Pennut agsaamassa

Suoritettiin tänään urakalla 🙂 Pentujen kanssa harjoiteltiin putkea ja keppejä sekä erilaisia kieputuksia. Puuma oli hurjan innoissaan ja jessus se on myös nopea 😀 varsinkin jo vertaa Petoon, joka tulla tömisteli paaaljon rauhallisempaan tahtiin. Puuma oppi nopeasti putken ja keppeilläkin haki jo pientä rytmiä. Hankin kotiin luudanvarsista kyhäämäni kepit ja putkea suorittaa bilteman muovisen lehtiroskiksen kehikko, josta leikkasin pohjan irti 😀 Pitää ottaa näytille kuvia. Ihan hyvin niillä kotitreenaa, varsinkin pentuja 😉

Puuma on vilkas, iloinen, ahne, tykkää retuuttaa leluja ja tuo ne minulle. Peto on rauhallisempi, mutta kyllä sekin tykkää tehdä yhdessä ja taistelee kivasti leluista. Olen kyllä niin ylpeä molemmista (joo, oon kasvattaja, mutta silti), niin rohkeita ja kontaktia ottavia. En kadu päätöstä (ainakaan vielä) pitää ne molemmat täällä kasvamassa.

Tänään pakkain autoon Leelan ja Meten ja paineltiin Maijun kanssa Aneten tunnille. On ihan mielettömän ihanaa saada ohjattuja treenejä, joita en ole saanut vuosiin. Anette jaksaa selitää asian monta kertaa jos kertausta tarvitsee ja näyttää kädestä pitäen miten homma toimisi paremmin.

Lisäksi maksoin Katjalle Salon koirahallin vuokraa kolmeksi kuukaudeksi, niin että päästään sinne treenailemaan omaan tahtiin aina kun tilaa (ja aikaa) on. Olen ihan intona, tekisi mieli vaan hengailla hallilla tai Aneten etupihalla 😀

Huomenna on kuitenkin paimennus Somerolla ja sinne ajattelin tällä kertaa ottaa erittäin energisen Lyylin ja pennut. Ehkäpä pennutkin pääsevät jo kokeilemaan lampaiden kanssa! Täytyy kysyä kiltisti Marikalta 😉

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s