Paimentamassa ja kuulumisia (ikäviäkin)

Viime viikon torstaina lähdin vähän kuin hetken mielijohteesta Somerolle yhdessä meillä vierailleen Shantin (L. Endless Narnia) ja Puuman (L. Stop The Livestock) kanssa. Oli todella mukavaa päästä pitkästä aikaa laitsalle katsomaan mitä lähes vuoden tauon jälkeen tytöt ovat eläimistä mieltä. Mukaan lähti myös Juuso, joka näpsäsi muutaman kuvan Puumasta.

paimennus04134
Paimentyttö Puuma sytyttelee vuoden tauon jälkeen

Ensimmäiseksi otin kuitenkin laitsalle Shantin. En ole koskaan itse mennyt sen kanssa, joten vähän jännitti kunnioittaisiko se minua odottamalla ja kuuntelemalla. Se kiersi lampaita kivasti pienessä aitauksessa, haki mallikkaasti sunntia ja senhän se osaakin ihan hyvin. Ongelma on, että se ajaa eläimet liian lähelle minua ja tämän vuoksi sille tulisi opettaa odottaminen ja paikalla olo eläinten takana. Sain sen hyvin istumaan, mutta heti kun etäisyyttä eläimiin tuli lisää sen maltti loppui ja se ajoi ne taas lähemmäksi. Olin kuitenkin todella tyytyväinen, että se selkeästi kuunteli minua ja toimi aikas jämptisti, ei räjäytellyt tai muuten keksinyt aitauksessa omaa kivaa. Tauko huomioon ottaen, niin aika kiva 😉

paimennus04132
Puuma ja Kepo Juuso

Puuma puolestaan oli hieman maltillisempi. Sen kanssa on viimeksi käyty lampailla syksyllä ja se olikin vähän hämmentynyt mitä tilanteessa pitäisi oikein tehdä. Se kiersi muutaman kerran ihan kivasti eläimet, mutta toisaalta ajoi ne sitten seinää vasten, mistä ei ollut rohkeutta käydä niitä hakemassa. Se myös haisteli ja mutusteli lampaan kakkaa. Loppujen lopuksi olin kuitenkin ihan tyytyväinen, käymme pari kertaa kokeilemassa sen kanssa alkukesästä niin nähdään sitten kannattaako hommaa enemmän jatkaa.

paimennus04133 paimennus0413

Lisää kuvia Paimentyttö Puumasta. (Facebook)

Muita kuulumisiamme: viimeiset kolme viikkoa olen juossut ties missä riennoissa ja siksi näiden kotisivujenkin päivittäminen on vähän jäänyt. Nyt olikin varastossa monta juttua, joten uusia postauksia on jopa neljä: tokopäivästämme 21.4, SCY colliepäivästä ja Rainer Vuorisen rotumääritelmän tulkinnasta 20.4, tästä paimennuksesta ja muista kuulumisista sekä Lahden kansainvälisestä näyttelystä, missä pyörähdimme sunnuntaina. Lauantaina 27.4 otin osaa ensimmäiseen Suomen Kennelliiton tulevaisuustoimikunnan kokoukseeni ja täytyy kyllä sanoa, että se oli erittäin myönteinen kokemus! Paikalla olivat toimikuntalaisten lisäksi mm.  SKL puheenjohtaja Helena Suni. Oli se vähän jännää istua siinä porukassa, mutta toisaalta enpä minä ole koskaan suutani oikeista asioista osannut kiinni pitää, oli sitten kuulijakunta millaista tahansa. Kävimme läpi mm. kennelliiton uutta ulkoasua ja muita uusia tuulia, mm. koira Expo ensi vuonna tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen – ja kaikille avoin tilaisuus!

Kotona ovat juoksussa Rosie ja terreri Missy ja myös Stara työstää sitä ja haisee poikien nenään hyvältä. Joanna vietti meillä lähes yhtäjaksoisesti kolme viikkoa, mutta nyt hän palasi kotiinsa vieden mukanaan Puuma tyttösen. Puuma, Peto ja Hukka lähtevät toukokuussa Unkariin Maailman Voittaja näyttelyyn joten yhteistä bonding aikaa ajattelimme Puuman ja Joannankin tarvitsevan ennen rankkaa autoreissua halki Euroopan. En ole itse lähdössä mukaan, mutta seuraan heidän edesottamuksiaan matkalta tiuhaan. Minuakin jännittää mitä tästä tulee ja miten lapset pärjäävät. Ensimmäistä kertaa kasvattini esiintyvät ulkomailla ja edustavat peräti kolmessa näyttelyssä!!

Täällä kotona tiuha tahti jatkuu: ensi sunnuntaina on luento vetokoirista ja sitten alkaakin husky Mayan näyttelyputki, joka kestää koko toukokuun. Myös luonnetesti on varattu Lyylille. Elämme jännittäviä aikoja! 🙂

Mukaan mahtuu myös surullisempiakin uutisia: vanha 10 vuotias mummelimme Mette on jälleen huonovointinen. Lauantaina sain Joannalta puhelun Espooseen missä istuin kokouksessa, että Meten takajalat ovat pettäneet alta, se kävelee huterasti ja on jotenkin poissaoleva. Lähdin hirveällä kiireellä ajamaan kotia kohti ja soittelin päivystävälle eläinlääkärille Turkuun. Kotoa tuli kuitenkin toinen soitto, että nyt Mette onkin taas ihan normaali, oli käynyt ulkona pissalla ja juoksennellut siellä. Kotiin saapuessani se hyppi vasten ja loikkasi sohvalle viereeni.

Kuitenkin tuon lauantain jälkeen se on joka päivä saanut kerran oudon ”kohtauksen”, jossa se äkkiä alkaa horjua ja jalat harottavat vähän joka suuntaan aivan kuin se pelkäisi liukastumista. Lämpöä sillä on tuolloin pientä, mutta muuten se on normaali ja käyttäytyy ihan normaalisti. Maanantaina käytin sen sitten  paikallisella eläinlääkärillä, joka tyhjensi sen anaalirauhaset, antoi kipulääkettä ja sanoi mielestäni aika tylysti, että tämä on nyt sitten lopun alkua ja ei nämä tämän rotuisen muutenkaan kovin vanhoiksi elä! Silmät pyöreänä otin vastaan lääkkeet, mutta hän ei käynyt koiraa sen kummemin läpi, kunteli sentään sydämen.

Tiistaina soitin töistä Salon Eläinlääkärikeskukseen, missä Mette tammikuussa leikattiin erittäin vakavan ja äkillisen märkäkohdun vuoksi. Sain ajan ortopedille ensi viikon perjantaiksi. Eilen Mette  ei saanutkaan tällaista kiputilaa lainkaan, joten ajattelin kipulääkkeen auttavan. Nyt kuitenkin tänään keskiviikkona se on enemmän tai vähemmän oireillut jatkuvasti, ja varaankin sille lääkäriajan heti huomiseksi. Oireita selkeiden ajoittaisten tasapainoon liittyvien ongelmien lisäksi on jalkojen nuoleskeleminen ja mikä vakavinta: pullean oloinen vatsa ja siellä tuntuvat oudot pienet muhkurat, jotka ovat kehittyneet ihan muutamassa päivässä.

En haluaisi ajatella pahinta, mutta ei tämä kyllä kovin hyvältä näytä.

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s