Kuulumisia

Viime viikot ovat pitäneet kiireisinä töissä ja kotona. Autotemppuilut jatkuivat kun ”uusi” Tranist, jonka hankin vain pari viikkoa sitten ei perjantai aamuna jostain syystä suostunut liikuttamaan takapyöräänsä, joten jälleen oli soitettava korjaamolle ja hinausauton kuljettajalle. Pitäisiköhän ne laittaa jo pikavalintaan? Onneksi selvisin vähällä ja autoliike suostui ihanasti maksamaan kaikki viulut. Töissä oli viime viikolla pitkä päivystys, joiden jälkeen minulla menee aina seuraava päivä palautumiseen. Pyykinpesukone on edelleen rikki, ollut jo elokuun alusta asti ja juuri kun sain vanhan auton romuttamolle hajosi kahvinkeitin. Niin, että näillä mennään. Ainoa joka toimii tässä talossa on mikro, tiskikone ja puhelin. Juu, ja tietokone, ainakin vielä. Mun pääkin toimii, uskoisin, sillä kaikesta huolimatta yritän pitää positiivisen asenteen yllä. Millainen kukkahattutäti olisin jos en toimisi siten kuten ajattelen?

Terveysasioita lauman suhteen on tullut eteen muutamia: Ramses ja Lyyli kävivät tutkimuksissa Mevetissä kiitos ihanan Krissen, joka ne sinne kuskasi minun ollessa töissä. Ramun silmät olivat puhtaat kuten ennenkin, eli nyt sillä on virallinen jalostutsoikeus taas 😉 Lyylin toisessa silmässä oli pienen pieni, mutta selvä crd ja yksi ylimääräinen ripsi. Kyynärät lähtivät 0/0 ja lonkat B/B, joten toiveena olisi, ettei tulokset muuttuisi Kennelliiton syynissä. Lyylin lonkat oli puhtaat, mutta toinen lonkka oli aavistuksen löysä.

Sitten vähän suurempia ikävyyksiä: sijoituskoirani Rinkeli (L. Yap To Me Auntie) Rosien ja Bregon pentueesta alkoi pari kuukautta sitten noin puoli vuotiaana ontua toista etujalkaansa. Vaiva ei mennyt ohi ja Sirja vei sen tutkimuksiin, joissa ei ilmennyt oikeastaan mitään muuta kuin tarve lisätutkimuksille. Nyt viime viikolla Rinkeli kävi tietokonetomografiassa ja selvisi, että sillä on jonkinlainen kasvusta johtuva murtuma kyynärpäässä. Hoitona suositeltiin leikkausta, jossa ylimääräinen pala poistetaan ja luutakin lyhennetään sopimaan nivelen muotoon. Vähän outoja nuo ammattisanat, mutta tämän saimme selville. Rinkeli on äärimmäisen energinen ja iloinen nuori tyttö, Sirja on jo nyt huolissaan miten hän kykenee pitämään sen täysin levossa 4 viikkoa leikkauksen jälkeen. Tarjouduin ottamaan perheen muut koirat kasvattini Röllin ja Riesun meille hoitoon, josko se vähän helpottaisi kun ei ole kavereita siinä koko ajan vieressä riehuttamassa.  Vaikeita aikoja on siis edessä, mutta olemme Sirjan kanssa optimisteja ja uskomme, että Rinkeli vielä paranee ja saa jatkaa normaalia elämäänsä.

Kotonakin on ilmennyt terveydellisiä ongelmia: terrieri Missy on liponut alkusyksyn kovasti jalkojaan ja mahan alustaan ja viimein erään metsälenkin jälkeen aloin katsoa sen punaisia jalkoja tarkemmin: ne olivat täynnä pieniä haavoja! Myös hiivaa oli päässyt kehittymään Missyn iholle, eikä sen jatkuva lipominen auttanut asiaa. Syötän nahkoilla raa’an lihan lisäksi J&V extra energiaa, siis koko poppoolle ja se on sopinut oikein hyvin aktiiviselle laumalle. Huskyt puolestaan syövät tällä hetkellä Belcandon aktiivisten koirien ruokaa. Missyn ruoan vaihdoin samantien Hillsin Sensitive Skin ruokaan, joka onkin auttanut paljon. Siltikin se ei ole vielä aivan terve, sen tilaa on jatkuvasti seurattava, eikä sille saisi antaa mitään ylimääräistä, jottei allergia pääsisi pahenemaan. Missy itse ei tiedä tästä mitään: menee metsässä sata lasissa, syö mustikkaa ja puolukkaa, hirvenpapanaa heti kun silmä välttää… Missy on ensimmäinen allerginen koirani ja minulla on ollut koiria 12 vuotta. Kai voisi sanoa, että on käynyt tuuri, mutta toisaalta nahkoissa ei todellista allergiaa esiinny riesaksi asti.

Lauma täällä kotonakin on kiitettävä nyt kun sekä Peto, että Ronja ovat viettäneet meillä aikaansa. Yhteensä siis 13 karvaista ipanaa. Pennut ovat muuttaneet työpäivien ajaksi alakertaan yhdessä Hugon, Ramun ja Lyylin kanssa sen jälkeen kun ne söivät pesuhuoneen ovesta alareunan ja pureskelivat pukuhuoneen patterin käyttökelvottomaan kuntoon. Ne ovat myös ottaneet tavaksi rikkoa kaikki portit, joita taloudessa on… 😀 Siltikin en voi olla tyytyväisempi kolmeen soturiini: Ronja on kasvanut ja pyöristynyt mukavasti ja saanut rohkeutta. Ulkona tosin se haukkuu naapureita, raivostuttava tapa, jota Lyyli säestää. Puuma on vähän pieni, toivon todella, että se kasvaa kehäkokoiseksi. Muuten se on luonteeltaan todella symppis – kala vedessä ihan missä tahansa. Peto on kasvanut sonniksi, sen etujalat ovat pienen männyn korkuiset, joten en todellakaan osaa sanoa miten valtava siitä tulee. Onneksi säkä ei ole ainakaan vielä suuren suuri, joten jospa se jäisi vain tuollaiseksi vahvaluustoiseksi muuten vaan. Luonteeltaan melkoinen sankari: vähän tahvo ja rauhallisempi kuin kaksi tyttöä, mutta kyllä siinäkin virtaa riittää. Pennuilla on aina sata lasissa: milloin juostaan Lyylin kanssa, milloin Bregon. Jopa Hugo on saavuttanut suuren suosion pentujen keskuudessa: tänään mesässä Hugo ja Peto juoksivat kilpaa. Hugolle on tehnyt selkeästi hyvää saada nuoria ihailijoita, joiden silmissä päteä. Myös huskyt ovat ottaneet pennut laumaan hienosti: Maya leikkii ehkä ajoittain vähän liian rajusti Ronjan kanssa, mutta kun silmä välttää Ronja naksuttaa pieniä hampaitaan takaisin niin, että Mayan karvat pöllyy. Stara taas on lempeä ja ymmärtäväinen leikkikaveri, jonka selän yli varsinkin Pumse on ottanut tavaksi loikkia 🙂

Puuma ja Ronja aloittavat agilityn alkeiskurssin ensi kuussa Aneten kursseilla ja samoin Brego ja Rosie on ilmoitettu tokoilemaan. Toiveeni olisi virallinen tokokoe molempien kanssa joskus keväällä. Tiimin tokopäivässä Anette tosin sanoi, että kisoihin vain Rosien kanssa 😉 Emme me kyllä vielä taida olla ihan niin hyviä. Tarkoitus olisi jatkaa agsatreenejä myös Rosien ja Lyylin kanssa, tavoitteena keppien suorittaminen niin, että saisin nekin vihdoin kisatiimiini, mölleissähän on molemmat jo esiintyneet. Toiveeni on myös, että Hugokin pääsisi pitkästä aikaa treenaamaan, jotta näkisin onko sille ikä tuonut keskittymiskykyä lajissa. Hugon kanssa käydään tosin pitkillä pyörälenkeilläkin, poika on jäntevässä lihaskunnossa.

Perheen vanhukset 11-vuotias Bilbo ja kohta 10-vuotias Mette Mummeli ovat molemmat hyvässä kunnossa. Bilbo on mukana metsässä täyspitkillä lenkellä, eikä se osoita väsymyksen merkkejä. Pihalla se tosin käy usein ulko-oven eteen torkkumaan, eikä oikein enä jaksa nuorempien leikkiyrityksiä. Hyvällä tuulella se on kuitenkin enimmäkseen ollut. Joitakin outoja juttuja sillä on alkanut esiintyä: jos jätän sen keittiöön päiväksi se saattaa tiputtaa päivän aikana kaikki keitiötason esineet lattialle Missyn ja Meten iloksi. Kaipa se on muuttumassa seniiliksi. 🙂 Metteä ei kai voi vielä vanhukseksi sanoa, niin mukana se on. Tarkoitus olisi marraskuussa ilmoittaa se ja Ramses virallisiin agsakisoihin taas, joten ihan täysillä mennään niin kauan kuin jaksetaan!

Lyylin jo alkanut juoksu alkusyksystä keskeytyi, joten sillä ei ole varsinaista juoksua ollutkaan tammikuun jälkeen. Pentusuunnitelmia tässä olen pohtinut kovin mitä missä ja milloin, mutta katsotaan nyt vielä nuo Lyylin lonkkatulokset kennelliitosta ennen mitään varsinaisia päätöksiä. Kauhean kärttyinen se on ollu nyt toista viikkoa, joten voisin kuvitella sen aloittavan juoksun piakkoin. Myös tammikuussa juossut Rosie on alkanut haista poikien nenään hyvältä, saapa nähdä onko meillä taas jengijuoksut edessä.

Tänään yritin antaa koirille menetettyä aikaa takaisin: kävimme metsässä Bilbon, Hugon, Ramun, Lyylin, Meten, Rosien ja pentujen sekä terrieri Missyn kanssa. Kiersin ensin Ramun ja poppoon kanssa noin viiden kilometrin lenkin muurahaispolkuja tutussa metsässä ja sen jälkeen vaihdoin laumaan Hugon ja Bilbon. Kunnon lenkki tuli ja kuuma. Puuma hyppää itse jo autoon, mutta Peto on alkanut hannaamaan kotia lähtöä Ronjasta puhumattakaan. Ronja on kyllä nykyään jo lähdössä metsään, mutta kotia kun pitäisi lähteä niin se istuu jossain kuusen alla naama väärinpäin. 😀

Sitten otin huskyt autoon, puin niille uudet valjaat, Mayan ovat lainassa Millalta ja Staran sain Saanalta. Pistin tytöt kärryjen eteen ja sitten mentiin! Ihan mieletönä vauhti oli molemmilla alussa päällä, unohdin ensin hurmiossani jarrutella, etteivät ne vedä itseään heti ihan piippuun, mutta jessus että mentiin lujaa sellaiset 1,5km. Ajoin pidemmän reissun kuin koskaan tuolla meidän metsässä ja muutama isompi mäkikin siinä oli. Puolessa välissä juotin ja kävelytin koirat ja sitten lähdettiin takaisin päin. Pelkäsin koko ajan että juoksutan tytöt loppuun, vaikeaa on arvioida mikä on sopiva matka tämän ikäisille ja tässä kunnossa oleville. Mutta tytöt kyllä vetivät autolle asti takaisin tosi hyvin, mäissä vähän autoin potkimalla. Olin niin ylpeä likoista!!!! Maya veti taas hitusen paremmalla vireellä kuin Stara, mutta selkeästi Staralla oli MIllan valjakossa olon jälkeen parempi fiilis. Minusta tuntuu, että Stara kaipaa eteensä juoksijaa, Maya taas viis veissaa onko sillä johtajaa vai ei. Maya myös kuuntelee juostessaan, suuntia pyrin opettamaan ihan toistolla: aina kun käännytään niin vas vas vas tai oik oik oik tai mennään mennään jos vauhti hiipuu tai mielenkiinto herpaantuu.

Hirvittävän vaikeaa on kahden rodun rakastaminen! Nahkapuolella pitkästä aikaa on hirmuinen into kasvattaakin, intohimo rotuun on oman harrastamisen kautta taas syttynyt, luojan kiitos siitä! Agility ja toko polttelevat niin kovin, että vaikkei rahaa juuri mihinkään olekaan, niiin pakko on jotain itsekseen tuhertaa. En tiedä mikä pallo tässä on nyt päässä syttynyt. Toisaalta sitten taas huskien kanssa valjakossa touhuaminen on niin ihanaa!! Sitä ei voi sanoin kuvailla miltä tuntuu kun tuuli vaan käy ja metsässä ei kuulu kuin kärryn jyminä ja koirien juoksu. Minun on ehdottomasti saatava kunnollinen 4-6 huskyn valjakko kasaan vielä jonakin päivänä! Myös kilpaileminen lajissa aika-ajoin saa innostumaan. Jospa ensi talvena Maya jaksaisi jo juosta Staran kanssa johdossa nahkalauman edessä.. En tiedä, mutta toivoa voi kun se tuntuu niin passelilta. 🙂 Perhe vaan on jo sen kokoinen, että pistää joskus vähän miettimään mihin tässä ollaan menossa hunnilauman kanssa!