Agilitya koronasyksyssä

Agilitystä kirjoittaminen on ehkä hankalinta, sillä se on ainoa laji, jota olemme treenanneet 1-3krt viikossa. Meitä kouluttaa lähinnä KoulutusRumban Susanna Korhonen ja Agipowerin Taija Salokannel Salon koirahallilla ja satunnaisia kertoja Petra Malin ja Tiina Jaakkola ATT hallilla Liedossa.

Olen ottanut tavoitteeksi tälle syksylle Piikulle itsenäiset kepit ja kontaktipinnat. Edistystä on tapahtunut, vaikka yksittäisissä treeneissä sitä ei juuri näe. Olen käynyt silloin tällöin treenaamassa itsekseni hallilla, mutta vain niinä viikkoina kun on muutenkin ollut treeneistä taukoa. Esimerkiksi Taijan treenit ovat 2vkoa putkeen viikottain ja sitten on taas tauko.

Likan kanssa olemme keskittyneet estefocukseen enemmän ja tehneet vain pieniä muutaman esteen pätkiä. Palkka on yleensä etupalkkana ja useimmiten se on lelu. Myös ruoka kuitenkin toimii.

Likka on saanut myös ensikosketuksen renkaaseen, keinuun ja kuuden kepin sarja ohjureilla alkaa mennä ilman ylimääräisiä manöövereitä. Siitä tulee kyllä mulle super agsakoira!! 💗

Piikun kepit lähtivät etenemään lähinnä heittämällä ohjurit nurkkaan. Sillä on kiva rytmi kepeillä, mutta vielä ekan keppi välin hakeminen välillä ontuu. Toisaalta olin alkusyksystä ihan helisemässä sen kanssa, joten en voi olla kuin tyytyväinen!

Petra Malinin treeneissä ATTllä Piiku pääsee juoksemaan kentällä, jonka matto tukee paremmin. Se näkyy myös varmuutena liikkeissä ja ketteryytenä. Petran neuvoilla sain In-In käskyn vihdoin itselleni ja Piikulle selkeäksi ja kontaktit tällä radalla oli myös kultaa! Tällä videolla Petran treeneissä näkyy hyvin Piikun innokas asenne – ihan ei ole ajatus mukana, eikä toisaalta ohjaajakaan ole aina ajan tasalla. Agsassa vaikeaa on juurikin löytää koiralle sopiva rytmitys ja ohjauslinjat! Olen kuitenkin ihan super tyytyväinen Piikuun ja sen tekemiseen! Petran kanssa jatketaan nyt kerran kuussa yksityistunneilla, olen varma että näillä opeilla kehitytään paljon! 💗

Piiku aloitti marraskuun alussa toisen juoksunsa ja vaikka se liikkuu pöksyjen kanssa ihan ok, se on kuitenkin ollut usein vähän muissa maailmoissa eikä niin skarppi kuin yleensä. Tässä Tiinan treeneissä opimme kuitenkin monta uutta asiaa, ja vaikka rata etenee vain muutama este kerrallaan, tuntuu että molemmat opimme valtavasti kokoajan!

Lägillä kävimme treenaamassa Suskun kanssa. Piikulla oli taas tuttua särmää olemuksessaan. Vaikka kontakti esteet houkuttaa sitä kovasti, korjaa se hienosti omaa linjaansa. Videolla oli juosta mm. Suskun luokse hypyn taakse, mutta korjasi itsensä putkeen 💗

Varsinkin Likalle nämä ison kentän treenit ovat todella tärkeitä. Sen jarrut tuppaavat vähän sutimaan pienemmässä Salon koira hallissa ja mattokin on siellä liukkaampi. Likan kanssa ei agsassa olla vielä saavutettu suuria tuloksia, mutta toisaalta kehitys onkin sen kanssa alussa aina hidasta ennen kuin todella räjähtää 🙈

Uusina ohjauskiemuroina Susku on opettanut meille pakkovalssia ja jaakotusta, joista varsinkin jaakotus tuntuu toimivan erityisen hyvin Piikulle! Vaikka julkaistut videot ovat Susannan keskiviikkotreeneistä niin Piikun kanssa juostaan lähes joka toinen torstai myös Taijan valmennuksessa. Nämä ovat huomattavasti vaativampia ralleja, mutta sinnikkäästi tehdään Piikun kanssa ihan oikeaa agsarataa. Yleensä noin 10 esteen vauhdilla eli kolmessa eri pätkässä. Opimme molemmat valtavasti näillä radoilla ja ollaan yleensä lopussa ihan kaikkemme antaneita 💗 Piiku on ihan superlapsi!! Niin innoissaan ja valmis tekemään! harmi, ettei videota yleensä tule pyydettyä.

Tässä video Likasta sunnuntain Petra Malinin treeneissä. Saatiin kotiläksyksi vuorotella eteen irtoamista ja ohjaukseen tulemista. Näitä onkin helppo treenata yksin hallilla. Likan paikallaolo ja lelusta luopuminen on ihan super hienolla mallilla silloin kun pysyn itse paikallani. Sitten kun oma vauhti kasvaa, vähenee pennun sietokyky. Kyllä odotan todella paljon ensi kuun Petran yksityistuntia !

Seuraavassa videossa Likka treenaa keinua ja keppejä 💗 jatkossa täytyy molempien tyttöjen kanssa keskittyä etupalkkaan, jotta ne katsoisivat seuraavaa estettä, eivätkä minua. Likkaahan olemme paljon palkanneet siten, että Susku heittää sille lelun, mutta miksei samalla tavalla voisi palkata myös Piikua, jolle puolestaan heitän itse namipallon taskusta. Susku aina muistuttaa myös siitä, että esteiden sijaan minun tulisi ohjata linjoja ja tässä riittääkin sitten työsarkaa! 😁 Onneksi minulla on osaavat ja innostuneet koutsit kouluttamassa, en malta odottaa mitä tämä laji antaa meille ensi vuonna!!

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s