Hakupentukurssilaiset :)

Ystäväni Pauliina Liedosta on ystävällisesti luvannut järjestää minulle ja Maijulle sekä pennuillemme hakualkeiskurssin! Piiku pääsi kokeilemaan hakua jo heinäkuun puolessa välissä ja tykästyimme molemmat lajiin. Myös Unton omistajaa Maijua homma kiinnostaa ja onhan niin, että molempien pentujemme isät kisaavat lajissa. Uskon, että ipanoille on periytynyt mukavasti kykyjä itsenäiseen metsätyöskentelyyn, mutta aikahan sen näyttää miten käytännössä selviämme.

7.8. Maiju oli töissä, joten nappasin mukaani myös Unton, joka pääsi nyt ensimmäistä kertaa tositoimiin. Luvasssa oli mielenkiintoiset treenit, sillä paikalla tutun porukan lisäksi oli myös vuoden 2017 haun suomenmestari koirineen. Tapasimme tutulla parkkipaikalla ja lähdimme tavaroiden kanssa metsään. Jännitys nipisteli vatsanpohjassa: paikalla oli uusia tuttavuuksia ja pientä suorituspainetta oli mukana: lähestyvät PK-haun suomenmestaruuskilpailut. Koska olen lajissa niin uusi, on kaikki minulle outoa ja hassuja tilanteita tulee vastaan tämän tästä. En esim tajunnut, että puhelimista puhuttaessa EI tarkoiteta kännykkää, vaan pieniä radiopuhelimia, joilla maalimiehet voivat olla yhteyksissä tarvittaessa keskilinjalle. Hmm.. noo.. 😀 Minä sain kunnian olla ensimmäisessä piilossa treenivuorossa ensimmäisenä olevalle malikkaurokselle. Sain selkeät ohjeet mitä tulisi tehdä, mutta siltikin kun makasin sovitussa piilossa pressun alla oli epävarma olo: 20 haukkua ekalla piilolla, tokalla 30. Käskysanat hyvä! Odota! Nätisti! Yes! Aaarghhh olin varma, että sössisin koko treenin. Kun kyseinen koira sitten tuli kohdalle se aloitti komean haukkusarjan ja kaikki meni oikein hienosti. Palkkana oli iso motivointityyny, jollaista en ollut koskaan edes pitänyt käsissäni. Ystävällisesti koiran omistaja huomautti, että palkatessani rajulla taisteluleikillä hänen koiraansa, pitelin tyynyä ylösalaisin 😀 (nolous) Ihan turhaan sitä jännittää, mutta ei kai sille voi mitään. Myös liikkuminen metsässä treenin aikana ja keskilinjalla eteneminen on minulle luonnollisesti uutta, mutta toisaalta on huikeaa nähdä eri tasoisia koiria ja päästä näkemään miten hakukoiran koulutus rakentuu alusta asti! Kolmannen luokan koirat todella ampaisevat metsään räjähtävällä nopeudella ja etsivät laajalta 300mx100m alueelta, joten työskentely on parhaillaan rivakasta ja tehokasta. Myös ilmaisu haukunnalla on keskittynyttä.

Muutaman koiran jälkeen oli Piikun vuoro. Se ampaisi remmissä metsään sellaisella vauhdilla, että tämä kolmas kerta oli selkeästi tuttu. Teimme sen kanssa partiointia, eli metsässä maalimiehet näyttivät sille namipurkkeja ja hihkuen juoksivat piiloihinsa, noin 10-20m päähän. Päästin Piikun irti ja läksimme etsimään ukkoja. En oikein vielä tiennnyt mikä oma roolini olisi, joten kehuin sitä paljon. Tästä sain myöhemmin noottia ja ohjeen jättää koira enemmän omaan rauhaan etsimisessä. Toki ohjaaja tukee koiraa, mutta toisaalta liika puhelu häiritsee koiraa. Maijun kanssa tuumimme, että oma lajimme – agility, on juurikin koiralle viestintää ja ohjeistamista koko ajan. Piiku löysi ekat piilot hyvin, mutta kolmas tuotti ongemaa. Aikaisemmin annetun ohjeen mukaisesti aloin kiertää piilon ympäri laajasssa kaaressa toiveena, että Piiku saisi hajun jostakin suunnasta. Ja saihan se! Purkista löytyvät maalimiehen herkut olivat kerrassaan iiiihania. Viimeisenä vuorossa olleen Unton kanssa otetiin yksittäisiä pieniä pistoja 4kpl siten, että se näki kuinka ihminen meni piiloon. Upeasti se löysi myös selkän näköesteen takaa, joten uskon myös sen soveltuvan lajiin hienosti. Lopuksi jäimme metsään vain pentulaisten kanssa ja Piiku sekä Unto pääsivät painamaan methää yhdessä Pauliinan ja Sonja kelpieveljesten kanssa. Saimme jopa huikean yhteiskuvan ipanoista 😀

14.8 Tällä kertaa myös Maiju pääsi mukaan ja läksimme tuttuun metsään suorittamaan  varsinaista ensimmmäistä hakukurssiamme! Mukana olivat myös tutuksi tullut Sonja kelpiepoikiensa kanssa, uusi tuttavuus kelpie sekä Pauliina, jolla oli mukana kelpiepoika Räyhä. Teimme kaikille tällä kertaa partiointia, joten emme tallenneet aluetta etukäteen. Edellisen kerran metsässä oli käyty viikko aikaisemmin, joten kelpiet aloittivat. Saimme siten metsään luonnollisia hajuja ennen omien pentujemme aloittamista. Koska tällä kertaa kaikki olivat vielä aloittelevia tai pitkään tauolla olleita, partiointi sopi kaikille ja palkkasimme suorapalkkana koiran tullessa luokse, ilman erillistä ilmaisua. Uusi tuttavuus kelpie omistajineen tosin treenasivat rullailmaisua myös ja tämäpä olikin erittäin mielenkiintoista! En ole koskaan edes nähnyt rullaa saatika sitä miten sitä koulutetaan koiralle yleensä takaperin ketjuttamalla. Tällä kertaa harjoiteltiin näyttöjuoksua?! eli vaihetta, jossa koira tuo ohjaajan takaisin piilolle sekä maalimieheltä saadun rullan viemistä ohjaajalle. Jännää!

Seuraavaksi oli Piikun vuoro. Se vinkui, ulisi, veti ja kiskoi remmissä metsään. Aivan töttöröö koko koira! 😀 Maalimiehet (4kpl) hävisivät metsään niin, etten minäkään tiennyt missä he olivat. Päästin Piikun lyhyellä OK! käskyllä metsään juoksemaan. Ensimmäisen maalimiehen ohi se juoksi, mutta suunta oli selkeästi Maijun luokse. Oi intoa kun Maijulta sai uusista purkeista huuuurjan hyvää herkkua! Sitten en ehtinyt edes kissaa sanoa kun Piiku kääntyi piilolta täysin vastakkaiseen suuntaan, ampaisi vaarallisen näköisesti alas kalliolta ja lähti nenä ilmassa juoksemaan noin 25m päähän kanervikkoon. Kiirettä piti pysyä koiran perässä, jotta ehtisin uudelle piilolle samaan aikaan. En itse nähnyt ketään varpujen keskellä, mutta niin vain Piiku äkkäsi sieltä Sonjan. Olin aivan äimistynyt ja häikäistynyt!! Tuntui siltä, että kaikki  pieni alkutreeni ja hauskanpito oli johtanut siihen hetkeen kun Piiku etsi täysin itsenäisesti ja täysi fokus päällä. Lamppu ja vire on selkeästi hommaan syttynyt!! Kehuin maalimiehen luona, mutta muuten muistin pitää suuni kiinni ja vain nuuhkia vihjeen omaisesti ilmaa ja siten kehua koiraa toimimaan. Seuraava ukko olikin vaikeampi, koska lähestyimme piiloa tuulen yläpuolelta. En itse nähnyt maastossa maalimiestä kuin aivan kohdalla ja samoin kävi Piikulle. Tässä kohtaa Piiku oli jo aika väsynyt, joten kehuin sitä lisää ja lähdimme etsimään viimeistä ukkoa. Ensimmmäisessä piilossa Piikun ohittama Pauliina olikin siirtynyt huomaamattamme ylemmäs ja olin siis viemässä Piikua liian kauas piilolta. Se kuitenkin sai hajun Pauliinan alapuolelta mielestäni ihan mallikirjan mukaan ja kiersi ison kalliomuodostelman, jonka takaa ukko löytyi. Ai että miten ylpeä olen!!!!! Super koira!!! Super Piiku!!! ❤ Se kehittyy joka treenikerta, ja tuntuu jäävän pohtimaan asioita.

Untokin muisti jo missä ollaan ja pääsi etsimään yksittäisiä suoria lyhyitä pistoja. Varmasti ensi kerralla sekin pääsee partioimaan. Maijulle nämä olivat ekat treenit, joten oli hauskaa, että hänkin pääsi vihdoin tekemiseen mukaan! Lopuksi ajoimme Pauliinan luokse ihan oikeaan teoriaosuuteen, jonka aikana saimme kahvia ja jätskiä. Yhdessä Sonjan kanssa Pauliina piti meille sulkeisia ja saimme kädestä pitäen kirjallisena haun perusteet-teoriaa eli millainen kilpailumuoto on kyseessä ja miten käytännössä kisatilanne rakentuu. Tämän jälkeen oli meillä molemmilla kyllä niin pää täynnä infoa, että istuimme Maijun kanssa hetken aikaa kotimatkalla ihan hissukseen 😀 Varsinaiset kisat tuntuvat kaukaiselle ja vaikealle tavoitteelle lajissa, jossa on monta pientä yksittäistä koulutustehtävää ja vaatii koiralta paljon itsenäistä työskentelykykyä. Silti olen niin motivoitunut lajista sekä Piikun kanssa yhdessä tekemisestä, että anelin meille treeniryhmäpaikkaa jo nyt kyseisestä porukasta 😀 Ja sen me taisimme saadakin, ainakin silloin tällöin! KIITOS TUHANNESTI PAULIINA JA SONJA!!!! 🙂 ❤