Maastopäivät

Koirien kasvattamisen lisäksi olen viimeisen 20 vuoden aikana käynyt useita koiran käyttäytymiseen ja kouluttamiseen liittyviä kursseja sekä seminaareja. Olen kilpaillut agilityssa ja toko:ssa, harrastanut paimennusta ja muita lajeja. Omaksi iloksi olen harrastanut koirien kanssa myös henkilöhakua, metsäjälkeä sekä esineen etsintää ja käynyt useita aiheeseen liittyviä kursseja. Oma aikani ei riitä vakavaan kilpailemiseen PK-puolella ja esim. bordercollie Likan terveys estää harjoittelun pk-esteillä ja pitkillä hakuradoilla. Mielestäni tämänkaltainen nenätyöskentely on kuitenkin yksi parhaita tapoja virikkeellistää koiraa ja yleensä ne nauttivat touhusta suuresti. Metsässä liikkuminen tarjoaa parasta mahdollista aktiviteettia ja kehittää myös fyysisiä taitoja. Näissä treeneissä koiran ja ohjaajan yhteistyö sekä suhde kehittyy. Loppukesästä 2021 olen tarjonnut 2-5 tunnin kestäviä matalan kynnyksen päiviä ja irtotreenejä kaikille muillekin, joiden aikaresurssit, koirien tai ohjaajan kyvyt tai jokin muu syy estää vakavan kilpailemisen.

Nämä metsäjälkeen ja henkilöhakuun keskittyvät treenipäivät on suunnattu ihmisille, jotka eivät ole kiinnostuneita niinkään kilpailemisesta, vaan etsivät erilaisia tapoja virikkeellistää ja motivoida koiriaan arjessa. Kursseihin ei ole rotu- tai ikärajoituksia! Teoriaosuus toteutetaan joko meillä tai etänä. Et tarvitse mitään etukäteistaitoja koirallesi, joten sopii myös pennuille! Tavoitteena on onnellinen ja lajityypillistä käyttäytymistä (hajutyöskentelyä) toteuttamaan päässyt koira! Lähtökohtanani on kokonaisvaltainen, myötätuntoon, kunnioitukseen ja viimeiseen tutkittuun tietoon perustuva koirien käsittely. Kurssimaksu on aina koirakohtainen, joten useampi saman perheen jäsen voi osallistua päivään. Tule innostumaan ja pitämään hauskaa koirasi kanssa! Treenit pidetään Kiskon alueella jollei toisin ilmoiteta. Saat vahvistusviestissä tarkemmat ohjeet.

Hinnasto 2023

Joka sessen hauska haku päivä 35e (sis.teorian)
Joka Mustin rento jälkipäivä 35e (sis.teorian)
Irtokerta 23e
3 krt kortti 60e (20e kpl)
6 krt kortti 105e (17, 5e kpl)
10 krt kortti 160e (16e kpl)

Haluatko lukea lisää ajatuksiani näistä kursseista, siitä millaisille koirille ne sopivat ja millaisia taitoja siellä opitaan ->

Palautetta päivistä:

Olen usein törmännyt siihen, että koiria laitetaan tiettyyn muottiin tai kouluttajat ei ikäänkuin halua uskoa omistajan sanaa koirasta, sen ominaisuuksista ja luonteesta. Nyt ei tullut todellakaan lainkaan sellaista oloa vaan koira sai olla juuri sellainen kuin se on ja kouluttaja oikeasti kuunteli omistajien kertomaa koiristaan.”

”sisältö vastasin hyvin kuvausta, hyvä matalan kynnyksen tapahtuma”

”Meillä oli tosi kivaa 🙂 sain myös hyvät eväät kotona harrastamiseen!”

”Kaiken kaikkiaan päivä oli varsin onnistunut ja tunnelma mukava! Kaikki saivat olla omanlaisiaan koirakoita ja harjoitukset sovellettiin jokaisen tason mukaisesti :)”

Must oli tosi kiva kun alotettiin jo aamusta niin riitti päivänvaloa koko treenien ajan☺️ Oli kyl oikeen toimiva päivä kaikin puolin ja ihan älyttömän kiva et oli vetäny myös monia erilaisia koiria ja myös sekarotusia, ne on mulle kauheen lähellä sydäntä ja tuntuu harrastusmahollisuudet kuitenki olevan aika rajalliset jos on sekarotunen koira😄 En mä oikee parannusehdotuksia osaa sanoa kun mun mielestä oli just hyvä näin😂”

Ihan mahtava päivä. Ihana nähdä iloisia koiria ja innokkaita ohjaajia. Ihanasti otettiin koirat vastaan yksilöinä ja mietittiin harjoitukset koirien mukaan.”

”ihana, matalan kynnyksen tapahtuma. Ei vaadi jäsenyyttä, ei talkootyötä, ei mokkapalojen leivontaa 🙂 Ja sai osallistua nuoren koiran kanssa.”

Suosittelen kaikille, jotka haluavat viettää mukavaa päivää koiransa kanssa metsässä! Näihin treeneihin on oikeasti tervetulleita kaikennäköiset, kokoiset ja luonteiset koirat omistajineen 🙂 ”

Kiitos itelles!❤️ Ihan huikeen kiva päivä ja tosi kivasti toteutettu! Tää on kyl niin kivaa vaihtelua meijän pojille jatkossa! Mä en ainakaan yhtään enempää ois osannu odottaa tält päivältä, päin vastoin! Jokanen sai hyviä onnistumisia ja ovalluksia ja sai käsityksen pääperiaatteista! Ja mun koira ei ainakaa ois jaksanu yhtää enempää😂”.

Suosittelen kaikille jotka haluaa koiralleen iloista ja mukavaa tekemistä.”

LIFEDREAM-IRTOTREENIT

Nämä treenit ovat avoimia kaikille rotuun tai ikään katsomatta. Ei kilpailuihin tähtääville, vaan koirakoille, jotka kaipaavat säpinää ja aktivointia arkeensa. Tavoitteena on rakentavasti kehittää taitojanne metsässä. Treenejä järjestetään yleensä maanantai- ja torstai-iltaisin (kausi: huhti-lokakuu) ja voit osallistua niin usein kuin haluat. Hinnat irtotreeneille 23e/krt, 60e/3krt tai 100e/6krt.

KATSO KALENTERISTA VAPAAT AJAT & ILMOITTAUDU