Kuusaankoski

Kesäkuun lopussa vietin viikonlopun Peurungan kylpylässä, josta oli kävelymatka Kuusaankoskelle. Kuusaankoski on yksi Keski-Suomen suurimmista koskista. Sen kautta laskevat Vatianjärven vedet Saraaveteen Laukaan Kuusaan kylässä. Otin mukaani kamerani, luonnollisesti. Reitti kylpylähotellilta koskelle oli hyvin merkitty, joten sinne suuntaan kulku oli helppoa. Reitti takaisin olikin sitten vähän kinkkisempi juttu 😀 Kuusaankoski on suojeltu vuonna 1987 koskiensuojelulailla ja reitti sinne toimii talvella hiihtoreittinä. Paikoin reitti nousi jyrkästikin, joten kävely toimi hyvänä peruskuntolenkkinä ja minulla oli kyllä hieman vaikeuksia pysyä liikunnallisemmassa seurassa mukana 😀 Hyvä mieli kuitenkin jäi ja suosittelen käväisemään koskella (tai hotellissa) jos olette maisemissa.

Kävelyllä – matkailu avartaa!

Tänä kesänä olen päättänyt lisätä arkeeni jälleen pitkän matkan lenkkejä. Tämä tarkoittaa ainakin kerran viikossa yli kympin lenkkiä, mielellään toki parikin. Tavoitteena on saada peruskuntoa kohennettua ja jatkossa lisätä myös juoksun määrää. Käytännössä olen kävellyt nyt n.14km lenkin kerran viikossa, joten alku on ollut varsin lupaava! Kotimaisemissa on ilo kävellä, sillä täällä todella on upea vehmas Varsinais-Suomen luonto ympärillä! Hiukan vaihtelua toi matkani Keski-Suomeen, missä kävelin Kuusaankosken ympäristössä 14km kesäkuun lopussa. Lisäksi teen koirien kanssa myös lyhyempiä lenkkejä retkeillen lähialueella, mutta niistä lisää myöhemmin. Tempon vaihteluineen pitkän matkan kävely on kivaa ja erittäin tehokas liikuntamuoto. Kävellä voi sauvoilla tai ilman, mutta varsinkin menevän koiran kanssa pysyy vauhti tasaisesti hyvin yllä. Lue lisää kävelystä kirjoittamastani jutusta. 

3G5A3583
lampaita kurkelan järven kierroksella

Iso Silmukka: olen nimennyt erilaisia lenkkejä hiukan sen keston ja maisemien mukaan. Iso Silmukka on noin 13km pitkä lenkki, jonka voi kävellä kumpaan suuntaan tahansa, mutta jostakin syystä kävelen useimmat lenkit myötäpäivään. Reitti kulkee ensin kolmisen kilometriä asfalttitietä, sitten 8km hiekkatietä metsän keskellä. Loput pari kilometriä on enimmäkseen hiekkatietä peltojen keskellä. Iso silmukka oli  minun ja huskyni arkilenkki, joka kuljettiin aikaan 1h50min. Nyt collieiden kanssa aika on hieman pidempi noin 2h10min. Wilyan kanssa kävellessä laihduin muutama vuosi sitten huikeat 30kg! Kokemusta ja kilometrejä treenitossuissa siis riittää:)

Kurkelanjärven kierros: kiersimme koirien kanssa pitkästä aikaa Kurkelan järven, joka siintää oman keittiön ikkunasta läpi vuoden. Järvi on pitkänomainen ja reitin kuljen yleensä myötäpäivään. Kyseessä on varmasti fyysisesti rankin kotipihan reitti. Alun neljän kilometrin nousu on aika rankka, hiekkatie nousee kallion päälle parin kilometrin matkalla jopa 320metriä. Tie on kaikkinensa hyvinkin vaihteleva: on metsää ja hakkuualueita, metsälampia ja peltoaukeita. Kun tie laskee Kärkelän ruukin alueelle, aukee sen molemmmin puolin laajat hevoshaat. Loppumatkakaan ei ole suinkaan helppo, sillä vielä viimeisillekin kilometreille riittää mäkiä. Niinpä tämä reitti vie minulta usein lähes kolme tuntia, vaikka kilometreiltään on lähes Ison silmukan veroinen. Toisaalta kotona on ihan voittajafiilis kun mäet antavat reitille luonnolliset intervallijaksot.

Kotimaan kosketusta Nuuksiossa

Tiistaina lähdin veljeni Juhon kanssa patikoimaan Nuuksion kansallispuistoon Espooseen. Kyseessä on minulle hyvin tuttu alue, sillä olen tehnyt sinne päiväretkiä jo 2000-luvun alusta. En ole kuitenkaan koskaan yöpynyt siellä. Seuraavana päivänä toinen veljeni Antti liittyi mukaamme melomaan Pitkäjärvelle. Huikea seikkailu yhdessä pikkuveljieni kanssa sai minut aika tunteelliseksi. On hienoa, että nämä parikymppiset sällit haluavat viettää aikaa siskon kanssa. Kiitos murut! ❤

IMG_8952
Holma-Saarijärvi

Treffasimme Juhon kanssa Haukkalammen parkkipaikalla hänen työvuoronsa jälkeen noin kahdeksalta illalla. Ajatuksena oli kävellä vain läheiselle Mustalammen teltta-alueelle, mutta paikalla oli niin paljon ihmisiä, että päätimme jatkaa matkaa. Tarkoituksena ei todellakaam ollut kiertää Korpin kierrosta (7,8km), mutta jotenkin siinä sitten kuitenkin kävi niin. 😀 Nuuksion kansallispuistossa on kaksitoista maksutonta telttailualuetta. Yhdeksän telttailualueiden varustukseen kuuluvat nuotiokehä, puuvaja ja kirves sekä kuivakäymälä. Mustalammen jälkeen seuraava telttailumahdollisuus oli Holma-Saarijärvellä, noin viiden kilometrin päässä. Katso lisää Nuuksion palveluista täältä.

IMG_8925Aluksi Monsterini ei tuntunut niin painavalta, joten kävely ei ollut huono idea. Kyseessä on McKinley rinkka-telttakomboni, joka sisältää vanhan, peräti neljän hengen Everest-teltan ja yhtä vanhan, mutta toimivan McKinleyn makuupussin sekä makuualustan. Juoma- ja ruokaveden, keittimen ja muiden tarvikkeiden kanssa rinkassa oli jälleen painoa noin 20kg. Vaikka Nuuksion reitit ovat huomattavasti helpompia kuin esimerkiksi Repovedellä, eikä nousuja ole aivan niin paljon, niiin paino tuntui kyllä selässä ja etureisissä. Onkin siis tarvetta hieman päivittää Monsterin kokoonpanoa lähitulevaisuudessa hankkimalla uusi, kevyempi ja pienempi teltta sekä makuupussi. 😉

IMG_8934Nousimme Juhon kanssa ihastelemaan maisemia Rajakalliolle ja pidimme ajoittain taukoja. Oli todella hienoa päästä höpöttämäään kahden kesken kaikenlaista ja samalla lähetimme muutaman whatsapp-viestin perheellemme. Sää oli aivan mahtava ja metsä kimmelsi kultaisen laskevan auringon säteissä. Olimme molemmat tohkeissamme patikoinnista ja vaikka kulku oli meille raskasta kantamusten kanssa, se oli ehdottomasti sen arvoista. Nuuksion reitit ovat leveitä ja erittäin hyvin merkittyjä, joten siellä on helppo taivaltaa sellaistenkin, joilla on vähemmän kokemusta patikoinnista.

IMG_8915Lopulta pääsimme Holma-Saarijärven teltta-ja laavualueelle. Saaressa oli jo leiritulet valmiina ja ihmisiä noin kymmenkunta. Telttojakin oli mukavasti. Saimme omamme nopeasti pystyyn ja siirryimme tekemään ruokaa. Juho paistoi makkaraa ja minä kokeilin paistopussia, johon laitoin grillikasviksia, kasvispyöryköitä ja aurajuuustoa. Maistui muuten todella hyvälle!! 🙂 Kasvissyöjänä on aina vaikeaa miettiä, mitä ruokaa leiritulilla voisi laittaa, mutta tässähän sitä oppii! Paikalla oli myös puucee (oikein naisille ja miehille omansa) sekä laavu. Vaikka ihmisiä oli paljon ympärillä, niin hiljaista oli silti illan pidetessä.

Möngimme yöksi telttaan siinä yhden aikaan ja nukahdimme molemmat aika nopeasti. Yö sujui aika hyvin, vaikka jälleen heräilin silloin tällöin kun jäsenet tuntuivat puutuvan. Paksumpi makuualustakin on ehdottomasti hankintalistalla!! Aamulla heräsin jo seitsemältä ja menin ulos kameran kanssa. Lammen yllä soljui vielä aamu-usva ja sain muutamia mielestäni kivoja kuvia alueesta. Loin tuttavuutta myös yksinäisen sorsan kanssa, joka jostakin syystä viihtyi juuri meidän teltan kohdalla. Keitin aamukahveet uudella spriikeittimelläni ja söin aamiaisen Juhon vielä nukkuessa.

IMG_8956
Meidän teltta aamu-usvassa.

Linnut pitivät konserttoa ja kaakkurit huusivat silloin tällöin. Eniten kuitenkin häiritsi jatkuva liikenteenhumu, johon ehkä maaseudulta tulleena eniten kiinnitin huomiota. Tuntui oudolta olla ”luonnon helmassa retkeilemässä” kun autojen äänet kuuluivat kuin naapurista.

Kiireettömän aamupalan jälkeen pakkasimme kamat kasaan ja lähdimme kohti Solvallan urheiluopistoa, josta vuokrasimme kajakit päiväksi. Loppumatka  Korpin kierrosta sujui iloisesti rupatellessa, vaikka taivas oli täyttymässä tummilla pilvillä. Kaiken kaikkiaan reissu oli varsin onnistunut, ensimmäinen yöpymiseni (kuvitella!) Nuuksiossa. 🙂 Kiitos Juholle seurasta! ❤

Lue lisää melonnasta Nuuksion Pitkäjärvellä.

 

Eräpirkot Repovedellä, Juhannus osa II

Jo viimeisen vuoden olen haaveillut pääseväni käymään Repoveden kansallispuistossa sijaitsevalla Olhavan kiipeilykalliolla. Sen 50 metriä korkeat kalliot ovat suorastaan legendaariset kiipeilijöiden keskuudessa ja myös valokuvausta ajatellen paikka houkutti. Parhaan ystäväni Petran kanssa päätimme siis lähteä patikoimaan paikan päälle Juhannuksena verestääksemme samalla noin 22 vuoden takaisia telttailumuistojamme.

3G5A8475Elossa ollaan!! Hyvää huomenta Olhava!! Aamuvenytykset kallion laella.

Heräsimme lauantaiaamulla noin yhdeksän aikaan. Yö oli sujunut hyvin, mitä nyt kuuma oli jossakin vaiheessa pakottanut vähentämään vaatteita ja minun selkäni oli aivan notkolla muhkuraisen maan päällä nukkumisesta (ja vielä sen piti olla mukamas tasainen alusta). Aloimme kaikessa rauhassa keitellä vettä aamupuuroon ja kahviin. Yllätykseksemme alhaalta kiipeilijöiden joukosta ei ollut Juhannusyönä kuulunut lainkaan melua, vaikka paikalla oli kymmeniä ihmisiä. Yö oli ollut todella tyyni ja rauhallinen, vain silloin tällöin kirkuvat ja valittavat kaakkurit mekastivat.

3G5A8488
Veden kiehumista odotellessa ihastelimme vielä kerran maisemia!

Söimme aamupalaksi pikakaurapuuroa ja omenahilloa. Jukallekin maistui oma ruoka reissussa hyvin, mikä on jatkoa ajatellen tärkeä juttu. Purkasimme leirin ja pakkasimme kamat taas rinkaan. Tällä kertaa päätimme laskeutua kalliolta alas ja seurata leveää hiekkatietä takaisin parkkipaikalle. Matka olisi tällöin hieman lyhyempi, mutta maastoltaan kevyempi kuin edellisenä päivänä. Ihmisiä oli paljon liikenteessä ja Jukka heilutteli häntäänsä iloisena kaikille. Se kantoi omaa reppuaan varsin ylpeän oloisena 😉

3G5A8499
Lapinlsalmen parkkipaikka.

Parkkipaikalla kamat autoon ja kohti Lapinsalmea. Löysimme paikalle helposti, matkaa oli noin 20 kilometriä. Jos mahdollista, täällä oli vielä enemmän autoja jonossa! Jouduimme jättämään auton n. 300 metriä parkkipaikalta. Heti kävi selväksi, että tämä osa puistoa oli lapsiperheiden suosiossa ja muutenkin ihmisiä oli paljon enemmän. Myös polku oli leveä ja tallattu, muistutti paljon kotipuolen Nuuksion ja Teijon reittejä. Paikalla oli myös paljon muita koiria. Jukka hiukan ärisi niille, mutta koska olen tottunut nuorten urosten isotteluun en pitänyt sitä kovin pahana. Häntä heilui kuitenkin koko ajan ja heti kun olimme ohittaneet koiran, Jukka asettui taas.

3G5A8516
Lapinsalmen riippusilta

Vaikka tällä kertaa rinkassa eivät painaneet teltta tai makuupussi, oli keittimen ja ruokien sekä veden myötä repussa painoa silti noin 10 kiloa. Aloitimme Ketunkierroksen ylittämällä Lapinsalmen 10 metrin korkeudessa heiluvan 50 metriä pitkän riippusillan. Jukka meni sillalle ensin, mutta peruutti sitten takaisin jalkojeni taakse. Olin niin ylpeä siitä kun se tuli perässäni, vaikka jalat kuulemma tutisivat ja Petra sanoi koiran selvästi jännittäneen kovin. Jonoa sillalla oli molemmin puolin. Jatkoimme kierrosta noin parin kilometrin verran kunnes nälkä ajoi meidät polulta hieman sivummalle ruuan laittoon. Paikka oli järven rannassa kalliolla ja siemailimme oluet ruuan valmistumista odotellessa. Alkoholia kokoa reissussa oli mukana muutenkin vain muutama tölkki, koska niiden kantaminen sinne sun tänne olisi ollut ihan järjetöntä.

Ruokana tänään oli makaroonivalmispusseja. Ne maistuivatkin todella hyville! Kello oli jo siinä kahden aikaan kun saimme tavarat jälleen pakatuiksi reppuun ja loput kolme kilometriä Ketunkierrosta saattoi alkaa. Maasto oli yllättävän raskasta varsinkin kun koko kropassa painoivat vielä edellisen päivän kilometrit. Reittikuvauksessa sanotaankin lenkin olevan keskivaativa. Katajavuorelle meidän piti kivuta liki 200 jyrkkää puuporrasta ja jälleen Jukka teki minut ylpeäksi, ei varmasti ollut helppo nousu sillekään! Jalat aivan maitohapoilla raahauduimme katselemaan hengästyttävää maisemaa Katajavuoren laelta.

3G5A8558
Katajavuori

Tämän jälkeen laskeuduimme ajoittain kivikkoista polkua Katajajärven äärelle ja siitä edelleen eteenpäin metsän vaihdellessa kuivan kangasmetsän ja sammalpäällysteisen vanhan kuusimetsän välillä. Matkan jatkuessa reitti muuttui hyvin kivikkoiseksi Terrivuoren juurella sen kohotessa jylhänä kalliovuorena Terrilahden rannalla. Määkijänniemessä reitti kulkee halki ennallistetun metsän aina Ketunlossille saakka. Lossi olikin jännä paikka jälleen meille kaikille. Väsymys oli todella uuvuttava ja paikalla oli paljon koiria, joille Jukan piti haukahdella. Lopulta ylitimme lossin (aivan vesiarajassa kulkeva köysillä vedettävä lautta) yhdessä toisen ison koiran kanssa, mutta Jukasta lossi oli niin jännittävä ettei se enää jaksanut välittää.  Lossilta takaisin parkkipaikalle matkaa oli noin puoli kilometriä.

3G5A8501

Kello oli noin puoli neljä kun lähdimme ajamaan takaisin kotiin päin, tällä kertaa Kouvolan kautta. Takana oli aivan huikea, mutta raskas seikkailu Repovedellä. Olin niin onnellinen kun vihdoinkin olin päässyt omin silmin näkemään paikat, joista olin lukenut ja kiipeilyä ajatellen mieleenpainuvin oli tietysti Olhava, jonne on pakko päästä pian uudelleen kiipeilyvermeiden ja kavereiden kanssa! Kiitos Petralle huikeasta seikkailusta ja kotipuolessa Merville ja Piialle koirien hoidosta!! Mieleenpainuvin Juhannus pitkään aikaan!

Lisää kuvia reissusta löytyy runsaasti facebook-sivultani

https://www.facebook.com/lifedreamvalokuvaus/

Wilyalle. Luopumisen taito.

IMG_94301,5 vkoa sitten maanantaina päästin ikiuneen kumppanini ja tsempparini siperianhuskyni Wilyan (Arctic Soul Wilya). Kyseessä on koira, jonka yksittäinen vaikutus elämässäni on niin kiistaton, että haluan omistaa sille ajatuksieni ryöpyn ihan näin julkisesti. Vaikka omistan paljon koiria (6kpl), niin silti Wilya huutaa arjessa poissaoloaan joka käänteessä. Kotiin tullessa katse hakeutuu tarhaan kopin päälle etsimään minua siellä odottavaa hahmoa ja lenkillä askelia kaipaa tahdittamaan tuttuja tassuja. Tänään lenkillä pohdin sitäkin, että kolmesta vanhuksestani (Rosie 12v, Wilya 12v ja Ramses 10,5v) en olisi ikinä uskonut, että juuri Wilya poistuu joukosta ensimmäisenä. Huskyn odotettu elinikä kun on hieman pidempi kuin collien ja Willis oli loppuun asti reipas, energinen ja iloinen. Elämä on kuitenkin ennalta-arvaamaton.

Wilya muutti minulle 8-vuotiaana vuonna 2013 johtamaan pientä silloista huskyvaljakkoani. Wilya sopeutui meille kuin olisi aina täällä asunut. Se tuli loistavasti toimeen kaikkien kanssa, jopa saman ikäisen Rosien ja vältteli kaikenlaisia konflikteja. Huskymaiseen tapaan se tuntui suuremmalta persoonalta kuin mitä koirasta voisi uskoa. Harrastus rodun parissa ei kuitenkaan mennyt niin kuin kuvittelin ja vain vuotta myöhemmin Wilya jäi yksin luokseni ainoana huskynä. Ensin kuvittelin, että se olisi suruissaan ja pohdin mitä voisimme yhdessä tehdä. Pitkänmatkankävelyharrastukseni lähti tuosta tarpeesta ja yhdessä aloitimme syksyllä 2014 kävelemään 5-40km lenkkejä.

20170304_133523
Helmikuu 2017

En koe luopuneeni vain koirasta, vaan myös ystävästä ja todellisesta kumppanista. Koen, että Wilyan myötä elämäni sai uuden käänteen. Laihduin kävellessä ensimmäisen 5kk aikana n. 20kg ja seuraavan vuoden aikana vielä 10 lisää. Wilya kirjaimellisesti veti minut elämässäni uuteen suuntaan. Kun rämmin metsäpoluilla, enkä tuntenut enää jalkojani, se veti minut ylös mäet ja piti vauhdin tasaisena silloinkin kun olisin halunnut luovuttaa. Koskaan se ei hidastanut. Pisin matkamme yhdessä oli syksyllä 2015 kun kävelimme yhdessä 40km 7 tunnissa. Tuolloinkin, vaikka matka varmasti painoi sen jaloissa, se veti täydellä tempolla kotiin viimeisetkin kilometrit. Olimme tuttu näky  Kavastontiellä, Toijassa ja Suomusjärvellä. Kiersimme Aneriojärven kierrosta (25km) noin kerran kuussa. Aina kun olin väsynyt elämääni tai ahdisti muuten vaan, Wilyan kanssa sain mieleni rauhoittumaan ja asiat tärkeysjärjestykseen.

Tänään katselin tutulla lenkkipolulla sinisenä merenä kukkivia lupiineja. Kuuntelin traktorin perässä kirkuvia lokkeja ja ihastelin tummansinisenä läikehtivää Kurkelanjärveä. Paljaita jalkapohjia vasten rahisi hiekkatie. Olen elämäni aikana joutunut luopumaan monista asioista. Olen siinä mielestäni vähän liiankin hyvä. Luopumisen taito on selviytymismuoto siinä missä tapa nähdä maailma. Minun on kenties liiankin helppoa päästää irti kuin pitää kiinni, luovuttaa kuin taistella vastaan. Uskon, että me ihmiset kuvittelemme hallitsevamme ympäristöämme, itseämme, läheisiämme ja terveyttämme. Tuo näennäinen varmuus on kuitenkin vain pinnallista harhaa. Tosiasia on, että me emme tiedä tulevasta mitään. Oma elämäni, kuten elämä yleensä, on ajoittain vaikeaa. Ei ole olemassa elämää, joka olisi pelkästään noususuhdanteinen. Mutta juuri sen ylä- ja alamäissä, notkoissa ja kukkuloissa piilee elämän suurin salaisuus. Hetken ainutlaatuisuus on sykähdyttävää. Sieltä löytää onnen arkeensa ja merkityksen sydämelleen.

img_5606
Syksy 2016

Wilyan myötä loppui myös vuosia kestänyt aikani huskyjen parissa. Uskomattoman hieno ja ainutlaatuinen rotu! Wilya oli koiraksi viisas, niin tyyni ja itsevarma verrattuna lk.collieisiin, että vuosisatojen takainen alkukantaisuus paistoi kyllä Williksen olemuksesta läpi. Se osasi suunnat, ei koskaan rähissyt, ohitti ihmiset hännän heilutuksella ja muut eläimet rauhallisella uteliaisuudella. Se seuraili nuorempien touhuja itsevarmana pihan kuningatterna koppinsa päältä ja juoksi ensimmäiseksi ulkoportille odottamaan yhteistä lenkkiä heti kun näki valjaat kädessäni. Se jopa puki valjaat päälleen. Lähes itse 😀

Wilyassa näin kaiken sen uskollisuuden, kunnioituksen ja ymmärryksen, jota koira vain voi elämään tuoda. Se muistuttaa minua siitä mikä on tärkeintä elämässä. Kun katselin kuinka luotettu kumppanini nukkui sylissäni pois, uskoin taas siihen minkä tiedän todeksi: elämä on niin hirmuisen kallisarvoinen! Arvostakaa sitä, kunnioittakaa!! Juuri nyt, tässä hetkessä! Kaikessa mitä ympärillänne näettekään! Se on se kallisarvoinen lanka, joka meitä  yhdistää.

Kaikki muu on tomua ja harhaa.

En usko, että elämä, tuo ikikipinä, joka meissä kaikissa asuu, häviää kuolemassa mihinkään. Se vain muuttaa muotoaan. On ihan oikein ja sallittua rakastaa meiltä kadonneita läheisiä, eläimiä tai ihmisiä. Mistä ikinä joutuukaan luopumaan. Kantaa heitä mukanaan sydämessään elämän polulla. Se tekee meistä sen mitä olemme. Ja parhaassa tapauksessa… jopa enemmän.

Hyvää matkaa Wilya. Nyt olet vapaa. Nähdään taas rakas.

 

Lopetin Wilyan 19.6.2017 pahanlaatuisten nisäkasvainten vuoksi.

Pitkänmatkan kävely: 16km aikaan 2h ja 45min

Lähdimme eilen lauantaina Wilyan kanssa kiertämään pitkästä aikaa Kavastontien lenkkiä. Omasta pihasta pääsemme kävelemään erilaisia lenkkejä aina neljästä kilometristä 40 kilsaan (jota tosin ei olla kävelty kuin kerran, loppukesästä 2015), mutta tämä lenkki on ollut nyt vähän aikaa tauolla. Koko matka nimittäin on maantien reunaa ja osuuksiltaan suurimmaksi osaksi keskellä viimaisia peltoja.

20170304_1245371Aikataulutkaan eivät tuntuneet olevan meidän puolella, koska vaikka heräsin lauantaina tuttuun tapaan heti seitsemän jälkeen – ilman herätyskelloa! – niin syötyäni maittavan aamupalan eli lautasellisen kaurapuuroa, kananmunan, kupin teetä ja vitamiinit alkoikin uudestaan nukuttaa niin, että nukahdin olkkarin sohvalle ja heräsin vasta 12 aikaan! :O Vähän oli pää sekaisin, että kuinkas tässä näin kävikään 😀 Nukkuminen teki kuitenkin hyvää ja tuli varmasti tarpeeseen, koska kulunut viikko on treenien osalta ollut aika rankka. Ei muuta kuin uusin voimin tien päälle Wilyan kanssa!

Pakkasin mukaani rinkkaan 60metrisen kiipeilyköyteni painoksi (n.5kg) ja evääksi pähkinöitä, litran vettä, teetä ja voisilmäpullat meille molemmille 🙂 Lenkki on meille tuttu, eikä edes kovin pitkä meidän mittapuulla, mutta rinkan myötä hommassa oli ihan eri fiilis. Painon halusin selkään ihan treenin vuoksi, mikään pakkohan ei olisi ollut kantaa n.7kg painoa selässä. Tarkoituksena kuitenkin on retkeillä ensi kesänä ja tulevaisuudessa, joten parempi on totutella rinkan painoon ja matkoihin jo hyvissä ajoin. Tiesin, että peltojen keskellä tuulee, joten valitsin tuulta pitävät haltin pöksyt, joiden alle laitoin urheilutrikoot. Tuulta pitävän takin alla minulla oli vain yksi pitkähihainen urheilupaita. Pipon otin huivin lisäksi varmuuden vuoksi taskuun ja jalkaan ihan tavalliset lenkkarit. Vaelluskengät on näillä lenkeillä aivan liian kömpelöt ja raskaat, joten lenkkarit ovat minulla paras valinta. Liukasta toki oli paikoitellen, mutta tien reuna oli onneksi suuurimmaksi osaksi sula.

20170304_125727

Lähdimme liikkeelle klo 12.30 ja ensimmäinen osuus Kavastontien päähän Salo-Inkoo tielle on 7,5km. Matka taittui mukavasti musiikkia spotifystä kuunnellen. Ensimmäisen neljän kilsan jälkeen selkä oli rinkan alla jo hiestä märkä. 🙂 Ensimmäinen levähdystauko Kavastontien päässä, vähän pähkinää ja vettä. Aikaa kulunut tunti. Oli niinkin positiivinen fiilis, että ehkä tästä voisi vielä jatkaa lenkkiä 22km kokonaisuuteen. Sitten jatkettiin Toijaan ja siitä takaisin Suomusjärventielle, josta 7,5km kotiin.

20170304_133105Toinen, vähän isompi levähdystauko pidettiin klo 14.30 n. 12km kohdalla, jolloin join teetä ja syötiin Wilyan kanssa pullat. Meille matka oli lyhyt ja tällaiset eväät oli aika hauska idea, yleensä painetaan vaan menemään eikä juuri vesi- tai pissataukoa pidempiä breikkejä oteta. Peltojen yli tuuli niin, että sormet oli nopeasti ihan jäässä. Tässä vaiheessa jo tiesin, että 16km jäisi meidän tämän päivän matkan pituudeksi. Rinkka alkoi painaa vikoilla kilometreillä jo alaselkää ja lonkkia. Lisäksi oikean käden olkapää alkoi jotenkin jomotella rinkan pehmusteen alla.

Kotiin saavuttiin klo 15.15. Ei mikään tappotahti, mutta ei huonokaan ajatellen painoa, jota samalla kannoin. Tavoitteena tälle keväälle kiertää Aneriojärven lenkki 25km, joten seuraavaksi rinkan kanssa pitää päästä se 22km. Kävelykunto on meillä molemmilla aika huono, mutta jospa se tästä nyt taas lähtisi käyntiin!

Pitkänmatkan kävely

(Teksti on vuodelta 2014.)
– tavoitetta kerrassaan

609f3aa8680a4339475864f4ed226041Olen aina rakastanut kävelyä. Koirien kanssa ollaan kävelty reiluja kymmenen kilometrin lenkkejä Nuuksiossa ja Salmen luonnon-suojelualueella joskus 2000-luvun puolessa välissä ja arkiliikuntana lenkkeily on toki ollut päivittäistä. Mutta mitä on tapahtunut omakotitalon oston jälkeen ja koiramäärän kasvun myötä? Olen jäänyt enemmän kotiin ja koirat ulkoilevat suurella pihalla, remmilenkit ovat jääneet kokonaan. Lenkkeilemme metsässä, rämmimme syksyllä sienimetsässä ja talvella hangessa, mutta varsinainen jokapäiväinen sykettä nostattava lenkkeily on valitettavasti jäänyt jo vuosia sitten.

Kaikenlaiset vuoden 2014 aikana tulleet elämänmuutokset ovat olleet osasyynä siihen, miksi liikkuminen on tullut taas ajankohtaiseksi ja myönnetään, laihtuminen ja kuntoon pääseminen. Aloitin kävelyt muutaman kilometrin matkalla, josta nopeasti olen päässyt mukavaan n. 5km päivämatkaan. Jonkun verran taitan matkaa hölkäten, mutta reipas ja tehokas kävely, se taitaa todella olla se minun juttuni! Mukana minulla on puolen kilon painot molemmissa käsissä, niillä reippailuun saa mukavasti vauhtia ja tempoa. Koirat ovat yleensä metsässä liikkuessa vapaana (pari koiraa kerrallaan) ja husky Wilya vöissä lantiolla. Wilyasta saakin mukavasti apua ylämäissä ja se myös pitää vauhtini tasaisena kotiovelta maaliin saakka, oli matka miten pitkä tahansa. Wilya on paras valmentaja: sen kanssa ei yksinkertaisesti pääse luppoilemaan!

img_5688Reippaan kävelyn perusteet

Päästääkseen hyvään kuntoon ei tarvitse rehkiä heti hiki hatussa hengästyen, naama punaisena. Vähempikin riittää. Kunnon kohennukseen tarvitaan hieman normaalia tehokkaampia askeleita. Moni ajattelee, että kävelystä ei ole kunnon kohentajaksi eikä kovin tehokkaaksi laihduttajaksikaan. Ei tiedetä, että reipas kävely on yleisin tapa luoda vahva pohja aerobiselle kestävyydelle. Toisaalta toki ajan karttuessa myös vauhti ja matkat pitenevät kuin huomaamatta ja jossakin vaiheessa kunnon taso pysyy vakiona jos tavoitteita ei oleellisesti nosta, kävelytapaa oleellisesti muuta tai lisää muita liikuntamuotoja arkeen.

Olen itse laihtunut uuden ruokavalion myötä parissa vuodessa n.30 kiloa ja näistä n. 22 on tapahtunut syksyn 2014 aikana, jolloin lisäsin oleellisesti kävelymatkojen määrää arjessani. Hyvä peruskunto perustuu toimivaan sydämen ja verenkiertoelimistön hapenkuljetuskykyyn sekä lihasten kykyyn käyttää happea elimistön toimintojen hyväksi. Nyrkkeily- ja kiipeilytreeneissä huomaan miten peruskunto on yllättävän hyvä, lämmittelyissä hikeä tuskin pukkaa ja vaikeimpia asioita ovat lihaskuntoharjoitukset. Kävely toimii myös hyvänä kalorin kuluttajana, sillä kulutuksen määrään voi vaikuttaa lenkin pituudella: viiden kilometrin juoksu- tai kävelylenkki kuluttaa lähes saman verran kaloreita.

img_5606

Lisäksi luonnossa liikkuminen lisää tuntuvasti hyvänolon tunnetta ja ehkäisee tutkitusti mm. masennuksen kaltaisia psyykkisiä vaivoja. Syksyllä 2014 kävelin hiljaisuudessa, pohdiskellen syntyjä syviä, joita oma pää tuntui olevan pullollaan, mutta nykyään oleellinen osa pitkiä lenkkejä ovat korvanapit ja menevä musiikki, joilla kävelyn tai hölkän tahdin saa sopivan lennokkaaksi. Toki kuntoon pääsemiseen ja laihtumiseenkin vaikuttaa oleellisesti ruokavalio. Jos mässää hiilareita ja rasvaa, ei kyllä kuntokaan tällä tavalla kohene. Kevyt, energiapitoinen, mutta samalla vähähiilihydraattinen ruokavalio on toiminut minulla mainiosti.

Tehoa lisää –  oikea kävelytekniikka

Fyssari tuli maininneeksi, että kävely on lihaksille erittäin monipuolinen liikuntamuoto kun selitin hänelle millä tavalla kävelen. Siinä missä juoksussa voi säädellä oikeastaan vain vauhtia, kävellen pääsee eteenpäin monellakin eri tavalla. Helpoin tapa saada lisätehoa kävelyyn on muuttaa kävelyä nopeammaksi intervallispurtein. Kävele välillä, vaikka muutama lyhtypylvään välinen matka, hyvin reippaasti, pitkin askelein ja laajoin käsiliikkein.  Kävele sen jälkeen rauhallisesti ja anna sykkeen laskea. Tee sitten uudelleen samanlaisia spurtin ja rauhallisen kävelyn jaksoja useamman kerran lenkin aikana. Spurtit voi tehdä välillä myös hölkäten tai tehden erilaisia hyppyaskelia. Hyödynnä myös mäet: kävele mäet ylös voimakkain, hitain askelin, pakaroita ja reisiä tehokkaasti käyttäen ja laske mäki alas lyhyemmillä ja rauhallisemmilla askelilla. Minulla on tapana välillä loikkia musiikin tahtiin koko kropan pituisia hyppyjä tai hölkätessä varjonyrkkeillä, siinä syke nousee entisestään ja tasapainokin kehittyy.

Välillä kannattaa ampaista kävelemään maastoon, sillä erilaiset alustat, pinnan muodot ja mäet tehostavat kävelyä. Lähipiiristä löytyy yleensä sopiva pururata tai metsäpolku. Viikonloppuisin voi lähteä kauemmas uusiin metsiin, merkityille maastoreiteille. Epätasainen maasto, puunjuuret, kivet ja muut pienet esteet ovat kävelyn tehokkuuden lisääjiä, koska tällöin tarvitaan enemmän kehonhallintaa tasamaastoon verrattuna. Myös jalka- ja pakaralihakset vahvistuvat enemmän.

img_5644Tarkistuslista:

  • jalkaterät ovat suoraan eteenpäin
  • askeleet kulkevat keskiviivan eri puolilla
  • jalkaterä rullaa koko mitallaan
  • askelluksessa polvi joustaa, jalan työntövaiheessa lonkka ojentuu ja pakara jännittyy
  • lantiossa tapahtuu kiertoliike ja ylävartalossa vastakkainen kierto
  • kädet ovat lähellä vartaloa ja ne liikkuvat eteen-taakse suunnassa
  • pää on keskiasennossa, katse eteenpäin ja hartiat rentoina
  • vartalo on hieman kallistunut etuviistoon, jotta kävely on eteenpäin menevää

Pitkänmatkan kävely – tavoitetta kerrassaan

Nyt tässä kaikkea tuumiessa olen alkanut ihastua ajatukseen pitkänmatkan kävelystä: siis siitä, että kävelisin yli 20 kilometriä ja jopa pidempiä matkoja tarkasti etukäteen suunniteltuina toteutuksina. Olen aina ihaillut ystäväpiirissäni olevia maratoonareita: kuntoa ja ennen kaikkea psyykkistä työtä, jonka he joutuvat tekemään osallistuessaan kilpailuihin. Myös vuorikiipeilijöiden ajatusmaailma kiehtoo samasta syystä. Tiedän kuitenkin, ettei minusta tule vuorikiipeilijää ja juoksukin on kipeiden polvieni vuoksi minulle hieman liian työläs laji. Kävely puolestaan on minulle tuttua ja se sopii luonteenlaadulleni hyvin: elämässäni monessa asiassa on kyse enemmän siitä matkasta kuin määränpäästä. Olen kärsivällinen ja sinnikäs ja tottunut taapertamaan hitaasti, mutta tasaisesti kohti tavoitetta, mikä se sitten milloinkin on ollut. Haluan myös, että kaikilla toimillani on jokin tarkoitus, jokin päämäärä, jota voin tavoitella – ainakin unelman tasolla.

Syksyllä 2014 toteutin viidessä kuukaudessa 769 kilometrin vaelluksen noin 30-40km viikkovauhdilla ja vuodelle 2015 on tarkoitus kävellä Suomi päästä päähän eli 1157km. Yksittäisiä pitkiä matkoja on tullut myös käveltyä:

  • 25km lenkki aikaan 4 tuntia 20 minuuttia syyskuussa 2014
  • Maaliskuussa 2015 kävelin 23km aikaan 3h 25min
  • 21.3.2015 kävelin 31km viidessä tunnissa.
  • 7.6.2015 kävelin 40km 7 tunnissa.

Tulevaisuudessa pitkämatkankävely painottuu lähinnä pitkiin vaelluksiin, joiden aikana liikkuminen on aivan toista luokkaa kuin Wilyan ja minun tehokas, noin 7,5km tunnissa pitämämme vauhti. Myös juoksu on tullut lenkkeihin mukaan, ainakin intervalli spurtein. Kuntoni on tällä hetkellä sen verran hyvä, että pelkkä kävely ei enää riitä pitämään sitä yllä tai ainakaan parantamaan sitä. Suosittelen kuitenkin tehokasta kävelyä kaikille, jotka pohtivat sopivaa ja turvallista liikuntamutoa itselleen ja vaikka koiralle. Wilyan kanssa koetut hetket lenkkipoluilla ovat tehneet siitä omalla erityisellä tavallaan elämäni koiran. ❤

Lähteenä artikkeli Tehokävellen kuntoon

Treenikiikkuja: pk-ta liidaten

Kulunut viikko on ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt päivittämään blogia jokaisen treenin jälkeen. Muutoksia on oman liidikurssin myötä tullut ja myös ruokavaliota olen saanut pohtia uudelleen nyt kun käyn treenaamassa 3-4krt viikossa. Proteiinin saanti on kasvissyöjänä minulle tärkeää, joten yritän juoda proteiinijauheita ja syödä lisäksi magnesiumia, sinkkiä, D- ja muita vitamiineja. Ihan hyvin tuntuu kroppa porskuttavan, eikä myöskään mitään jumeja ole päässyt syntymään.

img_5644
Kävelemäänkin ollaan keretty. Tässä koeajettiin uutta McKinleyn rinkkaa.

Viime viikon tiistaina lähdimme Hanna-Kaisan kanssa valloittamaan Kiipeilyareenan yläpartsin vitosia. Kiipesimme ensin reitit ylärillä ja sen jälkeen liidaten. Tämä lähestymistapa sopi minulle hyvin ja pää pysyi ihan eri tavalla kasassa kuin edellisellä kerralla, jolloin päätimme harjoittelun vuoksi jättää ankkurin klippaamatta. On helpompaa vain keskittyä kiipeämiseen kuin _tietää_ että pitää ylhäällä hypätä köyteen 😀 😀

Torstaina Jessen kanssa lämmitelyjen jälkeen liidasin (tasan viikko liidikurssin jälkeen) Pk-treeninä 9 x 4 ja 3 x 5b:n yläkerran aulassa. Meni kepoisesti, oli fiilis, että olisin voinut jatkaa vaikka kuinka kauan. Toisena settinä tein ylärillä 12 x 5b hänkkireitin. Liidaten yritin myös takaseinällä, mutta Pk-treeniin ne olivat vähän liian fyysisiä minulle.

img_5725

Lauantaina Hanna-Kaisan kanssa lähdimme samantien yläpartsille jatkamaan aherrusta. Viimeinen 5c reitti (valkoinen) odotti valloittamistaan. Aloitimme liidaamalla mustan 5cn ja pinkin 5bn. Sen jälkeen ylärillä valkoinen reitti. Ajattelin, että nyt ollaan äärirajoilla. Pienen katon ylitys tuntui vaikealta ja mietin miten omat voimat kestää. Ensimmäinen yritys tehtiin välikiikun kautta, mutta toinen meni jo puhtaasti. Tohkeissamme siirryttiin harjoittelemaan ylärillä jo viereistä keltaista taskuralli 6a:ta, mikä osoittautui sitten vielä haasteellisemmaksi. Totesin, että ei ikinä, tai ainakaan tänään ;). Sen sijaan liidasin uudelleen valkoisen 5cn. Ylitin pikkukaton klippaamalla roikkuen samalla oikealla kädellä. Tunsin, että oikea käsi (joka on minulla heikompi, koska olen vasenkätinen) alkoi pumputtaa ja niinhän siinä kävi, että toka vikalla jatkolla juuri klipatessa käsii antoi periksi. Ehdin vain huutaa, että TULEE!! Ja tipuin noin kolme metriä alaspäin puoliväliin seinää. Jännää kyllä, en ehtinyt pelästyä lainkaan. Hanna-Kaisa otti hyvin kiinni ja itseäni nauratti kovin. SAIRAAN SIISTIÄ!!! Jatkoin samantien kiipeämistä reitin loppuun. Instagramista löytyy video tuolta seinältä. > https://www.instagram.com/p/BNj6U3mgkw4/

Eilen sitten Jessen kanssa lämmittelyjen jälkeen jatkoimme PK-treeniä liidaten yläpartsilla. Aloitimme pinkistä 5bn reitistä, mutta tällä kertaa pääni alkoi hajota jo ensimmäisellä ylösnousulla. Tuli tunne, että en pysty liidaamaan reunalla olevaa reittiä. Vaikka lauantain pudotus oli ollut hauska, nyt kiipeäminen olikin täynnä pelkoa siitä, että en jaksa ja tipun. Pohdin oikean käteni jaksamista jatkuvasti. Liidasin pinkin reitin kaksi kertaa ja sitten oli pakko luovuttaa. Siirryin samantien liidaamaan mustaa 5c:tä. Olen niin ylpeä itsestäni kun sain koottua itseni kerta kerralta ja pää pysyi kasassa!! Lopputulos setille: 2x5b ja 4 x 5c liidaten. Olen tyyytyväinen! 🙂 Lopuksi tein valkoisen 5cn vielä ylärillä kuntotreeninä 6 kertaa. Siinä vaiheessa kun ei enää jalka noussut pikkukaton ylitykseen oli todettava, että ehkä se oli siinä 🙂 Loistava treeni!

img_5606

Jessen seuraava siirto treeniohjelmassa on ryhtyä boulderoimaan voimatreeniä varten. Olen kovin pohtinut onko minusta samaan tai onko siihen tarvetta. Boulderointi antaisi minulle varmasti voimaa ja tekniikkaa lajissa, joita molempia kipeästi tarvitsen voidakseni kehittyä. Toisaalta taas boulderointi pelottaa minua, koska vasen polveni on mennyt n. 14 krt pois paikoiltaan elämäni aikana, enkä todellakaan kaipaa sitä tunnetta, kun lumpio luiskahtaa kuopastaan. Kaikenlainen kaatuminen ja tippuminen kauhistuttaa. Lisäksi hyvä ystäväni loukkaantui vakavasti boulderoidessa ja onkin leikkauksen jälkeen joutunut olemaan koko syksyn kotona jalka kipsattuna. Jalka ei vieläkään ole kunnossa ja lopullinen paraneminen on siirtynyt keväälle. Selvää minulle kuitenkin on, että ollakseen hyvä kiipeilijä, on ihan hyvä treenata boulderointiakin välillä. Let’s see.