Agivalmennusta tassupäivillä

Kesällä vietin kaksi tassupäivää Aneten valmennuksessa. Tuolloin pääsimme treenaamaan Salossa toimivan Tassut-koirakerhon isolle kentälle Märynummelle. Tassukallioksi nimetty kenttä ja viereen rakennettu treenihalli ovat minulle entuudestaan tuttuja, sillä treenasin siellä aktiivisesti ennen taukoani. Kentällä pääsimme juoksemaan täyspitkää rataa ja päätimme Aneten kanssa katsoa miten koirani siihen suhtautuisivat. Vaikka agsa niiden kanssa on mukavaa puuhaa, niin tällä hetkellä kotona ei asu lajiin tulisesti suhtautuvaa koiraa, jonka asenne ja vauhti olisivat muokattavissa kisakentille asti. Tästä syystä motivaationi lajin parissa on ollut ajoittain horjuvainen.

Ensimmmäisenä päivänä treenasimme kontaktia ja meille vierasta estettä: rengasta. Ronja yllätti tekemällä kontaktit hienosti ja innostumalla renkaasta. Videolla treenaan A.n helpotettua versiota ees taas ja näkee, että Ronjalta löytyy myös potkua!

 

 

 

 

 

Jukka puolestaan treenasi vain leikkimistä. Ensimmäistä kertaa koskaan se innostui tosissaan lelusta ja repi sitä minun kanssani innolla. Tein pieniä irtoamisia putkeen ja palkkausta sen jälkeen ja jäi kyllä todella hyvä fiilis tästä! Olen ostanut Jukalle nyt oman pidemmän lelun, missä vinku, karvaa ja pallokin päässä, joten katsotaan miten se siitä innostuu! 🙂

 

 

 

 

Puuma tarjosi minulle rengasta niin taitavasti, että ihan tippa tuli linssiin! Se kyllä tuntuu oppivan todella nopeasti mitä siltä haluan ja varsin innostunut tästä tarjoamisen periaatteesta siinä missä Jukalla ja Ronjalla kestää kauemmin yhdistellä pisteitä toisiinsa. Tokana tassupäivänä tein Puuman kanssa pitkän radan, jonka se suoritti aika tutulla kaavalla: meno on hidasta, mutta mennään kuitenkin. Tämä tietysti antaa minulle ohjaajana hyvin aikaa ajatella ja siirtyä paikasta A paikkaan B, mutta silti toivoisin sille vielä enemmän potkua. Tämä on sen pisin rata, treeneissä pidämme toki harjoitukset lyhyinä. Kuten muutkin kaksi koiraani, Puuma hyppii vielä myös suht matalia rimoja, joten nähtäväksi jää mitä niiden hidas korotus tekee sen motivaatiolle.

 

 

 

Toisena päivänä pääsin kokeilemaan myös Aneten bortsun Olavin kanssa sitä miltä tuntuisi juosta rataa hiukan nopeamman koiran kanssa. Hiki tuli kyllä nopeasti kun painelin Olavin perässä esteeltä esteelle, mutta ai että miten nautin tästä!! Olen kuluneen kesän aikana pohtinut varovaisesti uuden koiranpennun ottamista ja mietiskellyt myös sitä olisiko minun kenties mahdollista tarjota mielekäs ja innokas koti bordercollielle. Olavin kanssa treenaaminen ei ainakaan vähentänyt tätä pohdintaa! 😀

 

 

Toinen pätkä minusta ja Olavista:

 

Maksoin neljän vuoden tauon jälkeen Tassujen jäsenmaksun ja nyt voinkin käydä kentällä myös omatoimisesti treenaamassa. Vaikka tykkään touhuta koirieni kanssa, niin vähän on ikävä kantanarttuani Metteä sekä vanhaa urostani Ramsesta, joiden kanssa ehdin kisatakin ykkösissä. Meten ohjattavuus ja innokkuus oli näin jälkikäteen ajateltuna ihan superia ja pääsin tekemäään molempien kanssa ohjausjuttuja, joista voin vain haaveilla nykyisten koirieni kanssa. Ehkä neljän vuoden treenitauko on tehnyt tehtävänsä ja Puuma sekä Ronja ovat nyt kuusivuotiaina vähän liiankin mukavuudenhaluisia tositoimiin ja neljävuotias Jukka muuten vain luonnostaan rauhallinen tapaus. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettenkö jatkaisi niiden kanssa lajin parissa, pienistä palasista yritän rakentaa vahvempaa motivaatiota, mutta pistää miettimään mitä haluan tulevaisuudessa ja mihin olen valmis panostamaan. 🙂

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s