Tokoilemassa

Tänään olin seuraamassa Shantin ja Joannan tokotreenejä Tuijan koirakoulussa Turussa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin katsomaan Joannan treenejä, vaikka hän on puhunut paljon Tuijasta ja käynyt hänen koulutuksissaan jo kolme vuotta. Pelkästään yhden tunnin perusteella voin kyllä lämpimästi suositella!! Tuijalla oli hirmuisen mukava tapa kertoa ensin miten mikäkin liike suoritetaan, puhe oli jämäkkää mutta selkeää ja hän artikuloi selvästi. Hän otti myös katsekontaktin ihanasti kaikkiin ihmisiin paikalla, jopa minuun joka häärin kentän laidalla kameran ja patongin kimpussa. Lisäksi hän auttoi jokaista koirakkoa erikseen useamman kertaa, antoi ERILAISIA ohjeita ja painotti vahvasti sitä, että vaikka jokin juttu toimisi toisella, se ei aina toimi toisella. Keinoja erilaisiin tarpeisiin tuntui olevan koko ajan takataskussa. Joannakin sai mielestäni hyviä neuvoja treenien suunnitteluun.

Shanti oli kokoajan liimattuna Joannan jalassa ja piti hienosti kontaktia yllä. Olen kyllä niin hirvittävän, mielettömän ylpeä noista kahdesta, ettei ole tosikaan!! Olen niin onnellinen, että Joanna on hurahtanut koiriini ja meistä on tullut niin hyviä ystäviä, että hän suostuu vuokraamaan koiraansa minulle jatkokäyttöön. Shanti on mielestäni todella kiva harrastuskoira ja muistuttaa todella paljon isäänsä Ramsesta, joka on mielestäni niin lähellä täydellistä urosta kuin vain voi olla. Koirista löytyy kivasti moottoria ja ne jaksavat toistoja, mutta niillä ei ole liiaksi terävyyttä. Toisaalta, hhkä niillä molemmilla saisi olla jonkinlaista sinnikkyyttä vielä ripaus enemmän jos pohditaan harrastamista kilpailutasolla ylemmissä luokissa. Molempien koirien pisteitä nostavat minun silmissäni myös mielettömän helppo arkielämä: koiran voi lykätä kenen tahansa käteen ilman, että tarvitsee pelätä ongelmia. Puhuttaessa sk.colliesta tämäkin ominaisuus on mielestäni tärkeä, sillä koira on myös perhekoira.

Aloin itsekin pohtia josko lähtisin hakemaan apua Tuijalta Rosien perusasennon korjaamiseen. Itse asiassa innostuin niin, että loin tänne kotisivuille TOKO-kategorian, vaikka vuonna 2010 muitaakseni lopetin koko harrastuksen. Sitä ennen tahkosin sitä kuutisen vuotta juurikaan onnistumatta opettaa koirille yhtään mitään. Toko on minulle samaa kuin kouluratsastus. Olen aina hevosten kanssa hypännyt mielummin esteitä tai tehnyt maastoja kuin nipertänyt tiukkaa näperrystä. That is just me, vauhtia ja vaarallisia tilanteita se olla pittää!! Kun tokon koulutus ei ole itsellä selkärangassa eikä sen opettamiseen ole omia avaimia, ahdistun hirmuisen helposti ja kun minä ahdistun ahdistuu toki koirakin.

Kuitenkin olen kilpailukärpäsen purtua innostunut saamaan virallisia tuloksia laajemmin koirilleni. Rosien kanssa tokokoe on laitettu kalenteriin ja pohdin josko Ronja ja Puumakin voisi innostua lajista. Niiden kanssa ei ole tehty lainkaan tokojuttuja, vain agilitya. 😀 Joudun siis näiden vuotiaiden kanssa aloittamaan ihan tyhjältä pöydältä. Hmpf. Pelkään, että innostukseni häviää ensimmäisten pettymysten myötä kun en osaa oikein asioita opettaa. Toisaalta taas tokoa on helppo opettaa kotona kun taas agsaan tarvitsee edes jonkinlaiset esteet.

Vaikea paikka. Rosien lähtökohta on vahva paikallamakuu, suhteelliset jäävät liikkeet (seisominen, istuminen ja maahanmeno), aika innostunut hyppy, sekalainen perusasento, joka voi sijaita ihan missä tahansa jossakin puolen metrin päässä ympärilläni ja seuraaminen, jota tapahtuu tai sitten ei. 😀 Ronjalla ja Puumalla on takataskussa edessä istuminen ja katsekontaktin hakeminen (käskystä), mutta muuta tähän liittyvää niiden kanssa ei ole tehty. Ne osaavat kyllä tehdä ympyröitä, seurata kättä, suorittaa verkkokepit, hakea menokulmaa, An ja puomin, putken pimeitä kulmia, valsseja ja takaleikkauksia.. mutta niistä ei taida olla tässä kohtaa kauheasti hyötyä.

Tavoitteena voisi olla ne ykkösluokan liikkeet kaikille kisakuntoon. Enempää en jaksa edes ajatella. Harjoitukset tulisi aloittaa perusasennon opettamisesta kaikille. Illalla Joanna harjoitteli pentujen kanssa perusasentoa. Ronja jostakin syystä väistää voimakkaasti ihmisen viereltä, mutta Joanna sai sen ihan nakilla viereensä kainaloon istumaan. Ronjan kanssa pitää aloittaa ihan siitä, että se tuntee olonsa hyväksi vasemmassa kainalossa kun esimerkiksi istuu lattialla. Emme tiedä onko sille kenties tapahtunut jotakin ihmisen sivulla, koska kuitenkin muulloin se kömpii syliin ja nukkuu päälläni sen verran vakuuttavasti, ettei ongelma ainakaan voi olla läheisyyskompleksi. Puuma on itsevarmampi kaikessa suhteessa kuin Ronja ja sen Joanna sai jo aika kivasti tajuamaan sivulle tulon ajatuksen. Joanna on opettanut koiransa mallikkaasti läsikähtämään reiteen hienosti kiepsahtaen, mutta Rosiekin on vuonna 2006 saatujen oppien mukaisesti opetettu löntystämään minut kiertäen istumaan jonnekin sinne päin. Koira on 8v, joten en ole lainkaan varma kannattaako minun alkaa tätä käyttäytymismallia muuttamaan, ettei koira mene ihan sekaisin. Mutta perusasennon paikka pitäisi olla pysyvä, vaikka ottaisin sivuaskelia tai liikkuisin eteenpäin. Seuraamisessa Rosien kontakti katkeaa ja se haahuilee helposti ensimmäiset askeleet ennen kuin palaa jalan viereen (jos lainkaan). Olen pohtinut josko vaihtaisin perinteisen SEURAA käskyn vain käskyyn SEU! ja pyrkisin saamaan sille sellaisen yhdessäliimautumisen innostuksen liikkeeseen.

Joooooooooooooo ääääääääääääääääh. Kuulostaa niin paljon hienommalle kuin mitä se tulee koskaan olemaan. Plah.

No jokatapauksessa, kokeillaan! ETEENPÄIN! sanoi mummo lumessa.

rosieHarrastaako? 😀

Lisää meidän harrastuksista voi lukea treenipäiväkirjoista.

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s