Uudenvuoden lupauksia

En ole yleensä tehnyt. Niiden toteuttaminen on monesti enemmän stressi kuin siunaus ja usein ne hukkuvat arjen kiemuroihin liiankin helposti. Sen sijaan olen todennut, että ainakin omalla kohdalla jokapäiväinen aamulupaus on paljon parempi vaihtoehto. Vietän aamulla hiljaisen hetken pohtien päivän hommia ja lupaan itselleni tehdä asiat niin hyvin kuin pystyn juuri sinä päivänä, niillä voimavaroilla, joita minulla sattuu olemaan. Kulkea päivä siten, että voin olla itsestäni ylpeä käydessäni taas illalla nukkumaan.

040820153085

Tämän kuluvan 2016 uuden vuoden aikana toivon voivani toteuttaa itseäni edelleen samalla intohimolla kuin aina ennenkin. Parina edellisenä vuona minulla on ollut jokin isompi tavoite, joka on yleensä liittynyt kävelyyn (suomi päästä päähän, camino de santiago), mutta tänä vuonna haluan tehdä myös muita juttuja. Kävelyä olen ajatellut harrastaa niiin kotimaastoissa kuin kansallispuistoissakin. Tarkoituksena on käydä kuvaamassa koirien kanssa useampikin puisto vuoden aikana.

IMG_7938 (853x1280)

Sukeltamassa en ole viime kesän jälkeen päässyt käymään, mutta tarkoitus olisi jatkaa siinäkin kehittymistä jo maaliskuun aikana. Kesällä kenties peruskortin suorittaminen. Tämän kuun aikana olemme kavereiden kanssa menossa kokeilemaan seinäkiipeilyä ja jokin kertoo minulle, että siitä voisin saada hauskan ja fyysisesti haastavan harrastuksen kävelyn rinnalle. Saa nähdä 😉 Kesällä menemme kokeilemaan melontaa ja onpa kaveri ehdottanut laskuvarjohyppyäkin. Vaikka en pääse vielä matkustelemaan laajemmin maailmalle, täällä kotosuomessakin riittää erilaisia kokemuksia kerättäväksi. 🙂

IMG_7944

Elämäntapamuutoksen jälkeen saan luvata itselleni joka päivä myös pitäväni kiinni terveistä elämäntavoista ja liikunnallisesta asenteesta. Pari viikkoa sitten kävelin viikonlopun aikana 44km. Sunnuntaina minulla oli seurana ystävä, maratoonari, joka treenasi kanssani. Oli hauskaa saada seuraa reitille ja suurin osa lenkistä tehtiinkin juosten. Aloin pohtia, josko minäkin voisin lisätä juoksun määrää lenkeillä, on jäänyt viime aikoina vähän vähemmälle. 😉

Uuden vuoden lupaukset ovat kinkkinen juttu. Kun vuosi etenee ja kevät herää, on vaikeaa muistaa mitä sitä lupasikaan talven pimeydessä. Siksi päivittäinen lupaus itselleen elää rohkeasti ja rehellisesti on kannattavampi vaihtoehto. Uskollisuus, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, myötätunto, kohteliaisuus, rohkeus ja kunnia. Kanna niitä ylpeydellä tänäkin vuonna, ystävä.

Vinkki : voit seurata touhujani nykyään myös alla olevista linkeistä: 😉

fb index

 

 

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja lemmikkien lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Tavoitteena mm. Mont Blanc (4810m) 2019. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s