Tiina Jaakkolan agsakoulutus

Osallistuin Meten ja Ramseksen kanssa Tiina Jaakkolan agsakoulutukseen Salon hallilla. Olin ilmoittanut vain meten, mutta otin kuitenkin myös Ramun mukaan koska Mette on viime aikoina väsynyt nopeasti. Rata oli melkoista kieputusta, mutta meille kuitenkin aika kiva:ei liian vaikea mutta ei liian helppokaan. Rata piirroksen lisään varmaan myöhemmin jos saan sen käsiini. Ensimmäisenä starttasi Mette, joka teki oikein kivan radan, ei päästy ihan loppuun asti kun aika tyssäsi keppeihin ja myös meidän matka, koska mehän emme niitä keppejä vielä tarpeeksi hyvin osaa. Tiina kuitenkin kehui Metteä kovin.

Seuraavaksi otin sitten Ramseksen, koska kieputukset eivät ole Metelle niin uutta pullaa kuin Ramulle. Se on vähän iso ja kömpelö (tai niin olen luullut). Kuitenkin nyt ampaisi radalle melkoinen peto: teimme radan, kepitkin, kunnes töppäsin takakaarteessa kun piti heittää Ramses kiertämään este, mutta juoksin itse liian kauas esteestä. Tiina kehui, ettei löydä juuri moitittavaa Smile Nam! Koko 10minuuttia Ramu oli täysillä mukana, haki lelua ja roikkui siinä hurjana. Se tuntui ihan oikealta harrastuskoiralta!! Jee! Ei sinällään, onhan se, mutta Ramu on nyt vanhemmiten vähän tuuli koira: tekee kyllä aina, mutta joskus se on pelkkää suorittamista eikä yhteistä tulenpaloa. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

 

Mulle tuli pitkästä aikaa ihan mielettömän hyvä fiilis. Sellainen, että tässä on jotakin järkeä ja koirat kehittyy. Että Ramun kanssa voisimme tähdätäkin jonnekin eikä vain huvikseen tahkoa kisoja. Että mulla on upeat koirat ja olen ylpeä, että ne on juuri NAHKOJA, että sitä rotua kelpaa muidenkin ihastella. Sellaista fiilistä mulla ei ole ikävä kyllä ollut enää aikoihin koko rodusta. Jotenkin tuli tunne, että ehkä tää on sittenkin mun rotuni, huskyn lisäksi, erilainen harrastuskoira. Jos tällaisia koiria onnistuisi jotenkin kasvattamaankin.. Mulla kun on jo pitkään ollut haave huskyvaljakosta ja muutamasta paimenkoirasta niiden rinnalla. Joo,  pitkän tähtäimen projekti kun nahkoja on talo täysi, mutta tuo eläkekerho alkaa olemaan jo väistämättä sen ikäinen, että muutaman vuoden päästä talo tyhjenee radikaalisti..

Koulutuksen jälkeen otin ulkokentällä vielä omatoimitreeninä vähäsen eteenmenoa kolmella esteellä, keppikulmaa, takaleikkauksia jne. Koirat oli kyllä aika uuvuksissa sen jälkeen, Ramukin nukkuu parasta aikaa tuossa vieressä ihan kanttuvei. Mutta ulkona paahtaa etupihalla Hugo, Lyyli, Rosie, Mette, Leela, Puuma, Peto ja Ronja yhdessä ukki Bilbon kanssa. Vaikka ne haukkuvat vähän liikaa naapuriin, olen kuitenkin äkkiä sitä mieltä, että onpa siinä kivan näköinen lauma agilitynahkoja Very Happy

Nyt kun minulla vihdoin alkoi loma, on tavoitteenani käydä hallilla mahdollisimman usein mahdollisimman monen koiran kanssa treenaamassa ja verestämässä. Ajattelin jakaa porukkaa jotenkin näin: Ramu, Mette, Rosie kokeneet, ratoja opettelevat konkarit (keinu, kepit, kontaktit), Leela, Lyyli, Hugo (Missy) lyhyitä pätkiä treenaavat, irtoamista ja iloista meinikiä (kepit, rengas, keinu, ohjaustekniikka), Pennut alkeisopetusta targetti, lelulla palkkaus (kepit, putket ja siivekkeet), lyhyitä pätkiä ja palkkaus lelulla.

Haaveissa on muutama yksityistunti Anetelta ihan pentujen treenaamista ajatellen. En halua tehdä Puuman ja Pedon kanssa mitään virheitä, haluaisin alusta asti opettaa ne irtoamaan hyvin ja suorittamaan esteitä oikein. Ehkäpä Anetelta saisin hyviä vinkkejä alkeisopetukseen..

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s