AGILIITOA Viikot 21 & 22

Touko/kesäkuun vaihteessa puserrettiin viimeisissä ohjatuissa treeneissä kaikki irti. Kesälle on suunnitteilla lähinnä yksityistunteja ja omatoimitreenejä. Olen päättänyt, että kesän tavoitteena on aloittaa kilpailut Piikun kanssa, se on ihan valmis ykkösiin, mutta minä en ole 😂 jännittää niin pirusti, mutta vakaasti olen päättänyt astella kohti tavoitetta rennosta kilpailemisesta ja sitä varten sinne pitää toki ensin mennä.. Likka puolestaan harjoittelee tänä kesänä kontaktiesteitä ja keppejä, jotta se olisi kilpailuihin valmis viimeistään talvella. Perheen uusin tulokas Lotta (katso koirien omalta sivulta lisää) aloittaa pentutouhuilut heti kun on ensin kotiutunut.

24. 5 Sonja Paavola, Sportagility tsau.

Pitkä 22 esteen rata, jolla paljon hankalia kohtia kuten pitkän suoran jälkeinen inin, jonka kanssa olin auttamatta jäljessä ja koiran takana tehtävä poispäinkäännös oikealle. Pisteenä Iin päälle oli iso puoli kaari pituudella ja kahdella hypyllä. Likka, joka tottunut pieneen halliin, oli aluksi vähän hämmentynyt, mutta kun Sonja palkkasi edellä, alkoi se jo irrota.

Noottia tuli inin treenissä kun käännyin liian aikaisin ja Likka oikaisin hypyn edestä. Ja seuraavaksi painoin sen takakiertoon. Likalle pitäisi opettaa vahvat suulliset käskyt, jotta voin ohjata sitä myös sen takaa. Tämä on sen kanssa todellisuutta, niin nopea se on. Minulla on vain sekunnin murto-osa aikaa reagoida radalla eteen tuleviin vaihtuviin tilanteisiin ja vaikka Likka on äärimmäisen nöyrä ja kuuntelee ohjausta, se lukee minua myös hyvin. Jos ohjaan metsään, se juoksee metsään. Rataan tutustuminen on siis tärkeää. Jälleen yksi bcn ohjaamisen iloja! 😅 Sanomista tuli myös käden heilumisesta edes takaisin ohjatessa pitkää suoraa.

Likka oli Sonjan mukaan ajoittain vähän kuriton: yritti varastaa lelun kädestäni,flänkkäilee ja ei hypännyt vaikka ohjasin ihan oikein. Muutenkin se on alkanut osoittaa hieman murkkuiän oireita: se kiihtyy nopeasti, rähiseekin muille koirille välillä. On keksinyt pihalla ajaa takaa traktoreita. Oireet ovat hyvin pieniä, mutta kertovat mielestäni siitä, että murrosikä on tuloillaan. Yritän ajatella, että nämä ovat ohimeneviä piirteitä, mutta niiden taustalla voi olla käytöksiä, jotka ovat vasta puhkeamassa ja siten lopullisia. Jäämme siis seuraamaan!

27. 5 Susku, KoulutusRumba, Salon koirahalli.

Suskun kevään viimeisissä treeneissä keskustelimme jälleen tyttöjen erilaisesta ohjauksesta. Oikeiden linjojen löytymisen lisäksi myös rytmitys on tärkeää, sillä Likan kanssa se on hoidettava usein koiran takana juostessa kun taas Piikun vauhtia tulisi vahvistaa jäämällä paikoin hiukan hannaamaankin. Piikua ohjatessa on hyvä olla hieman sen edellä. Jos juoksen kuitenkin kovin kauas sen edelle, loppuu oma vauhti jossain vaiheessa kun joudunkin odottamaan Piikua ja silloin myös sen vauhti hidastuu. Tänään hallilla oli rata, jolla pääsimme treenaamaan pientä kaarevuutta, takaleikkausta, putken leijeröintiä.

Suskun treenit jatkuvat kesän aikana yksäreillä ja syksyllä uusi tulokkaamme Lotta aloittaa hänen treeniryhmässään Salon koirahallilla.

3. 5 Timo Liuhto yksäri, Onemind dogs areena. Tällä kertaa otin mukaa Piikun, sillä radalla oli paljon puomia ja keppejä. Ihan ensin radalla oli vaikea poispäin käännös puomin kontaktin jälkeen 3. hypylle. Timo neuvoi pitämään kädet sopivasti menossa mukana myös kepeillä ja tämä auttoi tosi paljon Piikun kanssa. Aion jatkaa sitä ehdottomasti myös jatkossa. Kontaktilta esteellä nro 9 ja 10 oli tärkeää muistaa oikea sivuetäisyys ja tätä tulisikin treenata lisää. Ei ole mitään syytä viedä koiraa kovin pitkälle, kun sen pitäisi osata itsekin hakeutua rimalle. 10 esteellä tein Piikulle ensimmäisen saksalaisen kepeille. Uuteen asiana tuli myös esteen 12 vippaus, jonka Piiku teki hienosti. Tunnista jäi tosi hyvä fiilis ja into!! Kesällä ja syksyllä jatkamme Timon opeissa yksärillä noin kerran kuussa.

5. 5 Petra Malin, TopTeam Länsi, tsau. Saimme Likan kanssa peruutuspaikan TopTeamiin. Olisin saanut koko viikonlopun treenitkin, mutta Lotan vuoksi en halunnut ottaa kuin yhdet treenit. Tarkoitus oli treenata kontakteja ja pyysin ohjeita Omatoimitreeniin. Likalle olen päättänyt tehdä kontaktit 2on2off menetelmällä eli niin, että se pysähtyy pinnalle etujalat maassa ja takajalat puomilla. Työ on aivan alussa, joskin Likka osaa hakeutua oikeaan asentoon seisoessani sen edessä. Tästä vain täytyy lisätä liikehäiriöitä ja oman rintamasuunnan kääntämistä menosuuntaan. Likalle tämä tulee olemaan todella vaikea juttu, sillä sen on vaikea kestää liikehäiriöitä.

Petran lyhyen 15min treenin jälkeen ajelin Likan kanssa Lindellin Aneten treeneihin Halikkoon. Täällä likka pääsi treenaamaan ensimmäistä kertaa aukealle hiekkakentälle ja kävimme läpi kaikki kontaktiesteet ja palkkasin lelulla niin keinulla kuin puomin kontaktilla. Tämä oli todella mielenkiintoista, sillä Likan vire oli aivan eri kuin ruualla palkatessa. Olin todella tyytyväinen Likan työskentelyyn ja siihen, että se ei ihmetellyt näitä uusia esteitä lainkaan. Sain valtavasti motivaatiota saada kesän aikana sille kaikki esteet haltuun!

Jätä kommentti