Vuoden viimeiset paimennukset ja tavoitteet 2022

Paimennus on lajeistamme se, josta tunnen ehkä eniten positiivista ahdistusta. Se on ollut meillä repertuaarissa jo vuodesta 2008!!! Silti, tulokset uupuvat. Ongelmana on se, että paimennus tavoitteellisesti vaatisi ainakin kerran viikossa treeniä ja kaiken muun ohella siihen ei vain löydy aikaa, vaikka minulla intoa olisikin. Ei se ole halpaakaan, vaikka toki agilityn kertamaksut pyyhkäisevät helposti ohitse. Silti, olin intona mukana kun Maiju kysyi minua mukaan Usvannummen tilalle Lotan kanssa. Joulukuussa myös Piiku pääsee verestämään paimennuksen saloja.

21.11.2021 Usvanummentila. Tänään Verttiläiset kävivät paimentamassa Usvanummentilalla. Lotalla ja tiimin omalla Untolla on siis sama isä, Vertti. Unto on jo paimennuksen kokenut konkari ja ihaillen seuraan sen ja Maijun työskentelyä. Lotta taas pääsi sytyttelemään pyöröaitauksen ulkopuolelle. Koutsi Mervin mukaan järkevän oloinen, rauhallinen lähestyminen. Lotta haki luonnostaan kivasti tasapainoa pyörön ulkopuolella ja yllätyksekseni mielenkiinto lampaisiin oli koko ajan yllä kun itse kävelin aitauksen sisällä lampaiden kanssa. Lotan kanssa tavoitteena tällä hetkellä on paimennuksen taipumustesti joskus keväällä, mutta Lotta antoi kyllä viitettä vahvemmastakin tekemisestä! Kiitos taas Merville treeneistä ja Maijulle seurasta!

19.12.2021

Tänään Piikun kanssa pitkästä aikaa laitsalla. Laidun olikin ikävästi jäässä lähes täysin ja kouluttaja Johanna Kuusi ehdotti poispäinajoa liinassa. Olin haaveillut peruskuljetuksen kokeilemisesta pitkästä aikaa, mutta toisaalta Piikulla on vahva kokemus poispäinajosta viime keväältä Suomisen Katjan luota. Alku ei ollut kovin lupaava, lampaat karkasivat Piikulta parikin kertaa ja se maisteli taas kakkaa sen näköisenä, ettei oikein ymmärtänyt mistä on kyse. Vanha epätoivo alkoi nostaa päätään, mutta toiselle kierrokselle vaihdettiin lampaat ja homma alkoi sujua paremmin. Häkityksen aikana Piiku pysäytti lauman siirtymällä niiden eteen ”menemene” kehoituksella, ja työntyi lampaiden sekä aidan väliin saadakseen ne liikkeelle. Piikun mielenkiinto lampaisiin parani häkityksen myötä ja lähdimme ajamaan lampaita rauhallisesti aidan viertä, aina pyörön ympäri suuremmalla laitsalle. Piiku työskenteli edelläni ja haki tasapainoa varsin itsenäisesti. Tuntui kuin lamppu olisi syttynyt. Olin niin ylpeä siitä, kun lopuksi pyäytimme lauman aidan viereen ja odotimme siinä muutaman minuutin, jotta Unto pääsi aloittamaan omaa vuoroaan. Tuli siinä kokemusta myös esikokeen laidunnusosiosta, jossa koiran kanssa pidetään lauma kasassa.

Kaiken kaikkiaan lyhyt, mutta varsin onnistunut treeni rauhallisessa mielentilassa. En voi sille mitään, että aloin taas haaveilla aktiivisesta harrastamisesta myös tämän lajin tiimoilta. Ja jos Piiku, sitten Lottakin. Ja jos nahkat, niin sitten Likkakin 😅🙈

PAIMENNUKSEN TAVOITTEET 2022:

Ensi vuonna tavoitteena on ainakin Lotan taipumuskoe. Mieleni tekisi hirveästi saada työstettyä Piiku esikokeeseen, mutta kuka tietää?

PAIMENNUKSEN TAIPUMUSKOE – toimenpiteet:

  • saada paikka
  • Lajin alkeita voisi alkaa Lotalle ohjatuissa treeneissä työstää

PAIMENNUKSEN ESIKOE – Toimenpiteet:

  • Piikun kanssa treenaaminen ainakin kerran kuussa, mielellään kahdesti tai useammin, rata treenit ja esikokeeseen suunnatut kurssit

Likan treenaus? Paikka?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s