Kiipeilyn kuvaamista

Viime viikon perjantaina olin ensimmäistä kertaa kuvaamassa sisällä Kiipeilyareenalla. On vaikeaa uskoa, että aloitin itse kiipeilyn vasta tammikuussa itsevarmistavilla. Joskus katselen uusia tulokkaita hellästi: nopeasti sitä pääsee lajin imuun mukaan ja tutustuu uusiin ihmisiin! Tällä kertaa olin kuvaamassa Akia ja niinhän siinä kävi, että päädyin itsekin seinälle. Akin vauhdissa on minunkin vaikeaa pysyä, kun lämmiteltiin 40 metrin alkusysäyksellä 5ctä ensin yhdellä ja sitten toisella kädellä 😀 Onneksi sain pienen tauon siinä vaiheessa kun Aki lähti liidaamaan alakerran korkeita seiniä. Akin omaa kiipeilyaiheista blogia pääsee lukemaan täältä.

Tänä kesänä valokuvausharrastukseni on vihdoin lähtenyt ihan uusille urille kun olen päässyt kuvaamaan kiipeilijöitä. Tähän mennessä olen kuvannut ulkona ja samalla harjoitellut itsekin lajia käymällä kalliokiipeilynperuskurssin, opettelemalla laskeutumaan kalliolta, kytkemään itseni kallioon ja toki kiipeämäänkin siinä ohella. Paljon riittää vielä opiskeltavaa niin lajin kuin kuvaamisenkin parissa, mutta mielestäni olen päässyt hyvään alkuun. Kiitos kaikille mallina kesän aikana olleille kiipeilijöille! Innolla odotan ensi vuotta ja sulaa kautta kallioilla kameran sekä valjaiden kanssa. 🙂

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s