Ekat kuvat pennuista

Tässä uusia kuvia pennuistamme. Vietin tänään pari tuntia Lyylin ja Puuman kanssa agilityvalmennuksessa, mutta Joanna selvisi hienosti pentujen kanssa täällä kahdestaan Shantin kanssa ja nyt meillä on teille ekat maistiaiset!! Pennuista nartut ovat varattu, mutta uroksia on vielä pari vapaana.

soopeli uros Oleg

soopeli uros Odin

soopeli narttu Olivia

soopeli narttu Octavia

tricolour uros Obama

tricolour uros Oliver

tricolour narttu Odessa

tricolour narttu Olga

Shanti piti meitä jännityksessä koko viikon, sillä se aloitti aktiivisen työntämisen vasta lauantai-illalla, kaksi päivää viimeisestä lasketusta. Perjantaina kävimme jo eläinlääkärissäkin tarkistamassa, että pennuilla oli masussa kaikki hyvin. Itse synnytyskin oli verkkainen, Shanti synnytti noin tunti/pentu periaatteella niin, että ensimmäinen pentu, Oleg, syntyi lauantaina kahdeksan aikaan ja viimeinen, Oliver, sunnuntaina aamuyöstä kahden aikaan.

Onneksi Shantilla oli kunnon työnnöt. Yhdellä pennulla, Olgalla, on pieni häntämutka, joka on ensimmäinen lajissaan minulla. Se ei kuitenkaan tytön menoa haittaa ja muuten tuntuu olevan ihan normaali. Synnytettyään kaikki kahdeksan pentua, Shanti pakersi ilmoille vielä yhdeksännen, mutta se oli puolet muita pienempi ja valmiiksi kuollut pieni soopeli poika. Sillä oli hassu töpöhäntä. Kaikki elossa tulleet pennut syntyivät yhtä lukuunottamatta pää edellä ja kävivät hienosti heti tissiin kiinni. Syntymäpainot vaihtelivat tasaisesti 250-390g välillä suurimman pennun ollessa Odin.

Tällä hetkellä Shantin maito alkaa herumaan ja pennut tuntuvat kasvavan kivasti. Ensimmäiset vuorokaudet ovat kuitenkin aina kriittisiä, joten palaamme astialle viikolla. 🙂 Lisää kuvia löytyy täältä:

Toinen pentueemme Shantille, Lifedream Endless Narnialle. Cea-v, A/A lonkat, 0/0 kyynärät, lt-+140 laukausvarma. TOKO…

Posted by Lifedream Collies on Sunday, October 14, 2012

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja lemmikkien lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Tavoitteena mm. Mont Blanc (4810m) 2019. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s