Elämää maalla – Lifedream Colliet

Ihanaa juhannusta!

Toivotamme kaikille ihanaa ja lämmintä juhannuksen aikaa!

Sisältäköön se ripaus maagista taikaa,

herkkuja pöydässä notkuu monta,

koirien haukkuun tuo se mukavasti pontta!

Seurassa juhlaa on ilo viettää,

kunhan muistaa uudet potut kunnolla keittää.

Meillä on lohtuna kolmen päivän loma,

mamma kun tahtoisi olla kovin soma.

Töitä on tehty ja tehdään yhä,

kesällä tosin on valoisa aika vallan pyhä.

Lepoa on hyvä välillä muistaa ottaa,

ja mieli kaikelta tyystin rauhoittaa.

Kenties heinäkuussa starttaamme kisat,

kun kolme ruoholeikkuriakin on risat.

Eipä tässä muuta voi,

kuin lökötellä rennosti samalla kun linnut soi.

Heinäkuun viikon lomaa jo odotellaan,

ja tyttöjen taitoja pihalla rakennellaan.

Tehdään kenties jälki tai pari,

treeneissä usein myös mukana Elmo ja Sari!

Kaikille riemukasta juhannusta toivotamme,

ystävien parissa tätä juhlaa lounastamme!

Ei ehkä ollut maailman paras runo tää,

mut ainakin on luvattu oikea juhannussää!

😀 ❤

– Hanna & tytöt

Kevättä rinnassa? Itselläni ainakin on. Olen aivan kypsä talveen ja lumeen ja pakkasiin! Ihan viime päivinä olemme saaneet nauttia ihanista kevätpäivistä, mutta silti tuntuu, että lumet eivät vain sula – IKINÄ.

Aloitin marraskuussa uuden työn, etänä. Työskentelen kaiken päivää tietokoneella ja nyt on pakko myöntää, että tästä syystä blogin kirjoitus on jäänyt harvinaisen vähiin. Treenipäiväkirjoja on helpompi päivittää someen, mutta tänne blogiin ei enää jaksa illalla askarrella mitään. Koen, että tämä on sääli, sillä Instassa ja FBn puolella treenit ja tarinat katoavat ajan myötä bittiavaruuteen, mutta täällä blogissa ne ovat jäsennellysti löydettävissä vielä vuosienkin päästä. Siispä yritän jatkossakin päivittää treeneistä tännekin ❤ Tsekkaa juttuja tuosta vasemmalta sivun linkeistä.

Kevään suurin asia on tietenkin perheeseen saapunut Pimu (Diamondfox Challenger). Pimun saapuminen tammikuussa ei ollut suunniteltu juttu, mutta jotenkin siinä vain kävi niin, että yhdessä Sarin kanssa haettiin pennut kotiin. Pimu on ihan mielettömän rohkea ja toiminallinen pentu ja olen siihen valtavan tyytyväinen. Se on selkeästi meidän perheen kovapäisin tapaus ja koettelee kyllä tällä hetkellä meidän kaikkien hermoja haukkumalla ja komentelemalla sekä roikkumalla milloin missäkin rievussa. Harrastuksia ajatellen se on erittäin lupaava: on ahne, taisteluhaluinen, ei voi pahoin autossa eikä kaihda mitään alustoja tai ympäristöjä. Siitä tulee vielä hieno koira – jos en tule hulluksi sitä ennen 😀 Pimu on yhteisomistuksessa kasvattajansa Päivin kanssa.

Kevät on lähtenyt harrastusten osalta kohisten liikkeelle: Piiku pääsi Suomen collieyhdistyksen tokorinkiin ja aloitimme virallisen tokouran korkkaamalla alokasluokka. Keväälle on katsottu jo valmiiksi muutamat kokeet. Likan kanssa olen myös innostunut tokosta ja treenaamme tavoitteellisesti viikoittain. Agilityssa Koulutusrumban treeneissä käymme parin viikon välein ja Timo Liuhdon yksityistunneilla 1-2krt kuukaudessa. Koulutusrumban treenit on valikoituneet Lotalle sekä Pimulle kun taas Timon treeneissä juoksee Likka Piikun keskittyessä nyt enemmän tokotreeniin. Myös paimennuksen aloitimme jälleen ja meitä kouluttaa Usvanummentilalla Mervi Asp. Paimennuksessa päätin keskittyä Piikuun ja Lottaan. Piikun kanssa haaveilen esikokeesta ja Lotalle on katsottu valmiiksi taipumuskoe. Pikku hiljaa alkaa siis lajirepertuaari luonnostaan hakemaan omia uomiaan sen suhteen kenen kanssa harrastan mitäkin. Treenipäiväkirjoja on tulossa blogiin, mutta hitaasti.

Myös Lifedream maastokurssit ja irtotunnit pyörähtävät taas käyntiin huhtikuussa.

Sen sijaan haku ja jälki on vielä tuloillaan! EN malta odottaa!!! Niitä treenaamme edelleen omaksi iloksi kaiken muun ohella. Myös Lifedream maastokurssit ja irtotunnit pyörähtävät käyntiin taas huhtikuussa. Tiedän, että kaikki tytöt rakastavat nenätyöskentelyä metsässä ja vaikka meillä ei taida aika riittää touhun viemiseen kisatasolle asti, saan näissä treeneissä ns. kirsikat kakusta kun keskitymme vain maastossa tehtäviin harjoituksiin. Koirat rakastaa sitä! Myös esineen etsintää päästään tekemään taas todenteolla sitten kun lumet sulavat!

Olen ilmoittanut Piikun ja Lotan myös rotuyhdistyksen sivuerikoisnäyttelyyn toukokuussa. On hauskaa mennä jälleen näyttelyyn ja tarkoitus on ilmoittaa vielä muutamaan muuhunkin. Lotta kasvaa pelkkää jalkaa tällä hetkellä ja on muutenkin välillä ihan oikea teini! Energiaa riittää ja olen päättänyt jättää imuroimisen täysin väliin koska tytöt nyhtävät lelujaan, juoksevat matot rullalle ja touhu on muutenkin ihan lastentarhasta. Aina silloin tällöin olen tehnyt sisällä niille noseworkia ja tästä tytöt tykkäävät ihan hirmuisesti! Ilmaisua yritän treenata siten, että haju on vaikeasti lähestyttävässä paikassa, mutta eipä sillä ole meille juurikaan väliä. Tärkeintä on se, että tytöt saavat aivotyötä silloin kun tuntuu, että itsellä ei riitä enää rahkeet tämän porukan kanssa 😀

Olemme myös samasta syystä tavanneet paljon kavereita. Pimun kavereita on veli Elmo, kelpien pentu Räksy ja BC pentu Colt. Lotan kavereita puolestaan on mm. saman ikäiset Saaga ja Diego sekä pitkäkarvaiset colliet Poju sekä Viima. Likka ja Piiku viihtyvät jätkäporukassa: heidän kavereitaan on husky pojat Elmo sekä Gaston ja Maijun pojat Unto, Vipu ja Ventti. On hauskaa päästä painelemaan kavereiden kanssa täysiä ja samalla olen niin onnellinen, että suurimmaksi osaksi tytöt tulevat kaikkien kanssa toimeen.

Lumi on tänä talvena aiheuttanut melkoisesti harmia Siltapeltotilalla. Likka pääsi jo hyppäämään aidan yli traktoreita jahtaamaan kun lunta on kasaantunut aidan viereen melkoiset määrät. Valitettavasti ulkokanalan katto on romahtanut lumen painosta ja saankin miettiä kanoille uudet asumukset sitten kun ne kesäkuussa pääsevät ulos. Pohdinnassa on josko kanojen määrä voisi vielä muutamalla kasvaa… Kenties alan järjestää täällä meillä kanakursseja kaikille kouluttamisen ystäville! 😀 😀 Kun lunta on teillä ja metsissä, on lenkillekin ollut hankalaa päästä. Viime viikolla ostin viimein lumikengät, joiden kanssa on nyt ollut mukavampaa talsia poluttomia metsiä. Siitä lisää myöhemmin.

Merkonomi-opiskeluni alkoivat pari viikkoa sitten ja se uuden työn ohella saa minut ajoittain todella väsyneeksi. Olen ollut turhautunut ja huonolla tuulella enemmän kuin koskaan, vaikka muutokset elämässä ovat olleet erittäin positiivisia. Joudun jatkossa tasapainoilemaan työn, opiskelun ja harrastusten välillä, joten pyydän jo valmiiksi anteeksi jos en ole aina tavoitettavissa tai edes kovin hyvän tuulinen 😀 Mutta laitatte vain rohkeasti uudelleen viestiä jos minusta ei kuulu mitään. Kun on vain yksi pää, on myönnettävä, että se on välillä vähän liian täynnä. Kiirettä on erilaisten harrastusten kanssa ja perus yhteydenpito jää helposti. Toisaalta olen aina rakastanut touhukasta elämääni: jos se ei ole koirat, se on sitten jotakin muuta, kuten kiipeilyä, melontaa, sukellusta… Pahinta on kuitenkin, että luon itselleni ja tytöille odotuksia siitä, mitä pitäisi treenata ja missä kohdin kisata, vaikka todellisuudessa millään niistä ei ole mitään väliä. Vain yhdessä tekemisellä on.

Kevätaurinko paistaa nytkin suoraan silmiin verhojen välistä. Linnut laulavat ja muuttolinnut ovat ilmestyneet pelloille. Kevät ON täällä ja kylläpä sitä on kaivattu!! Ihanaa kun illat pitenevät ja lämpö sulattaa stressin pois. Ei ole kiire minnekään. Kyllä me keretään. ❤ Nautiskellaanhan yhdessä keväästä!!

Motivaatiota lokakuussa

Lokakuu meni ohi hujauksessa! Pitkästä aikaa tämä syksy tuntuu olevan sellainen, jonka ohitan suht nopeasti, ikään kuin olan kohautuksella. Syyt tähän ovat elämänmuutokset työrintamalla ja ihana kahden viikon loma, joka on nyt edennyt hiukan yli puoleen väliin. Lepo on saanut minut löytämään uutta energiaa ja motivaatiota.

Vuosi sitten pääsimme Likan kanssa Suomen agilityliiton TopTeamiin varakoirakkopaikalle. Olin valtavan motivoitunut treenaamaan ja kisaamaan lajissa ja tulevaisuus vaikutti valoisalle. Sitten selvisivät Likan lonkkatulokset ja sen kohdalla kaikki kaatui kuin korttitalo tuulen vireessä. Piikun kanssa nousimme kyllä super nopeasti kakkosiin, mutta äkkiä sekään ei tuntunut miltään kun tavoite oli saavutettu. Ajatuksena kun on ollut, että kaikki on tämän jälkeen plussaa. Agility on ehdottomasti ykköslajimme, joten tuntui äkkiä siltä kuin joku olisi vetäissyt maton jalkojen alta.

Työuupumukseni on kestänyt jo vuosia, sillä työnkuvani ei ole enää tuntunut sopivalta. Töitä kyllä teen, vähän liikaakin. Olen jo kolme vuotta tehnyt kahta eri työtä ja sen lisäksi satunnaisia pitkiä päivystysvuoroja. Hassulla tapaa pidän työstäni hammashoitajana ja olen siinä hyvä. Kaipaan kuitenkin samaan aikaan itsenäisyyttä ja vastuullisempaa asiakasvuorovaikutusta työhöni. Työ on täynnä rutiinia ja omat vaikutusmahdollisuudet työhön ovat pienet. Vapaa-ajalla olen aina touhunnut intohimolla ja koirien kanssa harrastaminen on tuonut elämääni toisenlaista motivaatiota. Aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin, että olen nyt irtisanoutunut työstäni ja aloitan uudessa toimessa aivan uudella alalla marraskuun alussa, siis ensi viikolla! Kyseessä on perheyrityksemme, joka täyttää ensi vuonna 80v. Olen innoissani, mutta samalla jännittynyt siirtymään yhtiön työntekijäksi ja aloittamaan aivan uuden työelämän kaupan alalla. Suuremmaksi osaksi työ tulee olemaan etätyötä kotoa käsin. Nyt, lomani keskellä, huomaan että alan saada uutta motivaatiota kun olen saanut levättyä kunnolla. Tulevaisuus vaikuttaa pitkästä aikaa innostavalle, vähän pelottavalle, mutta ennen kaikkea avoimelle.

Nyt kun olen saanut levätä, alkaa motivaatio taas rakentua. Loma on tehnyt hyvää monella tapaa. Levon myötä huomaan, että tuttu innostus alkaa palailla: agilitya ollaan käyty treenaamassa noin 2krt viikossa, hakua kerran viikossa ja ilmoitin Piikun myös tokoilemaan. Rallitoko aloitettiin Likan ja Lotan kanssa yksityistunnein lokakuun puolessa välissä. Onpa Lotta menossa jopa paimentamaan Usvanummentilalle vielä tämän vuoden puolella. Samoin se on ilmoitettu ensimmäiseen näyttelyynsä marraskuussa ja se sekä Piiku ihan viralliseen kehään Lahteen tammikuussa.

Syksyllä aloitin toiminimellä pienimuotoisen kurssitoiminnan ja se on tuonut elämään valtavasti uusia ihmisiä ja innostusta! On ihanaa nähdä ihmiset iloisina ja motivoituneita toimimaan omien koiriensa kanssa. Saan myös motivaatiota suunnitellessani ja toteuttaessani asiakaskäynnit itse, ollen samalla vastuussa niiden toteutumisesta niin hyvässä kuin pahassa. Olen saanut valtavasti hyvää, rakentavaa palautetta ja tästä olen kiitollinen. Talven tullessa joudumme kuitenkin jättämään maastoilut tauolle. Tarkoitus on jatkaa irtotreenejä niin kauan kun kelit sen sallivat ja sitten uudelleen ensi keväänä.

Ensi vuodesta on rakentumassa erittäin mielenkiintoinen! Paitsi uudessa työelämässä, myös tehotyttöjen kanssa harrastaessa tavoitteet alkavat jälleen vieriä omiin muotteihinsa. Agilityssa Piikun kanssa tavoitteena on nyt kolmosluokka ja Likan sekä Lotan kanssa ekat viralliset. Lotta vaikuttaa erittäin motivoituneelta lajiin ja se on jo syttynyt putkiin sekä siivekkeiden välistä juoksemiseen. Treenaamme sen kanssa noin joka toinen viikko ohjatuissa treeneissä. Olen alkanut jo työstää ajatusta siitä, että jatkan agilityn parissa collieiden kanssa kun taas Likan kanssa treenataan vain jos se ei siitä kipeydy, eikä tavoite sen kohdalla ole enää muu kuin hauskan pito. Tiedän, että vaikka joutuisin luopumaan lajista sen kanssa kokonaan, Likka kyllä selviää elämästä ilmankin sitä. Se on nautiskelija: rakastaa juosta metsässä, haistella hajuja, uida ja syödä herkkuja. Sen kanssa esimerkiksi tavoitteet haussa ovat kilpailullisesti olemattomat, mutta se rakastaa metsässä toimimista ja ihmisten etsimistä.

Hakua olemme päässeet treenaamaan kerran viikossa koko syksyn ajan ja siitä huolimatta, ettei lajiin ole juurikaan kilpailullisia tavoitteita, metsässä toimiminen on meistä kaikista super hauskaa! Keskilinjatyöskentely on tuonut Likalle ja Lotalle valtavasti hallintaa ja vahvistanut meidän suhdettamme. Molemmat irtoavat minusta reilusti 70m syvyyteen etsimään ja työskentelevät erittäin sinnikkäästi, ilman apuja. Piikun kanssa aloitimme irtorullatreenin ja se on edennyt todella hienosti! Nyt kun rullaa tuodaan varmasti keskilinjalle ja näytölle lähdetään sellaisella innolla, että roikun vaan perässä, tulisi seuraavaksi lisätä kiintorulla, mutta voipi olla, että sen aika on vasta ensi vuonna.

Vähän yllättäen innostuin tokosta Piikun kanssa lokakuun alussa. Huomasin pohtivani ottavani sen mukaan lajirepertuaariimme taas talven ajaksi, kun maastoilu ei kelien vuoksi onnistu. Alkuun katselin jo kisojakin joulukuulle, mutta kun laji nykyään vaatii lisenssin, päätin siirtää kisaamisen ensi vuoteen. Sain pari peruutuspaikkaa Katja Honkasalon tokotunneille ja marraskuussa hallivuoron Turun alaosaston järjestämälle omatoimi toko/tottistreeneihin. Ensimmäinen tunti Katjan kanssa oli viime perjantaina ja se oli pitkästä aikaa niin upeaa, että melkein itku tuli! Äkkiä ajatus BH-kokeesta ja pk lajien tottiksesta ei tunnukaan niin mahdottomalle. Tästä innostuneena aion alkaa treenata Piikulle tottiksen hyppyä ja a:ta. Ihan vain varmuuden vuoksi! 😀

Likan ja Lotan kanssa on puolestaan aloitettu rallitoko. Laji on meille täysin uusi, joten kiitollisena sain agsavalmentajamme Suskun pitämään meille yksityistunteja noin kahden viikon välein. Susku on kisannut ja valmentanutkin lajissa, joten häneltä saan lajiin hyvät opit! Vähän sekavalta se tietysti tuntuu tokoilijan näkökulmasta ja suurin jännitys on siinä osaanko tulkita ne miljoonat kyltit oikein, etten sössisi itse tulevia kisasuorituksia. Siitä huolimatta, ne ovat kuitenkin meillä tähtäimessä. Uusi laji tuo elämään intoa ja kauhua, mutta oikeastaan aika kivalla tavalla ja varsinkin Likan kanssa toivon, että pääsemme muodostamaan kisauran ihan ajatuksella lajissa.

Näiden lisäksi treenataan jälkeä, paimennusta ja esineitä aina kun keretään. Jälkeä tehdään omaksi iloksi pari kertaa kuussa. Lotalle on tarkoitus opettaa keppien ilmaisu, mutta se osaa jo etsiä kepit jäljeltä. Tarvitsee vain lisää kokemusta. Piikun ja Likan kanssa jäljet ovat jo 300-500m ja ajattelin seuraavaksi aloittaa opettamisen jäljen nostamiseen janalta. Lotta on tarkoitus viedä paimennuksen taipumustestiin ensi vuonna ja jos se osoittaa lajiin tarvittavaa intoa enemmän kuin Piiku, voisin ehkä treenata sen kanssa sitä tavoitteellisesti. Käytännössä paimentaminen vie paljon aikaa ja rahaa, joten en tiedä onko minulla siihen mahdollisuutta, mutta toimivalle koiralle sellaista kyllä löytyy. Esineitä ollaan treenattu vähiten, mutta jos Piikun seuraaminen saadaan tokossa kasaan ja BH koe alle, on esineruutukin taas eri tavalla asialistalla. Olen treenannut sen kanssa muutaman kerran lenkillä tippunutta esinettä ja se on tosi hauskaa. Ainakin omaksi iloksi esinetreenit on ehdottomasti kaikilla tytöillä asialistalla!

Ensi vuonna tarkoitus on käydä myös näyttelyissä tehotyttöjen kanssa. Lotan sijoitus-sopimuksen myötä Kehät ovat taas ajankohtaisia ja koska Piikukin on mielestäni ihan mukiinmenevän näköinen rotunsa edustaja otan tietysti senkin mukaan näyttelyihin. Piikulla on vain yksi virallinen näyttelytulos, vuoden 2020 erikoisnäyttelystä nuorten luokasta ERI hyvällä arvostelulla. Piiku oli viimeinen luokasta ulos lentänyt, joten sen sijoittuminen isossa luokassa oli lähellä. Ihan hauskaa on lähteä taas näyttelyihin, tavata tuttuja collieihmisiä ja saada erilaisia arvosteluja tytöille! Lotalla on mielestäni ihan todelliset mahdollisuudet pärjätä, sillä se on kivasti kulmautunut ja kaunisilmeinen. Olen erittäin iloinen ja ylpeä, että sen lisäksi, että tytöt ovat toimivia, ne ovat myös näyttäviä. Ja kumpikaan ei ole siis oma tekele, joten tästä kiitos kasvattajille Suville sekä Tiialle. Ilo on omistaa tällaiset kantanartut!! Myös Likan kanssa on tarkoitus käydä parissa kehässä. Omasta mielestäni se on ihan oikeasti kaunis ja tasapainoisesti kulmautunut, mutta tuomareiden silmissä voi olla liian pieni ja vähäturkkinen??

Syksyn saapuessa olen alkanut jälleen haaveilla peruskunnon nostamisesta niin minulle kuin koirillekin. Uuden etätyön myötä toivon saavani lisää aikaa pitkänmatkan kävelylle ja sillä olen ennenkin onnistunut! Omasta pihasta pääsen tekemään jopa 12-22km remmilenkkejä, joten kunhan Lotta on siinä iässä, että näitä voidaan asteittain alkaa lisätä viikko-ohjelmaan uskon, että onnistumme! Kävely vaatii aikaa, jota minulla ei ole ennen ollut, mutta ehkäpä uusi työ mahdollistaa sen paremmin.

Saa nähdä mitkä kaikki näistä tavoitteista toteutuu ja mitkä ei, mutta juuri nyt tärkeintä on, että ylipäätään minulla on niitä taas! Jee!! 🙏 Eihän elämässä aina voi olla satalasissa, eikä koskaan voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta olen erittäin onnellinen siitä, että innokas tekeminen ja tavoitteiden asettelu kiinnostaa jälleen. Lepo tekee ihmeitä! Blogiin tulossa pian myös tarkempia muistiinpanoja ylläolevista lajeista. ❤

SYYSKuulumisia

Syksy on alkanut epävarmoissa fiiliksissä. Piikun juoksu oli ja meni ja yrityksistä huolimatta onnistuimme olemaan liikkeellä väärään aikaan, joten pentue siirtyi ensi kesälle. Piikun seuraavaa juoksua odotellaan huhti/toukokuussa. Tämän pettymyksen lisäksi Likka kävi luustokuvissa elokuun alussa ja sillä todettiin muuten priima luusto, mutta lonkat olivat D/D ja vasemmassa nivelessä on jo lievää nivelrikkoa. Tämä sai minut todella ahdistuneeksi ja rajan veto harrastusten tavoitteellisuuden suhteen alkoi. Jotenkin tuntuu siltä, että kaikki mistä olen viimeisen vuoden ajan haaveillut kariutuu kerta toisensa jälkeen. Onneksi 5kk ikäinen Pikku-Lotta on pysynyt terveenä ja on luonteeltaan super kultainen tapaus, joten kyllä täällä piristäjiäkin riittää. Tämä syksy on kuitenkin täynnä muutosta paitsi näissä koiratouhuissa, myös henkilökohtaisessa elämässä kun pienimuotoinen yritystoiminta käynnistyi kesäkuussa ja myöhemmin tänä vuonna on edessä myös työpaikan vaihto ja aivan uudet kuviot! Lue lisää näistä kuulumisista alta:

Kesä meni todella nopeasti ja töitä tehdessä. Olen ammatiltani lähihoitaja ja viimeiset 15 vuotta olen työskennellyt hammashoitajana. Tuntuu kuitenkin siltä, että työn henkiset vaatimukset alkavat ottaa nyt veronsa. Täytin tänä vuonna 40-vuotta ja ajatus tässä työssä pakertamisesta tauotta eläkeikään asti ahdistaa kovin. Toki työn tauottaminenkin on tärkeää, mutta väsymystäni lisää merkittävästi se, ettei työnkuvani varsinaisesti tarjoa minulle sellaista mielekkyyttä kuin toivoisin. Olen surullinen siitä mistä uutisissakin puhutaan paljon tällä hetkellä: hoitajien palkkataso ei vastaa työn fyysistä ja henkistä kuormittavuutta, omat mahdollisuudet vaikuttaa työn laatuun ja tauottamiseen ovat vähäiset ja jatkokouluttautuminen usein mahdotonta. Olen aina harannut tässä suhteessa vastaan ja pohtinut muita keinoja toteuttaa itseäni. Harrastaminen ja kasvatustoiminta ovat vuosia tarjonneet minulle kiinnostavaa tekemistä ja suhtaudunkin koiratouhuihin intohimolla. Tästä syystä aloitin myös pienimuotoisen yritystoiminnan tänä syksynä. Tämä on jännittävä kokeilu, sillä olen haaveillut yrittäjyydestä lähes koko ikäni. Täyspäiväiseen yrittäjyyteen en kuitenkaan uskalla sitoa itseäni, joten tällainen pienimuotoinen toiminta voisi olla minulle juuri sopivaa pitääkseen elämäni mielekkäänä ja merkityksellisenä.

Palveluni liittyvät koirien koulutukseen ja valokuvaukseen. Järjestän kuvauspäiviä noin kerran kuussa ennalta määrätyssä paikassa, joskin tämä pimeä vuodenaika tuo siihen haasteita. Tulijoita on ollut todella kivasti niin, että päivät ovat olleet täysiä. On ihanaa päästä toteuttamaan luovuuttani linssin takana ja koska kuvani eivät ole kovin käsiteltyjä, yritän panostaa sen sijaan luonnollisuuteen ja näyttävään miljööseen. Valokuvauksesta voi lukea lisää täältä.

Maastolajeihin keskittyviä jokaiselle koiralle avoimia jälki- sekä hakupäiviä pidän niin ikään noin kerran kuussa. On ollut hauskaa huomata, että kiinnostusta myös tällaiselle ei kilpailuihin tähtäävälle toiminnalle on ja onkin ihan mielettömän ihanaa nähdä ihmiset innostuneina omien koiriensa kanssa. Yleensä tulijat ovat saman tien ilmoittautuneet myös jatkotreeneihin ensimmäisen kurssipäivän jälkeen. Lisää matalan kynnyksen maastokursseista löytyy blogista jo tarinaakin, lue lisää täältä.

Aivan uutena palveluna, joskin aika vanhana ideana, olen kehitellyt pentuneuvolaa lähinnä ensimmäistä koiraansa ottaville ihmisille ja pienten pentujen omistajille. Nykypäivänä koiran ottoon liittyy paljon pohdintaa alkaen sopivasta rodusta, harrastustoiminnasta ja vastuukysymyksistäkin. On erittäin hyvä, että koiran hankintaa mietitään monilta eri kanteilta, onhan se toivottavasti seuranasi reilut 10 vuotta! Haluan tuoda tarjolle matalan kynnyksen palvelun, jonka aikana voit kysyä koiran hankintaan liittyviä kysymyksiäsi ja saat neuvoja siitä, mistä saat luotettavaa tietoa lisää. Ikään kuin pennun omistajan oma tukihenkilö 😀 Pennun tultua taloon voi neuvolakäynnit jatkua tapakasvatukseen tai hoitotoimenpiteisiin liittyen ja harrastuskoiran alkeistreeneinä vaikkapa kerran kuussa. Lue lisää pentuneuvolasta.

Yrittäjyyden ohella harrastan koirieni kanssa omaksi iloksi paimennusta, hakua sekä jälkeä ja tavoitteellisemmin agilitya. Piiku nousi peräti kolmessa kisassa kakkosiin agilityssa ja Likan kanssa treenaamme vielä keppejä ja kontakteja kuntoon ennen sen kisauran starttia. Lottakin on aloittanut ohjatut treeninsä. En malta odottaa, että pääsen senkin kanssa vihdoinkin aloittamaan ja kenties oma hukassa ollut asenne agsaan palaa syksyn aikana takaisin. Lisäksi haaveilen tokokokeista Piikun kanssa, se ei edes vaatisi kuin muutaman hyvän treenin ja rohkeaa lähestymistä 😀 Likan suhteen täytyy pitää mieli avoimena ja toivoa, että se pysyy oireettomana mahdollisimman pitkään. Tuen Likan fysiikkaa säännöllisillä hierontakäynneillä sekä nivelvalmisteilla. Olen myös varannut meille ensimmäiset rallitokoyksärit ajatellen, että agilityn rinnalla kulkisi jokin toinen laji, joka ei olisi niin fyysinen. Rallitokoa harrastaisin pääosin Likan ja Lotan kanssa. Jää nähtäväksi innostummeko lajista ja mihin se vie. Hakutreenejä meillä on ollut lähes viikottain. Meillä on koossa erittäin innokas collieporukka ja treenit ovat myös edenneet nopeasti. Päätin opettaa Piikulle rullailmaisun ja se on lähtenyt hienosti käyntiin. Säännöllisten treenien myötä tytöt ovat myös saaneet makua maastolajien itsenäiseen työskentelyyn.

Pakko kuitenkin myöntää, että Likan luustokuvien jälkeen on ollut vaikeaa löytää intoa harrastamiseen uudelleen. Rajan veto harrastusten tavoitteellisuuden suhteen sai minut ahdistuneeksi. Jotenkin tuntui siltä, että kaikki mistä olen viimeisen vuoden ajan haaveillut kariutui kerta toisensa jälkeen. Tuo oikeanlainen asenne on se juttu, jota odottelen vielä saapuvaksi. Piikun pentueeseen olin satsannut niin paljon henkistä momentumia, että kestää hetken päästä yli siitä, ettei pentuja tulekaan. Oli ihanaa saada aktiivisesti pentukyselyjä ja todella mukavilta, potentiaalisilta ihmisiltä! Nyt, kun Piikun pentuetta on odotettu kokonainen vuosi varsin aktiivisesti yhteisten kokoontumisien merkeissä, on pieni joukkomme jo tiivis. Onnekseni heistä osa on kiinnostunut odottamaan Piikun pentua vielä lisää ensi vuoteen. Tästä olen hurjan kiitollinen, joskin ymmärrän hyvin jos joku ei jaksakaan odottaa 😀 Toki pentujen teettäminen kesällä on kaikin puolin helpompaa.

Kaiken tämän henkisen taantuman kruunasi tieto siitä, että lisätyösopimukseni sanottaisiin irti yllättäen nyt syksyllä. Jouduin perumaan kaikki agilityn valmennustunnit, joita olin kovasti odottanut kun ymmärsin, että taloudellinen tilanteeni olisi jatkossa todella tiukka ja joutuisin tarkkaan miettimään mihin ryhdyn.

Juuri kun ajattelin, että tästä olisi tulossa pisin ja kylmin talveni koskaan, soi viime viikolla puhelin. Olin ällistynyt kun minulle tarjottiin vakituista työtä perheyrityksestämme. Kyseessä on sukuni perustama ja omistuksessa jo 1930-luvulta ollut yritys, joka tarjoaa julkisten tilojen kompakteja valaistus- sekä kalustusratkaisuja. Katso lisää -> WWW. Koko ikäni olen salaa haaveillut, että saisin kantaa korteni kekoon yrityksessä, jonka käytännön pyörittämisestä en ymmärrä mitään, mutta johon olen aina suhtautunut sellaisella rakkaudella ja hellyydellä, jonka vain toiset perheyrityksessä toimijat ymmärtävät. Lapsuudessani tein Lauttasaaressa sijainneella konttorilla usein kesätöitä, mutta nykyään hoitajan työt ja pitkä välimatka ovat pitäneet minut kaukana yrityksen toiminnasta. Nyt kuitenkin minulle tarjottiin mahdollisuutta hypätä tuntemattomaan, siirtyä kaupan alalle ja mikä parasta – etätöihin!! Pohdin asiaa muutaman päivän, juttelin asiasta perheeni kanssa ja päätin tarttua mahdollisuuteen! Jännittää todella paljon ryhtyä uusiin työhaasteisiin ja aloittaa konkreettisesti työura alusta. Oman suolan tilanteeseen tuo myös se, että työtiimissäni on jatkossa myös läheisiä perheenjäseniä. Aloitan marraskuun alussa, mitä ennen pidän kahden viikon loman.

Mitä tulee harrastamiseen, en uskalla vielä asettaa itselleni tavoitteita puoleen tai toiseen, mutta toivon voivani jatkaa Piikun kanssa kisaamista kakkosissa noin kerran tai kaksi kuussa, ja käyväni myös itsekseni agsahallilla treenaamassa. Aika näyttää miten uudet työkuviot syövät energiaa harrastuskentillä aluksi, mutta uskon tilanteen tasoittuvan nopeasti kunhan pääsen uusiin kuvioihin sisälle. Kiipeily on jäänyt ajan puutteen vuoksi kokonaan, vaikka joskus edelleen haaveilen siitä, että pääsisin seinälle. Olen toisinaan nähnyt jopa unta kiipeilemisestä. Uuden työpaikan konttori sijaitsee Salmisaaressa sijaitsevaa KiipeilyAreenaa vastapäätä, joten eihän sitä koskaan tiedä! 😉 On jännää, miten elämässä tulee erilaisia tilanteita, joiden läpikäyminen vie oman aikansa halusimme tai emme. Niinhän sitä sanotaan, että kun jokin ovi sulkeutuu, jokin toinen avautuu. Tämä tosin vaatii sen, että oppii ylipäätään näkemään ovia ympärillään ja löytämään rohkeutta astua niistä. Odotan mielenkiinnolla millaiseksi työnkuvani ja arkeni jatkossa muodostuu. 20 vuoden hoitotyön jälkeen eroavaisuuksia nykyiseen on niin paljon, etten edes tiedä mistä aloittaa!

Syksyn antoisammat hetken vietän todennäköisesti metsässä, koirien kanssa. Metsässä taivaltaessa lähden suunnistamaan summamutikassa vain johonkin epämääräiseen suuntaan ja tarkistan välillä navigaattorista, etten vallan eksy. Tällainen samoilu on paitsi minulle, myös koirille hyvää liikuntaa. Muistutan aina välillä itseäni, että kävely – siis pitkänmatkan kävely – jota harrastin paljonkin muutama vuosi sitten, on ilmaista ja silti erittäin antoisaa. Vaikka se ei vie mihinkään tuloksellisesti, se kuitenkin pitää meidät kaikki kunnossa ja elämän mielekkäänä. Parhaat ideani olen työstänyt näillä metsälenkeillä! Toiveenani on, että etätyö mahdollistaa myös paremmin pitkät kävelylenkit kun aikaa ei mene työmatkoihin.

Blogiin on tulossa pian lisää treenipäiväkirjoja agilityn ja haun parista!

Oikein hyvää alkanutta syksyä Sinulle, toivotteleepi Hanna ja Tehotytöt,

edelleen täällä, unelman reunalla ❤

Kesäkuulumisia

Niin se kesäkin saapui ja melkoiset helteet! En tiedä teistä muista, mutta meillä viime vuonna hankkimani ilmalämpöpumppu on ollut kullan arvoinen. Tytöt ovat peuhanneet mielellään sisällä nyt kun ulkona on ollut kolmisenkymmentä astetta tai enemmänkin. Viime vuonna tehdyn piharemontin myötä etupiha on kuuma kuin pätsi, sillä sieltä kaadettiin yli 20 puuta. Varjoa ei juurikaan ole. Ei silti, rakastan uutta pihaani! Tuntuu kuin olisin muuttanut unelmieni taloon, vaikka todellisuudessa takana on jo 14 vuotta täällä Kiskossa. Niin suuri oli kuitenkin viime vuonna tehty piharemontti, kuistin uusiminen ja muut muutokset sisällä talossa. Minulla on uusi pieni kasvihuone (tosin jossa kasvaa lähinnä tällä hetkellä nokkosta) ja käyttämättömälle riippukeinullekin on löytynyt oma paikkansa takapihalta! Siinä maatessa vierähtää helposti onnen kyynel, jos ei toinenkin. ❤

Voisi melkein sanoa, että vietämme kesätaukoa kaikista treeneistä, sillä kuumalla ilmalla ei tee mieli tehdä oikein mitään muuta kuin uida. Sitä olemmekin harrastaneet ahkerasti. Ronja on vannoutunut sukeltaja ja hyökkää kuin hai veteen lentäneen lelun perään. Siksipä en uskalla heitellä mitään veteen jos mukana on myös perheen saukko, bordercollie Likka. Myös se nimittäin rakastaa intohimoisesti heitettyjä leluja ja tilanteessa saattaa tunteet kuumeta. Ronja onkin saanut viettää kanssani rannalla aikaa ihan kahden ja toisaalta 9,5vuotiaalle mummokoiralle se sallittakoon ❤

Piiku on tähän mennessä tyytynyt vain kahlailemaan vedessä, mutta nyt keksin laittaa sille valjaat päälle ja remmin kanssa ohjasin sen uimaan namin perässä. Tämä onnistuikin todella hyvin ja hallitun määrätietoisesti olen nyt uittanut sitä namin perässä pari kertaa. Piiku ui hyvällä taktiikalla, mutta ei juurikaan vielä omaksi ilokseen, vaan lähinnä ruuan perässä. Tämä onkin yksi Piikun rakastettavampia piirteitä: se tulee ruuan perässä sinnekin, mikä sitä vähän inhottaa. Luotto minuun on 100% eikä se sille epämukavassa tilanteessa koskaan jäädy niin, etteikö ruoka kelpaisi! Jatkamme uintiharjoituksia!

Likka ei juuri opettelua kaipaa, sen sijaan sitä ei saa vedestä pois! Se ui mielellään ja ihan saukkona käyskentelee vedessä. Sen sijaan suihkusta se ei tykkää lainkaan, vaikka joskus mutaojissa uinnin jälkeen on pakko alentua myös tällaiseen vesileikkiin 😀 Lotta ei ole vielä uskaltautunut edes kahlaamaan, mutta se on käynyt rannalla vasta pari kertaa, joten innolla odotan tuleeko siitä vesipeto kuten isästään! Vertti on suorittanut mm. ensimmäisenä rotunsa edustajana vesipelastuksen soveltuvuuskokeen.

Kesän kuumalla on myös ukkostanut kovin. Ensin ajattelin hieman huolestuneena, että tytöt reagoivat ukkoseen, mutta nyt lauantaina ukkosti todella kovin ja jyrisi aivan talon yläpuolella, eikä kukaan tytöistä reagoinut tähän mitenkään. Olimme käyneet pitkällä lenkillä juuri ennen ukkosen alkamista, joten torkuimme koko muutaman tunnin myrskyn ja seurailin niiden reagointia. Ainoa asia mihin tytöt edelleen reagoivat on mahdollinen sähkökatko, jota ne säikähtivät tammikuussa. Lähinnä bc Likka reagoi tuolloin erittäin vahvasti sähkökatkoon, jonka aikana vanha televisioni todennäköisesti piti korkeaa, jopa ihmisen korvalle kuulumatonta ääntä. Siltä kesti päiviä, jopa viikkoja palautua asiasta ja uskonkin, että korkeat äänet tekevät sille kipeää. Tilanne parani saman tien kun ostin uuden television. Piiku puolestaan on herkkä ottamaan toisista mallia ja siirtämään itseensä muiden tunnetiloja, vaikka sen oma olemus onkin varsin tasapainoinen. Se myös palautuu tilanteesta huomattavasti nopeammin kuin Likka. 10 vkon ikäinen Lotta ei jyrinöistä onneksi vielä ymmärrä sitäkään vähää 😀

Ulkona ukkosen jyrinä ei myöskään tyttöihin vaikuta. Kävimme tutustumassa Raaseporin linnanraunioihin samaan aikaan kun alueella myrskysi. Satoi hieman vettä ja jyrisi voimakkaasti, mutta Piiku tarjosi toimintaa linnan laajassa puutarhassa ja esiintyi tuttuun tapaansa kameralle. Myös pieni Lotta kulki mukana kuin vanha tekijä ja vain kerran hieman kyykistyi kun ukkonen jyrähti aivan päämme yläpuolella. Lotta on muutenkin hurjan reipas tyttö, olemme kulkeneet kaupungissa ja erilaisissa ympäristöissä. Kaikkialla se menee hurjan uteliaana häntä pystyssä. Vaikka se edelleen kuolaa ja joskus oksentaa autossa, se kuitenkin palautuu perille saavuttuamme tilanteesta saman tien ja on ahne, leikkisä oma itsensä. Tämä on äärettömän hyvä piirre harrastuskoiranuraa ajatellen. Se ei jää miettimään automatkan aikana tullutta pahaa oloa, vaan unohtaa sen ja keskittyy touhuamiseen. Myös remmissä se kulkee uskomattoman hienosti, ei ole tarvinnut sitä sille erikseen opettaa.

Kunhan ilmat hieman viilenisivät, voisin tallata tytöille jälleen jälkeä metsään. Myös Lotalle olisi tarkoitus opettaa jäljen alkeet ja sille olenkin tehnyt jo makkarajälkeä. Se myös etsii varsin menestyksekkäästi ruokansa pihalta kuten isot tytötkin. Lotan pentukoulu etenee hitaan varmasti ja arjen perusjuttujen lisäksi sille on opetettu jo naksutin, istuminen, maahanmeno, odottaminen, etujalkatargetti ja nenäkosketus kämmeneen. Lue lisää Lotan pentukoulusta täältä.

Juhannuksena korkkasimme Piikun kanssa ensimmäiset viralliset agilitykisamme ja hyvällä menestyksellä! Ensimmäiseltä agilityradalta nollatulos ja 2, sija! Olen todella ylpeä ja iloinen saavutuksesta ja katselen jo uusia kilpailuja kalenteriin! Juhannuksena myös Piikun sulhaspoika Kelmi kisasi omassa lajissaan (no, yhdessä niistä), nimittäin Collieyhdistyksen pk-mestaruusottelussa ja menestyi huikeasti voittaen koko potin! Kelmi kruunattiin vuoden 2021 hakumestariksi ja pk-lajien Mestareiden mestariksi!! Olisi ollut huikeaa olla katsomassa tuota kisaa ja nähdä omin silmin Kelmin upea suoritus. Kokonaispisteitä tuli 276/300 eli ykköstuloksen verran. Kiira laittoi siis Kelmin käyttövaliokellon tikittämään 😉 Tällaiset tulokset ovat minulle vain päiväunien kohde, mutta ihan mielettömän hienoa on, että rodussamme on ihmisiä, jotka todella tekevät töitä näiden aikaa vievien lajien parissa. Paitsi toki koiralta, ne vaativat myös omistajalta runsaasti paneutumista, aikaa ja vaivaa sillä lajeja treenataan aina porukalla, oli sää mikä vain. Suuret onnittelut siis kaikille kisoissa olleille!! Me muut olemme teistä ylpeitä! ❤

Kesän arki jatkuu työntäyteisenä. Teen edelleen pitkiä työpäiviä, mutta vastapainoksi on suunnitteilla muutakin ohjelmaa. Ensi viikonloppuna on luvassa melontaa saaristossa ja sitä seuraavana meidän tiimiin on saapumassa jälleen uusi jäsen, mutta siitä lisää sitten myöhemmin 😉 Minulla on vielä 4 viikkoa töitä ennen lyhyttä, kahden ja puolen viikon lomaani. Elokuun alussa on vuorossa viikonlopun telttailureissu Liesjärvelle tutulla porukalla. Raskaan kevään jälkeen tänä kesänä ei ole kiire minnekään eikä juurikaan tavoitteita (muita kuin joitakin agilityyn liittyviä) asetettu. Yritän keskittyä vain velttoon olemiseen, talon ja pihamaan ihailuun, ruohon kasvun seuraamiseen riippukeinussa sidukan kanssa maaten, Lotan pentuarkeen ja kesästä nauttimiseen. Toivottavasti tekin maltatte tehdä niin! 🙂

Mamman tehotytöt kotiportaalla: Ronja (Lifedream Yes I Am RN’B Design 9,5v), Lotta (Twilight Moon Unique Unifying 10vko), Piiku (Jucaides Cayla Cahaya 2,5v), Likka (Maple Yard Well Done 1,5v) ja Bestis Böckerman 13v.

Yksinäinen Joulu

Meille yksin eläville kaikenlaiset perinteiset juhlat voivat olla rankka paikka. Joulu, perhejuhlien ykkösbileet, on sitä varmasti. Yksin oleminen ei tietenkään tarkoita automaattisesti sitä, että olisi yksinäinen, mutta ainakin minulle Joulu on rehellisesti sanottuna rankka paikka. Tuntuu, että sinkkuystäviäkin seuratessa erilaiset rituaalit ja paineet kasaantuvat ihan suhteettoman isoiksi tässä Joulun alla. Kun kuuntelee ihmisten erilaisia tapoja kokoontua yhteen ja sukuloimaan, tuntuu, että oma perheettömyys korostuu liikaa. Tänä Jouluna, kiitos koronan, moni viettää joulunsa myös tahtomattaan yksin. On vaikeaa löytää sydämeen sitä Joulun kuuluisaa taikaa jos siellä sen sijaan kaivertaa yksinäisyys ja katkeruus.

Vuosien saatossa moni meistä on päätynyt viettämään Joulun yksin sukuloinnin sijasta. Syyt voivat olla moninaiset, mutta ehkäpä on ihan inhimillistä välttää tilanteita, joissa itselleen voi tulla paha mieli. Toisten Onnea katsellessa tulee helposti tunne, että itsessä on joku vika kun vierelle ei vain löydy ketään.

Opin vuosia sitten, että jos lapsiperheillä on kaikenlaisia rituaaleja, voi niitä minullakin olla. Perinteinen joulukirkko ja sauna ovat kutistuneet riisipuuroksi ja joululenkiksi, mikä sinällään ei kyllä poikkea normiarjestani mitenkään. Jouluaaton lenkillä on kuitenkin aina ollut ihan erityinen, harras tunnelma. Olen huomannut, että on todella tärkeää itseni kannalta luoda omia pieniä rutiineja ja sellaisia, joista ei muodostu liikaa paineita. Tämän opin isoäidiltäni, jolle kaikenlaiset pikkurutiinit oli tapa juhlistaa omaa Joulua. Hän myös kävi kahvittelemassa ja syömässä lastensa luona ja näki siinä sivussa lapsenlapsiaan. Yksi rakkaimpia joulumuistojani olivat ne Joulut kun hän saapui tänne minunkin luokseni ja viipyi jopa pari päivää. Ainoa sukulaiseni, joka on koskaan viihtynyt luonani. Valitettavasti hän menehtyi jo vuosia sitten.

Toiset sukulaiset tuntuvat ajattelevan, että yksinelävän on osallistuttava kaikkiin mahdollisiin juhliin ja oltava kaikkialla läsnä. Osittain tämä voi olla puhdasta rakkautta, halutaan osallistuttaa sinkku mukaan juhlimaan perhettä. Toisaalta liiallinen juokseminen talosta toiseen luo mielestäni ihan kohtuuttomia paineita, voihan meilläkin olla halu rauhoittua omasta työ- ja tai harrastusputkesta pyhien ajaksi.

Tänä Jouluna koronan vuoksi moni joutuu pohtimaan yhteisiin sukujuhliin osallistumista myös ihan uudesta syystä. Itsekin pohdin vakavasti osallistunko isäni perheen joululounaalle tänä vuonna lainkaan vai vietänkö aaton yksin kotona. Onneksi minulla on pari ystävää, jotka ovat tulossa vietäämään aikaa ja syömään luokseni tässä Joulupyhinä. Olenkin alkanut haaveilla Joulusta, jolloin taloni ovet olisivat kaikille yksinäisille ystävilleni auki ja voisimme viettää Joulua uudenlaisena perheenä. Hyvää ruokaa, juomaa ja rakasta seuraa. Siitähän Joulu on tehty.

Olen vuosien aikana joutunut pohtimaan paljon sitä mistä oman jouluni ammennan. Tänä päivänä sen kaaottinen kaupallisuus iskee joka paikassa vasten nököä. Yksin eläville ruuan ja lahjojen määrä on ihan älytön. Välillä mietin kuinka paljon rahaa voi lahjoihin laittaa kun taskussa on vain yksi lompakko. Ei sinällään, rakastan lahjojen antamista ja sen pohtimista, että niistä olisi iloa ja hyötyäkin saajilleen. En kuitenkaan hamstraile niitä pitkin vuotta ja ihan lähimpien ystävien kanssa olemme sopineet, ettemme sellaisia toisillemme hanki. Koirat toki aina muistetaan 😅

En ole kovin uskonnollinen ihminen, mutta Joulun kaupallisuuden keskellä on ollut hyvä muistaa miksi sitä ylipäätään vietetään. Ennen kristillisyyttä monet kansat ovat vanhoista ajoista viettäneet vuotuista juhlaa talvipäivänseisauksen aikoihin. Muinaisten germaanien talvijuhla tunnetaan nykyisin sen englanninkielisellä nimityksellä yule. Sen paikka vaihteli joulukuun alusta tammikuun alkuun. Kristinuskon leviämisen myötä yule yhdistettiin kristilliseen jouluun. Muinaiset roomalaiset viettivät 17. ja 23. joulukuuta välisenä aikana keskitalven Saturnalia-juhlaa. Talvipäivänseisauksena 25. joulukuuta oli Sol Invictuks eli Voittamattoman auringon päivä.

Tiettävästi ensimmäisenä Jeesuksen syntymän ajoitti joulukuun 25. päivään Hippolytos Roomalainen 200-luvulla. Hän oletti, että enkelin ilmestys Marialle oli tapahtunut kevätpäiväntasauksena, joka tuolloin oli 25. maaliskuuta, ja että Jeesus olisi syntynyt yhdeksän kuukautta myöhemmin. Jo samalla vuosisadalla hänen syntymäjuhlaansa alkoivat sanottuna päivänä viettää muun muassa Pohjois-Afrikan donatolaiset.

Minulle Joulussa on monia ilon ja juhlan aiheita. Toki perhe on yksi niistä, mutta myös pimeyden keskellä ohitettu talvipäivän seisaus luo aihetta juhlaan. Täällä maalla on oikeasti niin pimeää, että pienikin auringon pilkahdus otetaan lähes uskonnollisella hurmiolla vastaan. Olen siis oikeilla jäljillä. Ja vaikka en ole uskonnollinen ihminen, vahvasti hengellisenä sellaisena voin ilolla yhtyä Jeesuksen syntymän ihmeen juhlintaan. Hyvän tahdon juhlana Joulu muistuttaa myös myötätunnosta, lähimmäisen rakkaudesta ja ne ovat arvoja, joita myös arvostan. Niiden juhliminen unohtuu arjessa aivan liian helposti.

Oman Joulurauhan löydän metsästä, koirieni läsnäolosta, hyvästä ruuasta ja kiitollisuudesta, jota tunnen elämääni kohtaan. Vaikeat ajat kuitenkin väistyvät lopulta ja Joulukin on vain kerran vuodessa. 🙂 Tärkeintä on oma asenne, se, mitä löydät omasta sydämestäsi ja sielustasi. Asiaan voi antaa perspektiiviä vaikkapa vierailu tähtitaivaan alla tai rauhoittuminen kuuntelemaan joulurauhan julistusta tai joululauluja.

Toivotan kaikille oikein rauhallista Joulua. Löytyköön sen ilo sydämeesi!

Kesä 2020

Kesän kuulumisia perinteisesti tässä loppukesän kynnyksellä. Toivottavasti on vielä paljon lämpimiä päiviä jäljellä ja kaunis syksy tulossa. Kesäkuu oli varsin toiminnantäyteinen, lähes joka päivä kävimme Piikun ja Likan kanssa jollakin kurssilla. Heinäkuu rauhoittui hieman ja nyt syksyn tullen aktivoidumme jälleen. Kesäkuun alussa meille saapui jo tutuksi käyneet kesälampaat, joiden myötä arkeen tuli hieman enemmän säätöä ja heinäkuussa meille muutti pysyvästi kolme kanaa kuopsuttamaan, ruopsuttamaan ja munimaan. Kanat ovatkin veikeitä otuksia, eikä mennyt kuin muutama päivä minkä jälkeen olin aivan koukussa 😀 Martta, Helmi ja Hertta munivat lähes joka päivä tuoreen munan. Eläinten kanssa aika on mennyt kuin siivellä. Siinä sivussa piha ja talo ovat kokeneet muutoksia sekä remontteja ja viherpeukalo minussa on päässyt täyteen kukoistukseensa. Ainakin hetkellisesti 😀 Vuosi 2020 on todellakin ollut muutoksen ja edistyksen vuosi monella tapaa.

Pidän selvästi siitä, että arkeni on täynnä ohjelmaa. Lepopäiviäkin tulee kuitenkin olla, niin koirilla kuin minullakin. Eipä silti, kesäkuussa puskettiin 3-4 treenin viikko vauhtia kun Likka valmistui kahdesta eri pentukoulusta ja Piiku jatkoi ohjatuissa agilitytreeneissä. Lisää kesän agility, toko, paimennus ja pk-harrastuksistakin niiden omien linkkien takaa. Kesän menoissa olen kokenut turhautumistakin, koiran koulutus ei ole helppo tie. Välillä tuntuu, että lyön päätäni seinään ihan huolella 😀 Treenattavia lajeja on monta, mutta koen sen tässä vaiheessa vielä hyödyksi myös koiran kasvatuksen kannalta. Haluan jatkossa kasvattaa monitoimisia harrastuskoiria ja koen nyt rakentavani perusteita tuolle tielle. Haluan oppia niin lajeista kuin koirieni taidoista ja kyvyistäkin. Toki edistyminen on hidasta ja tuloksiakin tulee harvakseltaan, mutta kuka tietää? Ehkäpä vuoden päästä olen voinut valikoida lajeista meille parhaiten sopivat ja keskitymme niihin. Vielä ei ole sen aika.

Juhannuksena kävimme ystäväni kanssa melomassa Halikonlahdella ja kesän suurin seikkailu oli Heinäkuussa kun Nooran kanssa meloimme yöpymään Isoholmaan. Telttailemassakin ehdin kesän aikana muutamaa otteeseen. Ajelin edestakaisin lähes hetken mielijohteesta Kiteelle yli 1000km matkan, jotta pääsin telttailemaan Likan kasvattajan leirille. Pahaksi onneksi satoi koko yön ja seuraavan päivän. Teltta kuitenkin kesti kosteuden hyvin. Oli mukavaa tavata uusia koiraihmisiä ja tutustua heihin. Yksi syy Likan ottoon olikin päästä hieman uusiin kuvioihin myös koiratouhuissa. Retkeilyyn liittyvät kunnianhimot ovat tässä parissa vuodessa karisseet kun olen huomannut, etten yleensä saa nukuttua teltassa kovin hyvin. Yksin kaiken kaman raijaaminen on rankkaa puuhaa. Toistaalta jos reissut suunnittelee hyvin ja auton saa teltan viereen, on satunnaiset yöpymiset luonnossa ihan mukavaa vaihtelua, osaa ainakin arvostaa omaa sänkyään! 😀

Urokseni Jukan kunto on huolettanut koko kesän, tai oikeammin keväästä asti. Sen tutkimiseen on palanut melkoisesti aikaa ja rahaa. Seuraan sen käytöstä päivittäin ja välillä olen joutunut pohtimaan millaista sen elämänlaatu on. Jukalla on todettu ranteissa alkavaa nivelrikkoa ja selässä useita kipukohtia. RTG kuvissa ei selässä löytynyt mitään, mutta jotakin siellä on. Osteopaatille olemme aikajonossa. Onneksi Jukka voi tällä hetkellä hyvin: se syö päivittäin krooniseen kipuun tarkoitettua lääkettä ja ruuan vaihdon jälkeen sen vointi on silminnähden piristynyt. Nykyään se juoksee Likan kanssa hurjissa takaa-ajo leikeissä ja käyttäytyy kyllä varsin terveen oloisesti 😀 Onneksi.

Heinäkuun alussa minulla oli kaksi viikkoa lomaa. Se oli kiireistä aikaa. Maalasin sisällä seiniä ja ulkona talon sokkelin. Myös uusia pensaita ja kukkasia istutin. Samalla kävimme koirien kanssa treenaamassa ja yksityistunneilla. Heinäkuun puolessa välissä tontilta kaadettiin yli 20 isoa lahonnutta puuta, jonka myötä metsäinen tontti muuttui avaraksi pihamaaksi. Olen aina haaveillut isosta nurmikentästä ja nyt minulla on sellainen! Alkusyksyn aamut ovat hartaita ja rakkaita kun usva nousee Kurkelanjärven yllä ja aurinko punaa sen takaisen taivaan. Yritän pitää yllä myös ystävyyssuhteita jossakin välissä ja kesällä tapasinkin heitä kahvittelun ja pienen ilottelun merkeissä. Elokuun alussa meillä kävi työkavereita ja muutaman viikon päästä pidin perinteiset rapujuhlat. Kävimme jopa kesäteatterissa virkistämässä taidekulttuurielämääni 😀 Arki kuitenkin täyttyy työstä, pitkistä lenkeistä koirien kanssa metsissä ja treeneistä.

Kesän aikana Piiku tutkittiin luustoltaan terveeksi, mikä vahvisti päätöstäni sen jalostuskäytöstä. Olen pohtinut paljon kasvattamisen aloittamista uudelleen ja varsinkin sen jälkeen kun tajusin kaipaavani koiraihmisiä ja – urheilua ylipäätään. Olin aktiivinen kiipeilijä muutaman vuoden ajan ja koko tuon ajan minua häiritsi lajin henkinen asetelma. Koin, että kiipeilijä tarvitsee toisia ihmisiä päästäkseen itse köyden päähän, eivätkä nuo ihmiset välttämättä juuri muuta merkitse. Missä tahansa yksilölajissa sinulla täytyy olla vahva oma näkemys siitä mihin olet urheilijana menossa ja tarvitset ympärillesi muita yhtä vahvasti omaa polkuaan kulkevia. Toisaalta kiipeilijät ovat hyvin solidaarisia ja auttavat toisiaan mielellään neuvoilla ja vinkeillä. En oikein koskaan päässyt jyvälle siitä, mikä minua näissä lajeissa (kiipeily, sukellus jne) häiritsi eniten. Huomasin kaipaavani aitoa yhteyttä kanssaharrastajiin ja syvempää merkitystä tekemiseen. Vasta saatuani parhaan ystäväni kiipeilyparikseni on harrastus tuntunut mielekkäältä. Lajeissa tunnuksenomainen matkustelu omien elämysten perässä ympäri maailmaa tökki myös, vaikka itsekin koin sen jossain määrin mielekkääksi jos se olisi ollut taloudellisesti mahdollista. Nykypäivänä ei vain voi ohittaa (turhan) matkustamisen tuomaa kuormitusta ympäristölle. Kiipeilyä on tarkoitus jatkaa satunnaisen johdonmukaisesti nyt syksyllä.

Koirien kanssa huomaan nauttivani niiden asenteesta. Aina ollaan intona yhdessä tekemässä ja saan tehdä jonkun toisen siinä prosessissa onnelliseksi. Oma harrastus on myös aina pohjannut vahvasti jalostamiseen, joten koirien kasvatus innostuneille pennun ostajille tuo syvempää merkitystä lajiin. Koen myös syvää intohimoa rotuun ja toivon voivani osaltani vaikuttaa asioihin myös hieman laajemmassa mittakaavassa. Vastuullinen koiran kasvatus on joukkuelaji. Siinä ovat mukana myös koiran omistajat, valmentajat kuin muutkin kasvattajat. Teemme kaikki töitä paitsi rodun, myös koiran hyvinvoinnin eteen. Upeinta on kuitenkin se, että pentuni pääsevät vaikuttamaan ympärillään olevien ihmisten elämään ja tekemään heidätkin onnellisiksi, jopa toisinaan viitoittamaan uuden suunnan elämälle. Ehkäpä koiraihmiset vain lopulta ovat niitä omia ihmisiäni, samanlaisia innostuneita touhuajia, joille toisen, jopa ihan eri eläinlajin hyvinvointi on pääasia. Ainakin koiratouhuissa olen viettänyt elämäni onnellisinta aikaa.

Syyskuun alussa perustin sivutoimisen toiminimen tulevalle koiran kasvatukselle ja muulle pienimuotoiselle toiminnalle. Olen yrittäjäsuvusta ja toiminimen perustamisesta olen haaveillut 20 vuotta. En vain ole löytänyt sopivaa liikemuotoa ja ajatus on jäänyt kytemään. Nyt, vaikka yhtään pentuettakaan ei ole tulossa kuin vasta hyvällä onnella vuoden päästä, tajusin että tätä olen aina halunnut tehdä. Mielessä on pyörineet sellaiset sanat kuin elämäntyö tai intohimo. Toisaalta, kun vuonna 2014 lopetin kasvatuksen, juuri nuo samat sanat olivat saaneet minut väsymään burnoutin partaalle. En halua toistaa samoja virheitä. Varsinaisen voiton tavoittelu ei kuulu suunnitelmiini, vaikka se toiminimen kannalta kuuluisikin asiaan. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, etten päivätyöni ohella yksinkertaisesti halua enkä kykene suoltamaan pentueita ulos jonkinlaisella liukuhihnatuotannolla, mitä varsinainen tuottavuus tällä alalla vaatisi. Kasvatus on hyvin epävarma tulomuoto ja suurimmaksi osaksi 1-2 pentueen vuosivauhdilla kasvattavat lisäävät pentueista saadut tulot harrastustuloksi. Tämä johtuu siitä, että menotkin ovat pentueissa suuria.Tiedän kuitenkin, että alv% raja on nykyään yhä lähempänä kun pentujen hinnat ovat nousseet. Toiminimen perustaminen on yksi muoto välttää loppuun palamista, tehdä asiat tällä kertaa eri tavalla. Välttääkseni samoja virheitä, tarvitsen hieman erilaisen näkökulman kasvatustouhuihin. Visio siitä mitä haluan tehdä vaikkapa 5 vuoden päästä on aika selkeä. Toiminimi mahdollistaa myös muuta toimintaa varsinaisen päivätyön lisäksi kuten valokuvaus- ja koulutuspalvelut. Katsotaan nyt rauhassa mihin tämä tie vie.

Onneksi vielä nyt syyskuussa näyttää olevan todella lämpimiä ja upeita päiviä ja kesä tuntuu jatkuvan. Nytkin tätä kirjoittaessa ulkona on liki 20 astetta! Olemme tästä kohta lähdössä paimentamaan ja tokotunnille. Ihan mahtavaa tehdä sitä mitä rakastaa ja tasan sillä intohimolla kuin ikinä haluaa. Sen siivellä kestää myös satunnaiset takaiskut ja turhautumiset. Toivon kaikille oikein hyvää syksyä, nähdään treeneissä!

RemonttiRitva, otaksun?

Kun asuu maalla yksinään, on kätevää jos osaa tehdä omilla pikkukätösillään jotakin. Remontoida, nikkaroida tai maalata. Usein omakotitalossa asuvilta vaaditaan kädentaitoja hieman ehkä yllättävissäkin tilanteissa. Olen aina ajatellut, ettei minulla sellaisia ole, eikä myöskään sukulaisia, jotka haluaisivat aktiivisesti auttaa talon hoidossa. Kun muutin tänne, oli varsin selvää, että olisin omillani. Vuosien myötä jotakin olen saanut tehtyä, mutta uusia, todellisia ongelmakohtia taloon ja pihaan on myös ilmestynyt.

Vaikka talo on rakennettu 1985, sitä ei kuitenkaan ole peruskorjattu. Teetätin pienen remontin ostaessani talon 13 vuotta sitten. Keittiö ja alakerta uusittiin ja hankin uuden jääkaapin. Vuosien aikana olen yrittänyt tehdä pientä pintaremonttia maalaillen seiniä, mutta vasta valtavan varaavan takan maalaaminen pari vuotta sitten muutti lopullisesti ajatukseni täällä asumisesta. Punatiilitakka hallitsi olohuonetta, vierashuonetta, eteistä ja keittiötä eli toisin sanoen koko taloa. Maalattuani sen valkoiseksi koko talo koki nuorentumisleikkauksen. Aloin pohtia mitä kaikkea muuta voisin tehdä, loppujenlopuksi kun takan maalaus oli paljon halvempi ja helpompi urakka kuin alunperin oli pelännyt. Olin jo muutaman vuoden ajatellut, etten enää jaksaisi talossa yksin asumista ja sen tekemättömät remontit herättivät lähinnä kauhukuvia öisin. Arki oli vaikeaa ja varsinkin talvella taistelua luonnonvoimia vastaan.

Syksyllä 2018 uusin olohuoneen valtavat ikkunat, ne kun vetivät melkoisesti, toinen niistä oli turvonnut pysyvästi siten, etten saanut kiinni sisintä lasia. Talvella ikkuna oli huurussa kaiken aikaa ja oikein kovilla pakkasilla olohuoneessa oli niin kylmä, ettei siellä kestänyt istumaan muuten kuin peiton alla ja pipo päässä. Yritin hioa itse ikkunan karmia, mutta se ei auttanut mitään. Tilasin uudet ikkunat suomalaisesta Smartia yhtiöstä. Ikkunoiden asennus piti olla vain parin päivän homma, mutta se venyi jopa kolmeksi viikoksi koska miehet joutuivat siirtämään aikataulujaan. Erityisen ikävää oli se, ettei asiasta minulle ilmoitettu ajoissa ja koin muutenkin palvelun asentajien puolelta huonoksi. Ikkunat kun olivat ilman karmeja seinän eristysvillat paljaana useamman päivän, vaikka satoi vettä. Päätin etten enää ikinä teetä mitään remonttia…

Vuonna 2015 uusin rikkinäisen vessanpöntön ystäväni avustuksella. Hän asensi minulle uuden pöntön vanhan tilalle. Juhlistin asiaa pitämällä talossa bileet. Vanhaa vessaa vedin vuosikausia ämpäritaktiikalla, joten toimiva vessa oli ihan mieletön juttu! Aina ei ole varaa teettää kaikkea ulkopuolisilla ja on vain pärjättävä sillä mitä on. Vanhat ja kuluneet laitteet jäävät helposti pyörimään nurkkiin kun ei ole mahdollisuuksia hävittää niitä itse. Kaksi vuotta sitten sain ostettua uuden pyykkikoneen ja onneksi gigantin väki haki mukaansa edelliset kolme konetta, jotka täyttivät pesuhuoneeni. Niiden liikuttaminen yksin oli täysin mahdotonta. Myös tiskikone hajosi vuosia sitten, ja ajattelin etten yksin elävänä tarvitse uutta. Ongelma on vain se, että vihaan tiskaamista! Vaikka kuinka päätin, ettei keittiöön kasaannu enää tiskikuormaa, siinä se silti viikon päästä taas oli, paheksuvasti haisemassa. Toukokuussa päätin repäistä ja käyttää tämän vuoden kesälomarahat uuteen tiskikoneeseen ja jääkaappiin, joka sekin oli jo 13 vuotta vanha. Kyllä kannatti!! Tiskikoneen myötä on ollut kiva jopa hieman laitella silloin tällöin ruokaa ja tehdä sitä tiskiä ikään kuin tahalleen, vaikken mikään kokkikolmonen keittiössä olekaan ja syön arjessa suhteellisen kevyesti.

IMG_20200717_123650 — Etupiha ennen puiden kaatoa

Viime syksynä talossa kävi Suomen vesitekniikalta mies arvioimassa käyttöputkien kunnon. Olin usein pohtinut niiden ikää ja sitä, miten kallis lasku vesivahingosta tulisi. Tällaiset asiat saattavat huonoina päivinä valvottaa öisin. Tiedät, että asia pitäisi hoitaa, mutta millä ajalla ja ennen kaikkea rahalla? Pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen hinnasta, ja ostin heiltä putket. Ne asennettiin näppärästi päivässä ja sisälsivät pitkän takuun. Putkien uusiminen oli henkisesti minulle iso juttu. Kun talon huopakatto on noin 14v vanha, eli suhteellisen uusi, oli putkien uusiminen toisen todennäköisen riskitekijän eliminoimista. Kummasti se lisäsi varmuutta siihen, että selviäisin talossa vielä monta vuotta.

Kaksi muutakin tällaista isoa tekijää talossa ja pihapiirissä vielä oli. Vanha kuisti on laho ja erittäin epäviihtyisä ja etupihan valtavat koivut ja kuusi varjostivat taloa ja tekivät sen puhtaanapidon vaikeaksi. Koska talo on puusta, oli puista tarttunut sen laudoitukseen mustaa pilkkua, jota epäilin aina homeeksi. Tänä kesänä yksi isoin asia oli, kun saimme ystäväni kanssa siivottua rojua täynnä olevan kuistin. Tämän jälkeen kävin ostamassa Salon rtvltä Tikkurilan talon pesuainetta. Onneksi innokas myyjä sai minut ostamaan sitä ennen varsinaista homeenpoistoa, sillä pesemällä laudoitukset aineella, pilkut hävisivät kokonaan. Koska tilamaani Painepesuri ja itsevetävä ruohonleikkuri olivat koronan takia jälkitoimituksessa (kesti 4vko), pesin talon kuistin käsin perinteisesti juuriharjalla ja ämpärillä. Kuistilta lähti kaatopaikalle 4 säkkiä rojua ja tilalle ostin pienet terassikalusteet.

IMG_20200717_123940 — Näkymä takapihalta ennen puiden kaatoa

Koska minulla onneksi on pari hyvää ystävää ja auttavaisia tuttavia, on kuistin uudelleen rakentamisesta tänä syksynä sovittu tuttavan kautta. Tarkoitus on vain uusia kaide ja kaksi paksua puutolppaa, jotka pitävät kattoa ylhäällä. En malta odottaa näkeväni miten talon ilme muuttuu! Saman tutun kautta sain sovittua myös puiden kaadosta tontilla. Myrskyisinä ja tuulisina öinä olen maannut sängyssäni valveilla, peläten, että joku isoista puista kaatuu talon päälle. Ehkäpä asiaan on vaikuttanut viime aikojen uutislinkit kaatuneista puista ja siitä, miten roudan vähyys talvella aiheuttaa lahoamista puiden rungoissa. Viimeinen niitti oli, kun huomasin talon vieressä ison haavan haljenneen juuresta puoleen väliin asti. Onneksi tuttavan tuttava tuli kaatamaan puut sitä vastaan, että hän sai viedä ne mennessään. Muutama viikko sitten pihalle saapui valtava kaivuri ja homma hoitui yhden viikonlopun aikana. Pihalta lähti yli 20 puuta ja uudet aidat pystytettiin yhteistuumin tontille. Nyt tilaa on kolminkertaisesti ja myös avaruuteen kestää tottua. Se, että aita pystytettiin kaivurin avulla säästi minulta hirvittävän suuren työn kun muuten olisin joutunut iskemään tolpat (ja tod.näk vinoon) maahan itse, yksin.

IMG_20200814_194405_895 — Ilmalämpöpumppu olohuoneessa oikealla

Samalla pihaa tasoitettiin, joten nyt minun on helppo ylläpitää tasaisempaa ruohotonttia. Kenties saan sinne rakennettua jonain päivänä vaikka sen oman agilitykentänkin! Etupiha koki niin suuren muutoksen, ettei silmä ole siihen vieläkään tottunut. Se on kuin ystävä, joka on laihtunut 40 kiloa; olet onnellinen hänen puolestaan, hän näyttää tosi hyvältä, mutta silmäsi ei vain totu uuteen lookkiin. Räystäät tyhjennettiin useamman vuoden moskasta ja katto harjattiin puhtaaksi. Ilman puita katto pysyy kunnossa eikä haravoimistakaan syksyllä enää ole lainkaan.

IMG_20200803_162950 — Etupiha jälkeen puiden kaadon

Käyttöputkiremontin veronpalautusrahoilla olen hommannut uuden ilmalämpöpumpun, joka asennetiin tällä viikolla. Sen teki paikallinen Salolainen yritys. Malliksi valitsin markkinoiden kalleimman laitteen, mutta se oli minulle vahvasti suositeltu. Sukulaiseni on töissä valtion tutkimuslaitoksella ja hän kertoi laitteen omaavan parhaat ominaisuudet jatkoakin ajatellen. Toki laite on kallis, mutta toivottavasti maksaa ajan kanssa itseään takaisin. Eläinperheessä ainakin kuvittelen sen olevan myös tehokas. Jo parissa päivässä olen huomannut, miten mukava on tulla viileään kotiin ja myös sen, että ilmanlaatu tuntuu sisällä olevan hitusen parempi.

IMG_20200813_194628_260 — Sokkeli maalattuna. Ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö puuttuu vielä kuvasta.

Tämän lisäksi olen maalannut talon sokkelin harmaasta ruskeaksi tavoitellakseni uutta ilmettä (Tikkurilan sokkelimaali) ja myös sisällä uusia sävyjä on ilmestynyt seiniin. Vieläkin riittää haaveita: tulevina vuosina maalaan vielä sisäkatot valkoisella sävyllä, mutta se ei taida olla enää tämän vuoden homma! 🙂

Muistan ihmetelleeni taloa ostaessani, miten ikinä ystävilläni oli varaa remontteihin, mutta kun on asuntovelkainen, on pakko hyväksyä, että uutta lainaa on melkeinpä otettava sitä mukaa kun sitä on saanut maksettua pois. Talon kunnostaminen ja ylläpito maksaa rahaa, mutta toisaalta se tuo myös valtavasti mielekkyyttä asumiseen. Oma koti tarkoittaa lupaa tehdä juuri sellainen koti kuin miltä haluaa sen näyttävän. Ja sen, että seuraavana vuonna voit päättää maalata seinät vaikka punaisella, jos se sillä hetkellä tuntuu hyvältä idealta 😉 Se, että aina riittää projekteja sopii masokistiselle minälleni ja toisaalta on huikea tunne kun niitä lopulta saa valmiiksi. On hyväksyttävä, että kun asioita pakertaa yksin, ei valmista tule (ikinä) nopeasti ja joskus jälkikin on vähän mitä sattuu. Se on toisaalta oman käden työtä ja siksi rakasta. Myönnän olevani vähän katkera ihmisille, joilla on auttavia käsiä lähellä, mutta toisaalta tilanne on mikä on eikä siinä auta marista. Siltapeltotila on minun luomukseni ja sellaisenaan varsin täydellinen juuri minulle ja sekalaiselle eläinperheelleni.

Lapsena haaveilin maatalosta ja sen elämästä. Koen itseni onnekkaaksi, että olen kyennyt toteuttamaan tuon haaveen. Aina ei elämä on helppoa remonttien ja nikkaroinnin keskellä, eivätkä taulut ole ihan aina suorassa, mutta kun katselen auringon nousussa sinisenä siintävää Kurkelan järveä keittiössä tai istuskelen kuistilla kuunnellen ylitse lentäviä muuttolintuja ja pakkasöinä nukahdan tähtitaivas makuuhuoneen ikkunasta loistaen – tiedän, etten varmasti voisi olla onnellisempi muualla kuin juuri täällä. Kotona, missä kaikki unelmani ovat mahdollisia.

Kategoria: Elämää maalla