Agiliitoa vko 5&6

Viimeiset viikot ovat olleet agsan kannalta opettavaisia. Sonja Paavolan kurssilla saatiin maanantaina oppeja takakierrot ja kierron erittelyyn ja niiden parissa ahkeroitiinkin omatoimitreeneissä lauantaina yhdessä Likan siskon Myyn ja omistaja Elinan kanssa. Sunnuntaina meillä oli ensin Piikun puolen tunnin yksityistunti ja sen jälkeen Likan Petran ja Ritan junnukurssi. Viime viikolla agsaa oli vain keskiviikkona kun taisteltiin turhautumista vastaan KoulutusRumban Viikkotreeneissä. Vaikeaa, vaikeaa!!! Mutta lopulta palkitsevaa.

1.2 ma Sonja Paavola. Likan kanssa ajelimme Lietoon tsau hallille Sonjan treeneihin ristiriitaisin tunnelmin. Jostakin syystä näissä treeneissä Likka väsyy nopeasti, vaikka tekeekin ihan hyvin töitä. väsymyksen huomaa lähinnä siitä, että se jää junnaamaan jotakin, minkä on jo aiemmin osannut. Niin tänäänkin. Alun irtoaminen Sivulla olevalle hypylle sujui ensin hyvin aluksi, mutta ei enää väsyneenä. Samoin esteiden kierrot olivat hankalia minusta pois päin ja toinen kerta menikin kentällä melkein siihen, että Sonja opasti minua niiden opettamiseen koiralle. Huomasin, että Likka irtoaa parhaiten takakiertoon silloin kun annan sille siihen tarpeeksi tilaa.

6.2 la Salon koirahalli. Lähdimme Likan siskon omistajan Elinan kanssa treenaamaan hallille. Tämä oli hurjan hauskaa, sillä olemme nähneet sen verran kauan sitten, että oli paljon kuulumisia vaihdettavana. Myy on hurjan oppinut agilityn saralla ja ihastuneena katselin sen vauhtia ja itsenäistä työskentelyä. Myös Likalla oli nyt useita hyviä pätkiä, rakensin saman radan kuin Sonjan treeneissä (ainakin yritin) ja treenasin vaikeita kohtia molempien tyttöjen kanssa. Nyt kun oli aikaa ja oma mieli rauhallinen, alkoi hommat sujua Likallakin varsin pätevästi! Piikulla oli valtavasti tarmoa, sillä se ei ollut päässyt kentälle viikkoon. Vauhtia löytyi upeisiin kiertoihin ja tällä kertaa sen tuntui oikeasti alkavan erittelemään myös suullisia käskyjä 🙏

7.2 Petra Malin yksityistunti ATT. Piikulla oli puolen tunnin yksäri Petralle ja jatkoimme osittain edellisen viikon teemalla. Mukana oli kuitenkin myös nihkeää este-erottelua ja tämä olikin Piikulle vaikea tehtävä, joskaan ei ihan ennenkuulumaton. Aluksi sen oli todella vaikea sisäistää radan kulkua, jossa joka toinen kerta mentiin putkeen ja joka toinen hypylle putken suun vierestä, mutta lopulta se alkoi kuunnella ja Petra kehui kovin sen kykyä erotella esteitä ja lukea minun ohjaustani. Olin todella tyytyväinen ja päätin treenata näitä lisää heti kun mahdollisuus hallille menoon liikenisi.

Likka puolestaan oli vähän enemmän hukassa esteiden kanssa. Sen kanssa jouduimme aloittamaan aivan alusta, mutta toisaalta en muista, että sille olisi näin voimakkaasti häiriöitä ennen tehtykään. Junnukurssi on jaettu nyt 15min kentällä per koirakko ja yhä enemmän tuntuu siltä, että tällaiset kurssit ovat meille hiukan turhauttavia. Aikaa on koirakohtaisesti niin vähän ja se suttaantuu niin helposti puhumiseen tai jonkun yksittäisen esteen treenaamiseen. Tunnin yksärit ovat varmasti jatkossa meille paljon järkevämpi vaihtoehto varsinkin jos meillä on mahdollisuus treenata kotiläksyjä jossakin muualla.

10.2 ke KoulutusRumba. Susku olikin tällä kertaa laittanut meille oikein haastavat kiemurat!!! Turhautuminen molempien tyttöjen kanssa oli aika suuri kun vino hyppy oli aivan sivussa koiran linjalta ja oli vaikeaa valita oikea ohjauskuvio ja voima. Likan kanssa treenattiin valsseilla ja Piikun kanssa takaleikkauksin. Likka opetteli myös takakiertovalssia ja irtoamista. Niin ylpeä olen kun molempien kanssa lopulta kuviot onnistuivat. Vaikka aluksi ilme meni vähän vakavaksi, lopussa oli taas hymy huulella.

Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s