Hyvää Elämää Koiran Kanssa- luento

KoireExpo 3.2.2013 Luento oli osa SKL ja Lähitapiolan järjestämää viikonloppua

Luennoitsijana lääketieteen ja kirurgian tohtori Heimo Langinvainio. Langinvainio on myös stressitutkija ja työhyvinvoinnin uranuurtajia Suomessa. Luento toteuttiin yhteistyönä SKL Tulevaisuus Toimikunnan kanssa

HYVÄÄ ELÄMÄÄ KOIRAN KANSSA –  ihmisen ja koiran parhaaaksi

taustaa: humaanipuolella on kansainvälisestikin noussut uusi trendi: positiivinen psykologia. Kyseiselle tutkimushaaralle on järjestetty jo toistamiseen oma maailmankongressi, joten kyseessä on varsin laaja ”buumi”. Lähtökohtana on ihmisen terveyden kartoittaminen positiivisessa hengessä sen sijaan, että puututtaisiin vain negatiivisiin asioihin.

Positiivisen psykologian kautta maailmalla on räjähdysmäisesti kasvanut onnellisuuden tutkiminen ja se, mitä siihen vaaditaan. Onnellisuus tosi asiassa on arkikäytössä paljonkin, pelkästään sanana käytämme sitä lähes jatkuvasti ja kysymme toisiltamme olemmeko onnellisia. Sana kuvaa laadullista tunnetta tai tilannetta.

Tv-ohjelma Elämä pelissä liittyi oleellisesti Suomessa tehtyyn onnellisuustutkimukseen. Koska samat testit esim. USAssa ja Suomessa eivät toimineet, piti kehittää uusi testi kuvaamaan vartavasten suomalaisten onnellisuutta, onnellisuusmittari. Lisäksi suunniteltiin V-indeksi eli vastoinkäymisten läpikäymis-indeksi.

Mikä on ihmisen ja koiran välinen suhde tässä viitekehyksessä? Tilanne tällä hetkellä on otollinen tällaisen aiheen käsittelylle, sillä yleinen ilmapiiri sille on suotuisa.

Lähtökohtana on ihmisen ja koiran yhteensopivuus, ns. perfect fit

Jos ihmisillä on jatkuvasti ristiriitoja keskenään, usein sanotaan, että heissä molemmissa on vikaa. Positiivisen psykologian näkökulmasta kummassakaan ei ole vikaa, he eivät vain sovi yhteen eli ovat liian erilaisia. Jos esimerkiksi junassa hiljaisen ihmisen viereen istuu hirvittävän puhelias ja vilkas ihminen, ennen pitkää 5 tunnin matkalla jommalla kummalla naksahtaa. Hiljainen saattaa pitää vilkasta sekopäänä, joka ei vain osaa olla hiljaa ja vilkas taas hiljaista jotenkin masentuneena sekopäänä.

Intressinäkökulma: mitä on koiran hyvä?

Intressi näkökulma: mitä on ihmisen hyvä?

Jos nämä loksahtavat paikalleen, niin tilanne on aika hyvä. Mediasssa on viime aikoina ollut valtavasti uutisia koirista, suurimmaksi osaksi negatiivisessa merkityksessä. Tietoisuus eläinten hyvinvoinnista on kasvussa

– koiran yhteystahot elämässä ovat laajentuneet (kalvo: omistaja, kasvattaja, el.lääkäri, kouluttaja jne)

– hyötykäyttö

– harrastuskäyttö

– eläinsuojelun nykytilanteen taustaa

MITÄ ON HYVÄ ELÄMÄ? terminologiaa:

– onnellisuus (mikä on koiran osuus?) suomessa määritellään, jos kokonais-slado on plussalla

– onnenhetki (onni karkaa, ei kestävä tai pysyvä)

– elämänlaatu

– hyvinvointi, viihtyvyys

– elämänhallinta

– täydellistyminen (itsensä toteuttaminen, luovuus, urheilumaailma)

MITÄ ON ONNELLISUUS?

– mulla menee paremmin kuin sulla?

– perfeckt fit, kun elämässä kaikki jutut loksahtaa (onnen hetki)

– Napakymppi = onnenhetki, onnistuminen kun on panostettu

Onnellisuus määritellään suomalaisessa tutkimuksessa:

– hyvänä

– mielekkäänä

– kokemuksena mielenrauhasta

– tulevaisuus on valoisa

– elämän hallintana

– voi toteuttaa kykyjään ja lahjojaan

Ihmiset, jotka suhtautuvat positiivisesti tulevaan, heillä on valtava voimavara elämässä.

”Ihminen on päässyt perille kun on sinut itsensä ja muun maailman kanssa”

Miten toimit? ONNEN TAIDOT (todettu tutkimuksessa):

– Omistan suuren osan ajastani lähimmäisilleni, olen sosiaalisesti suuntautunut

– olen kiitollinen kaikesta saamastani ja saavuttamastani (käyttävät paljon sanaa kiitos)

Autan mielelläni muita ihmisiä

– Olen optimistinen

– Osaan olla hyvin läsnä nykyhetkessä

– Harrastan liikuntaa, ulkoilua säännöllisesti

– Minulla on pysyviä arvoja, joita pyrin edistämään

– Näen vakavissakin vaikeuksissa aina positiivista

Suomessa kriittisyys sekoitetaan usein negatiivisuuteen

– Pystyn antamaan anteeksi helposti

Uppoudun usein työhön

Hiljennyn ja mietiskelen usein

– Minulla on selkeitä tavoitteita elämässäni

Erittäin onnelisilla on projekteja elämässään! Onnellisuus ei kuitenkaan ole jotakin, joka tulee perimässä tai sitten ei, sitä voi harjoitella!!

Onnellisuusharjoitteita ovat mm.

– kiitollisuuden opettelu

– anteeksiantaminen

– ystävällisyys

– sopeutuminen

– optimismi

Tilastoja katsellessa ymmärtää, että ihmiselle työ tuo onnellisuutta. Sosiaalisuus näkyy tilastoissa, tosin sillä asuuko yksin vai esim. perheen kanssa ei ole merkitystä. Se, onko tyytyväinen sosiaalisiin suhteisiin on paljon tärkeämpää kuin onko niitä ylipäätään. Se, onko esim. harrastusporukassa hyvä ilmapiiri merkitsee todella paljon yleiselle hyvinvoinnille. Oma vakavakin sairastuminen ei ollut niin paha tutkimusten mukaan kuin se, jos ei ole tyytyväinen terveyteensä.

V-indeksi (vastoinkäymiset)

– iän myötä vähän laskee

– mitä korkeampi indeksi, sitä enemmän katuu tekojaan ja puheitaan

Malkein kaikki ovat käänteisiä turhautumisen asteelle. esim. mitä rasittavampi työ, sitä korkeampi indeksi, eli vastoinkäymisten sietäminen mataloituu.

Ihminen voi paremmin jos hän kykenee säätelemään tunnetilojaan:

Tilanteet -> vaikutus onnistumisen tunteeseen -> reaktiot

esim. odotukset eivät täyty -> epäonnistunut olo -> stressi, ahdistuneisuus

Pitkällä tähtäimellä tällainen tunteiden vuoristorata syö resursseja

TUNTEIDEN SÄÄTELYssä MERKITTÄVÄ ROOLI ON KOIRALLA, koiraa voisikin kutsua ihmisen TUNNEVAKAUDEN PALAUTTAJANA

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s