Kuulumisia

Hieman kuulumisia nyt kun elämä alkaa taas voittaa 🙂 Minulta hajosi 27.9 oma rakas autoni Renee ja valitettavasti tällä kertaa lopullisesti. Kyseessä oli vuoden -99 Renault Megane Break, uskomattoman sinnikäs työskentelijä vaikka kilometrejä kertyi lopulta huikeat yli 324 000!! Reneen myötä sen hallinnoima kahdeksan vuoden aikakausi elämässäni päättyi.

Olimme tulossa Joannan kanssa Turusta kotia kohti kun auton kaasupoljin ei enää äkkiä reagoinnut mihinkään. Luulin hetken että olin vesiliirossa, mutta nopeasti selvisi, että oli pakko ajaa tien laitaan. Siinä me sitten kökötettiin: Joanna, minä, kaikki JOannan neljä koiraa ja neljä heinäpaalia takaluukussa. Onneksi minulla on ihania ystäviä! Sekä Maiju, että kepo Juuso auttoivat niin, että päästiin elukoitten kanssa kotiin päästämään siellä odottavat koirat pissalle (olin lähtenyt liikenteeseen jo aamulla ja auto hajosi noin 18.30).

Auto hinattiin sitten korjaamolle, mutta sieltä soitettiin seuraavana päivänä ja kerrottiin että jakopäähihna oli poikki. Remontista tulisi turhan kallis Reneen pelastamiseksi. Niinpä ainoana vaihtoehtona oli auton romutus. Renee on ollut minukka kauemmin kuin 7 vuotias  sk. collie Rosie, joten aika paljon ollaan yhdessä koettu. Hankin sen vuonna 2004 lähes uuden uutukaisena. Koskaan se ei köhissyt, ryppyillyt tai naljaillut. Se käynnistyi ilman lohkolämmitintä joka kerta, vaikka -25 asteen pakkasessa. Se oli luotettava ja turvallinen sotaratsu.

Noh, viikon verran elin ilman autoa, ja täytyy sanoa että se aika oli kyllä aivan yhtä tuskaa. Täältä maalta ei pääse mihinkään ilman autoa, ei kauppaan eikä töihin. Niinpä Kepo Juuso joutui minua auttamaan ja siitä iso kiitos hänelle, en yksinkertaisesti olisi selvinnyt ilman apua! Sen verran kauan olen itsekseni asunut, että avun pyytäminen – ja saaminen on minulle henkisesti hirvittävän vaikeaa. Olen tuntenut itseni niin avuttomaksi!

Perjantaina menimme isän, äitipuoleni ja Juuson kanssa koeajamaan sininen 2005 vm Ford Transit, jolla kilometrejä oli kertynyt vain 106 000. En ole eläessäni ajanut pakettiautoa, mutta jo vuosia olen tiennyt ettei minun on mitään järkeä hommata mitään muutakaan autoa. Pieniä naarmuja ja kolhuja autossa oli, mutta ruostetta siinä ei näkynyt ja muutenkin sisätiloiltaan hyvässä kunnossa. Ilmastointikin on ihan kiva 🙂 Pohdittuamme asiaa päädyimme ostopäätökseen. Niinpä Ritu muutti meille ja täyttää Reneen isoja saappaita. Toisaalta, Ritu ei ole mikään pieni tyttö (kyllä, se on tyttö, vaikka onkin sininen ja paku) joten ehkä se mahtuu niihin.

Olen ajellut autolla nyt sen verran, että voin sanoa sen olevan aika passeli vehje, tykkään siitä että istun siinä hurjan korkealla orrella ja näen ympärilleni. Toisaalta esim. moottoritiellä ohittaminen vaatii vielä harjaannusta koska taakse ei näe kuin peileistä. Mutta kyllä se tästä! Kepo on tosin sitä mieltä, että Ritu on hurjan ruma ja että kyllä Hiace olisi ollut parempi vaihtoehto 😉 Olemme Ritun kanssa ihan eri mieltä asioista ja päätimme, että Kepo on mokoman urheilumalli Matukkansa kanssa vain kateellinen! 😀