Tietoinen läsnäolo – OSA VII

TIETOINEN LÄSNÄOLO – se on totuus, OSA VIII

On tärkeää oivaltaa, että oma menneisyytemme tarjoaa ainutlaatuisen perspektiivin tarkastella asioita, ja siitä tulisi kyetä olemaan ylpeä. Menneisyytemme on kuin työkalupakki, jota voimme käyttää voimavaranamme. Minun totuuteni on esimerkiksi kertoa halukkaille, miltä tuntuu menettää äitinsä jo nuorella iällä. Tässä yksi ilta katselin dokumentin miehestä, joka oli ponnistanut sisulla takaisin elämään neliraajahalvauksensa jälkeen. Tai voisimme kuunnella miestä, joka astronauttina koki voimakkaan tunteen maapalloa avaruudesta katsellessaan, että me todella olemme kaikki yhtä. Yritän sanoa, että me voimme tuoda toistemme elämiin paljon sisältöä ja viisautta, jos uskallamme tuoda sen esiin ja toisaalta aidosti kuunnella toisiamme. Kun aukaisee korvansa ihmisille, voi hämmästyä siitä, miten paljon kerrottavaa heillä olisi. Niin työpaikalla kuin kotonakin.

Loppujen lopuksi ei ole merkitystä sillä mitä elämässä teimme, mitä saavutimme ja paljonko voitimme. Merkitystä on vain sillä, paljonko ja millä tavoin me aidosti rakastimme. Sanat kuten valhe, katkeruus, mustasukkaisuus, viha, kateus, epäonni, kyynisyys tai epäonnistuminen eivät kuulu enää ajatusmalliini. Niitä kohdatessani pohdin tietoisesti miten voisin niitä välttää. Voin joskus tuntea surua, kipua, väsymystä ja epätoivoa, mutta suurimmaksi osaksi koen kuitenkin rakkautta, iloa, onnea, kiitollisuutta, uteliaisuutta ja toivoa. Pyrin myös kehittymään anteeksiannossa. Nämä olivat myös psykologisissa testeissä suurimmat vahvuuteni elämässä. Näistä tunteista koostuu ikäänkuin ravintoympyrä, jota pyrin tietoisesti noudattamaan. Kaikella negatiivisellakin on hopeareunuksensa jos päätämme keskittyä niihin.

Energia, jota sisällämme ja josta koko maailmamme koostuu, on tutkimusten alla. Vaikka kuulostaakin käsittämättömälle fantasialle se on todellista. Mielen tutkimus, positiivinen psykologia, maailmankaikkeutemme pienempien hiukkasten tutkiminen eli kvanttifysiikka ja noetiikaksi kutsuttu vielä tällä haavaa oleva rajatiede kiinnostavat minua hurjasti. On olemassa tahoja, jotka tutkivat ihmisen mielen kykyä vaikuttaa fyysiseen ympäristöönsä. Sen periaatteiden mukaan, kun tarpeeksi monta ihmistä keskittyy johonkin, sattumien määrä laskee. Pienellä hiekanhyvällä on massa, joka reagoi painovoimaan. Massa on niin häviävän pieni, ettei sitä voi mitenkään tuntea, mutta kun jyvistä muodostuu jotakin isoa – kuten vaikkapa kuu – alkaakin kaikenlaista merkillistä tapahtua: vuorovedet pauhaavat ja merenpinta vaihtelee. Mitä jos ajatuksellakin voisi olla konkreettinen massa, jolla olisi vetovoima? Entä jos riittävän moni ihminen keskittyisi ajattelemaan jotakin tiettyä asiaa – tuolloinhan ajatuksella voisi olla aivan kouriin tuntuva voima muuttaa fyysistä ympäristöämme. Tätä ei ole vielä tieteellisesti todistettu, mutta nämä yllämainitut tieteenalat järjestävät maailmankaikkeuttamme ja tarjoavat kenties meille ensimmäistä kertaa avaimet ymmärtää tarkoitustamme. Minusta on erittäin mielenkiintoista, että tällaisia asioita on vihdoin alettu tutkimaan, tutkikaa tekin ihmeessä lisää! Jo aikojen alusta olemme tienneet jonkun voiman olevan läsnä, ja alkuperäisuskonnoissa tämä tuntui itsestään selvältä. Ensimmäistä kertaa historiassa tiede ja mystiikka ovat todella lähellä toisiaan ja pidänkin todennäköisenä, että löydämme olemassaolomme syyn näistä tutkimusaiheista.

Uskon, ettei sattumia ole. Jokainen tapahtuma on elämän tarjoama mahdollisuus meille. Mahdollisuus muuttua ja kasvaa. Ja jakaa tietoamme. Kaikissa uskonnoissa on sama perusajatus, kutsuu sitä sitten vaikkapa kohtaloksi tai Jumalan johdatukseksi. Minua on aina häirinnyt uskonnoissa ajatus pelastuksesta, siitä että ”jos nyt teet hyvin, niin sitten..”. Sama teema toistuu kaikissa uskonnoissa. Omassa mielessäni taivas ja helvetti ovat kuitenkin omassa päässämme juuri nyt, jokaisessa valinnassamme suhteessa itseemme ja toisiin. Toisin sanoen voimme toimia itseämme ja toisiamme kohtaan joko oikein tai väärin. Uskonnot orjuuttavat meidät, ne kohtelevat meitä kuin pikkulapsia: ”jos nyt teet tämän, saat karkin.” Me opimme tuohon avuttomuuden tilaan, joka ummistaa silmämme, lukkiuttaa korvamme ja sulkee suumme. Eräässä blogissa sanottiin: ”kun ihminen elää vahvuuksiensa kautta, heikkoudet eivät katoa minnekään. Ne vain menettävät merkityksensä. Aivan liian moni meistä kuitenkin vain tuijottaa heikkouksiaan”. Nyt kun ihmiskunta on vihdoinkin saavuttanut niin paljon, että kykenee kenties piankin todistamaan tieteellisesti sen, mitä olemme sisimmässämme aina tienneet oikeaksi, voimme vapautua kaikista aikaisemmista rooleista, uskomuksista ja tavoistamme ja ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se tulee . Hetki hetkeltä OPPIA, MUUTTUA, KEHITTYÄ, KASVAA!!

Sillä mitä ovat uskomukset, tavat ja roolit? Ne ovat elämämme rajoja, mieltämme piteleviä piikkilankoja. Ne voidaan rikkoa, jos ensin ymmärtää sen edes olevan mahdollista. Miksi toistamme samoja virheitä uudelleen ja uudelleen? Mikä on todellisuudessa se kuilu, joka erottaa sinut minusta? Tai minut tuntemattomasta? Me emme ole kovin erilaisia. Todellisuus on kauneutta, se on puhdasta energiaa meissä jokaisessa.

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja lemmikkien lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Tavoitteena mm. Mont Blanc (4810m). Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s