua ja vievät sitä eteenpäin. Haluan luoda rohkeutta rodun uusille ja miksei vanhoillekin kasvattajille: uskaltakaa tehdä erilaisia ja uniikkeja yhdistelmiä, luottakaa näkemykseenne. Aina voi tulla myös yllätyksiä, sille meistä kukaan ei ole valitettavasti immuuni. Kuten tiedämme, jalostus ei ole koskaan ollut – eikä tule olemaan – mustavalkoista. Jos haluamme nauttia tästä rodusta vielä vuosikymmenien päästä, on meidän oltava tarpeeksi rohkeita ottaaksemme laskelmoituja riskejä.

Jos me kasvattajat emme ota vastuuta rodustamme, kuka sen ottaa?

Lähteet