Loma kiikarissa

Loma on jo ovella Mamma!, kuiskaa Maya.

Hohhoijaa. Enää tämä viikko töitä ja minulla alkaa huikea kahden viikon kesäloma johtuen viime syksyn työpaikan vaihdoksesta. Tällä viikolla on kaksi päivystystyövuoroa, joista tänään oli ensimmäinen. Onneksi Joanna on meillä, niin että koirat saavat viettää aikaansa ulkona. Tosin nyt sadekelillä nekään eivät halua ulos. 😦

Viimeiset pari viikkoa onkin kulunut kiireissä kun Joanna on vieraillut meillä aina Kokkolan reissusta saakka. Ehkäpä tällä viikolla saatan erota hänestä 😉 No ei vaiskaan, on ollut melkoista sähellystä ja naurettiinkin Forssaan herätessämme sunnuntaina kello 5.45, että ollaan ihan hulluja. Tänä keväänä/kesänä onkin rientoja ollut meidän perheellä enemmän kuin koskaan. Se on ihan mukavaa, mutta kyllä se veronsakin vaatii. En ole saanut vieläkään todellista univelkaa Kokkolan reissulta kuitattua ja viime viikollakin nukuin alle seitsemän tuntia joka yö. Se ei vain riitä.

Lauantaina lähdimme puoli kahdeksan aikaan Somerolle paimentamaan ja tosiaan eilen Forssaan näytelmiin. Univelka saa minut ajoittain kärttyiseksi ja toisinaan syviin vähän masentuneisiin mietteisiin. Hermo on kireällä. Nukkua pitäisi osata, mutta jotenkin sitä vain riehuu joka suuntaan. Missyn jo ohimenevä juoksu sai kaikki talon pojat sekaisin – siis nyt yhteensä viisi aikuista miestä ja yhden vajaa ikäisen ja melkoista ryöpytystä se aiheutti ulkoiluvuoroissa. Juu, ei ole tää helppoa ei 🙂

Masentava keli saa koiratkin kärttyisiksi, Rosie päällepäsmäröi ihan kaikessa ja Missy puolestaan vinkuu huomiota kun sitä ei saisi ulos kuin kantamalla. Vanha herra Bilbo on aiheuttanut harmaita hiuksia kun se muutaman päivän tärisi, vinkui ja läähätti hulluna eikä tuntunut rauhoittuvan ollenkaan. Meinasin jo soittaa eläinlääkärillemme, mutta sitten pohdin kaiken johtuvan Missyn juoksuista. Niin olikin, nyt on vanhus rauhoittunut jälleen normaaliksi.

Kepon Ronja on ollut meillä nyt vuorostaan koko viikon ja pennuilla – kaikilla kolmella – on ollut muikeaa yhdessä. Tanner tärisee kun painetaan menemään joko kolmisteen tai isompien kanssa. Varsinkin Hukka on löytänyt kaltaistaan älyllistä elämää pennuista. Olemme käyneet pari kertaa agilityhallilla pentujen, Meten ja Leelan kanssa ja jos ilmat vain olisivat paremmat voisin kokeilla rulaavia kiekkoja myös pentujen kanssa dogfrisbeen saralla.

Tiimipäivä on 28.7  ja lähestyy uhkaavasti. Hieman huonoa onnea on matkassa, koska leikkimieliseen näyttelyyn tuomariksi lupautunut Birgitta ei pääsekään paikalle ja nyt olemme yhdessä tiimin kanssa pohtineet vaihtoehto ohjelmaa. Myös paimennuspäivämme lähestyy elokuussa. Kaikenlaisten tapahtumien järjestäminen on minusta mukavaa ja kasvatinomistajilta saan asiasta paljon hyvää palautetta, mutta kyllä toivoisin joka kerta, että osallistujia olisi enemmän. Aina se sama porukka kasassa – ei sinällään mikään harmi, kun jutut on hyviä ja seura rattoisaa – mutta joskus olisi kiva saada joku eksynytkin lammas joukkoon.

Onneksi jotakin piristävääkin on välillä ilmassa. Tai oikeastaan ne löytyvät ihan pienistä jutuista: pennuista, auton radiosta soivasta hyvästä musasta, Missyn lämmöstä kylkeä vasten peiton alla, Lyylin nirputtelusta, Joannan tekemästä hyvästä ruuasta kun tulen väsyneenä kotiin (jeps jeps, tähän voisi tottua), pestyistä pyykeistä, Staran pusuista, talon välillä rasittavista askareista yhdessä Joannan kanssa kun suurimmaksi osaksi sitä vain väsyneenä nauraa käkättää vaikkapa Missyn mitä erikoisemmille äänille.

Yritän raahautua läpi tämän viikon… loma on enää nurkan takana!

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s