Melontaa saaristomeren kansallispuistossa 3.7.2021

Näin talven viimoissa on melkoisen ihanaa muistella mennyttä kesää ja sen seikkailuja! Melontaharrastukseni on jäänyt nyt vähemmälle sen jälkeen kun aloitin jälleen koirien kanssa treenaamisen, mutta kyllä kesällä aina jotakin pientä pitää keksiä! Ystäväni Nooran kanssa löimme lukkoon heinäkuun ensimmäisen viikonlopun jo talvella ja keväällä suunnittelimme molemmille mieluista retkeä. Kumpaakin meistä kiinnostaa saaristomeri melontakohteena, mutta toisaalta kummallakaan ei ole juurikaan kokemusta (tai lainkaan) alueesta. Tästä syystä päätimme turvautua Niklaksen Nordic Activities & Solutions yrityksen apuun.

Päädyimme monen mutkan kautta tilaamaan Niklakselta päiväreissun Saaristomeren kansallispuistoon. En ollut melonut lainkaan koko vuonna, joten tämä olikin melkoinen tulikaste kauden aloitukselle! Noora puolestaan oli ”lämmitellyt” jo muutamalla lyhyellä melontareissulla, mutta toisaalta luotin siihen, että melontahistoriani pitäisi minut muiden vauhdissa mukana. Ajoimme Kasnäsin rantaan ja siellä Niklas jo odottelikin meitä kamppeiden kanssa.

Helleaalto oli pysynyt Suomen yllä jo pitkään ja valitsemamme päivä osoittautui todella kuumaksi ja pilvettömäksi. Tuulikin oli todella leuto ja leppoinen. Niklas esitteli meille rantaviivaa ja ihmetteli ääneen miten rauhallista alueella oli, vaikka sään olisi luullut houkuttelevan paikalle paljonkin veneilijöitä.

Lounastauolle pysähdyttiin noin puolessa välissä kallioille. Pulahdimme Nooran kanssa uimaan sillä aikaa kun Niklas valmisti meille herkullisen aterian.. Sää oli kyllä mitä upein, ihan kuin olisimme ulkomailla! Aika pian facebookpäivityksemme retkeltä herättivät ihmisissä kateellisuuden ryöpyn, enkä kyllä ihmettele! 😀

Aluksi olimme Nooran kanssa vähän jännittäneet miltä melominen virallisen oppaan kanssa tuntuisi, mutta Niklas oli todella lämminhenkinen ja puhelias tyyppi. Samaan aikaan hän osasi hienosti antaa tilaa jos meistä jompi kumpi meloi hieman kauemmaksi ihailemaan maisemia. Kiinnitin huomiota tällaiseen asiakaspalveluun, koska meloessa monesti oma rauha on tärkeää tunnelman takia, mutta toisaalta seurassa koettu kokemus luo yhteishenkeä. Olimme Nooran kanssa valtavan tyytyväisiä! Tämä oli kyllä ihan mittatilaustyönä tehty reissu : jo talvella sovittu päivä ja tällainen sää, huippu opas, leuto tuuli ja kuulemma epätavallisen rauhallinen saaristo. Tuli melottua pisin koskaan tehty päivämatka 24,5km 🌞🥰🤩 ja mun eka melonta tänä vuonna, joten aika hyvät pohjat loppukaudelle 😅😂 Melontakohteena saaristo oli huikea, pääsimme tutustumaan oppaan mukana erilaisiin luotoihin ja jopa minua kiinnostaviin alueen kiipeilykohteisiin, joita voi lähestyä vain veneellä!

kiitos tuhannesti Noora ja Nordic Activities & solutions/ Niklas. Tullaan varmasti uudelleen!! 👌 Miten olisi Noora heti ensi kesänä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s