Lähdin hetken mielijohteesta tutustumaan Teijon Kansallispuiston Hamarijärven maisemiin ihan kesälomani viime metreillä. Tarkoitus oli lomani aikana retkeillä enemmänkin, mutta jotenkin se aika jälleen meni muissa riennoissa. Retkeilyä en ole kuitenkaan unohtanut, vaan tarkoitus on jatkaa sitä myös yön yli reissuilla.
Paikan päälle Kirjakkalan pysäköintialueelle oli helppoa löytää, mutta pakko myöntää, etten ollut kovin optimistinen mitä tulee itse kansallispuiston reittimerkintöihin. Olenhan onnistunut eksymään reiteiltä joka kerta kun olen Teijon kansallispuistoon uskaltautunut 😀 Pysäköintialue on Kirjakkalan ruukin yhteydessä ja kävijöille on selkeästi osoitettu kansallispuiston pysäköintialue. Otin koirat autosta ja lähdin viitan suuntaan. Reitti alkaa aivan mahtavalla lehtikujalla, jossa puut muodostavat maijesteetillisen tunnelin polun ylle.
Vajaan kilometrin kävelytaipaleen jälkeen avautuu Onnelannummen mäntykangas, jonne on ryhmien käyttöön rakennettu aika kivan oloinen erikseen varattava leirialue. Lähdin tästä nousemaan Nikkalliolle, vaikka suositeltu kulkusuunta on myötäpäivään. Halusin kuitenkin nähdä kallion ja päästä kuvaamaan koiriani sen laelle. Valitettavasti koirani eivät oikein vielä osaa poseerata porukkana, mukana kun oli 5kk ikäinen uteliaisuuttaan joka suuntaan sinkoileva Piiku, eteenpäin kiskova johtokoirani Ronja, kaikkialle merkkaileva urokseni Jukka ja ainaisesti hihnansa kanssa solmussa oleva Puuma. Myös matka alas kalliolta kapeaa polkua oli haasteellinen ja vähän oli hermo herkässä.
Kiersin kalliolta rantaa myöden Hamarinjärven tulentekopaikalle, missä näytti olevan telttailijoita nauttimassa päivästä. Hiukan ripsi vettäkin, joten laitoin järkkärini piiloon. Hiukan yli 4km matka kesti meiltä noin tunnin, mutta olin todella tyytyväinen, että sain reissun aikaiseksi ja kun polku leveni jälleen oli koirienkin helpompi kävellä. Juurikaan ei ihmisiä tullut reitillä vastaan, joten suosittelenkin tutustumaan myös tähän nähtävyyteen niiden perinteisten ja hiukan suositumpien Teijon kansallispuiston reittien lisäksi.