Eläinten käyttäytymistä tutkiva tieteenala on etologia eli eläinpsykologia. Aihe on erittäin rakas minulle, sillä jo lukiossa koin suurta kiinnostusta sitä kohtaan. Haaveilin biologin ammatista tutkien susien tai vaikkapa valaiden käyttäytymistä. Silloinen elämäntilanne oli kuitenkin sellainen, ettei opiskelut johtaneet yliopistoon vaan paljon maanläheisempään ammattiin. Myöhemmin innostuin uudelleen eläinten käyttäytymisestä ja varsinkin koirien sosiaalisesta käyttäytymisestä keskenään ja yhdessä ihmisen kanssa. Mitä enemmän opin sitä innostuneemmaksi muutun. Meillä asuvat eläimet ovat aina minulle ensisijaisesti perheenjäseniä, mutta niiden avulla olen oppinut maailmasta paljon uutta. Vuosien varrella kokemusta on kertynyt niin hevosista, koirista, kissoista, vuohista, linnuista, kaneista ja marsuista kuin liskoistakin. Koen, että monipuolinen tietämys on rikkautta parhaimmillaan.
Vuonna 1998 ilmestyneessä lukion biologian kirjassani kirjoitetaan näin: ”Synnynnäiset eli perityt vietit ja vaistot määräävät suurelta osalta sen, miten eläin toimii. Mitä alhaisemmalla kehitystasolla eläin on, sitä enemmän pelkkä perimä ohjaa sen käyttäytymistä. Oppiminen voi kuitenkin täydentää perittyä käyttäytymistä ja mahdollistaa siten eläimen sopeutumisen muuttuviin oloihin.” Nykyään tieteessä ei enää käytetä sanoja vietti tai vaisto, sillä ne sellaisenaan ovat aivan liian laajoja käsitteitä eivätkä anna juurikaan avaimia käytöksen purkamiseen. Esimerkiksi metsästyskoirilla esiintyvää metsästysviettiä joko A) on tai B) ei ole. Tosiasiassa metsästykseen liittyvät liikemallit ovat monen asian summa, jotka koostuvat sekä synnynnäisistä, että opituista osista.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana tieteelliset tutkimukset evoluution, kognitiivisen etologian ja sosiaalisen neurotieteen saralla ovat harpanneet aimo harppauksia eteenpäin. Saamme jatkuvasti lisää tietoa siitä, mitä eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä meillä ja muilla eliölajeilla on. Eläinten käyttäytyminen on sitä samankaltaisempaa kuin mitä läheisempää sukulaisuutta ne toisilleen ovat. Tästä syystä myös evoluutio vaikuttaa käyttäytymiseen. Esimerkiksi koiran käyttäytymisessä on vielä paljon samoja piirteitä kuin sen esi-isän suden käyttäytymisessä tai ihminen voi tunnistaa tuttuja eleitä myös ihmisapinoilla. On myös paljon käyttäytymismalleja, joita siirtyy sukupolvelta toiselle oppimisen ja matkimisen kautta, mutta tämäkään ei olisi mahdollista ilman tiettyä perinnöllisesti määräytynyttä hermoston tasoa. Koiran tapakasvatuksessa on kuitenkin tärkeää muistaa, että koira ei ole susi eikä se käyttäydy samalla tavalla. Koira on elänyt ihmisen kanssa jo satoja tuhansia vuosia, mikä on jättänyt jälkensä niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Koiran ruuansulatus esimerkiksi eroaa sudesta. Tältä sivustolta löytyy runsaasti aiheesta lisää.
Ehdottomat refleksit eli heijasteet ovat periytyviä ja tapahtuvat aistinsolujen ärtyessä. Ne muodostavat perustan elintoiminnoille. Synnynnäiset käyttäytymismallit saattavat laukaista pitkiäkin liikemalleja, jotka saavat uusia ja taas uusia ärsykkeitä esimerkiksi ympäristöstä. Usein tällaiset mallit voivat muodostua tunnusomaisiksi lajille samoin kuin väritys tai rakennepiirteet. Linnuilla ruuan kerjääminen ja syöttäminen ovat synnynnäisiä toimintoja, jotka laukaisee aistiärsyke emolinnusta tai avonaisesta kidasta. Tällaisen synnynnäisen käyttäytymismallin käynnistävää ulkoista tekijää kutsutaan avainärsykkeeksi. Usein ärsyke voi olla valo, ääni, värikuvio jne. Esimerkiksi keväällä valo laukaisee linnulla käyttäytymismallin, joka käskee sitä hakemaan keppejä. Oikean muotoinen keppi puolestaan toimii ärsykkeenä poimia juuri sen mittaisia keppejä, kasa keppejä toimii ärsykkeenä muodostaa niistä pesä jne.
Monet synnynnäiset käyttäytymismallit edellyttävät, että eläin on juuri oikeassa fysiologisessa tilassa, jotta ärsykkeet toimivat. Esimerkiksi lisääntymiskäyttäytyminen käynnistyy useilla eläimillä keväällä päivän pitenemisen myötä. Kun sisäinen vire eläimellä kasvaa, se alkaa hakeutua tilanteisiin, joissa sen pääsee toteuttamaan ”sisäistä kutsuaan”. Tällaiset käyttäytymismallit ovat hankalia muuttaa ja niitä on vaikeaa kitkeä pois. Eläimet tekevätkin paljon virheitä ihmisten valmistamissa ”luonnottomissa” tilanteissa. Esimerkiksi koira saattaa pyöriä matolla ennen nukkumaanmenoa, aivan kuin se tekisi heinikossa tai se piilottaa luunsa sohvatyynyjen alle.
Sosiaalinen käyttäytyminen eläimillä on lajikohtaisesti hyvinkin erilaista. On olemassa lajeja, joissa yksilöt eivät kohtaa kuin silloin kun on aika lisääntyä ja toisaalta suurissakin laumoissa tai parvissa eläviä lajeja. Yhdyskunnastaan eristetty mehiläinen kuolee nopeasti, eikä yksinkertaisesi pysty elämään yksin. Monille eläimille joutuminen pois tutusta ympäristöstä ja sosiaalisesta ryhmästä aiheuttaa helposti vakavia häiriöitä. Eläimet viestivät toisilleen signaalein, jotka merkitsevät samaa kaikille lajin edustajille. Ne toimivat ärsykkeinä, jotka aiheuttavat toiminnon toisessa yksilössä. Signaalille on tunnusomaista, että se on selvästi havaittava, yksinkertainen ja lajille ominainen. Hermoston ja aistien kehitystasosta riippuu kuinka monipuolisesti eläin kykenee omaksumaan ja käyttämään signaaleja.
Lisääntymiseen liittyvien käyttäytymismallien tehtävänä on saattaa eri sukupuolta olevat yksilöt fysiologisesti siihen tilaan, että parittelu on mahdollinen. Yleensä yksi kriteeri lajin olemassa ololle on juurikin se, että sen yksilöt voivat lisääntyä vain keskenään. Mm. koira kykenee lisääntymään kuitenkin kaikkien koiraeläinten kanssa, mikä on johtanut tieteellisen dilemmaan: onko kyseessä yksi laji, vai monta? Koiran lisääntymiskäyttäytyminen on jo sinällään mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä usein astutustilanteissa varsinainen kosiskelu jää hyvin vähäiseksi ja jos astuminen ei onnistu, syitä lähdetään etsimään ensin jostakin muualta kuin lisääntymiskäyttäytymisestä.
Useimpia parvina tai laumoina eläviä eläimiä yhdistää sosiaalinen arvojärjestys, jota on tutkittu paljonkin erilaisissa elinympäristöissä. Arvojärjestys edellyttää, että yksilöt tuntevat toisensa. Se on muuttuva sillä siihen vaikuttaa mm. ympäristö. Hierarkiassa yksilön asemaan vaikuttavat ikä, koko ja sukupuoli. Myös henkiset tekijät voivat vaikuttaa eläimen asemaan laumassa. Jonkinlainen hierarkia on tärkeää lauman selviytymiselle, sillä silloin energiaa vapautuu muuhun toimintaan. Monia virheellisiä käsityksiä esimerkiksi susien käyttäytymisestä on saatu, kun eläimiä on tutkittu ahtaissa eläintarhaoloissa. Sittemmin uudet tutkimukset ovat osoittaneet susien laumahierarkian olevan paljon oletetumpia ”vapaampi”.
Eläinten monipuolisesta sosiaalisesta käyttäytymisestä suurin osa ei ole synnynnäistä, vaan niillä on aivoissaan rakentunut malli omaksua oppimaansa, mikäli ne elävät oman eläinlajinsa parissa. Sosiaalinen käyttäytyminen muodostuu yksilön vuorovaikutuksesta muiden kanssa. Oppimisen merkitys onkin nykytutkimusten mukaan yhä suurempi eläinten käyttäytymisessä. Aivoissa vain osa viesteistä on valmiiksi ”ohjelmoituina”, suurin osa viestintäkeinoista on vain valmiuksina, jotka tulee ottaa käyttöön oppimalla. Tästä syystä ilman koirakontakteja kasvanut pentu ei välttämättä kykene kommunikoimaan kunnolla koirien kanssa aikuisenakaan.
Sen lisäksi, että eläinten käyttäytymistä määrittelevät paitsi synnynnäiset tekijät, on siis oppimisella yhä suurempi merkitys. Kalanpoikaset, jotka kasvavat erityisissä kasvattamoissa, eivät opi varomaan petokaloja samoin kuin vapaana eläneet sukulaisena. Kun vanhemmat eivät pääse varoittamaan tietyssä ikävaiheessa poikasiaan, ei jälkikasvulla ilmene ns. luontaista pelkoa petoja vastaan. Tästä syystä esim. ihminen ei ole variksenpoikasille vaaratekijä, jos eläin on vangittu jo poikasena. Samoin eri eläinlajeille on siirtynyt tieto eri työvälineiden käytöstä.
Itse kiinnostuin tästä aiheesta luettuani Helena Telkänrannan artikkelin eläinten oppimisesta oivaltaen. Perinteisesti hangella myyrää metsästävää kettua pidämme vaistojensa ohjaamana ”automaattina”, mutta todellisuudessa tuo käyttäytymismalli on paljon monivivahteisempi. Petoeläinten tapaan myös ketulla on synnynnäinen, geeneissä ohjattu tarve jahdata liikkuvaa. Viehtymys, tällaisen tarpeen purkaminen, hioutuu varsinaiseksi taidoksi saalistaa vasta harjoittelun, lukuisten yritysten ja erehdysten kautta. Näin tapahtuvat myös koirilla erilaiset metsästykseen liittyvät liikemallit.
Oppimista tapahtuu eri muodoissa, esimerkiksi hitaasti totutellen tai oivaltaen ja nopeasti. Pitkään on mielletty viimeisen olevan vain ihmisen ja korkeintaan ihmisapinoiden yksinoikeus, mutta näitä luuloja ollaan murtamassa kaiken aikaa. Oppivaisinkaan eläin ei kuitenkaan opi mitä tahansa. Geenit määrittelevät sen haarukan, jonka asteikolla eläin kykenee toimimaan. Esimerkiksi koiralle on suhteellisen helppo opettaa nostamaan videokasetti suuhunsa ja työntämään se VHS laitteeseen, mutta saman tekeminen tassuilla olisi jo erittäin vaikea temppu. Päin vastoin simpanssi puolestaan toimisi mieluummin käsillään kuin suullaan.
Oppiminen liittyy siis saumattomasti käyttäytymiseen ja siihen, millaisiksi miellämme eläimet. Eräitä aiheeseen liittyviä osa-alueita on alettu tutkia vasta vastikään ja aina löytyy lisää löydettävää! Esimerkin ketun tavoin muita luonnonvaraisten eläinten tapoja on alettu tutkia todenteolla aivan viime aikoina. Myös kalojen parvirakenteita tutkittaessa on huomattu, että niissä on selvä sosiaalinen rakenne. Parven jäsenet oppivat tuntemaan toisensa ja oppivat esimerkiksi seuraamalla toistensa reaktioita. Tutkijat uskovat, että lähivuosikymmeninä saamme paljon uusia löytöjä aiheen saralta.
Vuosien varrella olen osallistunut useille eläinten ja varsinkin koirien käyttäytymistä käsitteleville kursseille ja seminaareille. Sitä mukaa kun tietämys tutkitusta tiedosta aiheesta kasvaa, on vanhat asenteet ja työskentelytavat syytä tarkistaa. Itselleni eläinten kanssa puuhaaminen on intohimo, jossa ei taida koskaan olla valmis. Olen hyvin kiitollinen siitä rikkaudesta, jonka ne päivittäin elämääni tuovat.
Sivun kaikki kuvat ovat omiani.
Kiinnostuitko? Etsi lisää: Juttuja ja luentomatskuja
Tai lue lisää kategoriasta: https://lifedream.blog/category/elaintiede/
Lifedream Colliet 