Melonnan peruskurssi 1/5

Osallistuin tiistaina Salon melamogulien melonnan peruskurssille. Tätä olen suunnitellut jo viime kesästä asti, mutta aikataulut eivät ole kurssille antaneet myöden. Olen käynyt ystävieni kanssa kesäisin melomassa muutamia kertoja, mutta koska varsinaisia kiinnostuksenkohteitani lajin parissa ovat retkimelonta ja koskenlasku, on perusteiden hyvä olla hallussa. Kurssin viitenä kertana käydään läpi Melonta- ja Soutuliiton suosittelema kurssisisältö lähtien perusteista kuten kajakin säätäminen itselle sopivaksi, kajakkiin meno ja siitä poistuminen, melaotteet ja melontaa eri suuntiin, ala- ja ylätuentaa, kaatuneesta kajakista poistuminen, toisen pelastamista ja olla itse pelastettavana eri tekniikoin. Ja tietenkin, jos intoa riittää, opetella myös se eskimokäännös. Lisäksi kurssiin kuuluu rescue-ulkovesiosuus.

DCIM100GOPROGOPR0795.
Viime kesän melontaretkillä.

Vähän jännitti lähteä ensimmäistä kertaa mukaan kurssille. Salon uimahalli on minulle täysin vieras paikka, mutta koska kysyvä ei tieltä eksy löysin itseni pian pukuhuoneesta ja suihkutiloista. Vaikutti ihan asialliselta ja Nummelan uimahalliin tottuneena aika ISOLTA paikalta 😀 😀 Jo suihkutiloissa loin kontaktia kurssitovereihin ja siitä olikin sitten mukava yhdessä mennä altaiden puolelle.

Kurssilla oli n. 16 osallistujaa ja toisin kuin alun perin ajattelin, keski-ikä oli noin 40v. Miehiä ja naisia molempia lähes yhtä paljon, mutta olisiko meitä naisia ollut hitunen enemmän. Kannoimme alakerrasta kajakit (pienehköjä koskikajakkeja) altaan reunalle ja sitten alettiin opiskelemaan! Kajakin jalkatukien säätö ja melan peruskäyttö käytiin läpi ensin teoriassa ja sitten saimme vuorotellen harjoitella kajakkiin siirtymistä. Kiitos melontaopasystäväni, tiesin jo aika paljon näistä jutuista. Viime keväänä olin harjoitellut hänen kanssaan teoriaa. Allas oli 9 kajakille vähän ruuhkainen ja välillä ohjaajan puhe hävisi veden huminan ja innostuneiden ihmisten puheen alle, mutta hyvin selvittiin!

DCIM100GOPROGOPR0797.
Viime kesän melontaretkillä. Vasikkasaari.

Lopuksi meidän piti harjoitella kajakin kaatamista ja siitä pelastautumista. Se olikin ihan alkuun vähän jännittävää, kajakki kun on tarkoitus pitää pystyssä 😀 Aluksi harjoittelimme taitoa ilman aukkopeitettä ja sitten sen kanssa. Huomasin taas olevani suuna päänä ekana kokeilemassa, vaikka oikeasti tämä ”joo mä voin mennä – vaikka heikoille jäille”- asenteeni välillä huvittaa ja hirvittää. No, kun kajakki kaatui oli kiskaistava aukkopeitteen kahvasta ja pulahdettava ”ulos” kajakista. Ei mitenkään erityisen vaikeaa – mutta hauskaa! 😀

Kurssin osallistumismaksu piti sisällään myös jäsenmaksun tälle vuodelle. Yhdistys järjestää kesäisin retkimelontaa ja useita pidempiä melontareissuja ympäri Suomea. Todella hauskaa päästä mukaan aktiiviseen toimintaan lajin parissa! 🙂

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s