Kuulumisia

Hurraa lukijakunta! Meillä on takana kymmenen vuoden blogihistoria 😀 Tänä vuonna voidaan juhlia ”synttäreitä” Lifedream & siltapeltoblogille!

Siihen nähden on ikävää, että päivityksiä ehdin nykyään kirjoittelemaan yhä harvemmin. Olen tällä hetkellä pienellä viikon kestävällä lomalla, joten ajankohta osuu nappiin kertoa tämän kesän riennoista. Kotisivuja ei olla päivitetty miesmuistiin eikä siihen ole kyllä oikein ollut aikaakaan 😉 Keväällä valokuvausinnostukseni johti aivan uusille urille kun keksin lähteä kuvaamaan kiipeilijöitä ja muitakin ulkoilmaharrastelijoita. Pian kävikin niin, että vietin suurimman osan ajasta itse kiikkuen köysissä 🙂 Kesäkuun alussa kävin kalliokiipeilyn peruskurssin ja heinäkuun alkuun mennessä kiipeilin jo apinana Nuuksion kallioilla. En olisi kuitenkaan ihan heti uskonut, miten uusi harrastus vie mennessään.

Koirilla on kaikki hyvin, vaikka emme olekaan juuri metsiä kauemmaksi harhailleetkaan. Kaksi vuotias Jukka pyörähti ensimmäisessä näyttelyssään Raisoissa elokuun alussa ja pärjäsi hienosti ollen paras uros kolmonen ja saaden ensimmäisen sertinsä. Tuntui hieman oudolta istua kehän laidalla ja tavata tuttuja. Viimeisimmän kahden vuoden aikana elämäni on ottanut aivan uuden suunnan, jonka polkua olen innostuneena lähtenyt kulkemaan. Välillä turhauttaa, ketuttaa ja masentaa, mutta suurimman osan ajasta tuntuu siltä, kuin homma pyörisi omalla painollaan juuri oikeaan suuntaan. Unelmien tavoittelemiseksi on kuitenkin tehtävä myös töitä. Pieniä, mutta ratkaisevia askelia, jotta jonakin päivänä voisi huomata elävänsä toteen haaveitaan. Helppoa se ei aina ole ja vaatii monenlaista rohkeutta. Ajan puutteen vuoksi päätin luopua heinäkuussa marsuistani ja ne asuvatkin nyt lapsiperheissä, missä niillä varmasti on virikkeellinen ja leppoisa elämä. Lisäksi olen päättänyt, liki kahden vuoden pohtimisen jälkeen, etsiä uuden kodin meidän terrieri Missylle. Se ei tule toimeen nuorempien collienarttujeni kanssa ja koska tulossa on lähitulevaisuudessa myös työpaikan vaihto, aika ei vain riitä useamman koiraerän lenkityksille. Jahka sopiva koti löytyy, uskon päätöksen olevan meille kaikille oikea ratkaisu. Joitakin päätöksiä pitää puntaroida kauankin, mutta kokemuksesta tiedän, että maltti on valttia monessa asiassa. Sitten kun hetki on ratkaisulle oikea – sen kyllä tietää.

Suurin muutos elämässäni tuntuu tällä hetkellä olevan sosiaalisen roolin muuttuminen. Kasvattajana sitä tottui olemaan huomion keskipisteenä halusi sitä tai ei. Emo, Hanna-mamma.. niillä nimillähän minua kasvatinomistajien joukossa kutsuttiin ;). 14 vuoden aikana kasvatinomistajat, toiset kasvattajat, urosten omistajat, valmentajat ja muut koiraharrastajat muodostivat tiiviin ja laajan ringin ympärilleni. Kasvattajana koin, että minun tuli olla tavoitettavissa 24/7 ja aina kasvatinomistajieni apuna. Totuin vastuuseen ja siihen, että neuvojani kysyttiin ja niitä myös noudatettiin (ainakin useimmiten). Kokemukseni toi itsevarmuutta ja tietämys kunnioitusta kanssaihmisiltä. Se merkitsi minulle paljon, jopa niin, että se tuntui koko elämän sisällöltä. Kaiken kaikkiaan siis minulla oli hyvin itsevarma, sosiaalisesti kantava rooli elämäni ihmisten verkostoissa. Meillä kävi paljon kasvatinomistajia ja he auttoivat minua pentujen hoidossa. Muiden kasvattajien kanssa keskusteltiin näkemyksistä ja agilitykentällä puitiin koulutusongelmia. Tukeuduin monessa kasvatinomistajien apuun kasvatustyössäni ja ilman heitä en olisi päässyt niinkään pitkälle kuin lopulta pääsin.

Nyt tuo kaikki on poissa. Ystäväpiirini on supistunut radikaalisti ja roolini sosiaalisesti on muuttunut. Toisaalta se olikin sitä mitä halusin, koska loppuun palaminen koiramaailmassa johtui myös yllämainituista seikoista. Oman toiminimen perustamisen ja myös uusien harrastusten myötä vahvistuu aivan erilainen minäkuva. Sellainen, joka toimii entistä vahvemmin omillaan. Valokuvauksen ja kiipeilyn saralla olen täysi noviisi ja joudun luottamaan kokonaan vaistoihini tai kykyihini. Se on minulle aikalailla vierasta, vaikka toisaalta myös vapauttavaa. Joudun usein tilanteisiin, joissa minun on vain uskallettava lähteä vieraisiin ympäristöihin, keskelle vieraita ihmisiä tekemään minulle vieraita asioita ja joskus epävarmuuden voittaminen vaatii sisua. Pikku hiljaa olen tutustunut uusiin ihmisiin, mutta vie aikaa luoda  verkostoja ympärilleen aidosta ystävyydestä puhumattakaan. Kiipeilijät tosin tuntuvat olevan ainakin päällisin puolin avointa ja helposti lähestyttävää sakkia, joiden kanssa luonnollisesti juuri nyt tuntuu olevan paljon yhteistäkin.

Kesällä kävimme ystävieni ja isäni kanssa koskenlaskua kokeilemassa kumiveneillä Kymijoella. Päivästä on nähtävillä videokooste ja paljon muitakin kuvia sekä videoita facebooksivuillani.  Se taisikin jäädä vähäksi aikaa viimeiseksi porukkatempaukseksi, sillä juuri nyt ei aika riitä. Kesä oli täynnä erilaisia rientoja, kuten kiipeilyn lisäksi melontaa. Kävin kuvaamassa muutamissa kiipeilytapahtumissa ja muissa tempauksissa sekä tein mainosvideon Maastotalli Preryalle. Myös kuvauskeikkoja tilakuvauksen tiimoilta on toivon mukaan syksyllä/talvella tulossa. Haaveita ja unelmia on siis edelleen vaikka millä mitalla! Tällä hetkellä suurimmat tavoitteeni ovat vain pysyä kunnossa ja nauttia liikunnan tuomasta hyvästä olosta. Toivon pääseväni jatkossa liikkumaan yhä vapaammin myös kotoa pois päin patikoimaan, melomaan ja kiipeilemään – kameran kanssa tai ilman 😉 Ja toki sitä edelleen haaveilee löytävänsä jonkun, jonka kanssa jakaa nuo haaveet, mutta se taitaakin olla sitten ihan uusi blogikirjoitus 😀

Oikein hyvää alkavaa syksyä kaikille!