Loppuvuoden agsailut

Vuosi huipentui 8 kerran Taija Salokanteleen valmennukseen, jossa Piikun kanssa pääsimme työstämään pidempiä ratoja kuin koskaan. Ne tehtiin kuitenkin pätkissä ja Piikulla pysyi into hommiin koko ajan. Kaikista treeneistä ei ole muistiinpanoja, mutta teimme paljon päällejuoksuja, takakiertoja, putkikulmia, pakkovalssia ja mm. persjättöjä. Rimat ovat Piikulla 10cm korkeudella eikä sen kanssa ole tehty kokonaisia kontaktiesteitä tai keppejä.

14.11 Taija on rakentanut huikean 43 esteen radan! Odotellessa vuoroa tein Piikun kanssa tokojuttuja käytävällä. Lähinnä seuraamista, jonka oikea-aikaista palkkausta harjoittelen. Agsakentällä kiitän onneani, ettei tarvinnut opetella kuin puoleen väliin 😀 Rata on hyvin tekninen, mutta Piiku tekee silti ja keskittyy. Pysyy hienosti esteiden takana odottaen kun kävelen ottamaan sen vastaan. Kaahataan hallin päästä päähän kivalla suoralla putkesta putkeen ja välissä muutama este persjätöllä. Vaikka vaikea treeni, meni hyvin. Olen hirmu ylpeä!

3G5A051321.11 Tällä kertaa pääajatuksena päällejuoksut. Tehtiin kolmessa pätkässä taas noin 20 asti. Niin ylpeä Piikasesta kun se oppii nopeasti. In-in käskyjä tietyissä paikoissa vielä hankala ja Taija neuvoi kahdeksikon avulla harjoittelua kahdella hypyllä ja siivekkeillä. Varmasti toimii! Oma vuoro oli ohi aivan liian nopeaan, mutta kylläähän Piikanenkin väsyy teknisiä juttuja tehdessä. Rimat edelleen 10cm. Ulkona Piiku ohittaa haukkuvan terrierin tarjoamalla kontaktia, Super!

28.11 – ei muistikuvaa, mutta varmaan kivaa! 😀

5.12 Taijan treeneissä erilaisia putkikulmia ja hauskoja ralleja puomin alla. Piiku kuuntelee tosi kivasti ohjausta ja on tosi nöyrä. Jos ehti putkeen, mutta tajusi tehneensä väärin, kääntyi putkessa ja tuli ulos 😀 Sitten jatkui rata. Eteenmenoa harjoiteltiin Taijan avustuksella, mutta jo tokalla kerralla irtosi itse.

DSC_07906.12 Hallilla omatoimitreeniä. Tehtiin Maijun kanssa eilisiä putkiralleja ja irtoamisharjoituksia. Piiku pinkoo hienosti ja olen todella tyytyväinen sen edistymiseen. Radan ekalla kerralla voi tulla virheitä, mutta jo toisella kerralla Piiku muistaa ja korjaa. Super tyttö!

12.12 Taijan treeneissä Piiku juoksi vahingossa täyskorkean keinun ja suoritti sen kuin mallioppilas. Tein sen muutaman kerran erikseen ja vielä radan mukana. Piiku ei kahvahda liikettä (ja miksi tekisikään kun se on pienestä asti rakastanut heiluvia ja kiikkeriä pintoja). Myös puomin se on juossut rauhallisesti muutaman kerran, vaikka en ole sitä sille mitenkään ohjannut. Tänään Piikulla olikin ehkä vähän murkkuikäisen vikaa: kun selkäni käänsin se karkasi ohjauksesta ja teki esteitä itsekseen. Varsinkin renkaalle karkaaminen on pop.

20191219_20340819.12 Vuoden vikat ohjatut agsatreenit ja Taija tarjosi glögiä ja piparia! Kuvan rata oli vaiheikas: 6. esteelle asti tehtiin monta kertaa kun Piiku lipesi ohjauksesta jo kakkoselle suoraan hypylle eikä takakiertoon. Alkoi sujumaan kun Taija palkkasi erikseen kolmosen taakse. Skipatiin tietysti kepit ja kontaktiesteet, joten jatkettiin putken kautta kasille. 10 esteen upea leijeröinti sujui pienellä avulla ja sitten itsenäisesti, samoin 11 eli putken pimeä kulma. 12 ja 13 tein vauhdikkaasti vaihtamalla puolta ja taija oli taas palkkaamassa 22 takakiertoon. Piiku oppii nämä kerrasta. Sitten harjoiteltiin putken kautta juoksua 24 ja 25lle, jossa valssi ja putken toiseen päähän. Oli hankala, koska tiukka käännös oli Piikaselle haastava. Kun vauhtia riitti, ei kroppa pysynyt perässä. Kuitenkin Piiku teki innokkaasti koko ajan ja oppi jokaisen jutun nopeasti niin, että lopuksi pärjätiin jo ilman lisäapuja.

Jännä nähdä millaiseksi Piikun vauhti ja taidot tästä kasvavat kun ensi vuonna vuorossa on kontaktiesteiden opettelu kokonaisuutena ja kepit. Kiitos Taijalle ja treenikumppaneille tämän syksyn pyörityksistä, me jatkamme uusissa seikkailuissa Tiina Jaakkolan treeneissä Rontix areenalla ensi vuoden puolella!

 

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s