Olimme veljeni kanssa patikoimassa Nuuksiossa ja seuraavana päivänä ajoimme Solvallan urheiluopistolle, missä toinen veljeni liittyi joukkoomme. Olen käynyt jo pari kertaa melomassa Nuuksion Pitkäjärvellä. Kajakin vuokraus Solvallan urheiluopistolta maksaa 20e/3h mikä on minusta aika halpa hinta ja järvi on helppo kohde varsinkin aloittelijoille. Edes takaisin meloessa aika kulkee kuin siivillä, eikä eksymisen vaaraa ole. Ainoa ikävä puoli on se, että rantautuminen kivikkoisille kallioille on hieman hankalaa ja kesämökkejäkin on vieri vieressä.

Kävelimme veljieni kanssa alas rantaan, otimme melat, liivit ja aukkopeitteet vajasta ja nostimme kajakit telineiltä. Olen ollut paikalla jo aikaisemmin kesäkuussa parhaan ystäväni kanssa, joten rutiini oli tuttua. Tuolloinkin vietimme hauskan kolmituntisen meloen ja eväitä rannassa syöden. Osa tämän jutun kuvista on tuolta retkeltä.
Korkeahkolta laiturilta on ehkäpä ensikertalaisten hieman hankala siirtyä kajakkiin, mutta hienosti pojat kuitenkin onnistuivat siinä kun pitelin kajakkia samalla paikallaan. Niin pääsivät pojat ensimmmäiselle melontaretkelleen sitten lapsuuden! Vähän hirvitti seurata poikien melontaa, olin lähes varma, että jompi kumpi heilauttaisi itsensä ympäri 😀 Varsinkin Antti on niin pitkä mies jo, että kajakki tuntui varsin heppoiselle. Ihme kyllä, molemmat pysyivät koko matkan pystyssä.

Olimme suunnitelleet retkeä jo kauan, joten harmillisesti sade tuntui ensin pilaavan päivän. Heti kun olimme päässeet kajakkeihin, alkoi tihkuttaa ja sadattelin sitä ääneen. Forecan mukaan ei pitänyt sataa! Rantauduimme noin pari kilsaa melottuamme saareen ja keitin pojille retkikahvit. Onneksi sade taukosi juuri tässä kohtaa ja pojilla tuntui olevan hauskaa. Kyseessä oli sama kohta, johon olimme aikaisemminkin ystäväni kanssa rantautuneet syömäään eväitä. Pitkäjärvi on noin kuusi kilometriä pitkä suuntaansa, joten järven kiertämällä saisi kyllä ihan mukavan koko päivän melontaretkenkin aikaiseksi.
Takaisin tullessa taivas aukeni ja vettä tuli oikein kunnolla. Huusimme ääneen hurmiosta, jostakin syystä tämä kaatosade oli ihan mahtava kokemus kajakissa 😀 Retki kesti muutaman tunnin ja säästä huolimatta meillä oli ihan loistava reissu, kiitos pojille seurasta ❤ ja siitä, että lähditte mukaan! Ensi kerralla sitten siskon matkassa vaikka kiipeilemään 😉