Kategoria: Koiratouhuja

Kesä 2019 – jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain … oranssia?

Puolen vuoden välein on tavakseni tullut käydä läpi tavoitteitani ja elämän suuntaa. Yleensä vuoden vaihteessa ja uudelleen kesälomani jälkeen. Aikaisempia kesäseikkailuja voi lukea blogista. Tänä kesänä olen touhunnut lähinnä koirien parissa, mikä onkin virkistävää vaihtelua. Kiipeilemässä ja melomassakin olen sentään päässyt käymään, mutta koirien… Continue Reading ”Kesä 2019 – jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain … oranssia?”

Hakupentukurssilaiset :)

Ystäväni Pauliina Liedosta on ystävällisesti luvannut järjestää minulle ja Maijulle sekä pennuillemme hakualkeiskurssin! Piiku pääsi kokeilemaan hakua jo heinäkuun puolessa välissä ja tykästyimme molemmat lajiin. Myös Unton omistajaa Maijua homma kiinnostaa ja onhan niin, että molempien pentujemme isät kisaavat lajissa. Uskon, että ipanoille on… Continue Reading ”Hakupentukurssilaiset :)”

Tokoilun alkeita

Keväällä tein Piikun kanssa muutamia kertoja tokon perusasentoa ja maahanmenoa. Osallistuimme myös rallitokokurssille. Lisäksi suoritimme Sporttirakin pennusta harrastuskoiraksi-kurssin. Kuitenkin agility vei ajatukset täysin kesän alussa ja toko jäi. Kunnes innostuin Piikun kanssa hakumetsästä! Nyt toko ja tottis on täysillä taas mukana lajeissa ja tarkoituksena… Continue Reading ”Tokoilun alkeita”

Kesän agsakoulutuksia

Energinen pentuni Piiku on treenannut agilitya lähes koko kesän. Blogiani seuranneet tietävät, että aloitettuani agilityn uudelleen n. vuosi sitten, on fiilis vaihdellut paljonkin. Vanhemmat narttuni ovat nyt 7,5 vuotiaita ja urokseni Jukka on 5-vuotias. Tuntui pitkään siltä, että hakkaan päätäni seinään niiden kanssa ja… Continue Reading ”Kesän agsakoulutuksia”

Hakumetsällä

Heinäkuussa lomani aikana pääsin tutustumaan hakutoimintaan yhdessä energisen pentuni Piikun kanssa. Viime vuonna paimennuksen PM-kisoista mukaan tarttunut Pauliina kutsui minut seuraamaan treenejään Lietoon. Pauliinalla on itsellään kaksi malinois urosta, 2 working kelpietä ja 2 bordercollieta sekä n.70 lammasta, joten kokemusta kaikenlaisesta koiraharrastuksesta on rutkasti.… Continue Reading ”Hakumetsällä”

Piikulaisen pentublogi: lomaillen heinäkuussa

MOI! Mä oon Piiku. Tää on ihan mun oma blogi. Päätettiin Mamman kanssa, että kirjoittelen silloin tällöin kuulumisia niin jää joku muisto näistä pentuajoista. Alkaa olemaan puolen vuoden mittari täysi! Olen vielä aika kakara, mutta silti paljon, paljon fiksumpi kuin pienempänä. Kesäkuussa mamma päätti… Continue Reading ”Piikulaisen pentublogi: lomaillen heinäkuussa”

Aino Pikkusaaren valokuvattavana

Kesäkuun alussa silmäni osui koirakuvaaja Aino Pikkusaaren ilmoituksen Facebook ryhmässä: hän etsi kameransa eteen sk.collie urosta ja narttua tulevaa rotukirjaa varten. Kirja ilmestyy ensi vuonna ja kattaa lähestulkoon kaikki nykyiset rodut. Kuvauksia tehdään sekä Suomessa, että brittein saarella. Otin heti yhteyttä, vaikka kuvauksesta jouduinkin maksamaan… Continue Reading ”Aino Pikkusaaren valokuvattavana”

Koiran outo käytös, Katriina Tiira 2019

Miksi koirani jahtaa jatkuvasti häntää, nuolee huonekaluja tai kävelee edestakaisin verhojen alla? Osallistuin keväällä Katriina Tiiran luentopäivään, jonka yksi aihe oli koirien outo, maaninen käytös. Tämä on herkkä ja vähän puhuttu aihe koiraihmisten keskuudessa, sillä usein omistajat ovat turhautuneita ja kokevat syyllistämistä monilta tahoilta.… Continue Reading ”Koiran outo käytös, Katriina Tiira 2019”

Piikulaisen pentublogi: perustreeniä 4kk

MOI! Mä oon Piiku. Tää on ihan mun oma blogi. Päätettiin Mamman kanssa, että kirjoittelen silloin tällöin kuulumisia niin jää joku muisto näistä pentuajoista. Oon nyt kohta 5kk vanha ja ollaan  viime viikot keskitytty treenaamiseen. Maanantaisin oon käynyt agilityn alkeiskurssilla Aunelin koirakoulussa opettelemassa leikkimistä,… Continue Reading ”Piikulaisen pentublogi: perustreeniä 4kk”

Koiratouhuja kevät 2019

Kevät ja alkukesä näyttää painottuvan koiramaisiin menoihin! Jostain syystä mieli halajaa näyttelyihin, agsakentälle ja jopa tokoilemaan! En tiedä onko ilmassa jotain, olenko syönyt jotakin sopimatonta tai saanut jonkun tarttuvan taudin.. Parasta kuitenkin se, että kaikki koirat ovat mukana touhuissa! AGILITY: kevään torstai-illoissa olemme juosseet… Continue Reading ”Koiratouhuja kevät 2019”

Piikun pentublogi: sosiaalistamisen kultakausi 3kk

MOI! Mä oon Piiku. Tää on ihan mun oma blogi. Päätettiin Mamman kanssa, että kirjoittelen silloin tällöin kuulumisia niin jää joku muisto näistä pentuajoista. Viimeiset pari viikkoa Mamma on keskittynyt sosiaalistamisjuttuihin. Ollaan siis nähty paljon koirakavereita ja käyty kaikenlaisissa jännissä paikoissa. Mamman elämä on… Continue Reading ”Piikun pentublogi: sosiaalistamisen kultakausi 3kk”

Koiran aistit koulutuksen apuna

Avain koirien kouluttamiseen on kyky ymmärtää miten koira käsittää maailman ja mikä on sille tärkeää. On tärkeää ymmärtää, ettei koira hahmota ympäristöä samoin kuin ihminen ja siten sen kokemusmaailma on hyvin erilainen. Suuri osa ongelmakäytöksestä johtuukin ihmisten kyvyttömyydestä ymmärtää koiran kokemusmaailmaa. Kun koiranpentu syntyy… Continue Reading ”Koiran aistit koulutuksen apuna”