Tiistaina oli taas aika iltasella ajella Salon uimahallille Salon seudun melamogulien melontakurssille! 🙂 Enää ei jännittänyt ollenkaan niin paljon kun tutut kurssilaiset olivat odottamassa ja paikkakin oli tuttu. Raahasimme varastosta kajakit altaan reunalle ja minä usutin jälleen Nooran itselleni pariksi. 🙂

Tällä kertaa harjoiteltiin Kaitsun ohjaamina takaperin melontaa, pysäyttämistä ja lopuksi myötä- ja vastakaarretta. Hallin isompi allas on meidän käytössä, mutta kyllä siinä melko ruuhkaista menoa on! 🙂 Ollaan useamman kerran porukalla naureskeltu, että meno on kuin kolariautoilla konsanaan. Takaperin melonta oli suhteellisen helppoa, mutta hiukan yllättäen olkapäät siitä kipeytyivät kymmenisen minuutin aikana jo ihan selvästi. Harjoittelimme myös kajakin hallintaa vartalolla, keinuttelimme siis kajakkia puolelta toiselle pelkästään lantiolla. Ymmärsin, että melojan – varsinkin koskimelojan – yläkroppa ja keskivartalo saa kyllä olla todella hyvässä kunnossa jos melojan on tarkoitus veden voimille pärjätä. Vesi – vaikka ihan altaassa- tarjoaa kuitenkin melkoisen vastuksen.
Oma melaote on helposti liian leveä, sitä saan kyllä ihan ajatuksella harjoitella ja olkapäiden kipeytyminen johtuikin osaksi puutteellisesta tekniikasta. Myötä- ja vastakaarretta sitten harjoiteltiin melomalla ympyrää. Tiuhaan tahtiin, sai varoa ettei ihan mene päästään pyörälle 😀 Ohjattuun eskimokäännökseenkin saimme jo tutustua esimerkin avulla, mutta itse en vielä uskaltanut moiseen ryhtyä. Ehkä ensi kerralla 😉