Lahti 13.1.2013 ja aatoksia

Sunnuntaina läksimme jo aamutuimaan Joannan kanssa ajelemaan kohti Lahtea. Matkaa tuli per suunta yli kaksi tuntia. Onneksi nahkat kuitenkin alkoivat hieman myöhemmin, joten hirmuinen kiire ei tullut. Olemme muutenkin Joannan kanssa todenneet, että mielummin lähdetään kunnolla ajoissa kuin kärvistellään myöhässä. Mukana meillä oli pikkujunnut Petteri Petoeläin (L. Shepherd’s Pie) sekä Puuma (L. Stop The Livestock). Lisäksi paikalle saapui myös edellisten sisko Eedla (L. Silence Of The Lambs).

Puuma valittiin junnu kehässä kolmannelle sijalle.

Täytyy sanoa, että oli kyllä tosi kiva reissu, vaikkei mitään kummoista menestystä lapsille irronnutkaan. Puuma oli ERInomaisella kolmas luokassaan, joka tosin oli valtaisan suuri ja Eedla Erittäin Hyvä rotunsa edustaja 😉 Myös Peto sai EHn. Kaikilla oli kivat arvostelut, jotka löytyy facebook seinältämme. Koirat myös esiintyivät ihan hienosti, kulkivat oudossa ja täpötäydessä hallissa ilman ongelmia ja pussailivat varsin onnistuneesti kaikkia, jotka tielle osuivat. Kaikista hauskinta oli se, että paikalla oli usea kasvatinomistaja, uroksen omistaja ja kasvattajatuttava, joten kehän laidalla aika kiisi höpötellen. 🙂 Myös S- lasten isän omistaja oli paikalla.

Kotimatkalla muistui mieleen ohjenuorat, jotka – valehtelematta – ovat jo 11 vuotta sitten, siis ennen yhtäkään pentuetta, kirjoitetut. Jostakin syystä rustasin ne pyörittyäni siihen aikaan ensimmäisiä kertoja näyttelyissä ja niitä olen muutaman kerran ajatuksella myöhemminkin lueskellut:

OHJENUORANI tulevaisuuteen (2002):

– ole rehellinen

– ole avoin

– ole aina ystävällinen

– ole vilpitön

– ota huomioon toisten tunteet ja näkökulma

– yritä olla stressaamatta näyttelyissä!!!

– ota huomioon toiset kasvattajat koirineen

– ota huomioon kasvattien omistajat

– ota huomioon myös aloittelijat

– ole nöyrä, kunnioita kokeneempia

Kasvata koiria:

– alkuperäistä käyttötarkoitusta ajatellen

– ennakkoluulottomasti

– omaan näkemykseen uskoen

– terveyteen ja luonteeseen perustaen

– rakenteen huomioon ottaen

😀 Oho, tulipas siinä mainio lista vaikka itse sanonkin. Valitettavasti näyttelyissä tuntuu joka kehän laidalla olevan 1-2 ns. öykkäriä tarjoamassa omia mielipiteitään niin tuomarin työskentelystä kuin esiintyvistä koiristakin. Nämä ihmiset kuvittelevat olevansa Jumalan lahja koiran kasvatukselle eivätkä häpeä tuoda näkemyksiään julki. Minusta tällainen käytös on hämmentävää ja noloakin. Jokainen kokenut kasvattaja tietää, että mitä enemmän hän oppii, sitä vähemmän hän tietää. Näillä kyseisillä henkilöillä tämänkaltaista edistystä ei tunnu tapahtuvan.

Myös työpaikoilla ja muissakin harrastuksissa on näitä tökerösti asiansa esiin tuovia öykkäreitä eikä heidän käytöksestään kärsi vain kilpakumppanit, vaan myös ne ystävät ja koko ympäristö. Ei ystävyys ole perseen nuolemistakaan, mutta ystävyyteen kuuluu olennaisena osana se, että välitetään miten asiat muotoillaan, jottei toisten tunteita loukattaisi. Mielestäni tämä on osa hyvää peruskasvatusta ja kommunikointisääntöjä. Minua ainakin hävettää koko rodun puolesta tuomarin työtä kehän laidalla suureen ääneen arvosteleva ihminen, jonka ainoa motivaatio tuntuu olevan huomion hakeminen: kaikkihan me olemme tulleet seuraamaan vain yhden ihmisen arviota. Ja jopa maksaneet siitä.

Näyttelyt harrastuksena lähtevät siitä ajatuksesta, että tuomari kertoo oman mielipiteensä kyseisen koiran rakenteesta, liikkeistä ja luonteesta. Siinä ei muilla ole murmuttamista ja jatkossa voi sitten hakeutua muille tuomareille. Jostakin syystä näyttelyissä ja toden totta! MAAILMASSA on ihmisiä, jotka huonona päivänä kuvittelevat olevansa oikeutettuja jakamaan huonoa tuultaan kaikille muillekin. Tiuskia ja loukata kanssaihmisiä. Minua ainakin ihan aidosti kiinnostaa millaisen kuvan itsestäni ulkomaailmalle annan ja millaista muistoa ihmiset minusta kantavat mukanaan. Mutta hei! Ilman näitä tällaisia öykkäreitä maailma olisikin ihan liian hyvä paikka, emmekä me muut voisi oppia heistä mitään, eikö vain?

Totuus täytyy olla, että näiden öykkäreiden todelliset ystävät häviävät vuosien saatossa, koska kukaan ei jaksa olla sylkykuppina ikuisesti. Niinpä heitä seuraavat vain hännystelijät, ja ovia sulkeutuu sitä mukaa kun suu käy.

No, jottei menisi ihan näyttelyiden parjaamiseksi niin onhan se hauskaakin, vaikka kovaa työtä. Hukan menestyksen myötä minua ja Joannaa on puraissut näyttelykärpänen. Sanotaan, että sertit jaetaan pärstän mukaan, mutta Hukan tapauksessa esittäjänä on lähes aina ollut joko minä tai Joanna. Poikkeus siis tekee säännön, koska meidän pärstämme tuskin ketään tuomaria kiinnostaa. Olenkin sitä mieltä, että hyvä koira voi oikeasti pärjätä esittäjästä huolimatta. Ensimmäisestä arvostelusta ei kannata huolestua: jokaisella tuomarilla on oma mielipiteensä koirastasi ja seuraavalla kerralla voi onnistaa. Koirat myös kehittyvät ajan saatossa. Ainakin johonkin suuntaan. Toisaalta jos koira ei tunnu pärjäävän kenelläkään, voi ehkä olla asiallista pohtia pitäisikö siirtyä muille kentille. Onni siis ON, että nahkan kanssa voi harrastaa muitakin juttuja 😉

Minusta on itsestäänselvää, että kun näyttelymaksu maksetaan niin kyseistä tapahtumaa ja tuomaria kunnioitetaan hoitamalla koira puhtaaksi ja pukeutumalla itse asiallisesti. Nostan hattua ihmisille, jotka jaksavat kiertää näyttelyissä joka viikko, ajaa satoja kilometrejä kuukaudessa, treenata koiransa esiintymään (siihen tarvitaan muutama jippo) ja viettämään aikaansa jos tuuri käy odotellen ryhmäkehiä. Se ei ihan oikeasti ole helppoa ja vaatii uskomattoman paljon panostusta ja työtunteja. Puhumattakaan siitä paskanpuhumisesta, jos satut pärjäämään. Siinä ei välillä tunnu selkään isketty puukko riittävän kun väännetään, valellaan bensalla ja heitetään se tikku perään. Äly hoi ihmiset!

Peto esiintyi tasaiseen tyyliinsä.. :D — Peto esiintyi tasaiseen tyyliinsä.. 😀

Ei sillä, kaiken tämän kirjoitettuani voin kuitenkin todeta, että näyttelyt ovat minulla vain hauska osa-aika harrastus. Joku kysyi minulta kehän laidalla jännitänkö esittämistä. Vastauksena heitin, etten enää ja jos jännitän, se on sellaista tervettä nipistelyä vatsanpohjassa. Sitä ei voi verratakaan agility- tai tokokokeen aiheuttamaan pahoinvoinnin aaltoon, joka tuntuu vetävän jalat alta. Kuitenkin ne ovat vaatineet kuukausien, joskus vuosien työn ja vaikka tulokset sielläkin ovat mitä nyt sattuvat olemaan sillä kyseisellä kerralla, niin näyttelykehissä se oma vaikutusvalta tuomarointiin on aika minimaalinen.

Ja lopuksi vielä kiitos ja kumarrus: nahkakehän laidalla yleensä on erittäin hyvä yhteishenki. Pidän siitä, että taputamme ihan rivinäyttelyissä ROP-kehän koirille, usein jopa luokkasijoittuneille ja vähintään PN ja PU luokille. Kun Voittaja näyttelyssä sunnuntaina joulukuussa siirryin nahka kehän laidalta huskykehälle odottamaan omaa vuoroa koin suorastaan nolostuttavia hetkiä kun hurrasin täyttä huutoa VSP ja ROP koirille. Ihmiset katsoivat minua paheksuen ”mitä se nyt tolleen!?” … ja minä siinä sitten yritin vikistä, että kyllä meillä tuolla nahka kehän laidalla … Maya huskyni kasvattaja Millan koira ja Mayan eno oli VSP ja Staran omistaja Saanan kasvatti oli ROP, joten kyllä siinä minusta olisi ollut enemmänkin hurraamista 😉