Agiliitoa vkot 10&11

Pari viikkoa agilityn kanssa olikin hiljaiseloa kun Sonja Paavolan treenit jäivät tauolle ja Suskunkin treenit jäivät välistä viikolla 10 oman epämääräisen flunssaisuuden vuoksi. Tauko on tehnyt ihan hyvää, sillä olemme lenkkeilleet paljon. Olen ollut työn puolesta todella väsynyt ja kaikki energia on mennyt työpäivistä kunnialla selviämiseen. Nyt kuitenkin taas intoa alkaa olemaan lisää ja asiaan vaikuttaa paljon kevätaurinko ja sulaneet tiet! Vaikka kahden viikon aikana treenattiin vähän, niin selkeästi meillä oli kuitenkin agenda: valssien oikeat ajoitukset ja irtoamiset saksalaisissa. Mielestäni molemmissa onnistuimme tyttöjen kanssa kivasti ja edistystä tapahtui molemmissa treeneissä.

14.3. Sunnuntaina kävin treenaamassa omin nokkineni hallilla ja rakensin sinne Malinin Petran edellisen viikon yksäriltä tutun radan. Olin super tyytyväinen kun tein radan molempien kanssa ensin saksalaisilla ja sitten in in treenillä. Alla oleva treeni Piikusta, joka irtosi hyvin, mutta touhusi myös omiaan. 🙂 Tarkka saa olla, ettei se katoa selän taakse, sillä silloin helposti karkaa putkille tai kontaktipinnoille.

Likka puolestaan oli ihan salama!! On upeaa treenata sitä ja huomata, että siinä missä Piiku väsyy ja harvoin jaksaa montaa kertaa koko rataa, Likka tekee upeasti pitkiäkin pätkiä ja focus pysyy kokoajan mukana.

Myös Ronja pääsi humputtelemaan hallille, siitä video löytyy IG-tililtä.

17.3 Keskiviikko Suskun treeneistä alla oleva video ja kommentit.



Tietoa kirjoittajasta

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s